Pikku-Kallen ajatuksia

Nimimerkki Tetin eli  Kirsti Bergrothin pakinakokoelmassa Suloisia aikaihmisiä (1936) esiintyy hahmo Pikku-Kalle. Poimintoja:

"Pikku-Kallen maku ei muuten ole klassillinen. Olen joskus lukenut hänelle Kalevalaa, ja hän toteaa, että kansallisrunoelmamme oikeastaan ei ole aivan dille, mutta että kyllä sitä kuunnellessa koko ajattelee, että eikö se jo lopu."

"Väinämöinen on kuitenkin pikku-Kallen mielestä eri huisi kille, kun lauloi suohon sen yhden bissen (=Joukahaisen)."

"Kysyin häneltä kerran, kutka ovat hänen ihanteitaan. Hän ei epäröinyt, ei soudellut sinne tänne niinkuin arvostelijat usein tekevät, vaan laati minulle seuraavan listan:

1. isä ja äiti.
2. Kaarle 12.

3. Napuleon, Tapani Lövig, Arvid Horn.
4. klaus Flemig, Klaus Horn, Jaakko Dola gardi.
5. Eerik Flemig, Kustaa Horn, Evert Horn.
6. Juhani Gyllenstjerna, Klaus Vinge.
7. Luukkonen, Longström, Jaakko Ilkka.
8. Yrjönä Kontsasm Henrik Horn.
9. Kustaa Gyllenstjerna, Pietari brahe.
10. Manus Dola gardi, Joakim fresse."

"Lukija varmastikaan ei hämmästy kuullessaan, että kun tältä nuorelta mieheltä kysyttiin, mikä hän tahtoisi olla, jos hän syntyisi uudelleen maan päälle, hän vastasi empimättä:
- Santeri Ivalo." 

Paljonko tämän kaltaisia nuoria miehiä nykyään mahtaa olla?

Santeri Ivalon kirjoja on saatavilla digitoituina Project Gutenbergissa.

Kaarle XII:n muotokuvan tarjosi PD-merkittynä Skoklosterin linna.

"Vakavaan tieteelliseen tutkimukseen"

Enpä tiennyt, että tällainen yhdistys oli: Jääkärinrouvain yhdistys. #jääkärit #historia pic.twitter.com/cUtAPSbeXV
— Otto Aura (@auraotto) November 19, 2014

Otto Auran naishistoriallinen twiitti innoitti Googlen käyttöön. Sillä tuli osuma Arkistolaitoksen Vakkaan, jossa on Jääkärirouvain Yhdistyksen arkisto. Sen "Arpajais- ja myyjäistoiminnan asiakirjoja" ei pääse huvikseen katsomaan, sillä käyttöluvan saa Arkistolaitoksen pääjohtajan luvalla vain

1. vakavaan tieteelliseen tutkimukseen,
2. jääkärien omaisille heidän selvittäessään jääkäriomaisensa vaiheita.

Tieteellisen tutkimuksen käsitteeseen olen joskus törmännyt, mutta mitä mahtaa olla "vakava tieteellinen tutkimus"? Selvennyksen toivossa Googlasin muut Vakan yksiköt, joissa on sama käyttöluvan ehto. Kaikki Jääkäriliittoa.

Olen ihaillut Suomen demokraattista arkistokäytäntöä, joka päästää tavallisen kansalaisen alkuperäisaineistojen äärelle. Mutta on siis sentään yksi niin pyhä aihe, että se pitää suojata räpeltäjiltä. Kiinnostaisi kyllä tietää milloin rajoitukset on asetettu ja aiotaanko niitä koskaan poistaa.

Suojeluskuntien lippupiirustuskokoelma > Suojeluskuntien lippupiirustuskokoelma > Lippupiirustukset ja niihin liittyvät asiakirjat > Helsinki: Jääkärisuojeluskunta (54:1)

Täydennysosia

1) Ilmeisesti Liisa Suvikummun tuoreehkon kirjan (eikä Espoon kaupunginmuseon terveyslähdenäyttelyn) sivutuotteena on Yleisradion alueellisissa verkkouutisissa ollut runsaasti juttuja terveyslähteiden ja kylpylöiden historiasta.

• Porin terveyslähde houkutteli väkeä – kunnes paljastui terveysriskiksi
• Tiesitkö: Rauma oli huikean suosittu kylpyläkaupunki jo 1700-luvulla
• Osattiin sitä ennenkin: Kolin kansallismaisemaan haaveiltiin hulppeaa kylpylää 100 vuotta sitten
• Oletko sinäkin mennyt halpaan? Tutkija: Kylpylöiden myyntikikat 1800-luvulta
• Miksi Kymenlaaksossa ei ole ainuttakaan kylpylää?
• ”Euroopan radioaktiivisinta vettä” – vierailijoita houkuteltiin Lappeenrannan kylpylään erikoisin keinoin

Alla Louis Sparren piirros Hangon kylpylästä kirjasta 'Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)' British Libraryn digitoimana ja Flickr Commonsin jakamana. Palaa mieleen siellä tarinoinut Tolonen, joka oli tavannut keisarin...

2) Kesällä kuuntelemastani esitelmätallenteesta jäi vaivaamaan oman eduskuntamme muistitiedon keräys, joten tilaisuuden tullen kysyin FB:ssä 11.9.2014 "Onko muistitietoa kerätty myös eduskunnan työntekijöiltä? " ja sain vastaukseksi

“Eduskunnan virkamiehiltä ei ole systemaattisesti kerätty muistitietoa. Ainoastaan 2000-luvun alussa haastateltiin muutamaa virkamiestä.”

Jostain syystä eivät samassa yhteydessä promonneet syys- ja lokakuussa toiminutta muistelustudiota, jossa kerättiin " kansalaisten, kansanedustajien ja eduskunnan työntekijöiden eduskuntaan liittyviä muistoja".

3) Äskettäin väitellyt Arja Rantanen oli syksyllä puhumassa Annan Salongissa ja mainitsi yhtenä lähteenään Suomen sodan korvausanomukset. Innosti selailemaan niitä pitkästä aikaa ja varmaankin eri pinkasta kuin aiemmin. Buxhoevdenin päämajan siviilikanslia - Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkisto - Turun ja Porin läänistä saapuneet asiakirjat - Turun ja Porin läänistä saapuneet anomukset I 1808-1808 (E:14)  sisälsi yllättävän monta naisten anomusta.

Yksi nimi oli tuttu omasta jutustani kyseisen vuosisadan vaihteen huvielämästä: Margaretha Seuerling. Sukunimeen törmäsin myös EOD-uutuuksissa, sillä KB:n kokoelmiin kuuluva Birger Schöldströmin kirja Seuerling och hans "comædietroupp" : ett blad ur svenska landsortsteaterns... (1889) on digitoitu.

4) Väestönsuojelumuseossa käyntini jälkeen on Tampereen yliopistossa hyväksytty Henna Rauhasen gradu Omakohtaista väestönsuojelua, sanoi akka, kun sateenvarjonsa avasi - Kaasusodankäynnistä alkanut väestönsuojelun kehitys Suomessa 1920-1930-luvuilla.

5) Pari vuotta sitten mietin ihraa ja kuulin Upton Sinclairin kirjan vaikutuksesta. Äskettäin sen käännös Chikago julkaistiin Project Gutenbergin sivuilla ja saatoin nyt lukea kriittisen kohdan: "Kaikki suolien ja sisälmysten jätteet lakastiin toiseen saliin, jossa ne viskattiin vedellä täytettyihin säiliöihin keitettäväksi suovaksi — tai sianihraksi, jota leipurit käyttävät voin asemasta paistaessaan."

6) Project Gutenberg on myös julkaissut Maria Kraftmanin kirjan Så slutades min lek. Kirjoittajaa tarkastelin tässä blogissa vuonna 2009.

7) Museoiden verkkojulkaisukoosteen jälkeen Issuu-portaaliin ilmestyi Etelä-Karjalan museon Museoviesti 2014, jossa on Katrina Suikki-Hiltusen laaja artikkeli Lappeen Laihiasta 1840-luvulta 1960-luvulle. Saman portaalin Mikkeli-annin esittelyn jälkeen on ilmestynyt Mikkelin kauppakatujen historiaselvitys. Ja keskiaika-esseen googlailussa seltä löytyi Västnyländska årsboken 2009-2010, 2011, 2012, 2013 ja 2014.

Kansalliskirjaston lehden uusin numerokin on Issuussa, joten toivo sivuston asiallisesta arkistoinnista herää.

Uusimaa keskiajalla, 5. luento

Tämän päiväisen luennon aiheena olivat linnat, jotka ovat niin konkreettisia että minäkin pysyin kärryillä. (Esitin kuitenkin vain yhden kysymyksen.) Raaseporin rakennusvaiheet käsiteltiin niin kursorisesti etten tipahtanut edes siinä kohtaa. Sen sijaan linnan ympäristön tuoreiden kaivausten esittelystä en ehkä saanut kaikkea irti. Edellisillä luennoilla olin jäänyt kaipaamaan kaivausten käyttöä lähteenä ja nyt kun niitä oli...

Raaseporin kaivausten esittelystä ymmärsin kyllä, että uuninpohjaksi tunnistettu rakenne korkeudella, jonka pitäisi olla ajoituksen mukaan meren pinnan alla, asettaa kyseenalaiseksi merenpinnan korkeuskäyrät. Olen niihin hieman skeptisesti suhtautunutkin, sillä asiat ovat niin kovin harvoin suoraviivaisia.

Raaseporissa olen ollut useita kertoja, mutta aina jonkun toisen kyydillä moderneja teitä pitkin, mikä ei vastaa historiallista kokemusta eikä auta ympäristön ymmärrystä. Ilokseni sosiaalinen media välitti muuten tänään eteeni linkin lokakuun lopussa julkaistuun selvitykseen Tien päällä - Uudenmaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaat tiet ja reitit (pdf, 9.3 MB).

Mikään retki ei ole vielä minua vienyt Junkarsborgiin, mutta todistettavasti olen kuunnellut esitystä siitä. Blogi on kyllä loistava muistin korvike.

Blogista ei tarvitse tarkistaa sitä, että en ole koskaan ollut Kokemäen Forsbyn linnasaarella, joka luennolla myös mainittiin. Talon nykyinen isäntä on sukulaiseni, joten eihän sitä kehtaa venekyytiä pyytää. Helpompaa vaan unelmoida ja nauttia siitä, että oma sukunimi (aikaisemmassa muodossaan) on yhteydessä keskiaikaan.

Keskiajan näkyvien linnojen ja niiden raunioiden lisäksi puhuttiin linnavuorista. Vartiokylän kohdalle kirjoitin muistiinpanoihin "olenko ollut?" ja kiitos blogini, voin nyt vastata, että kyllä olen ollut. Sibbesborgilla näköjään myös.

Kuva jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Kuvakertomus isoäidin ajalta

Tuttavani mainitsi FB:ssä ostaneensa verkkoantikvariaatista kirjan Lemminkäisen lapset. Kuvakertomus isoäidin ajalta (1980). Se oli hänelle selvästi omasta lapsuudesta tärkeä kirja, kuten myös joillekin päivitystä kommentoineille. Olen suunnilleen samaa sukupolvea, mutta kirjasta en mielestäni ollut koskaan kuullut. Joten varaukseen kirjastosta.

Kirjan käteeni saatuani kannessa oli jotain tuttua, mutta se ei kutsunut minua, joten on ilmeisesti aikanaan jäänyt avaamatta. Eikä ollut tarttunut viime vuosien asiasanahakuihin, vaikka olisi niihin sopinut. 

Kyse on tietokirjasta, joka kertoo Jaalassa 1900-luvun alussa asuneesta Lemminkäisen perheestä. Sen lapsista monet olivat kuvataiteellisesti lahjakkaita ja yhteisenä leikkinä oli paperinuket. Näitä on säilynyt iso määrä ja ne kuvittavat lasten muiden piirrosten kanssa kirjaa.

Kuvituksessa on käytetty myös asiakirjoja ja esineitäkin. Leikekirjan omaisuus jatkuu tekstissä, joka yhdistää yhden lapsen päiväkirjan otteita haastattelupätkiin ja muihinkin lähteisiin keskittyen vuoteen 1914. Enimmäkseen eri lähteet erottuvat selkeästi, mutta parissa kohdassa jäin ihmettelemään missä mennään.

Ulkonaisesti kirja on suunnattu lapsille, mutta sopii hyvin myös aikuisen käteen. Ellei paremmin? (Käsitykseni nykyajan lasten mieltymyksistä on melko hämärä.) Kirjan toimittajat eivät ole suuremmin selitelleet käsitteitä tai vanhanaikaisia sanoja. Ja ovat pysyneet tiiviisti perheessä kiinni eli ympäristöstä kirjassa on vain viitteitä. Mutta kokonaisuus on hieno kuvaus.

Lemminkäisen perheen elämän dokumentointi ei rajoittunut vuoteen 1914, vaikka tähän käsitykseen kirjasta voikin jäädä. FB-keskustelussa mainittiin, että perheen päiväkirjan 1918-kuvausta on analysoitu Historiallisessa Aikakauskirjassa vuonna 2006.

Cuinga yhteisen Cansan pitä heidän Lapsians wartoman

Vuoden 1764 almanakassa (Vanhan kirjasuomen korpus, Kotus) julkaistiin teksti “Cuinga yhteisen Cansan pitä heidän Lapsians wartoman, jotca tulewat rupulijn”, jonka isorokon hoitokeinot olivat enimmäkseen surullisen tehottomia.

Mielenkiintoisempaa oli alkusanojen muualtakin tuttu viesti lasten “arvon” eroista säätyläisperheissä ja maalaistaloissa:

Nijn on ja pysy myös yxi Talonpoica woimasans, cosca hänellä on Lapsia oloxi; Sillä silloin on hänellä monda kättä hänen työhöns. Ja ei ole hänen lapsens hänelle rasituxex nijncuin Porwaritten ja ylömmäisimmis Sädyis olewaisten, sillä Talonpoian lasten oma työ toimitta heille waattet ja elatuxen.

Tuttua on myös äitien vastuullistaminen/syyllistäminen.

Sillä aiwan suuri lasten paljous cuole pois wähydesä. Syy sihen ei ole ainoastans se, että lapset ensimmäisenä wuotena owat wähemmin elämistä käsin, mutta myös äitein huolimattomus lasten corjusa. Että nijn on laita, taitan sijttäkin päätettä, että ne ensimmäiset äitein lapset enimmäst pois cuolewat, se on, ennen cuin äitit owat oikein harjandunet lapsia ruockoman, ja ennen cuin suru lasten cuoleman ylitze on waicuttanut täydellisen halun sihen, ja ulottuwaisen warin ottamisen caikisa edes langewaisisa tapauxisa.

Mutta ainakin tunnustetaan, että lasten kuolemaa surettiin, mikä on toisinaan kyseenalaistettu. Myös vuoden 1765 almanakan kansanterveydellisessä tekstissä  “owat ne ihmiset onnelliset, joilla on olleet huolda pitäwäiset äitit, jotca caikisa tiloisa owat catzoneet heidän lastensa parasta.” Tästä käänteisenä esimerkkinä

Minä tiedän esimerkin, että lapsi, joca syxyllä pandijn pellon pyörtänölle, josa äiti oli eloa leickamasa, kylmästä tuulesta ja sijtä kylmästä hengestä, joca maasta ylös nouse, on terweydensä puolesta nijn tullut wahingoitetuxi, että hän coco elinaicanansa on luodencannettuna pidetty, ja ei ole mihingän ollut kelwollinen, mutta hänen wanhemillens suurexi waiwaxi ja suruxi.

Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi almanakkatekstissä otettiin kantaa myös henkiseen kasvatukseen

Kyöpeli- ja männingäis-jutut tekewät lapset pimiäsä nijn pelcurixi, että tämä pelco on heille estexi coco heidän elinaicanansa. Pöpöllä ja cummittelemisilla lapsia peljättä, on myös edeswastamattomasti tehty.

Piirros Jan Chalon: Vrouw met kind (1790). Rijksmuseum

Finna tarkoittaa (vain) löytää

Seuraamassani blogissa ilmestyi äskettäin postaus, joka alkoi hehkutuksella "Finnasta löytyy kuvia aiheesta X!" Sitä seurasi joukko näitä Finnasta löytyneitä kuvia, joiden kuvateksteihin oli nähty huomattavasti vaivaa. Juuri sellaista kulttuuriperinnön käyttöä, jota soisi näkevänsä.

Mutta ensimmäinen reaktioni oli "voi itku", sillä veikkasin, että Finnan kuvien käyttöoikeuksille ei ole tapahtunut mitään ihmettä huomaamattani. Tarkistus kertoi, että tilanne on vieläkin masentavampi kuin olisin voinut uskoa. Vai ymmärränkö (taas) (tahallani) väärin?

Tietoa Finnasta:

Finnan hakutoiminnallisuudet on toteutettu parantamaan aineistojen löydettävyyttä ja käyttöä.[...] Finnan kuvailutieto on vapaasti kaikkien käytössä, mutta Finnassa näkyviin digitaalisiin kuviin tai Finnasta linkattuihin digitaalisiin sisältöihin voi liittyä lakiin tai sopimuksiin perustuvia rajoituksia. Lue lisätietoa käyttöoikeuksista.

jossa

Kuvat: Joidenkin aineistojen kohdalla Finnassa on kuva esimerkiksi museoesineestä, taideteoksesta, valokuvasta tai kirjan kannesta. Näihin ns. esikatselukuviin voi liittyä käytön rajoituksia samalla tavalla kuin aineistoja hallinnoivien organisaatioiden sivustoilla oleviin aineistoihin.

"Voi liittyä"? Ja tämähän varmaankin selviää kyseiseltä sivulta? Otetaanpa esimerkiksi Museoviraston kokoelmien valokuva kahdesta miehestä ravustamassa noin vuonna 1900.

Sivulla ei näy (minun nähdäkseni) sanaakaan käyttöoikeuksista ja koska lähdejärjestelmä Musketti ei ole avoimessa verkossa ei mikään linkki (minun nähdäkseni) tarjoa lisätietoa suuntaan eikä toiseen.

1910-luvulla otetun valokuvan "Kalastaja-aluksesta myydään tuoretta kalaa Kauppatorin rannassa." näkymä on aivan vastaava. Ei ehtoja eikä ilmeisiä linkkejä näkyvissä.

Vain huomaamalla, että kuva on Helsingin kaupunginmuseon, ja tietämällä, että heillä on oma Finna-käyttöliittymä, voi kyseiseltä etusivulta lukea

Kaikki Finnassa olevat Helsingin kaupunginmuseon kuvat ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä, mutta kuvaaja ja kuvalähde on ilmoitettava.Kuvat on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia 4.0 Kansainvälinen (CC BY-ND 4.0) -lisenssillä.

Ihan oma tarinansa on sitten ne kuvat, joissa on linkki lähdejärjestelmän omille kokoelmasivuille. Esimerkiksi Rapukuva, nuori poika ravustaa, jonka linkki vie Siiriin. Sen yläreunan Info kertoo, että "Kuvista voi tilata painokelpoisia tiedostoja tai vedoksia.", mutta verkkokäytöstä ei sanota mitään. Hinnasto voisi antaa vinkkiä, mutta sitä ei ole linkitetty sivulle.

Kokeilin viedä kuvan tilauskoriin ja sain ohjeen "Ennen tilausta tutustu kuva-arkiston tilaus- ja kuvankäyttöohjeisiin." Linkki vie Kuva-arkiston etusivulle, josta parin klikin takaa löytyy vuoden 2014 hinnasto, jonka mukaan digitaalinen kuva maksaa 14 euroa ja käyttö internetissä 70 euroa. Jälkimmäiseen poikkeuksena "museo- ja opetustoiminta, opinnäytteet, yliopistojen tieteelliset julkaisut, yksityiskäyttö, Tampereen kaupunki ". Mutta esikatselukuvien käytölle ei löydy hintaa eikä myöskään vapautuksia.

Eli kertauksena: "Finnan hakutoiminnallisuudet on toteutettu parantamaan aineistojen löydettävyyttä ja käyttöä."