Se kolmas asia

Akateemisen kirja-alesta poimin Sam Jordisonin kirjan Sod that! 103 things not to do before you die. Jordison oli käynyt läpi kymmeniä "tee tämä ennen kuin kuolet" -listoja ja poiminut omaan listaansa ne, jotka hänen mielestään voi jättää tekemättä. Formula-ajon katsominen Monacossa, laskuvarjohyppy, haiden kanssa sukeltaminen...

Mutta hän dissaa myös kirjakerhoon liittymisen, origamin tekemisen, teatterissa ja oopperassa käymisen, vieraan kielen oppimisen, ruusukaalin syömisen ja sukujuurien selvittämisen. Niin ja myös historian elävöittämisseuraan liittymisen.

Takaisin sukujuuriin, jotka olivat siis kirjassa kolmantena. Mukanaolon arvasin jo ennen kirjan avaamista, mutta mitkä ovat perustelut? Tai paremminkin perustelu. "Koska esivanhempasi ovat erittäin todennäköisesti olleet uskottomia aviopuolisoilleen, touhu on merkityksetöntä. Ja jos ovat kaikki olleet uskollisia, niin puuha on silti mielettömän tylsää."

Vastakommenttini: sitä tietää vasta, jos kokeilee! Mutta silti en aio uida Englannin kanaalin yli (listan 82).

Ai, niin uskottomuus. Henk. koht. mielipide: sukututkimus on loppujen lopuksi arvonta, jolla poimitaan menneestä ihmiset, joiden kautta historiaa voi tarkastella. Jos 1500-luvulle päädyttäessä osa on "väärää" porukkaa, niin olen kuitenkin tehnyt parhaani ja pelannut itse sääntöjen mukaan.

Kerättyä

Turun ylioppilaslehdessä Pasi Jokinen lähti kolumnissaan perinteistä kohti vaaleja

Koulussa opetetaan, että suomalaisia perinteitä ovat kalakukko ja kansantanssit. Tämän valheen kertominen itsessään on perinne. Yhdeksän kymmenestä valhetta kertovasta peruskoulunopettajasta ei ole kumpaakaan kokenut.

Aitoja suomalaisia perinteitä mainittujen sijaan ovat muun muassa vaimonhakkaus, kaverin puukottaminen kännissä, pakkoruotsi, seksuaalinen itsehäpeä sekä lähi-idän satuhahmoista kertovien laulujen vastentahtoinen veisaaminen. Ensimmäisiä ei kukaan puolustele. Ne näyttävät säilyvän yhteiskunnassamme ilman julkisia tukia ja puolusteluja. Kolme jälkimmäistä kuitenkin ovat saaneet heikoilla argumenteilla varustautuneita korkea-arvoisia puolustajia.

Jenni Sahramaa kirjoitti laadukkaan katsauksen 1700-luvun pukeutumiseen ylellisyysmääräysten näkökulmasta.

Sveaborg-Viapori -projekti oli tammikuussa aloittanut blogin, joka löytyi kiitos Agricolan historiablogisyötteen.

Mikko Kalajoki totesi (epäsuorasti), että kaksi ihmistä voi kokea & muistaa saman ympäristön eri tavoilla.

Poleemiseen tyyliinsä Ruukinmatruuna on esittänyt näkemyksenä Suomen kielen ja kansan alkuperästä.

Värtsilän verkkolehdessä Värtsi Lissu Kaivolehto aloittaa "Olin tässä päivänä muutamana Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä (ent. sota-arkisto) penkomassa Pälkjärven Aseveliyhdistyksen arkistoa. Tositenipussa huomasin tämän Värtsilässä kirjoitetun laskun ja sehän oli tietysti kuvattava Värtsiä varten."

Kari Hintsala aloitti Turun palosta selvinneiden esineiden esittelyn.

Nelly Laitinen jakoi på svenska arkistolöytöjen tunnelmaa.

Arkipäivän aktivisti tutustui Tampereen museotarjontaan.

Historianopiskelija jätti Tampereen taakseen ja totesi:

Tampereen yliopiston on huippukiva opiskelupaikka. Historiatieteen ja filosofian laitos on suositeltava. Tosin enäähän meillä ei ole laitoksia vaan tieteenalayksiköitä, ja oma kotilaitoksenikin kuuluu nykyisin yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköön. No, hissan laitoksena se minulle pysyy siihen saakka, kunnes valmistun. En olisi halunnut opiskella missään muualla. Laitoksella on hyviä opettajia (no, toki niitä toisenlaisiakin), siellä on kannustettu tekemään hyviä opinnäytetöitä ja ohjaus on jees. Kurssitarjonta tuntuisi paranevan vuosi vuodelta.

På rikssvenska, om finska, med lite av Magma

Carl Linneaus 1732

Öfre Österbottens bonder, såsom de äro mörksens barn i huset alltså ock extra sc. Impexi, stora byxor till fots, helt hvita, en pals hopsydd framan till; trätfulle. I husen luktade nauseabundun af sur sik, lik sur strömming, I husen osnyggt, kan intet tala annat än finska.

Dick Harrison 24.1.2011

Jag har ju alltid kunnat ta mig fram på svenska i Finland. Varpå min fru och jag sätter oss på en restaurang på flygplatsen i Helsingfors och beställer var sin rätt (på svenska). Kyparen talar engelska till mig. Även menyn är på engelska (och finska). När vi därefter handlar i en av flygplatsens affärer är expediten lika oförmögen att tala svenska. Det vill säga: hon förstår bevisligen vad jag säger, och hon har säkert läst svenska i skolan, men hon väljer ändå att anlägga en engelskspråkig fasad.

Varför? För att låta svensken veta sin plats? För att "huggormar" bör "utplånas"? För att hon har svalt den historiska lögnen att svenskarna i Finland blott utgör den sista resten av en orättmätig medeltida erövring?

No, ehkä siksi, että Helsingin lentoasemalla suurin osa asiakkaista osaa joko suomea tai englantia. Kiinalaisten ja ruotsalaisten rahat eivät kiinnosta.

Harrisonia oli Suomen vierailulla ehtinyt järkyttää myös se, että joku oli rohjennut esittää ajatuksen, ettei historiantutkimus ole tiedettä. Kontrafaktuaalisesta kokonaisuudesta en saanut mitään oleellista uutta irti, mutta tulinpa tutustuneeksi suomenruotsalaisen ajatuspaja Magman verkkosivujen tarjontaan. Josta poimintoina:

Sirpa Kähkönen: Hyvä historiantutkimus herättää tunteita (Reaktioita Meinanderin kontrafaktuaalisuuteen, kielikysymyksestä, tottakai)
Dick Harrison: Betraktelse utifrån en stekpanna (tiliaineiston ylistys, joka kääntyy kielikysymykseen)
Sirpa Kähkönen: Vastoin faktoja ja parempaa tietoa – Edith Södergranin kuviteltu elämä (taas mainitaan kontrafaktuaalisuus, koko sivuston teema?)
Dick Harrison : Att tämja det förflutna genom att förfalska (Vampyyreistä ja unkarilaisesta kreivittärestä Erzsébet Báthory)
Dick Harrison: En ny svensk historia? "Det är inte ovanligt att jag möter universitetsstuderande i ämnet historia som har svårt att placera medeltiden rätt kronologiskt (epoken blandas ofta ihop med antiken), som inte vet att Sverige och Finland var samma rike före 1809, som tror att riket inte hade några kungar före Gustav Vasa. Och så vidare." MITÄ-TÄH?!

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 82

Kokemäen Pelholan Kuukan Juhelan torpparin tytär Eliisa Amanda (s. 22.10.1880 Kokemäki) otti passin Amerikkaan 5.11.1907. Hän saapui Bostonin satamaan 5.12.1907 Liverpoolista lähteneellä Ivernia-laivalla. Vastaanottajaksi hän ilmoitti sisarensa nimeltä A. West Michiganissa. Kirjaimeen A sopisi isosisko Amanda Wilhelmiina (s. 15.5.1875 Kokemäki).

Lähteet
Kokemäki rippikirja 1881-1890 s. 782, 1891-1900 s. 986
Siirtolaisuustilaston aineisto,Kansallisarkisto
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943

Kärnä lähti kävelemään 1799

Talonpojan poika Christer Kärnä lähti Sotkamosta joulukuussa 1799 eikä palannut, joten vaimonsa Sigrid Heikitär kuulutti hänen peräänsä ilmoituksella sanomalehdessä Inrikes tidningar 22.6.1803.

Hiskistä löytyy pariskunnan lapsien kasteita 1792-1798 Kuhmon seurakunnasta. Korpisalmen talossa numero 9 asuivat siis Christer Olai Kärnä ja Sigrid Johs Heikitär. Näillä tiedoilla on helppo löytää perhe (ennen Christerin poistumista paikkakunnalta) Kuhmon rippikirjasta 1794-1800, jossa sievästi syntymäajat jatkotutkimusta varten. Pariskunnan nimiä vastaava avioliitto Kuhmossa 3.3.1791, siinä Sigrid talonpojan tytär Lenduan talo 60:stä.

Sigrid on vielä seuraavassa rippikirjassa kirjattu Korpisalmelle (mutta miestään ei), mutta muutti sitten taloon, jonka jälkeisestä muutto/kuolinmerkinnästä en saa selvää. Sopivan ikäinen "enka Sigrid Heickinen" kuoli Kuhmon Korpisalmen talossa 15 16.11.1841. Rippikirjan 1840-1847 perusteella poikansa isännöimässä talossa, edellisessä rippikirjassa 1833-1839 Olof Pääkkösen vaimona, samoin kuin rippikirjassa 1826-1832, 1819-1825, 1811-1818, jonka jälkeen päädytään samalle sivulle, josta etsin muuttomerkintää. Epäselvä alue olikin rippimerkintöjä eikä muuttoja?

Myöhemmin isännäksi nouseva Henric on Hiskin perusteella syntynyt aviottomana lapsena 4.9.1801. Samoin Helena Lisa s. 12.6.1804. Mutta vuonna 1808 syntynyt Olof vanhempinaan "Olof Ol: Pääckönen " & " Sigrid Heikitär" (kaksi eri kastetta). Henric ja Helena on rippikirjan sivulla merkitty Olafin lapsiksi, mutta Sigridin avioliittoa Olof Pääkkösen kanssa ei Hiskistä tunnu irtoavan. Ehkä sitä ei ollut?

Elämänmäellä

Vilppula and Dr. Lybeck's Sanatorium are synonymous.

Täh? Taitaa olla parasta jatkaa Helen Grayn kirjan Finland. A little land that is true to itself (1914) tekstiä eteenpäin.

You may possibly have heard of Dr. Lybeck in London. He has the back-to-nature idea, and carries his antagonism to hats to such an extent that in London he has become known as "the doctor who doesn't wear a hat." You may possibly have heard, too, that Dr. Lybeck sleeps up in a tree - in the summer time.

Young jatkaa kuvauksella parantolavierailusta ja lopettaa kommenttiin

All sorts of sun baths and air baths can be taken in this Sanatorium, and I heard that one man had starved himself for sixty days. It costs very little to stay at the Sanatorium and people come sometimes just for the rest.

Se, että minä en ollut koskaan kuullut Lybeckin parantolasta ei tarkoita, että se olisi unohtunut Wikipedian kirjoittajilta, joiden tekstistä selviää laitoksen (1917) ja johtajan (1919) surullinen loppu. Ja Vilppula on saanut muutenkin surullisemman maineen.

Kuva Elämänmäen parantolarakennuksesta löytyy Metlan julkaisusta. Kotimainen katsaus "Käynti elämänmäellä" julkaistiin Tampereen Sanomissa 21.9.1907. Tuosta tekstistä vielä pari lainausta laajentamaan ymmärrystä laitoksen luonteesta:

Kun Elämänmäki lienee useille tämän lehden lukijoille tuntematon, niin saan ensin mainita, että se on tunnetun t:ri Lybeckin parantola, miehiä varten, joka kuten naispuolistenkin parantola Katajamäki, sijaitsee Ruovedellä Vilppulan asemalta noin 12 kilometriä luodetta kohti, aarniometsässä, korkealla mäellä, jossa humisevat hongat pilviä piirtelevät ja kuiskavat kuuset taivasta tavottelevat.
...
Sopivampaa paikkaa hermotautisten parantolalle tuskin toista löytynee. Korven kainalossa kaukana maailman melusta, juhlallisen ihanassa alkuperäisessä seudussa, jossa tuskin lienee kirmeen kilkahdusta ennen kuulunut, on lepopaikka suotuisa kiihtyneille, ärsytetyille hermotautia sairastaville. Mutta tarjoopa tällainen paikka viihdykettä muillekin kipua poteville. Niinpä siellä käydessäni tapasin keuhkotautisia, alkoholisteja y. m. Parannuskeinot ovat aurinko eli ilmakylvyt, jolloin miehet vyötäisiin asti alastomina ja avojaloin astuen työskentelevät ulkotöissä niinkuin pellolla, puutarhassa j.n.e. Ruskeaihoisia miehiä näkee joko yksitellen tahi ryhmissä ahertelemassa. Naiset keveästi puettuina tullen mennen astua sipsuttelevat hommissa hekin. Työssä ja touhussa täytyy olla jokaisen siihen vähänkin kykenevän olla. Sillä työ tietysti vahvistaa hermostoa ja lisää elämänhalua ja hyvinvointia.

Kekkonen ensimmäisessä maailmansodassa?

Näin vuoden alkupuolella luen mielelläni mahdollisimman lyhyitä kirjoja, että saan vuoden lukutavoitteen saavuttamisen hyvään alkuun. (Esimerkki siitä, miten mittaaminen ja tavoitteenasetanta ohjaa toimintaa. Jos vaihtaisin tavoitteeksi sivuluvun, alkaisin metsästää kirjoja, joissa on se kamala väljä taitto ja runsaasti kuvia.)

Niinpä lainasin kirjastosta Mark Levengoodin kirjoja, joissa on vähän sivuja, iso teksti, väljä taitto ja aika paljon kuvia. Parempaa kombinaatiota on vaikea löytää. Varsinkin kun itse jututkin olivat hauskoja ja vaivattomia luettavia. Niin suomeksi kuin ruotsiksikin.

Mutta aina löytyy rikka rokasta, kun minä olen asialla. Kirjassa Och ja läste attt det var omöjligt att leva lycklig förutan dig (2010), Suomessa kasvanut ja koulunsa käynyt (?) Levengood kirjoittaa

När morfar tjänstgjorde i första världskriget körde han bil i Urho Kekkonens kompani, och stundom bjöds morfar fortfarande upp till slottet för lite umgänge, ett faktum som gjorde oss omåttligt stolta. Som många pojkar födda det olycksaliga året 1902 tvingades morfar delta i båda världskrigen, frivillig i det första och inkallad i det andra. (s. 11)

Hmm... koska Suomen sisällissota oli ajallisesti päällekkäin ensimmäisen maailmansodan kanssa on yksinkertaisempaa puhua ruotsalaisilla tutummasta sodasta? Vai onko jossain esitetty sisällissotamme oleellisesti osana maailmansotaa, osallistuihan siihen enemmän tai vähemmän merkittävästi kaksi ulkomaata? Eikö sisällissotammekaan ollut erillissota?

Tappo Loviisassa 1761

Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 25.5.1761 oheinen Loviisasta huhtikuun 1. päivänä lähetetty uutinen. Pääsiäisen neljäntenä päivänä, 25. päivä maaliskuuta, oli tapahtunut tappo.

Aikaisemmassa elämässään provianttikirjurina toiminut Barman oli muutaman vankeusvuoden jälkeen vapautettu liikkumaan yleisen kansan keskuudessa. Hän meni veitsi muhvissaan junkkarileski von Beuningin luo. Barman iski veitsellä kolmasti. Leski ei selvinnyt vammoistaan vaan kuoli kolmantena päivänä tapahtuneen jälkeen. Häntä jäi suremaan 2 pientä lasta.

Barman saatiin heti kiinni ja raatihuoneenoikeus tuomitsi hänet menettämään oikean kätensä ja sitten mestattavaksi kaulankatkaisulla ja metsään haudattavaksi. Epäkristillisestä hautauspaikasta huolimatta hautausmerkintä löytyy Loviisan seurakunnan listoista (Hiski): 36-vuotias "afsk: profviant-skrifware vid Crono-Magazinet Magnus Barman" kuoli 22.6.1761.

Murhatun hautaustiedoista näkyy lähes samat tiedot kuin sanomalehdestäkin. "Styckjunck: Bönings änka Elisabeth Tesche" oli kuollessaan 36-vuotias, "Mördad i mordiskt upsåt i sitt egit huus öfverfallen af en afsatt Proviantmästare, wid namn Barman, h:ken med en tälg knif hög henne flera sår och i synnerheet et diupt dödssår i bröstet."

Myös murhatun avioliiton tiedot on kirjattu Hiskiin informatiivisesti. Todistuksen kanssa Tallinnasta tullut Elisabeta Tesche vihittiin Loviisassa 7.11.1754, sulhasena "constapet vid H: Cap: Elfvings Compagnie Gabriel Wilhelm von Böning " Pariskunnalle syntyi Loviisassa tytär Anna Gertrud 23.10.1754 eli pari viikkoa ennen vihkimistä. Hänet on noteerattu myös SSS:n vuosikirjan täydennyksissä ja saman sarjan osasta 7 löytynee perheestä muut oleelliset tiedot.

Uudet esivanhemmat

Eilen sain pitkästä aikaa uudet esivanhemmat sukupuuhuni. Aloitin nimittäin uudestaan Kauvatsan juurieni selvittelyn, jota viimeksi yrittelin vuonna 2009. Tuolloin kirjoitin tänne muun muassa tekstin Kauvatsan Kinkkua. Silloin jäi loppuun kysymysmerkiksi Margareta Danielsdotterin alkuperä. Eilen hukkasin hetkellisesti inhibitioni ja heitin kysymyksen tunnetulle sukututkijalle, joka superystävällisesti haki minulle puuttuvat palaset. Eli saan nyt esitellä "tuoreet" esivanhempani: Daniel Swart/Swärd ja vaimonsa Margareta.

Daniel tuli armeijasta eron saatuaan Kokemäelle ja asettui vuoteen mennessä 1722 asumaan Kiettareen Arvelaan. (SAY Kokemäki 1719 - 1739 s. 78) Vuonna 1722 hänen tittelinään on siltavouti ja seuraavana vuonna jahtivuoti. Tämän jälkeen hän ja vaimonsa Maria/Margareta häviävät Kiettareesta. Siltavouti Swart on merkitty Laikkoon 1726-1729, 1731, 1733-34 (SAY Kokemäki 1719 - 1739 s. 113). Hän on varsin köyhä tapaus ja erikoismerkinnästä selviää jo mainittu sotilastausta.

Ensimmäisessä säilyneessä rippikirjassa (Kokemäki , Rippikirja, 1727-1732 s. 103) Daniel ja vaimonsa Margareta ovat käyneet ehtoollisella Laikosta vuonna 1725. Kokemäellä haudattu 19.3.1727 Gustaf Danielsson Swart on melko varmasti heidän poikansa (HisKi, lähteenä ilmeisesti hautausmaksut eikä hautaukset).

Damiel ja Margaretha ehtivät noiden viiden vuoden aikana asua myös Säpilän Iso-Ikalassa, mutta eivät käyneet sieltä ehtoollisella ollenkaan (Kokemäki , Rippikirja, 1727-1732 s.19 ). Muuttomerkintä sivulle/sivulta 13 vie Säpilän Köpille (Kokemäki , Rippikirja, 1727-1732 s.13), josta on ehtoollismerkintöjä 1727-1729(?).

Harmittavan rippikirja-aukon jälkeen on siltavouti Svärtin leski Margaretha Bertilsdotter merkitty Iso-Ikalaan 1746-1750 (Kokemäki , Rippikirja, 1746-1751 s. 18). Patronyymin lisäksi hänelle löytyy syntymävuosi 1685.

Iso-Ikalasta muuttaa Margareta Danielsdotter avioliittonsa myötä vuonna 1752 Kauvatsan Kinkulle (Kokemäen yhdistetty historiakirja, Huittisten vihityt). Hän on esiäitini ja kun Daniel on harvinainen nimi ja Danielin leski samassa talossa... Tarkemmin ajateltuna Margaretalle ei anneta muuton yhteydessä mitään perhetietoa eikä sukunimeä eli riittääköhän tämä kuitenkaan todisteeksi?

Margareta Bertillsdotterin kuolemaa ei Hiski-haulla löydy. Mutta jos ainoa (?) tytär muutti Kauvatsalle, olisiko äiti jäänytkään Kokemäelle? Kannattaisikohan tarkistaa Kauvatsan Kinkun sivu rippikirjasta 1753-1767? Lukeeko isäntäparin alla Margareta Bertillsdotter? Syntymävuodella 1684?! Tämä riittää todisteeksi, vaikka en saa tolkkua hänen nimensä perässä olevista merkinnöistä. Leikitään, että siinä lukee lyhennettynä "isännän anoppi".

Seuraavalla sivulla, jossa aika jatkuu, Margareta Bertillsdotteria ei näy, joten kuolemaa pitäisi hakea vuoden 1759 paikkeilta. Käynti Kansallisarkiston mustien kirjojen pariin lienee paikallaan.

Säädöksiä ja asetuksia

Arkistolaitoksen digitaaliarkiston uutuuksien seuraaminen muuttui seurakuntien arkistojen massadigitoinnin myötä jokseenkin tylsäksi. Lähinnä on tullut kiinnitettyä huomiota kirjojen nimien standardien puutteeseen. (Tuttavani huomautti, että väkilukutaulut ovat joissain seurakunnissa kuolleisuusluetteloita tms.)

Aina kannattaa kuitenkin pitää silmät auki. Pelkällä vilaisullakin on huomannut, että kirkonarkistoissa on varsin monipuolista aineistoa. Eli oman tutkimukseen liityvän/liittyvien seurakunnan/seurakuntien aineistoluetteloon vilkaisu ei ole huono idea.

Tuon olin tosin tiennyt ennenkin, vaikka en joka välissä ole muistanut. Uutuuslistabongauksista saatu täysin uusi tieto sen sijaan oli, että joissain seurakunnissa on tallessa luetteloita saarnastuolista luetuista lakiteksteistä ja itse tekstejäkin. Eli laajempaa aluetta koskevaa asiaa, joka on esitelty siinä naapuriseurakunnassakin, jossa paperit eivät ole säilyneet.

Kari Tarkiaisen kirjassa Januksen kahdet kasvot (2003) on artikkeli Säädöksiä suomeksi Ruotsin aikana, josta selviää, että

Esivallan käskyt ja plakaatit luettiin kirkkojen saarnastuoleista jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoon kokoontuneelle seurakunnalle tai sitten kuuluttaminen tapahtui käräjillä. Suomalaisissa valtiopäiväasetuksissa vaadittiin, että asetustekstit luettaisiin useita kertoja, tärkeimmät niistä joka vuosi, ja niissä valitettiin, että viranomaiset muka mielellään pitävät salassa määräyksiä, jotka olivat tavalliselle kansalle edullisia, mutta hankalia viranhaltijoille. Kuuluttamisen jälkeen asetukset hautautuivat kirkonarkistoihin.

Eli tällaisia asetuksia kirkkoherraesi-isäni lukivat ääneen ja kaikki-muut-esivanhemmat kuuntelivat korva tarkkana. Konkreettinen kosketus arkielämään, joka ainakin itseltäni oli vielä muutama kuukausi sitten täysin hukassa.

Kuvitus poimittu polulta Eurajoen seurakunta > Eurajoen seurakunnan arkisto > Valtion viranomaisten kirjeet ja päätökset > Kuninkaallisen Majesteetin asetuksia, julistuksia ym. 1664-1806

Arjen historiaa esille

Laitoin jo postauksen Agricolaan ja SukuForumille sekä lähetin yhden privaattiviestin. Mutta venytän lounastaukoani vielä sen verran, että kerron täälläkin, että klo 11 (eilisen mainoksen mukaan) avattiin tänään Arjen historia -portaali. Se on

Työväenmuseo Werstaan, Työväen Arkiston, Kansan Arkiston, Tekniikan museon, Sähkömuseo Elektran, Helsingin yliopistomuseon, Suomen siirtolaisuusmuseon ja Kultamuseon yhteinen verkkoportaali. Se sisältää laajat esine- ja valokuvakokoelmat liittyen työelämän, teollisuuden, tekniikan, tieteen, korkeakouluopetuksen historian, työväenliikkeen ja sosiaalihistorian aihepiireihin.

Eli vähän saman oloinen kuin Suomen museot Online, Kantapuu, Avoinmuseo.fi tai Tampereen museoiden Siiri-tietokanta. Museologian opintoja en ole suorittanut, joten en tiedä miksei asioita voisi toteuttaa yhdessä paikassa. No, koska olen tehnyt IT-projekteja työkseni yli 10 vuotta, voin kehitellä muutaman perustelun.

Takaisin arjen historian pariin. Valokuvahaku tuotti ihan mielenkiintoista valikoimaa. Kuvissa esimmäkseen leima päällä ja mielelläni olisin nähnyt selkeämmän ohjeistuksen niiden käyttöön saannista. [Lisäys 2.2.2011: Tilaus näyttää tapahtuvan Muistilistan kautta.]

Metatiedot olivat niin hyviä, että sukunimelläkin hakemalla sai tuloksia. Alla "Serkut Maire, Liisa, Sinikka, Aili Kyläkoski ja Terttu ryhmäkuvassa vuonna 1930". Eivät sukua minulle.

Tutumpaa näkymää aukesi hakemalla paikkakunnan nimellä. Alla oleva väittää olevansa "Käräjämäen työväenyhdistyksen talo" paikkakunnalla Kokemäki. Kokemäellä on Käräjämäki, kuvassa on kivistä päätellen käräjämäki, mutta kokemäkeläisestä Käräjämäen työväenyhdistyksestä en ole koskaan kuullut. Mutta ainahan voi oppia uutta? Tai sitten jäädä epäilemään viitetietojen kokonaisluotettavuutta. [Lisäys aamulla 2.2.2011. Viime sotien jälkeen syntynyt isäni tunnisti kuvan Kokemäen Käräjämäeksi. Hänen nuoruudessaan talossa (joka paloi 60- ja 70-lukujen vaihteessa) asui opettaja Tyra Saarivirta.]

Luin Irtolaista

Irtolainen sanoo olevansa "Taso ry:n neljästi vuodessa ilmestyvä taidelehti". Muutaman vuosikerran selailun perusteella saamansa palkinnot ansainnut, hyvä ainejärjestölehti. Erityisesti pidin talous- ja sosiaalihistorian laitoksen henkilökunnan puheenvuoroista, joista alla näytteitä

Laura Ekholm (1/2008)

Minua kiinnostaa ilmiöinä sosiaalinen ja maantieteellinen liikkuvuus. Sanotaan, että suurin osa elää elämänsä suurin piirtein synnyinsijoillaan ja vain muutama prosentti ihmisistä lähtee siirtolaiseksi. Oli sitten kyse armeijoista, liike-elämän historiasta tai kaupunkitutkimuksesta, tuo muutaman prosentin väestöosuus on kiinnostava. Yhteiskuntien katkokset ja jatkumot saattavat näyttäytyä eri tavalla, kun tarkastelun keskipisteeksi otetaan muuttoaallot, siirtolaisuus ja erilaiset diasporat.

Helene Laurent (2/2009)

Oppiaineena talous- ja sosiaalihistoria on maailmaa syleilevä eikä mikään inhimillinen ole sille vierasta. Tutkijoita yhdistävä ominaispiirre laitoksellamme onkin mielestäni rajaton uteliaisuus ja kiinnostus kaikkia elämän ilmiöitä kohtaan. Niinpä laitoksen kahvipöydässä keskustelu on vilkasta, aiheena mitä tahansa edellisen illan TV:n saippuasarjasta maailmantalouden kautta talonpoikaispurjehdukseen. Monialaisuudesta seuraa, että joukosta lähes aina löytyy asiantuntija.

Jukka Kortti (3/2009)

Historiantutkimukselle asioiden monimuotoisuus on oleellista. Menneisyyttä on monta, ja sieltä nousevien tarinoiden takana on lukuisia tekijöitä. Voisi jopa väittää, että yhteiskuntahistoriallisessa tutkimusperinteessä nämä korostuvat. Esimerkiksi Braudelin totaalihistoria-idea pitää sisällään niin talouden, sosiaalisten hierarkioiden, politiikan kuin kulttuurinkin monisyisten keskinäisten suhteiden tutkimista. Toisaalta mentaliteettihistoria vaatii laajaa historiallisen kontekstin ymmärtämistä. Kun vielä tähän lisätään valtiotieteellinen teoreettinen ajattelu, ei ole ihme, että yhteiskuntahistorian – niin ala- kuin yläkerrankin – kirjat tuppaavat olemaan usein aikamoisia tiiliskiviä.
...
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse eikä voikaan kertoa. Yksi historiankirjoittamisen taito onkin oleellisuuden oivaltaminen.

Matleena Frisk (2/2010)

Viime kädessä minun on kai myönnettävä, että tutkimustani motivoi hiukan itsekeskeinen uteliaisuus: miten eri tavalla voisin ymmärtää itseni, jos eläisin joskus muulloin?