Kalevala katsastettu

Eilen oli se päivä, kun huomasin olevani oikeassa mielentilassa kohtaamaan Jari Halosen Kalevalan. Trailerin perusteella arvelin, etten elokuvaa tule arvostamaan, mutta pitihän tämä uustulkinta historianharrastuksen nimessä käydä katsastamassa.

Olin oikeassa: en tykännyt yhtään. Lähes jokainen sekunti oli tuskaa.

Halosen viestistä tajusin sen verran, että hänestä ruotsalaisten tulo oli tuhonnut suomalaisen onnelan ja henkisyys oli hukassa. Ottaen huomioon, että Halonen on morkannut Lönnrotia, oli hieman erikoista, että leffassa Väinämöinen tervehti Ilmatarta äitinään...

Enempää en jaksa kokemusta muistella, joten jatkan lainauksin.

Jari Tapani Peltonen tiivistää juonen

Leffa sijoittuu sekä nykypäivään että Väinämöisen jengin kultavuosiin. Menneisyydessä hunnutettu Louhi ja ulkomaanpellet kieroilevat jaloja perussuomalaisia vastaan. Nykyajassa pahan pöllähtäneen turhapurospeden firma suunnittelee virtuaalitodellisuusvehjettä, joka saattaa syöstä ihmiset yhä kauemmas hengellisestä totuudesta.

Turun Ylioppilaslehdessä Jouko Luhtala tiivisti elokuvan otsikkoon Sontaa! ja lauseeseen "Lopputulos on Laihian Nuukuuren museon rahoittaman fantasia-aiheisen toriesityksen ja huumorittoman The Joulukalenterin (1997) yhdistelmä." En ole Joulukalenteria nähnyt, mutta todennäköisesti osuva vertaus.

Elokuvan oman sivuston eilisen päivityksen mukaan

Tähänastisissa arvioissa liikutaan ihmetyksestä ihailuun, ja hämmentävästi vähätähtisten kritiikkienkin sisältö on katsomista kannustava. Elokuva liikkuu ikään kuin omalla asteikollaan.

Jep. (Halosen ajatuksista täällä aiemmin todettua.)