Sunnuntain paluumatka isäni kanssa Kokemäeltä Helsinkiin laitettiin epätavallisesti poikki Forssassa. Sillä pitihän minun päästä katsastamaan Forssan museon uusi pysyvä näyttely
Kirjavan kankaan kaupunki, jonka rakentamista olin
museon blogissa seurannut. Isä veikkasi autossa, että olisimme päivän ensimmäiset ja ainoat vieraat, mutta oli väärässä.
Käynnissä oli joulunaloitustapahtuma, museoon ilmainen pääsy ja porukkaa lähes tungokseen asti. Ei siis parhaat mahdolliset olosuhteet perusteelliseen museokoluamiseen. Kosketusnäyttöjen hipelöinti jäi väliin, mutta yritin saada kokonaiskäsityksen.
Tavallisemmissa olosuhteissa olisin todennäköisesti tarkistanut lipputiskiltä, mistä kierros kannattaa aloittaa. Nyt olin "tavallisempi" kävijä ja tupsahdin kakkoskerroksen vanhojen tavaroiden vitriinin ja tehdasyhteisön pienoismallin luo enkä tiennyt minne jatkaa matkaa. Kronologisesti selvempää olisi ollut lähteä liikkeelle kolmannen kerroksen päädystä, jossa hieman myöhemmin kuuntelimme pätkän yleisöopastusta.
Kulkusuunnat jäivät siis epäselviksi, mutta muuten näyttelyarkkitehtuuri oli ilmava ja selvän oloinen. Esineitä oli esillä säästäväisesti ja laminoiduilla infolapuilla mahdollistettiin sekä vilaiseva että intensiivisempi vierailutyyli. Testausluetut laput selostivat esineet kiitettävän perusteellisesti. Haulimyllyn toiminta tuli selväksi ja hetekan taustatarina oli koskettavan yksityiskohtainen.
Tehtaan perustajan ja kartanoelämän osuus oli minusta sopivan pieni ja tavallinen paikallinen elämä esillä. Isoon joukkokuvaan oli luukkujen taakse piilotettu elämäntarinoita, jotka toivottavasti sopivat itseäni lyhyempien ihmisten luettavaksi. Itse en ihmispaljoudessa viitsinyt tukkia liikennettä kyykkimällä kulkuväylällä.
Ja tietenkin tulin iloiseksi, kun esillä oli krinoliineja. Ja siitä,
että isäni älysi osoittaa ne minulle. Todisti, että hänelle oli jäänyt
jotain mieleen kirjastani
Suomen naisellista historiaa, jossa laajensin
Orpanassa julkaistua krinoliiniartikkeliani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti