Ensimmäinen pysäys oli Sääksmäen Toppolanmäellä. Seisoimme ryteikköisessä metsässä ja tuijotimme kohtaa, jossa oli joskus kaivettu. Ristiretkiajan hautoja, jada-jada. Minulta meinasi mennä pointti ohi. Alueen haudat eivät olleet aivan tusinatavaraa. Yhteen oli sijoitettu neljä ruumista sidottuna yhteen. Arkut oli sulkettu rikotuilla aseilla. Arkun kansille oli pinottu kiviä. Haluttiin olla varmoja, etteivät ylös nousisi. Joten oma tulkintani on, että kyseessä olivat varhaiset kristityt, joiden naapurit ja läheiset olivat kyllästyneet käännytysjaaritukseen ja päättäneet varmistaa, ettei mitään turhanpäiväistä ylösnousemusta tapahtuisi.
Lempäälän Pirunlinna oli niin outo paikka, että voi hyvin kuvitella parikin "kansantarinaa" sen syntyhistoriasta. Luola jäi minulta katsastamatta, mutta kaikki haastattelemani vakuuttivat, etten menettänyt mitään.
Lounaan jälkeen oli vuorossa Keuruun vanha kirkko, joka viehätti niin paanukaton reunuksella kuin sisäpuolen maalauksillaankin. Kadutti, etten ollut jaksanut ottaa mukaan oikeaa kameraa. Retkellä ei ollut kiirettä jatkaa ja ehdin ihmetellä kirkkomaalla säilytettävää kirkkovenettä. Suojaan oli kiinnitetty infolappusia. Ylimmän mukaan "Heinäsen vanha kirkkovene (1910-luvulta) siirrettiin vanhan kirkon venekoppeliin" ja alimman tieto oli "Vene valmistui vuonna 1879 Heinäsniemen isäntien venelahkon käyttöön". Tällaisesta menee vieraspaikkakuntalainen sekaisin.
Kunnon kameraa olisi tarvittu myös Petäjäveden vanhalla kirkolla, jossa jokainen taisi napsia kuvia saarnatuolin naivistisen oloisista koristeista. Komein näistä oli tuoli kannatteleva pyhä Kristoffer.
Naivismin oloa oli myös päivän viimeisessä kohteessa, Matti Rutasen Maapallopatsaassa Saarijärven Mahlussa. Tekijän elämäntarina taisi kuitenkin koskettaa minua enemmän kuin taiteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti