maanantai 22. toukokuuta 2017

Amerikan sisällissodan suomalainen uhri

Siirtolaisuusinstituutin sivuilla on Mika Roinilan artikkeli Finnish Sailors and Soldiers in the American Civil War (pdf), jonka lopussa on listat tunnetuista Amerikan sisällisodassa taistelleista suomalaisista. Artikkeli on julkaistu jo vuonna 1998, joten ehkäpä tutkimus on edistynyt ja nimiä löytynyt lisää. Ainakin näyttää puuttuvan Helsingin uutisissa 27.7.1863 seuraavasti esitelty mies.
Suomalainen sotija Amerikassa. Wbl. kertoo, että nuori Suomalainen, yliopistolainen Frans Lindebäck, joka kaksi vuotta sitten lähti Amerikkaan sotimaan yhdysvaltaisten puolella, on tapaturmaisesti hukkunut. Fr. Lindebäck oli kotosin Vaasasta, sikäläisen Apteikkarin Lindbäck-vainajan poika. Tultuansa Amerikkaan, valmisti hän itsensä sotilaisammattiin Ruotsalaisten joukossa Chicagossa ja meni viime-vuoden alussa vapaehtoisena sotapalvelukseen erääsen tykistö-rykmenttiin, joka kuului kenraali Paynen brigadiin. Tässä otti hän osaa useissa kiivaissa tappeluissa. Toukok. 1 p. oli se patteri, johon Lindebäck kuului, transportti-laivassa "Horizon" kuljetettu Mississippi-virtaa alaspäin, mutta Horizon sattui yhteen höyrylaiiva "Moderator"in kanssa, jotta se meni upposalle. Tässä sai Lindebäck kuolemansa. Eräs Ruotsalainen, joka tästä on antanut kirjeellisen tiedon, lausuu: "Frans Lindebäck on syvästi surettu kaikilta kumppaniltansa; hän oli urhokas, oiva sotija, ystävällinen ja iloinen kumppani ja vapaa- ja ylevämielineu ihminen. Kauan eläköön hänen muistonsa joukossamme"! Fr. Lindebäck oli 26 vuoden vanha.
Kuvatusta onnettomuudesta ei ole epävarmuutta tai ainakin siitä kerrotaan asiallisesti eräässä blogissa, jossa Frans Lindebäck tunnetaan nimellä "Francis Linderbeck". National Park Servicen sivulla oleva hakukone kertoo, että yksikkönsä oli 2nd Regiment, Illinois Light Artillery. Siitä en löytänyt kuvaa, mutta Library of Congressin sisällissotavalokuvissa oli tämä tykki, samalta puolelta sotaa.
Vaasassa on syntynyt apteekkari Lindebäckille poika Frans Emil 7.3.1837. En löydä häntä Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista, olisikohan sekoittunut vuonna 1863 kaimaansaVaasan rippikirjan 1857-1863 sivulle 79 on merkitty Lindebäckin kuolema Amerikassa eli kaikki muu sanomalehtiuutisessa taitaa pitää paikkansa.

Ei kommentteja: