perjantai 23. huhtikuuta 2010

Musiikin lomassa haastatteluja ja valokuvia

Onko "ihanampaa" kuin se, että potentiaalisista lähteistä tullaan kertomaan kirjan ilmestymisen jälkeen? Kyseinen henkilö oli jopa Tavarantasaajien käsikirjoituksen esilukija ... Mutta uusi tai unohtunut arkisto oli kyseessä, joten kerrotaan perustiedot tiedonantajan sanoin:
Kyseessä on Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella oleva äänitearkisto. Siinä on tuhansia haastattelunauhoja, joista pääosa on tehty 1960- ja 1970-luvulla. Siis haastatelluista vanhimmat lienevät tuollaisia 1880-luvulla syntyneitä. Näistä nauhoista tehtiin heti verekseltään "sisällysluettelot" eli kirjattiin pääosin mitä nauhan sisältö on.
Sisällysluettelot ovat verkossa. Niitä pääsee selaamaan kun on täyttänyt sitoumuslomakkeen musiikintutkimuslaitoksen sivuilla tai paikan päällä Tampereella ja saanut tarvittavan salasanan.
Nauhoja on tosiaan tuhansia. Niitä varten tehtiin tällaisia keruumatkoja kesäisin ja valittiin niitä varten eri kohteita. ... Nauhat on sitten tietysti kuunneltavissa vain täällä Tampereella. Tosin jos uskaltaa pelkän sisällysluettelon avulla tilata, niin saa ostaa nauhoitetun cd:nkin haluamistaan haastatteluista.
Itse en lähtenyt arkistoa tässä välissä haravoimaan, mutta sain perusteellisen ohjeistuksen loppukaneetiksi vielä tietää, että haussa pitää joko käyttää eri taivutusmuotoja tai keksiä mikä on katkaisumerkki tai -tapa.

Ihan itse bongasin sivun alakulmasta valokuva-arkiston. Kivasti paikkakunnittain järjestettynä esimerkkejä sisällöstä. Mutta ei (sentään) mitään tietoja kuvien sisällöistä tai itse kuvia... Pahus, taas purnasin turhaan. Kuvan tiedot saa esiin klikkaamalla. (Helpommin etsi-toiminnolla kuin hakemistosta.) Ja heti ensimmäinen olisi ollut Kokemäen Pyhänkorvan torpan mallassauna. Kartanon peltoaukeastakin olisi ollut komea kuva. Sekin kirja tuli jo tehtyä. Vali, vali.

Ei kommentteja: