sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Kappalainen Kyttälästä

Yksi käteen osunut Tuokko-kortti kertoi, että Kokemäen käräjillä 1654 (mm 8:200v 2.) kappalainen Tyrväältä anoi perinnönjaon suorittajia sisarustensa ja veljensä pojan Jacob Henrikssonin Skyttälästä välillä.

Hockmanin talonhaltijaluettelo Kokemäen ja Harjavallan historiassa tuntee Kyttälästä kaksi taloa vuoden 1654 tienoilla ja Mäkeläksi nimetystä on maksanut kymmenyksiä ”Jacob Hendersinpoika” vuodet 1626-1661. Edellinen isäntä ”Henrik Hendersinpoika” maksoi kymmenyksiä 1581-1618 ja sitä edellinen ”Henric Jönsson Skyttä” 1560-1580. Patronyymihypoteesilla tämä viimeinen olisi siis nimettömän kappalaisen isä.

Suvannon henkilötiedoston perusteella Heikki Juhonpoika Skyttä on ollut Kokemäellä vaikutusasemassa, lautamiehenä kymmenillä käräjillä. Omaisuutta oli vuoden 1571 hopeaveroluettelossa ihan mukavasti, joten yhden pojan lähettäminen koulutielle ei ole mahdoton ajatus.

Piilosen Sastamalan historia 2:n pappisluetteloista löytyy Tyrväältä kappalainen Josephus Henrici Sagittarius, joka on ollut virassa ainakin vuonna 1638 ja kuollut 1659. Oikea ajanjakso, oikea patronyymi ja sanakirjasta tarkistettuna Sagittarius tarkoittaa jousimiestä. Nykysuomen sanakirja ei tunne sanaa skyttä, mutta parhaan muistini mukaan se tarkoittaa metsästäjää.


Tämä metsästäjä on nainen, mutta kun en muuta löytänyt... kuva wikimediasta.

Isännyysvuosiin vertailtuna Josephus vaikuttaa olevan samaa ikäluokkaa veljensä pojan kanssa, mutta tämähän ei ole mikään mahdottomuus. Eli tulipahan melkein todistettua jotain melko merkityksetöntä. Ylioppilasmatrikkelista löytyy Josephin poika, mutta jälkipolvien olemassaolosta ei ole tietoa. Kiva kuitenkin tietää, että Kyttälästäkin käsin on päässyt nousevaan säätykiertoon käsiksi.

Ei kommentteja: