maanantai 22. kesäkuuta 2009

Kuntolomailua Turussa

Saavuin Turkuun sunnuntaina viikko sitten (14.6). Aloitin kävelemällä tasaisella puoli tuntia. Sitten portaita ylös ja alas parituntia, pienin lepotauoin. Loppujäähdytyksenä puoli tuntia tasaista.

Eli kävi Turun linnassa. Edelleen(kään) en ymmärrä miksei siellä saa parempaa kuvaa Turun kaupungin historiasta - 1500-luvun jälkeen.

Menomatkalla näin modernia taidetta, joka oli saanut inspiraationsa Turun akatemian vihkiäiskulkueesta:


Turisti-infosta löysin Porrastelu-esitteen, jolla olisi voinut kiivetä Turun portaikkoja ulkoilmassa. Viehättävämpi oli esite Ulkoilijan Aurajoki, Turun helmi ja keidas, josta löysin Katariinan kirkon sijainnin. Olin ollut kirkosta täysin tietämätön ennen kuin se nähtiin viime kesän arkeologiaretkellä Koroisten nimeltä käsin.

Niinpä kun tiistaiaamuna heräsin törkeän aikaisin katsoin parhaaksi lähteä ulkoilmaan. Aurajoen vartta kävellessä Koroisten risti erottui toiselta puolelta helpommin kuin kivikirkko samalta puolelta. Mutta sekin löytyi pienen harhailun jälkeen.



Ei kommentteja: