Kokemäeltä Amerikkaan, osa 40

Lappi T.l:ssä syntynyt 44-vuotias Frans Paavola tuli Saxonia-laivalla Bostonin satamaan 11.8.1910. Frans oli viimeksi asunut Kokemäellä, jonka Harolan kylään hän oli jättänyt vaimonsa. Hän oli matkalla Michiganiin, jossa oli vastaanottajana ystävä Frans Lender.

Amerikan matkasta tuli surullisen lyhyt, sillä kotimaakunnan lehdet joutuivat raportoimaan Fransin kuolleen junan alle.


Lähteet:
Rippikirja Kokemäki 1890-1900 s.
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Kuolinilmoitus: Länsi-Suomi no 101 8.9.1910, Satakunnan sanomat 9.9.1910

Tarinointia

Pääsiäislomalla pääsin sellaisen tietokoneen ääreen, jolla Areena näkyy. Katselin (tai pikemminkin kuuntelin) Tarina!-seminaarin ensimmäisen osan esitykset. Vaikuttavin oli viimeinen, Arto Koskisen, juttu, jossa hän kertoi muistoja (ei varsinaisesti tarinoita) viitaten kuviin, joita ei todellisuudessa näyttänyt. Tällaista episodikeinoa voisi hyvin käyttää esivanhemmista kerrottaessa!

"Tässä kuvassa Härkälän rusthollin väki on päärakennuksen edessä, emännän sylissä puolivuotias Anna. Rivissä lapset [lisää nimet ja iät] ja piiat [lisää nimet]. Isäntää ei näy, hän on hoitamassa nimismiehen velvollisuuksia toisella puolella pitäjää. Kohta on heinäaika eikä kenelläkään ole aikaa olla pihamaalla."

History Today lehden blogissa puolestaan kerrottiin päinvastaisesta projektista. Ison-Britannian kansallisnen muotokuvagalleria oli pyytänyt tunnettuja kirjoittajia kirjoittamaan elämäntarinat muotokuville, joiden kohteita ei tunneta. (Projektikuvaus museon omalla sivulla.)

Joitakin satoja vuosia Ruotsin historiaa

DVD-hyllyssäni seisova 1000 år. En svensk historia on erittäin onnistunutta TV-ohjelmaa. Kahdessa tunnissa käydään läpi 1000 vuotta, missään vaiheessa ei ole kiirettä ja oleellista tulee sanottua.

Ensimmäinen 20 minuuttia kuluu keskiajalla. Aloitetaan Visbyssä kesäkuussa 1361 käydyn taistelun uhrien kalloilla. Menneisyyden ihminen niin konkreettisesti läsnä kuin voi olla. Elämän lyhyyteen viitataan vielä uudestaan, kun kerrotaan jämtlantilaisen kyläkirkon luo haudattujen ruumiiden kunnosta. Kuoltiin nuorena ja työn runtelemina.

Seuraava osio kertoo 1500-luvusta ja alkaa suomenkieltä puhuvat seurueen veneen lastauksella. Hämeenlinnaan soudetaan verosuorituksina heiniä ja haukia. Verotuksen lisäksi Tukholmaan syntyvä keskushallinto sai varoja Salan hopeakaivoksesta.

1600-luvun kehystarinana on pieni kylä, jossa vuonna 1617 asui kolme veljestä perheineen, yhteensä 19 henkeä. Seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana sieltä lähti 7 miestä sotaan. Näistä yksi palasi hengissä kotiin.

1700-luku esitetään uusien asioiden vuosisatana. Perunanviljely, isojako, maailman ensimmäinen tilastolaitos. Ainakin Ruotsi-Ruotsin puolella alkoi kotiteollisuus: Maaseudun tekijöille annettiin materiaalia ja lunastettiin lopputulokset. Maaseudun asukkaat vaurastuivat, erikoistuneiden käsityöläisten määrä kasvoi. Mutta myös väkimäärä kasvoi, eikä maata enää riittänyt kaikille.

Ei ole (erityisesti) suojattuja sukunimiä

Viime perjantain Helsingin Sanomien mielipidesivulla eronnut mies oli sitä mieltä, että entinen vaimo ei saisi pitää "hänen" sukunimeään. Taisi olla "suojattukin" nimi, lehti ei ole tallella. (Ja minkähänlainen poru olisi alkanut, jos vaimo ei alunperin olisi ottanut miehensä sukunimeä?)

Sukunimilain muutoksen jälkeen ei ole suojattuja sukunimiä. Piste. On kylläkin suojattuja nimiä. Nimilain 12 pykälä alkaa vuoden 1991 muutoksen jälkeen "Uudeksi sukunimeksi ei voida hyväksyä sukunimeä, joka on Suomessa merkitty väestötietojärjestelmään, eikä nimeä, jonka yleisesti tiedetään vakiintuneen määrätyn kotimaisen tai vierasmaalaisen suvun nimeksi, ellei tähän ole olemassa erityistä syytä." Eli jokaisella suomalaisella on suojattu (suku)nimi.

Ennen vuotta 1991 oli voimassa vuoden 1985 laki, jossa 12 pykälä alkoi "Uudeksi sukunimeksi ei voida hyväksyä nimeä, jonka yleisesti tiedetään vakiintuneen määrätyn kotimaisen tai vierasmaalaisen suvun nimeksi, ellei tähän ole olemassa erityistä syytä."

Pienen kirjan antia

Fyysisesti pienet kirjat ovat sympaattisia, kutsuvat ottamaan käteen. Vaikka nimi olisi niinkin luotaantyöntävä kuin Markku Kuisman viime vuonna ilmestyneellä kirjalla Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000. Josta luin preindustriaalisen puolikkaan.

Aikakauden ensimmäisten vuosisatojen esitys oli aika yleishistoriallista. Kirjoitettu erittäin sujuvasti ja mukavasti. Ja näkemyksellisesti. Tavanomaisesta poiketen, ottaen huomioon vähäiset lähteet ajan ilmiöistä, Kuisma ei ollut viljellyt sanoja ehkä, ilmeisesti, todennäköisesti. Vaan kirjoittanut reippaasti näkemyksensä ikäänkuin totuuteena.

Polittinen taloushistoria on käsitteenä minulle tuntematon, eikä sitä ensi sivuilla esitelty. Ilmiselvästi siihen eivät kuulu mikrotalouden tason asiat. Talonpojan tuotoksista Kuisman tekstissä esiintyy terva ja lankut. Sivulla 98 käsiteltiin isojakoa todeten sen varsinaisena päätavoitteena olleen väestönkasvun kiihdyttäminen. Toissijaisesti haettiin maatalouden tehostamista, mutta Kuisman korostus:

"Samalla isojako synnytti tahtomattaan perustan modernille metsien omistusrakenteelle. Metsien isojako teki talonpoikaistosta ja jakoon liitetty liikamaiden erotus valtiosta maan suurimmat metsänomistajablokit. Sellaisina ne vaikuttavat ratkaisevasti Suomen talouteen ja politiikkaan vielä 2000-luvulla."

Luin ilmaisjakelulehteä

Pääkaupunkimme kirjastoissa on ollut jaossa Svenska Litteratursällskapet i Finland 125-vuotisjuhlalehteä. Sen, ja Källanin aikaisempia numeroita voi lukea myös verkosta.

Juhlanumero sisälsi monta mielenkiintoista ja kivasti kirjoitettua juttua. Avauksena upeasti kuvitettu katsaus Suomeen 125 vuotta sitten. Alice von Willebrandin pyöreät tilannekuvat vuodelta 1888 eivät ole aiemmin tulleet eteeni. Ihania.

SLS:n arkistokäynnin kulkua esiteltiin ystävällisin tekstein ja valokuvin. Moni laitos voisi ottaa tästä mallia - jos haluavat asiakkaita. Arkiston työtä ja henkilökuntaa esitellään lehdessä useammalla jutulla. Tehdään mielenkiintoisia asioita ja ollaan mukavia ihmisiä. Digitointihankkeet tulevat useaan otteeseen esille.

SLS:n tukemasta historiantutkimuksesta on esillä Kasper Kepsun väitöskirjatutkimus Inkerinmaan talonpoikaislevottomuuksista 1600-luvun lopussa. Hän toteaa 1600-luvun tuomiokirjojen lukemisesta "Men man måste komma ihåg att de är renskrivna ock nedtecknade av professionella skrivare, så det är inte alls omöjligt." Kepsu on jo lopettelemassa hauskaa osuutta eli arkistotutkimusta ja arvelee työn kirjoittamiseen menevän pari vuotta.

Luin Sukutietoa

Tuoreemmankin numeron olen kirjastossa selannut, mutta asunnossani pyöri 2/2009, jonka sain lahjoituksena alkuvuodesta.

Jessica Parland-von Essen on kirjoittanut internet-sivujen luotettavuuden arvioinnista. Hän ehdottaa tarkistamaan lähteiden merkinnän, yhteystietojen tarjoamisen ja sivun päiväyksen. Mutta ensisijaisesti selvittämään kirjoittajan henkilöllisyyden ja tarkistamaan tämän taustan. Onko kirjoittajan kirjoja ja artikkeleita julkaistu tai onko hän esitelmöinyt varteenotettavissa yhteyksissä? Onko hänen tekstiinsä viitattu toisten tutkijoiden toimesta?

Jälkimmäiset neuvot toimivat varmasti paremmin tieteellisen tutkimuksen parissa kuin sukututkimuksessa. Genokseen artikkelin kirjoittanut tutkija on varmasti varteenotettava myös verkkosivulla. Mutta on myös hyviä tutkijoita, jotka esiintyvät vain keskusteluissa ja verkkosivuilla. Heidän osaamisensa taso jää aina lukijan oman arvioinnin varaan. Lähdemerkinnät ja käytetyt lähteet ovat itselläni ensisijaisina merkkitikkuina.

Veijo Saloheimon pitkähkö artikkeli metsäsuomalaisista olisi ehkä sopinut paremmin SSS:n vuosikirjaan - mutta ehkä niiden julkaisu on lopetettu?

Vuokko Joen artikkeli Sukututkijana Oulun maakunta-arkistossa sisältää juuri sellaista tietoa sukututkijoita kiinnostavasta aineistosta, jota toivoisi löytävänsä myös maakunta-arkiston internet-sivulta. Valtakunnallisesti mielenkiintoinen oli toteamus "monilla sukututkijoilla on väärä käsitys Vakasta: kun Vakasta ei löydykään esi-isän nimellä tietoja, on petytty ja sivuutettu Vakan tarjoamat mahdollisuudet sukututkijalle". Paljon on kouluttamista jäljellä, näköjään.