Punataudista

Kesälomalla on tapana törsätä ylimääräiseen. Viime kesänä sorruin kahteen ruotsinkieliseen historialehteen, jotka jäivät sitten kylpyhuonekatastrofien ja muiden harrastuksien myötä pyörimään kämppään puoliluettuina. Näistä kahdesta Populär historia 7/2013 oli yhtä laadukas kuin ennenkin ja sattui sisältämään useampia kiinnostavia juttuja.

Oleellisin omille tutkimuksille ja oppimiselle oli Helene Castenbrandtin artikkeli Rödsot skördade hundratusentals liv. Varsinkin kun tartuin lehteen uudestaan. Olen nimittäin kesän jälkeen viettänyt muutamia keskiviikkoiltoja Kansallisarkistossa selailemassa Kauvatsan mustia kirjoja. Mieluusti näkisin ne HisKissä, mutta kronologisia tietoja silmäillessäni huomasin yhdessä kohtaa 1700-lukua, että esivanhempiani ja heidän perheenjäseniään vierekkäisissä taloissa oli kuollut muutaman päivän sisään punatautiin, jota oli muutenkin pitkä yhtäjaksoinen pätkä kuolinsyyn sarakkeessa.

Taudista väitelleen Castenbrandtin artikkelista sain taudista perusteellisen katsauksen Bernadottelandian vinkkelistä. Castenbrandt toi m.m. esiin sen, että 1800-luvulla koleraepidemiat aiheuttivat paniikin ja karanteenitoimenpiteitä, kun taas tappavampi punatauti jäi huomioita.

Suomen osalta punataudista saa hyvän peruskatsauksen Mika Kallioisen kirjan Rutto ja rukous sivuilta 80-83. Ajoitusten osalta on eroa Ruotsiin, jonka pahaa epidemiakautta 1772-73 Kallioinen ei mainitse. Paikallisia eroja on varmaan myös paikkakuntatasolla, jota voi useimmista seurakunnista tarkistaa HisKistä. 

Olinkin ryntäämässä Kokemäen haudattujen pariin, mutta mielessä häilähti Tapio Salmisen lukuisat tilastograafit. Niistä oli kunnon hakemisto ja punatautikuolleisuutta esitellään sivulla 421. Ihan tarkkaan en kaaviota pysty lukemaan, mutta kyllä siitä erottuu taudin satunnainen tuleminen.

Kauvatsalaisten esivanhempieni osalta punatautiepidemia vuonna 1787 on yksi harvoista toistaiseksi löydetyistä "elävöityksistä". Jos tutkimuskohteen kuolinsyynä on kulkutauti kannattaa siis katsella hautausten luetteloa ennen ja jälkeen. Kuoliko samasta talosta muita? Naapuritalosta?

Tammikuuta

7.1.

• Blogini FB-sivulle viesti: "Kävin läpi kaikki postaukset vuoteen 2007 saakka ja löysin monia kiinnostavia juttuja." 3300+ postausta, vau!

8.1.

• Oulun yliopiston kirjasto koonnut kattavalta näyttävän listan Kotimaisia vanhoja digitoituja aineistoja.
• Jäätelöhistoriaa

9.1.

• Pinatapain vastaus kysymykseen "Miksi opiskella historiaa?"  
• Olli Seppälä kertoo blogissaan, mitä on muistolaattojen takana. 
• Asiantuntija vilaisee alaansa popularisoivaa kirjaa...

11.1.

• Keskiaikaisia kirkkojamme ihaileva sivusto
• .@kaarne2 kirjoittaa populaarista tietokirjallisuudesta.

12.1.

• Kirjoituksen perusteella Dick Harrisonilta päässyt suusta sammakko ruotsin kielen historiallisesta asemasta Suomessa.  
• Digitaaliaikaa. Sotamuistelman tueksi löytyy kuvia ja asiakirjalähde. Lisätietoa edelleen kaivataan.

13.1.

• Perhehistoriaa kakaroille mielenterveyden nimissä!  
• Briteissä pääsee viikonlopuksi arkeologiselle kaivaukselle maksamalla rahaa.
• Paikallishistoriallinen blogi Suodenniemeltä  

14.1.

• Yritin lyhentää blogin idealistaa ja kas, tuli 10 sivua lisää. Yrittäminen ei kannata.
• Lahden historiapäivät puuttui kalenteristani, mutta tuli esiin ennen ohjelmaansa.
• Auttakaa muistiani. Olin Andy Warhol -näyttelyssä Tampereella (Pispalassa?!) 80-luvulla? Joku taidemuseo evakossa?

15.1.

• .@kirjastokaista esittelee videolla Suomen urheilukirjaston 
• Kamun opas: "Tää olis niinku". Aikuinen opastettava ymmärtää, että puhutaan keksitystä paikasta. Mutku ei.
• Pekka Kirjavainen kommentoi @ylehistoria blogikilpailua 
• Jaana luki Samu Nyströmin kirjan Helsinki 1914-1918. Toivon, pelon ja sekasorron vuodet
• Lentävä auto on ollut olemassa jo iät ja ajat sitten. Tyylikäskin. 

 16.1.

• Ruotsissa puuttui tuhansista arkeologisista kaivauksista 60-80 -luvuilla raportit. Mites meillä?
• @ Pinterest "a Finnish textile conservator [..] mixing it with history and fantasy in the proud Scandinavian way"
• Väitös: Perheyhtiö ja paikallisuus. A. Ahlström Osakeyhtiön historian perintö Noormarkussa
• Marko Lamberg: 1600-luvun ihmiset keskellämme?
• Mitä on yhteisöhistoria? Siis muutakin kuin Marko Lambergin dosentuuri.
• YouTube-videoilla palkattomasta harjoittelijasta böndessä kansallisesti merkittävän museon kasvoiksi.
• Matkalla Kanneltaloon, jossa Seppo Aalto kertoo Helsingin historiasta. Veikkaan puolitäyttä salia.
• Toistaiseksi yleisössä minä ja 6 muuta eli veikkaus turhan optimistinen. Tällä kokoonpanolla lasken keski-ikää, ei yllättävää.  
• Yksi kuulija tulee saliin ja kailottaa "Ehtoota kaikille". Onks se maalta? Aalto aloittelemassa, yleisöä 15. 

17.1.

• Elämää Hesassa - nykydokumentointia?
• Beautiful Photos of Contemporary Workers With Ancient Artifacts From the Earliest Histories of their Jobs
• Tuttava lukee Suomen musiikkiluokkien historiaa, jossa kuvatekstinä "Jenni Haukio Porin Palmgren-opiston harmonikansoitto-oppilaana v. 1987"
• Kiikalan tasa-arvo vm 1910
• Sata vuotta sitten kaivattiin isovanhempien tekstejä. 
• Internetin ihmeet. Paikallishistoriallisen blogitekstin, jossa vilahtaa mummoni vaarin pakari, on kirjoittanut työtuttava vuosien takaa.

19.1.

• Hesarin uutuuslistalta poimin 10 kirjaa tulevaan kirjastojonotukseen. Ja mietin paljonko on kirjoja, joita Hesari ei listannut.
• ELKA jakaa hiilenpolttaja Heikki Erosen (s. 1864) esittelyn (eikä murehdi tekijänoikeuksia v. 1934 julk. tekstissä)
• Onko sarjakirjallisuus osa teollistumisen perintöä, kysyy @kaarne2 
• Luen lyijykynämuseosta. Kertookohan @AVANmuseo näyttely, milloin lyijykynä tuli käyttöön Suomessa?

•  Jan Granath ei ilahdu aikeesta tehdä kaikista ruotsalaisista yksi sukupuu. Vastaavasta ollut puhetta Suomessakin. 

20.1.

• YO 2007: "Lukiossa historiaa opetettiin totuuksina, jotka oppilaat sisäistivät sellaisinaan."
• Ilona Pajari kirjoittaa kotiseudun kaipuusta ja juurettomuudesta 
• "Därför reser jag mig upp, ställer kaffemuggen i disken och styr stegen mot arkivet"
• Kari Rydman ja hellyttävää sotakirjeenvaihtoa  
• Viisi @DocPointHKI lippua ostettuna. En voinut kaikkea saada, mitä halusin. Muttei loppuunmyytyjä näytöksiä vielä, sanoi myyjä.
• Omakustanteen sivun mittaisissa alkusanoissa 11 yhdyssanaerhettä. (Ei minun tekemääni tekstiä. Enkä tunne tekijää.)

Vakavia rikoksia perheen kesken

Juha Vuorela julkaisi viime viikonloppuna Terhi Arpalahden puhtaaksikirjoittaman kuvauksen veljesmurhasta Viitasaarella vuonna 1790. Siitä tuli mieleen  Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östmanin näkemys, että "useat viimeaikaiset synkät kehityksen merkit, kuten mm. perhesurmat ja kouluampumiset kertovat viestiä [uskonnon] opetuksen tarpeellisuudesta". Huonona vitsinä voisi todeta, että uskonnon kouluopetushan alkoi vasta 1800-luvun lopussa.

Perheen keskeisistä tapoista ja murhista on nimittäin esimerkkejä enemmän kuin menneisyyttä haikailevat ehkä tajuavat. SukuForumilla erään toissa vuoden tapahtuman yhteydessä näitä kerättiin, mutta ketju katosi IT-ongelmien myötä.

Eräs kirjoittajista nosti esiin Anu Koskivirran "Sisäinen vihollinen" : Henkirikos ja kontrolli Pohjois-Savossa ja Karjalassa Ruotsin vallan ajan viimeisinä vuosikymmeninä sivulla 236 kerrotun tapauksen, jossa keväällä 1782 isä tappoi kaksi lapsistaan. Sukulaissurmista on kirjassa muitakin esimerkkejä.

Kiikalasta tuomittiin mestatatvaksi ja teilattavaksi 1805 Michel Henriksson, joka oli myrkyttänyt vaimonsa ja tämän kaksi sisarta. Kuva teilipyöristä Edward Clarken matkakirjasta (Wellcome Library, London).

Pietarsaaressa 1850-luvulla tapahtuneessa tragediassa, josta kirjoitin tänne ja Juha Vuorela omaan blogiinsa,  motivaatio oli ilmeisesti taloudellinen. 

Ketjuun olin itse todennut

1800-luvulta tunnen tapauksen, jossa kaksi ala-ikäistä poikaa tappoi isänsä ja äskettäin osui sanomalehdessä silmiini tapaus, jossa lapsi tappoi nuoremman sisaruksensa. Perhemurhia nämäkin, mutteivat nykyisen kaavan mukaisia.

Ensiksi mainitun tapauksen löytäisin edelleen. Toisen viitetiedot olisi ollut parempi hukata, mutta olivat tallessa. Sanomia Turusta 30.10.1863: Mustasaaren pitäjän Tölbyn kylässä on eräs yhdeksänvuotinen poika, jota äiti käski liikuttaan neljän kuukauden vanhaa sisartansa ...

• Kaunisvaara, Veera: Kalevalan rikoksia - Kullervo : rikosoikeutemme kehityksestä vuodesta 1734 nykypäivään 
• Keino, Minna: ”TUUTI LASTA TUONELAAN" Minna Canthin Anna Liisan ja uskomustarinoiden yhteisiä piirteitä lapsenmurhan kuvaamisessa 
• Hietikko, Tuija: Lapsenmurharikokset valtiopäiväkeskustelussa Suomessa 1907-1970
• Suo-Yrjö Pia: Soson peto : Soson rautatiepysäkillä vuonna 1953 tapahtunut ryöstömurha ja sitä seurannut julkinen keskustelu kuolemanrangaistuksesta

Aateli-shmaateli ja kartanot-shmartanot

Syksyn kirjamessukäynnin ilmaisjakeluista tarttui mukaan Laboratorium för folk & kultur 2/2012, jossa oli teemana Herrgårdens barn och unga, ja Historisk tidskrift för Finland 2/2013, jossa oli teemana Herrgårdar och herrgårdsägare. Marginaalisesta avustamisesta sain Ritarihuoneelta kiitokseksi kappaleen kirjaa Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut. Ja postiluukusta tuli jossain vaiheessa vuotta HAik 2/2013, jossa teemana oli Aateli.

Eli kuten viime vuoden puolella totesin, kyseessä on mielestäni Suomen tutkituin vähemmistö. HAik:n toimittajat perustelevat aatelitutkimusta "taloudellisella ja yhteiskunnallisella vaikutusvallalla" sekä runsailla lähteillä, jotka "avaavaat mahdollisuuksia muidenkin yhteiskunnallisten ryhmien tutkimiseen, oli kyse sitten pankkiireista tai palvelusväestä" (s. 139). Moinen mahdollisuus on numeron artikkeleissa jätetty lukutaitoni mukaan hyödyntämättä enkä myöskään saa kiinni siitä, mitä todellista - eli kansaa koskevaa - merkitystä tutkituilla asioilla on.

Tutkimuskysymyksensä saa tietenkin asettaa itselleen mielekkäällä tavalla. Itselleni Kokemäenkartanon 1800-luvun tutkimuksessa pointti oli nimenomaan tarkastella kartanon suhdetta ympäristöönsä. Jälkikäteen ajatellen olisi voinut tulla voimakkaamminkin esille. Jos olisin jaksanut kahlata puolen vuosisadan käräjäpöytäkirjat.

Tiedän, etteivät aatelin tutkijat välttämättä pääse helpolla lähteitä etsiessään ja käyttäessään, mutta kun rahvaan käsittely on huomattavasti työläämpää, herää ikäviä ajatuksia työekonomiasta. Niitä samoja, joita pulpahtelee mieleeni selatessani historian gradulistoja, joissa 1900-luku on kiistatta yliedustettuna.

Kartanojen ja aatelin akateemisen tutkimuksen runsaudesta saa puolestaan käsityksen edellä mainittujen HTF:n ja Haik:n teemanumeroiden katsauksista. Niiden päälle sitten vielä paikallishistorian harrastajien räpellykset ja kulttuurihistorialliset kuvakirjat.

Ja opinnäytteet

• Toivio, Juha: Urajärven kartanomuseon kehityspolkuja
• Siira, Jenniina: Tekstiilit Urajärven kartanon keittiössä ja kattauksissa : Kartoitus, tutkimus ja näytteillepanon selvitys
• Iltanen, Anu: Urajärven kartanon kustavilaiset huonekalut : Maalipintojen tutkimus 
• Koistinen, Heini; Lappalainen, Niina: Gustaf Raninin ajan ruoka- ja juomakulttuuri - Kausimenuja Koivumäen kartanolle
• Vanhanen, Salme : Kullan kartanon rouva Gerda Grahnin puku ja sen konservointi 
• Ek, Anna-Kaisa: Kulttuuriympäristökasvatuksen paikka : Brinkhallin kartano kokemuksellisena kulttuuriperintökohteena 
• Kyröläinen, Anu: 1800 -luvun elämys osana kartanon kulttuuri- ja palvelutarjontaa : Träskändan kartanon tapaus

Kuvitus
SA-kuva a_79: Hämäläinen kartano, eversti Paalun esikunta. Kämärä. 1939.12.14

Opitaanko historia parhaiten kirjoista?

Eilisessä Hesarissa Erja Yläjärvi tunnusti, ettei ollut kouluaikana sisäistänyt paljoakaan historian opetuksesta. (En minäkään.) Yläjärvi on sittemmin pohtinut

ymmärtäisinkö enemmän, jos minut olisi istutettu luokan sijaan säännöllisesti oman historiamme tapahtumapaikoille.
Olen alkanut toivoa, että minulle olisi koulussa näytetty, missä kaikki tapahtui – laitettu miettimään, miltä sodan keskelle joutuneista suomalaisista tuntui. Olisimme voineet käydä vaikkapa Tampereen kirkoissa, joista siviilit vuonna 1918 hakivat suojaa aseistettujen joukkojen taistellessa kaupungin kaduilla.

Kuullosti minusta järkevältä, sillä olen pitänyt mielekkäänä kiertää esivanhempieni asuinpaikkoja sukututkimuksen osana sekä muutenkin yrittänyt eläytyä heidän elämiensä vaiheisiin.

Kirjoituksesta ilmeisesti pitivät myös Twitterissä kommentoineet historianopettaja Arja Roivainen ja museonjohtajat Tiina Merisalo ja Kimmo Antila.

@EYlajarvi Hyvä kolumni tänään, kiitos siitä! Historia on maisemassa, rakennuksissa ja arkistojen kätköissä. Vanha kirje, valokuva liikuttaa
— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 18, 2014

@aroivainen @eylajarvi Kannattaa muistaa myös #museot elämyksiä ja muistikuvia vahvistavina oppimisympäristöinä
— Kimmo Antila (@KimmoAntila) January 19, 2014

@ARoivainen Aika usein tunteen ja oman kokemisen kautta oppiminen on syvempää. Esim. draamapeda voi auttaa asettumaan toisen nahkoihin.
— Tiina Merisalo (@TiiMerisalo) January 18, 2014

@TiiMerisalo Draamapeda on loistava opetusmenetelmä, mutta myös opettajalle vaativa. Omat kokeilut vähän flopanneet, joten arka käyttämään.
— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 18, 2014

@ARoivainen Näin varmaan on, ei ole helppoa. Yksi lisävaihtoehto on viedä oppilaat museoihin, joissa tätä metodia voi olla myös tarjolla.
— Tiina Merisalo (@TiiMerisalo) January 18, 2014

Museoilla hyvää #pöhinää historiaopetuksen puolella. Ulos luokasta #seinätönkoulu.http://siilinjarvenmuseot.blogspot.fi/
— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 18, 2014

Sen sijaan historiantutkija Ilona Pajari veti Yläjärven tekstistä herneen nenäänsä. Pajari purkautui blogissaan todeten

Ehdotuksen on oltava huumoria, koska maan päälehdessä töissä oleva ihminen ei voine olla täysin sekaisin päästään tai irti todellisuudesta. Sen sijaan en epäile, ettei tämä toive edusta Yläjärvenkin historianäkemystä. Historiantutkimuksen viimeaikaiset suuntaukset kun tuntuvat välittyneen suurelle yleisölle jonkinlaisena fiilistelyn nostamisena vuosilukuja tärkeämmäksi. Ei sen niin väliä, oliko 1800-luvulla Venäjä vai Neuvostoliitto, tai kuka oli Runeberg, tärkeämpää on tuntea tunnossaan kansallisen heräämisen mahti! Tai polttivatko saksalaiset Lapin talvisodassa vai miten se meni. Me ollaan kiekkoleijonia kaikki!

Mihin Twitterissä vielä

@K_KM_K @TiiMerisalo Ei kai kokemusta, tunnetta ja omaa tekemistä tarvitse nähdä niin, että faktoja ei enää opiskeltaisi? Herätä innostus!
— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 18, 2014

@K_KM_K @ARoivainen Tottakai se perustieto ja kokonaisuuksien hahmotus on opiskeltava, mutta paikallakäynnit voivat vahvistaa opittua.
— Tiina Merisalo (@TiiMerisalo) January 18, 2014

Kuva Teemu Ylikoski, Flickr (CC BY-NC 2.0)

P. S. Historianopetusta sivuten opinnäytteitä

• Pohjola, Kimmo: Uuden ajan yleisen historian historiallinen toimijuus suomalaisissa lukion historian oppikirjoissa 1936 - 2010
• Virokannas, Noora: Opetussuunnitelman, oppikirjojen ja nuorten historiakuvat peruskoulussa
• Lohtander, Heli: Tutkitaan Disneyn propagandaa! Verkko-opiskelun ja tutkivan oppimisen soveltaminen lukion historian tunneilla
• Ahvenainen, Timo : Elävä kuva historian järkäleistä : oppimateriaalipaketti demokratian historiasta lukion historianopetukseen 
• Warro, Heidi: Kerromme kalliomaalauksin, koristelemme kampakeraamisesti Kokemuksia eheyttävästä opetuksesta viidennellä luokalla 

Valtiopäivätyöstä kuultua ja nähtyä

Viime vuonna juhlittiin vuoden 1863 valtiopäivistä kulunutta 150 vuotta. Loppuvuodesta Yle tarjosi juhlan puitteissa kuusiosaisen radiosarjan

1: Keisari saapuu Helsinkiin
2: Säätyvaltiopäivät
3: Taistelu äänioikeudesta
4: Eduskunta ottaa vallan
5: Kansanvalta koetuksella
6: Hyvinvointivaltiota rakentamassa

jonka ehdin kuunnella vasta tämän vuoden puolella. Varsin onnistuneita katsauksia, minusta. Kiva, että oli otettu mukaan talonpoikien edustajien jälkeläisiä. Kiva, että oli keskitytty käännekohtiin, eikä vatvottu koko kronologiaa. Kiva, että oli dramatisoitu keskusteluja.

Vuoden 1863 valtiopäivät dramatisoitiin myös kuvallisesti tv-ohjelmassa Valtiopeli 1863. En jaksanut ihan loppuun asti katsoa, eikä sitä enää ole verkossa katsottavana.  Jäljellä on oppimiskokonaisuus, johon on (ilokseni) linkitetty edellä mainittu radio-ohjelmasarja.

Säätyhuoneen sisäkuvan yllä tarjosi SLS via Flickr. Alla samasta lähteestä kuvat talonpoikien ja papiston saleista. Porvaristo paitsiossa?

Muistelmien marginaalista

Talohistoriikkihankkeeni yhteydessä havahduin vanhojen muistelmien kevyeen asiasanoitukseen kaupunginkirjaston tietokannassa ja potentiaaliseen antiin.(*) Tästä innostuin onniarvoon varaamaan kirjastosta Kyösti Järvisen kirjan Maalaispappilasta maailmalle. Muistelmia kahdeksan vuosikymmenen ajalta pelkästään otsikon ja ilmestymisvuoden (1952) perusteella.

Pidempiaikaiset lukijani voinevat kuvitella riemuni kun kirjan ensimmäinen lause kuului "Kantaisäni sekä isäni että äitini puolelta on ollut Kokemäellä elänyt säteriratsutilallinen Kaarle Vitikkala." Vitikkalan suvun asiat on käsitelty toisaalla perusteellisemmin, minkä Järvinenkin toteaa. Mutta onnistuu livauttamaan omaan tekstiinsä muutaman mielenkiintoisen yksityiskohdan.

Vitikkalasta opintielle lähtenyt poika, sittemmin Kokemäen kirkkoherra Fredrik Grönholm (1787-1860) oli kirjoittanut omaelämänkerrallisen tekstin, jossa Järvisen kääntämänä ja lyhentämänä todetaan:

... sain aluksi oppia niissä aineissa, jotka yleensä kuuluvat talonpojan tietoihin, kunnes syksyllä 1803 aloin lukea ruotsin kieltä vanhemman veljeni, nyttemmin Rauman pormestarin, Kaarle Grönholmin kehoituksesta, joka silloin opiskeli Turun Akatemiassa ja vähitellen antoi minulle myös ensimmäiset käsitteet tieteiden alkeista. Jatkettuani jonkin aikaa näitä opinnoita ja saatuani viimeksi mainitussa kaupungissa yksityisopetusta, jota antoivat nykyinen rehtori maisteri Erik Elfgren ja maisteri, dosentti, sittemmin professori ja ritari Fredr. Wilh. Pipping, suoritin ylioppilastutkinnon vuonna 1808 talvella Venäläisvaltauksen aikana.

Fredrik Grönholm oli Järvisen äidin isä. Valitettavasti

Lapsuudestaan ja nuoruudestaan ei äiti ole kertonut juuri mitään. Joskus hän mainitsi joitakin kokemäkeläisiä, esimerkiksi Kokemäen kartanon omistajan kamariherra Knorringin (**). Ilmeisesti on Kokemäen pappilassa siihen aikaan ollut perhekielenä ruotsi. Vielä minun ylioppilaana ollessani äitini kirjoitti kirjeensä ruotsiksi, vaikka keskenämme aina puhuimmekin suomea. Vanhemmalla iällään äiti näyttää lukeneen jokseenkin yksinomaan suomenkielistä hartauskirjallisuutta.

Opin tielle lähteneen suomenkielisen omaksuma ruotsin kieli ei siis kestänyt kuin vajaan sukupolven.

Kuvituksena ote Senaatin kartastosta (Vitikkalan kohdalta).

(*) Kirjassa Tekstien rajoilla. Monitieteisiä näkökulmia kirjoitettuihin aineistoihin. SKST 1314. 2011 on s. 181-201 Kari Teräksen hieno artikkeli Epäilystä vuoropuheluun. Muistelmateokset historiantutkimuksen aineistona.

(**) Kokemäenkartanon Kamariherrasta on kertomuksia ja tietoa kirjassani Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit.