Vanhoista kansanviisauksista lienee kaikille tuttuja sääennustukset mallilla ”Jos tuolloin tuollaista niin tällöin tällaista”. Samanlaisia totuuksia löytyy Mainzissa vuonna 1645 julkaistusta ohjekirjasta Oeconomia, ruralis et domestica... eli taipumus lienee ainakin Euroopan kattava ja herra tietää kuinka vanha. Helppo on ymmärtää menneisyyden maanviljelijää vaikka oma kokemus rajoittuisi pieneen pihapuutarhaan. Säätä emme vieläkään osaa ennustaa satokauden mittaisille jaksoille.
Mutta yritetty on. 1700-luvun alun almanakkoihin painettiin joka päivälle sääennustus, joka perustui taivaankappaleiden asemiin. Jo 1705 todettiin ne varsin paikkaansapitämättömiksi, mutta kun eräs tekijä jätti ennustukset 1726 ja 1727 tekemättä, almanakat eivät ”kansalle kelvanneet”. Yleiseksi tavaksi muodostui kirjoittaa omia havaintoja almanakan reunaan.
Suomeen oli rantautunut myös oppi siitä, että jokaisella viikonpäivällä oli planeettansa. Lauantai Saturnuksen, torstai Jupiterin jne. Abr. Holmqvist kirjasi almanakkaansa Lohtajalla 1757, että Saturnuksen päivänä on edullista aidata, ojittaa, kylvää ja istuttaa; Jupiterin vallitessa alottaa rakennusta, jotavastoin lampaita älköön tällöin ostettako.
Planeettojen vaikutukseen uskomista alettiin kritisoida jo 1600-luvulla. Kuun vaiheet sen sijaan säilyttivät asemansa 1800-luvulle. Otto Fredrik Wetterhoff kirjasi Asikkalasta muistiin vuonna 1809, että ”kaikkia kalastusvehkeitä on aljettava valmistaa kuun toisella neljänneksellä, jonka jälkeen ne voidaan kutoa minä aikana tahansa”.
Edellä olevan lähteenä on Gunnar Suolahden kirja Suomen pappilat 1700-luvulla, jonka otsikko oli hämäävän suppea. Esimerkiksi luvusta Savupirtistä kartanoon saa tietää ihan tavallisessa savupirtissä asumisesta(kin). Kirjan teksti on luettavissa Wikiaineistosta, vain kuvat puuttuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti