Kokemäeltä Amerikkaan, osa 109

Frans Vihtorin (s. 26.10.1879 Kokemäki) isä käytti sukunimeä Välimäki ja Frans käytti sukunimeä Mäki ottaessaan passin 4.6.1913. Samat etunimet ja syntymäpäivä on kaivostyöläisellä, joka täyttää ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin Minnesotassa.

Myös Kokemäeltä lähtenyt Frans Mäki tuli laivalla Empress of Britain Vermontin St. Albansiin 4.7.1913. Tämä Frans oli 33-vuotias eikä ollut käynyt Yhdysvalloissa aiemmin. Häneltä jäi Kakkulaisiin Maria Maki ja vastaanottajana oli setä/eno Herman Letila?

Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1869-1879 s. 873 , 1881-1890 s. 1105, 1891-1900 s. 1391
Siirtolaisuustilaston aineisto Kansallisarkistossa
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Itasca County, Minnesota; Roll: 1675511; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956

Keitolla vahvistettuna virtuaaliretkelle Savoon

Petter Wilhelm Aurénin kirja Risto Rytkönen on alaotsikkonsa mukaan Kertomuksia Pohjois-Savosta vanhoilta ajoilta. I. Siinä tarinoidaan seuraavasti:

Sitte kun keitto oli tarkoin maistettu ja kypseksi tunnettu, ammennettiin se kapustalla lihoinensa lieminensä isoon pöydälle asetettuun pahkakuppiin, jonka ympärille kestivieraat ynnä talonväki Lassi, Jussi ja Risto istuivat. Itsekukin leikkasi omalla puukollansa kupista lihapalasen ja nosti viisihaaraisella kahvelilla eteensä pöydälle, jossa se pienenneltiin suunmukaisiin palaisiin.

Risto tosin oli huomauttanut isäänsä että kestissä Uudellamaalla ja kaupungeissa käytettiin "taltrikkia" ja "kahvelia", joita voisi tehdä, taltrikkiä vahvasta tuohesta, ja kahvelia katajasta eli kuivan kuusen oksista. Vaan Lassi vastasi: "sellaisia joutavia herrastelemisia ei tarvitse, pyytömiehet ovat ennenkin pitäneet kestinsä samalla lailla ja siihen on jokainen tyytyväinen kun vaan keitto on makia ja kun siihen saapi viinaryypyn alle. Minulla on vielä senverran viinaa, että saatan tarjota vieraille ja setällesi; sinä et saa ottaa ryyppyä, viina ei piisaa. Tässä tuonnoin ostin savotan Eerikalta putelin viinaa, siitä meni kaksi jänestä vaikka on hän noita — se Eerikka saattaa niin paljon ottaa viinasta".

Savostakin raportoitiin uutisia Ruotsin sanomalehtiin. Vasemmalla leike sanomalehdestä Inrikes tidningar 24.8.1761. Muuta kertynyttä:

Keväällä auenneessa Saranat-sivustossa on esillä Varkaus, Heinävesi, Joroinen, Leppävirta ja Pieksämäki sekä Keski-Savon perinne- ja kulttuurimaisemat.

Mikkeli-seuran sivulla Mikkelin alueen ja rakennusten historiaa.

Savo-Karjalaisten oppiwaisten toimittamia Lukemisia Suomen kansan hyödyksi 3. (1847) sisältää kertomuksen "Muuan pyhä-ilta ukko Hannon talossa", jolla mainostettiin kinkeri-kouluja.

Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen Savo ja Savonlinna on tuoreehko lisäys Project Gutenbergiin.

Koitar. Savo-karjalaisen osakunnan albumi I (1870) kertoo Savolaisten sijasta Suomen asutus-historiassa ja sisältää kuvaelmia kansan elämästä Salmin kihlakunnassa.

Viipurin kirjallisuusseuran toimittamassa Kirjallisessa aarreaitassa on "Muutamia sanoja Juvan pitäjästä" vuodelta 1869.

Pohjois-Savon muistin verkkonäyttelyissä mm. Vanhoja kuvia Riistavedeltä ja Hääkutsuja 1840-luvulta nykypäiviin.

Wikiaineistossa Savon savupirteistä

Kartta vuodelta 1700: Savolax lähn : Sysmä, Hardola, Hirvensalmi, St Michels, Jockas, Sulkava, Menduharju, Christina, Pumala socknar och capeller

Alla ylioppilaskunnan kansatieteellisten kokoelmien savolaisia. (Helsingin Wiikko-Sanomia 29.12.1882)

Kipupisteitä

Tietokirja-tapahtuman eilisen paneelikeskustelun otsikkona oli "Tietokirjat Suomen historian kipupisteiden kuvaajana". Luulin kuulevani tuoreista vankileirikirjoista tai aiheista, jotka on peräti käsittelemättä. Vaikka saamelaisten kohtelusta? Hui hai. Ensimmäinen kysymys käsitteli sotaa ja sotakirjallisuuden määrää. Puheenjohtajalta, joka esitteli itsensä filosofian tohtoriksi, olisin halunnut kysyä mihin tutkimukseen perustui väite sotakirjallisuuden erityisen suuresta määrästä Suomessa. Kun sitä julkaistaan suurehkoja määriä muuallakin.

Matti Klinge vastasi aloitukseen noin vartin mittaisella monologilla, josta tavoitin selitysmalliksi sodan viihteellisyyden. Jenni Kirves argumentoi kyseessä olevan trauman ja halun hakea "todistusta sille, että uhrit eivät olleet turhia". Klinge yritti teilata tämän anekdootilla. Moinen ei sopisi luonnontieteisiin, mutta kuuluu näköjään ansioituneen historiantutkijan työkalupakkiin.

Markku Jokisipilä ehti jossain välissä viitata mielenkiintoisen kuuloiseen tutkimukseen, jossa hän oli vertaillut muutaman maan historian esityksiä internetissä. Suomenkielisessä wikipediassa kuulemma viimeisten sotien sivut katsotuimpia.

Puheenjohtaja yritti viedä keskustelua kauemmas menneisyyteen, mutta valitettavasti käytti käsitteitä, joista Klinge sai aiheen kritisoida niitä ja muitakin propagandistisia eli kantaa ottavia sanoja. Saimme m.m. kuulla maailmansodan olevan amerikkalainen termi. Luulin juuri luennoilla oppineeni, että sen ottivat ensimmäisenä käyttöön saksalaiset jo ensimmäisen maailmansodan aikaan, mutta ilmeisesti olen erehtynyt. Samoin kuin ajatellessani, että paneelikeskusteluun osallistujien pitäisi huomioida toisensa ja yleisö?

Järkevin Klingen pointti oli nostaa esiin Tuomas Heikkilän Piispa Henrik -tutkimus esimerkkinä kaukaisempaan menneisyyteen liittyvästä kipupisteestä (ja tietokirjasta, mainittiin niitäkin siis yksi). Tosin hän ei halunnut käyttää sanaa kipupiste ja tässä kohtaa olen samaa mieltä. Eli puhuttiinko tässä loppujen lopuksi kansallisen identiteettimme kulmakivistä?

Loppukaneetissaan Kirves totesi historian tuntemusta tarvittavan, jotta pystyisimme tuntemaan empatiaa ylemmyydentunnon sijaan tarkastellessamme tänä päivänä kärsiviä ihmisiä ja yhteisöjä. Jokisipilä puolestaan huomautti tasapainottelusta: jos tekee tutkimusta yleisön kiinnostuksen kohteista moititaan kaupallisuudesta ja jollei, istuu norsunluutornissa.

Kaikkea sitä yhden otsikon alle mahtuukin.

Asumusero (p.o. pesäero) Hattulassa

Fiksaus 19.3.2024: Vuosikymmen sitten olin ymmärtänyt sanan boskillnad tarkoittavan asumuseroa. Kyseessä on oikeasti pesäero.

Perniössä vietettiin 3.5.1778 inspehtori Elias Forsmanin ja neito Stina Lisa Cumlanderin häitä. Forsman asui tuolloin Hattulassa ja siellä pariskunta asui myös 1.12.1794 kun Posttidningar painoi allaolevan ilmoituksen.

Hattulan kihlakunnan oikeus oli talvikäräjillä päättänyt Christina Elisabetin hakemasta asumuserosta pesäerosta ja vastuuvapaudesta suhteessa miehensä velkoihin. Hiskin perusteella pariskunnalle oli syntynyt ainakin 4 lasta: Hedvig Charlotta 23.1.1784, Lovisa Ulrica 9.1.1789, Wilhelmina 3.5.1794, Joh. Gustaf 24.8.1795. Kaikki Kouvalassa ja suurin osan Laurilan talossa. Ja siellähän he näkyvät rippikirjassa 1791-1795, jossa hieman hämärä merkintä viittaa muuttoon Mäntyharjulle.

Hiski löytää Elias Forsmanin uskottavan kuoleman Rengon Kuittilasta 28.6.1813. Rippikirjasta 1812-1823 näkyy, että hän oli vuonna 1807 muuttanut vävynsä perheeseen. Vaimonsa kanssa, että se siitä asumuserosta. Veikkaan, että kyse oli oikeasti vaimon perinnön turvaamisesta velkojilta tai jotain sellaisesta. Tai sitten rahat olivat niin loppu ettei ollut rahaa kahteen residenssiin?

Kun ei tästä tämän mielenkiintoisempaa irronnut, niin tsekkaan vielä Christina-neidon syntyperän. Salon seurakunnassa syntynyt 24.2.1759, vanhemmat Hr: Serg: Lars Jean Cumlander ja Eva Marchqvard. Hiskistä löytyy heille Salosta aika monta lasta, eikä tämä tälläkään parantunut. Pariskunta löytyy jopa Lauri Kiviniemen tauluistakin.

Ainoa haasteen paikka on siis rahaa hassannut Elias Forsman, joka syntyi 15.7.1739, jos rippikirjaa uskoo. Pakitetaan Hattulassa rippikirjaan 1785-1790, jossa Elias ei suinkaan ole ainoa Forsman. Ikäluokkansa puolesta päällimmäinen Joseph Forsman (s. 1732) sopisi veljeksi. Hänelle löytyy rippikirjasta 1779-1784 äiti ja opiskelemaan lähtenyt/lähetetty veli Johan. Loikataan ylioppilasmatrikkeliin... ja tullaan siihen tulokseen, että opiskelu lienee tapahtunut toisaalla.

Google löytää muuten myös Josephin vaimoineen Kiviniemen tauluista. Ilman vanhempia.

Niin, ja asumuseroista pesäeroista oli puhetta kesällä SukuForumilla.

Sotaa postiluukustakin

Maanantaina sain sodan historiasta tarpeekseni, lähdin luennolta tauolla pois ja jätin tiistaisen finaalin väliin. Mutta sota ei jättänyt minua rauhaan, sillä alkuviikolla postista haettavaksi pyydetty suurikokoinen kirje paljastui kesällä Arkistolaitoksen visasta voittamakseni isoisäpaketiksi.

Kävin vaarini sodankäynnin mielestäni suhteellisen perusteellisesti läpi toimittaessani hänen muistelmansa kirjaksi Ilmavallaksi ja Ilmavaltana. Mutta ajattelin, että kiva nähdä mitä ammattilaiset saavat aikaan. (Eikä Arkistovisan palkinnoissa ollut mitään sopivaampaakaan. Osallistumisesta kiinnostuneiden sopii poiketa Kansallisarkiston FB-sivulle.)

Kuoresta löytyi paksu pinkka kopioita ja parin sivun kooste. Sodan jälkeiset ylennykset olivat uutta tietoa, sillä en kotiarkistossa ollut törmännyt niistä kertoviin papereihin. Jatkosodan yksiköt oli koosteessa esitetty suuremmalla tarkkuudella kuin mihin olin kiinnittänyt huomiota. Lopuksi oli annettu viitteitä sotapäiväkirjoihin, mutta näistä oli erikseen selittämättömästä syystä myös kopioitu kaksi otetta. Jälkimmäisessä oli kohta, jota olin ollut liian laiska itse hakemaan, vaikka tiesin sen olemassaolosta:

Eli seuraa sivukaupalla vaarini käsialaa, joka pysyi samanlaisena yli 50 vuotta tämän jälkeen.

Muiden kopioiden joukossa oli myös papereita, joita en ollut nähnyt. En tainnut osata kysyä kuin kantakortin perään? Kopioihin ei ollut merkitty mistä arkistoista ne olivat peräisin, mutta kun olin jo heittämässä kirjekuorta pois, löysin sen sisältä saatekirjeen, jossa oli lueteltu käytetyt arkistot.

Minulle uusia asiakirjoja oli Upseerikoulun arvostelukirjan ote, joka ei vaarin osalta ollut kovin kiitettävä. Jopa "sotilaallinen käyttäytymis- ja esiintymiskyky" oli vaan Hyvä. Tätä hän ei olisi halunnut minun näkevän... "Sopivuusarvostelu reservin upseerista" oli päiväämätön, mutta ilmeisesti ajoittuu syksyyn 1960, jolloin vaarin luonnekuva oli yhden mielestä "toimelias, vilkas, omaa hyvän huumoritajun" ja toisen "rauhallinen, pehmeähkö, hieman selittelevä". Totuus katsojan silmässä?

Kyllä tämä kannatti voittaa. Vaikka arkistojen käytäntöjä on viime aikoina ylisuojelusta sukututkijoiden parissa kritisoitu, olemme Suomessa kuitenkin onnekkaassa asemassa sekä sota-arkistojen säilyneisyyden että saatavuuden suhteen. Katsottuani nyt 7 kautta brittien Who do you think you are -ohjelmaa on tullut selväksi, että siellä ensimmäisen maailmansodan palvelutiedot tuhoutuivat toisen maailmansodan pommituksessa. Tuoreimmissa jaksoissa eräs julkkis pääsi katsomaan isoisänsä palvelutietoja Irlannin armeijasta itsenäisyystaistelun ajalta. Päälle spiikattiin, että tämä oli vaatinut erityisluvan. Arkistot suljettu politiikan takia?

Only in America

Amerikkalaisia tv-sarjoja seuranneet ovat tutustuneet paikalliseen koulunkäyntiin kuuluvaan vuosikirjaan, johon kustakin oppilaasta tulee passikuvan tapainen otos. Harrastusaktiivit pääsevät muihinkin kuviin, joita voi sitten hävetä minuutin tai loppuelämänsä.

Tuskin on tullut 1900-luvun mittaan koulunsa käyneille mieleen, että kyseiset kirjat päätyisivät maailmanlaajuiseen jakeluun, jossa sukunimellä hakien löytää yksittäisenkin ihmisen. Tämä on nyt kuitenkin tilanne, sillä Ancestry.com laajensi 24.8. vuosikirjakokoelmaansa huomattavasti. "Hohenthals in America"-kokoelmani sai komistuksekseen muun muassa oheisen uimarin. Omatuntoani kaivertaa, mutta vain vähän.

Suomessahan tällaista vastaavaa perinnettä ei laajemmalti ole ja korkeakoulujenkin apinakalenterit toivottavasti jääneet arkistoimatta. Voi vaan kuvitella mikä myrsky tämäntapaisesta matrikkelidigitoinnista tällä puolella Atlantia nousisi. Kuvien tekijänoikeudet, tekstien tekijänoikeudet ja sitten vielä henkilötietolaki päälle.

1500-luvun muuttoliikkeistä ja 1700-luvun alkupuolen (?) saunomisesta

Lukiessani keväällä Kaarlo Blomstedtin kirjaa Henrik Klaunpoika Horn - ajankuvaus. I Kustaa Vaasan ja Juhana herttuan palveluksessa. hämmästyin maininnasta 1500-luvun suomalaisesta maastamuutosta ja raportoin näkemyksistäni tänne blogiin. Sama aihe tuli esiin Werner Tawaststjernan 25-vuotisen sodan tutkimuksessa, jossa hän on kirjoittanut

"Yleistä köyhyyttä todistaa muun muassa sekin, että väkeä muutti maasta pois. Vuonna 1580 Suomen maaherra Klaus Aakenpoika ilmoitti kuninkaalle, että paljon ihmisiä, sekä naineita että naimattomia, jätti kotinsa ja kontunsa mennen ulkomaille. Juhani III silloin käski voutien estää tätä siirtolaisuutta, koska, kuten hän sanoi, ei ollut luvallista, että kuka hyvänsä oman mielensä mukaan lähti milloin ja minne hän itse halusi. Erittäin kerrottiin kuninkaalle, että täältä kulki vuosittain paljon palvelusväkeä Saksaan ja muihin maihin paikkoja hakemaan, joten Suomessa oli palvelijoista puute. Tämän johdosta Suomen merikaupunkien voudit vuonna 1583 määrättiin valvomaan, ettei renkejä eikä naispalvelijoita pääsisi ulkomaille menemään. Jos ne eivät tulleet toimeen omassa maassa, niin niiden oli siirryttävä Viroon ja Inkeriin asukkaiksi niille alueille, jotka Ruotsi oli valloittanut."

Lisäksi kyseisen sivun 750 alaviittestä selviää että vuonna 1588 Kymenkartanon läänin entinen vouti Yrjö Matinpoika todisti, että joukko tämän läänin talonpoikia oli köyhyyden tähden ollut pakoitettu jättämään maatilansa ja karkaamaan Liivinmaalle (Viroon).

Eli vaikka geneettinen perintömme eroaa keski-eurooppalaisesta, on sekoitusyrityksiä ollut jo ennen 30-vuotista sotaakin.

Apropoo kansojen sekaantuminen. Google Booksissa törmäsin Royal Societyn julkaisemaan sarjaan The Philosophical Transactions and Collections. Vuodet 1719-33 kattavassa osassa on juttua Norjan suomalaisista, kirjoittaja Peter Kinck, joka muun muassa totesi

As for their Language, (tho' the much greater Part of them both understand and speak the Norwegian Tongue, as well as the Swedish) yet they mostly use their own, which has not the least Affinity or Resemblance of either the other Two. As for Example, where the Swedes and Danes, in numbering tell 1, 2, 3. Een, Toe, Tree, they in theirs tell Yx, Kax, Kolime; and as the first say, for give me Bread, Giv mig brod, they say Alla mina leip, &c. And when we stand and hear them converse together, we are surprized to conceive how they understand each other, since they speak so very low, that we can scarce hear them.

Lisäksi kerrotaan heidän kaskiviljelystään ja saunomisestaan, joka kuullostaa kovin tutulta.

And their Method of Bathing seems so very particular, as would scarce agree with any other Constitution, or meet with Approbation from Physicians. The Method is this: In the Middle of the House (which generally consists of one large Room, built all of whole Timbers laid cross, and notched in at the Ends to let them close, and then caulked with Moss, as the Seams of a Ship are with Okam) they build an Oven with Stone without Mortar, and without a Funnel; the Smoak going out at a Hole in the Roof, which is left open while the Wood is burning in the Oven, but shut close as soon as 'tis all burnt to a bright Coal, which keeps in all the Heat. When the Oven is thus made red hot, they then strip, both Men and Women, without any Reserve, and place themselves on Benches made near the Roof on Purpose: Then cold Water is brought in, which from Time to Time is sprinkled upon the Oven; from whence arises a thick Steam on the Bathers, which makes their Bodies so warm, that they sweat very plentifully. Each Person has a Rod in his Hand, with which they gently beat their whole Bodies; and if they find themselves so hot that they cannot well endure it, they call for cold Water, which they pour over themselves in so dextrous a Manner, that it diffuses its self over their whole Bodies, and so cools them again. Thus when they have bathed sufficiently, they go directly out into the Air, though in the most inclement Season of the Year; and what is more, will roll themselves in the Snow for a good while together, and get no Harm by so doing: And this Method of Bathing they make Use of as their ordinary Cure, when they find any Indisposition of Body upon them.

(Suoraan ja vain ja ainoastaan kyseiseen tekstiin pääsee käsiksi Internet Archiven puolella.)