Luin Irtolaista

Irtolainen sanoo olevansa "Taso ry:n neljästi vuodessa ilmestyvä taidelehti". Muutaman vuosikerran selailun perusteella saamansa palkinnot ansainnut, hyvä ainejärjestölehti. Erityisesti pidin talous- ja sosiaalihistorian laitoksen henkilökunnan puheenvuoroista, joista alla näytteitä

Laura Ekholm (1/2008)

Minua kiinnostaa ilmiöinä sosiaalinen ja maantieteellinen liikkuvuus. Sanotaan, että suurin osa elää elämänsä suurin piirtein synnyinsijoillaan ja vain muutama prosentti ihmisistä lähtee siirtolaiseksi. Oli sitten kyse armeijoista, liike-elämän historiasta tai kaupunkitutkimuksesta, tuo muutaman prosentin väestöosuus on kiinnostava. Yhteiskuntien katkokset ja jatkumot saattavat näyttäytyä eri tavalla, kun tarkastelun keskipisteeksi otetaan muuttoaallot, siirtolaisuus ja erilaiset diasporat.

Helene Laurent (2/2009)

Oppiaineena talous- ja sosiaalihistoria on maailmaa syleilevä eikä mikään inhimillinen ole sille vierasta. Tutkijoita yhdistävä ominaispiirre laitoksellamme onkin mielestäni rajaton uteliaisuus ja kiinnostus kaikkia elämän ilmiöitä kohtaan. Niinpä laitoksen kahvipöydässä keskustelu on vilkasta, aiheena mitä tahansa edellisen illan TV:n saippuasarjasta maailmantalouden kautta talonpoikaispurjehdukseen. Monialaisuudesta seuraa, että joukosta lähes aina löytyy asiantuntija.

Jukka Kortti (3/2009)

Historiantutkimukselle asioiden monimuotoisuus on oleellista. Menneisyyttä on monta, ja sieltä nousevien tarinoiden takana on lukuisia tekijöitä. Voisi jopa väittää, että yhteiskuntahistoriallisessa tutkimusperinteessä nämä korostuvat. Esimerkiksi Braudelin totaalihistoria-idea pitää sisällään niin talouden, sosiaalisten hierarkioiden, politiikan kuin kulttuurinkin monisyisten keskinäisten suhteiden tutkimista. Toisaalta mentaliteettihistoria vaatii laajaa historiallisen kontekstin ymmärtämistä. Kun vielä tähän lisätään valtiotieteellinen teoreettinen ajattelu, ei ole ihme, että yhteiskuntahistorian – niin ala- kuin yläkerrankin – kirjat tuppaavat olemaan usein aikamoisia tiiliskiviä.
...
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse eikä voikaan kertoa. Yksi historiankirjoittamisen taito onkin oleellisuuden oivaltaminen.

Matleena Frisk (2/2010)

Viime kädessä minun on kai myönnettävä, että tutkimustani motivoi hiukan itsekeskeinen uteliaisuus: miten eri tavalla voisin ymmärtää itseni, jos eläisin joskus muulloin?