maanantai 7. heinäkuuta 2008

Viikonlopun työputkesta

Tuosta alkoi perjantaina vääntö. Pääsin erinomaiseen työputkeen ja vaikka samat paperit olivat sunnuntaina levällään pitkin ruokapöytää, täytyy olla tyytyväinen. Lukuunottamatta torppareita (ja kuten jo totesin, ne saavat odottaa kunnes muu teksti on kunnossa) ja meijerikoulua Knorring-historiikin luvuista on eka luonnos valmiina.

Mikä tarkoittaa, että jäljellä on vielä paljon työtä, mutta kun on jonkinlainen raami valmiina niin on helpompi jatkaa. Toistaiseksi lähdeviitteiden perusteella paloja on aseteltu tekstiin 406 kappaletta 152 pokkarikokoiseen sivuun.

Työlistalla mm.
  • Tarkistaa onko meijerikoulun tytöt rippikirjassa vai ei. Jos ovat saisin tietää minkäikäisiä ovat olleet, mutta toisaalta joutuisin kiusaukseen selvitellä vaiheita eteen ja taaksepäi
  • Käydä läpi maatalousnäyttelyiden raportointi sanomalehdissä. Leikkeitä on kertynyt, mutta on todennäköisesti järkevämpää käydä kaikki "kerralla" läpi ja etsiä Knorringien kommentit keskusteluissa ja kartanon väen voittamat palkinnot
  • Etsiä Satakunnan maatalousseuran julkaisemaa Knorringin kirjoittamaa maatalousopasta. Vihkonen? Ei löydy tekijän mukaan Fennicasta, joten haastetta riittää
  • Pitäisi rohkaistua käyttämään Kansalliskirjaston mikrofilmiskanneria, että saisin talteen sen ainokaisen päärakennuksen autenttisen kuvan
  • Soittaa Kokemäen kaupungintalolle ja kysyä pääsisinkö lomani aikana heidän arkistoonsa. Epätodennäköistä heinäkuussa?

Ei kommentteja: