sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 122

Ancestryn tilaus pruttu, joten viime hetket tehdä lisäys Kokemäeltä lähteneisiin siirtolaisiin. Aikaisemmilta hauiltani piiloutunut mies löytyi Hathi-haravoinnissa. Suomalaisen kansallis-raittius-veljeysseuran juhlajulkaisu 25-vuotisen toiminnan muistoksi (1912) nimittäin sisälsi seuraavan tekstin
Ja matkustajalistat vahvistavat, että 29-vuotias "Frans Wikter Kava" saapui New Yorkiin Liverpoolista laivalla Celtic 22.6.1907 28-vuotiaan vaimonsa Eva Mathildan kanssa. Fransin syntymäpaikan litterointi "kakennaki" ei, kas kummaa, ollut osunut hakuihini. Ilmeisesti avioliitto oli tuore, sillä vuoden 1910 väestönlaskennan mukaan he olivat avioituneet vuoden 1907 paikkeilla. Vuoden 1899 paikkeilla syntynyt tytär "Valo Tyna" on siis jomman kumman aikaisemmasta avioliitosta (?) ja vuoden 1908 paikkeilla Ohiossa syntynyt Katri yhteinen.

Osoitekalentereiden mukaan perhe asui Ohion Ashtabulassa 1908, 1910, 1913, Minnesotan Duluthissa 1913, Michiganin Marquettessa 1916 ja Oregonin Astoriassa 1920, jossa heidät myös väestönlaskentaan kirjattiin. Tuolloin perheessä oli 11-vuotias Katherine eli edellä mainittu Katri, 6-vuotias tytär Nelma ja 3-vuotias poika Kakuo (? Kauko?).

Myöhempiä tietoja en löydä. Kotiarkiston syövereissä voisi olla. "Hupaisa" detskuhan tässä tapauksessa on nimittäin se, että mummoni täti naitiin Kavan emännäksi.

Lähteet:
Ancestry.com. New York, Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. U.S. City Directories, 1821-1989
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census Year: 1910; Census Place: Ashtabula Ward 1, Ashtabula, Ohio; Roll: T624_1152; Page: 4B; Enumeration District: 0003; FHL microfilm: 1375165.
Ancestry.com. U.S., World War I Draft Registration Cards Registration State: Michigan; Registration County: Marquette; Roll: 1675812; Draft Board: 1. 
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census Year: 1920; Census Place: Astoria Ward 3, Clatsop, Oregon; Roll: T625_1492; Page: 11B; Enumeration District: 65; Image: 794. 

Ei kommentteja: