Elämäkertoja ja romaaniaihioita

Merete Mazzarellan uutuus Elämä sanoiksi kävi kirjastosta kääntymässä ja lähes kokonaan sen luinkin. Kuten Helena Pilke Agricolan arvostelussa toteaa, kyseessä ei ollut mikään käytännön vinkkikirja. Tosin kiinnitin huomiota varoitukseen ylenmääräisestä originaalidokumenttien lainaamisesta. Helmasyntini.

Sitä esiintyi myös Susanna Alakosken päiväkirjassa Köyhän lokakuu. Mutta tyylikkäästi ja oikeassa mittakaavassa. Alakoski kirjoitti ensisijaisesti köyhyydestä, mutta myös elämäkerran kirjoittamisesta.

Kotonani on asiakirjakokoelma. Elämäkerrallista aineistoa, jota olen hankkinut eri paikoista. [...] Niitä on satoja sivuja, ehkä viisi-, kuusisataa. En ole laskenut. Silti ajattelen ettei elämäkerrallisesti voi kirjoittaa. En tiedä mitä tämä sitten on, elämäkertaako? Elämäkerta on tylsä. Epärehellinen. Kamala. Kuka sitä haluaisi lukea kun en itsekään jaksa ajatella koko asiaa? [...] Kun kirjoitan tätä kirjaa, tulen käyttämään aineistoa ensimmäistä kertaa. En vain tiedä miten. (s. 14-15, paluu teemaan s. 133, 307) 

Asiapaperit ovat täyteen kirjoitettuja, mutta silti ne eivät pidä paikkaansa. Asiakirjaelämäkerran ulkopuolelta kuulen muiden ääniä. (s. 174) 

Se joka kirjoittaa on todistaja. Minä todistan sitä mitä en muista. (s. 132)

Sivuilla 133-134 Alakoski ottaa kantaa rajaukseen. Onko kyseessä omaelämäkerta, jos hän jättää käsittelemättä asiakirjamateriaalia, ihmisiä tai tapahtumia? Sivuilla 161-162 hän käsittelee kirjoitetussa esiintyvien henkilöiden loukkaamista.

Köyhyydessä Alakoski keskittyy nykypäivään mutta lainaa (s. 95) Sune Sunessonin kirjasta Perspektiv på sociala problem lauseet

Köyhyyttä pidettiin Tanskassa ja Ruotsissa suurena vaaratekijänä ja tärkeänä ongelmana 1700-luvulla, jolloin elintaso oli jotakuinkin hyvä. Sen sijaan köyhyyttä ei mainittu ongelmana Suomessa ja Norjassa, missä köyhyys oli huomattavasti suurempaa ja monet kuolivat nälkään.

Totta?

Ja onko totta, tarinaa, tehostusta vai käännösvirhettä kun Alakoski kertoo äidinäitinsä suvun allekirjoittaneen Z:aa muistuttavalla merkillä "pohjalaisilla maatiloilla maaorjasopimustaan" (s. 18). Samasta perheestä puhuessaan Alakoski myös väittää (s. 323), että lain ankaruuden johdosta aviottomat lapset "eivät saaneet käydä koulua, he eivät saaneet oppia lukemaan, heidät leimattiin ja tuomittiin."

"Olen sattumanvaraisesti etsinyt suomalaisen sukuhistoriani rippeitä. Sen mistä tuli ruotsalainen historiani. Mitä olen aikonut tehdä sillä aineistolla? Luultavasti romaanin."(s. 326)

Kuva ote stereograafista. Thomas Richard Williams: Vanitas / Still Life with Skull, Open Book with Glasses, and Hourglass / The Sands of Time, 1850 - 1852. The J. Paul Getty Museum, Los Angeles

Täydennysosia

1. Tällä viikolla järjestettiin Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät. Twiittejä tuli harvakseltaan. Niiden kautta ja Maria Virtasen avulla sain vastauksen SA-kuvien osalta mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen: miten ovat/aikovat hoitaa verkkosivujen kautta tulleet lisätiedot. "Yli 2000 tulleesta palautteesta/lisätiedosta tällä hetkellä julkaistu 1000. Harjoittelijavoimin käyneet palautetta läpi."

Oma tiedonantoni ei kuulu julkaistuihin, joten en vielä(kään) voi kommentoida julkaisumuotoa. Toivottavasti kehittävät myös pysyvän ratkaisun, sillä kommentointi tuskin loppuu ennen Suomen lapsituotantoa. Josta oheinen SA-kuva 49807 Naistenklinikalta 26.9.1941.

Kyseisesssä palvelusssa on muuten "tähän mennessä katsottu 25 miljoonaa yksittäistä kuvaa, käyntejä 800 000, yksilöityjä kävijöitä n. 1/2 miljoonaa".

2)  Syksyn Ranskan reissun lopussa oli elämys, kun lentokentälle mennessä näkyi Eiffel-torni ja näytti kuin olisimme ajaneet kohti Pariisin keskustaa. Paitsi, että sukelsimme tunneliin. Mihin (Pariisiin, ei tunneliin) liittyen opinnäytelinkitys.

• Pennanen, Krista: Pariisi ruusunpunaisena : Pariisin rooli suomalaisten omakuvan ja identiteetin muodostumisessa 1791-1880

Niin ja Kari Hintsala sai finalisoitua sarjansa Opiskelua keskiajan Pariisissa osalla 10.

3) Aikanaan esittelin Andreas Johan Sjögrenin Kuva miehestä -sarjassa. Sittemmin löytynyt häneen liittyvä opinnäyte

• Ronimus-Poukka, Päivi: Klientistä patroniksi - Anders Johan Sjögrenin urakehitys verkostojen Pietarissa 1820-1838 

4) Karimo-esityksen jälkeen löytyi 

• Mikkonen, Anniina: Kamppailun, kurituksen ja kauhun kuvat ; väkivallan merkitykset Kumpujen yöstä -teoksen kuvituksissa

5) Jälkijättöisesti olen laputtanut blogipostauksia, joissa linkitetään verkossa oleviin opinnäytteisiin, sanalla opinnäytteitä. Kattavuus tullee vielä täydentymään.

Laputuksessa tuli esiin unohtunut teologian sivu, jossa esitellään tuoreita graduja. Päällimmäisenä on uutinen "Gradu! Mitä tuli tehtyä?" - e-kirja kirkkohistorian metodeista julkaistu. Linkki e-kirjaan (pdf) on jutussa.

Muiden tuoreimpien joukossa Vanhoillislestadiolainen naiskuva Päivämies-lehdessä 1954–1978, Papit poliitikkoina: Elis Manninen – sosiaalidemokraattinen pappispoliitikko Joensuusta ja Muinaisskandinaavisen Lokin hahmon tutkimus 1900-luvulla. Väitöskirjojen puolella Luterilaisen köyhäinhoidon kehitys oli alkutaipaleellaan hidasta.

Eräs Suomenlinnan ohitus

Taipumuksestani yksinkertaistaa asioita johtunee se, että kuvittelen etteivät Bernadottelandiassa 1800-luvulla syntyneet suuremmin haikailleet Suomea tai edes muistaneet sen menetystä. Mutta ainakin yksi poikkeus löytyy: oikealla näkyvä vuonna 1832 syntynyt herrasmies Hans Mattson.

Hän oli yksi tuhansista Ruotsista Amerikkaan lähteneistä. Mutta yksi varhaisimmista, sillä hän rantautui jo heinäkuussa 1851. Muistelmissaan Reminiscences. The Story of an Emigrant Mattson kertoo m.m. Amerikan sisällissodasta. Vuonna 1871 hän teki matkan kotimaahansa ja käväisi myös Pietarissa. Merimatkaan kuului Suomenlinnan ohitus ja Mattson kirjoittaa

I went with the steamer Aura from Stockholm to Abo, Helsingfors, and Cronstadt. The pine-clad islands and shores of the Bay of Finland afforded a beautiful panorama from the steamer. The sight of Sveaborg made me feel that I was still a Swede in soul and heart, for I was overpowered by a deep sadness when I thought of the heinous treason by which this impregnable fortress was forced to surrender.

Eli Suomenlinna muistutti siirtolaiselle ruotsalaisuudestaan.

P.S. Kouvolan museoaarteisiin kuuluu peli Englantilaisen matka Suomessa. Se ulottuu Suomenlinnaa pidemmälle.

Kreivin opastamana kulissien takana(kin)

Viime lauantaina olin Aleksanterin teatterin ohjelmistoon kuuluvalla "kuvernöörin kierroksella". Näyttelijä Riku Eklundh esitti teatterin perustajaa kreivi Nikolai Adlerbergiä ja kertoi meille Helsingin teatterihistoriaa alusta alkaen. Roolihahmo hieman heikkeni kierroksen lopulla, mutta kokonaisuus oli kyllä onnistunut.

Alussa hoidettiin kätevästi venäjänkielinen mies puhumaan sujuvaa ruotsia ja suomea. Viljo Hytösen kirjan Suomen kansallisen heräämisen vuosisata mukaan Adlerberg oli valtakautensa loppuajan

suopeamielinen ruotsinkieliselle sivistyneistöllemme ja sen pyrkimyksille. Sitä vastoin suomenmielisten ja hänen välilleen ei syntynyt luottamuksellista suhdetta. 

Ja niinhän siinä sitten kävi, että joku suomenkielinen (en minä!) hermostui esitys-opastuksen ruotsinkielisestä osuudesta.

Hienointa oli päästä keisarin aition takahuoneeseen, jossa on aito sisustus teatterin perustamisen ajalta.

Keisarin porraskäytävän seinät oli marmoriootrattu, toisin kuin kakkosparvelle vievä porraskäytävä.

Tietenkin pääsimme myös näyttämölle. Teatteri tuntui sieltä niin intiimiltä, että kuvittelin omankin ääneni kuuluvan piippuhyllyn viimeiselle riville. En kokeillut.

Täysin uutta tietoa minulle oli, että teatterin rakentamiseen oli käytetty Krimin sodassa vaurioituneen Bomarsundin linnoituksen tiiliä. Kuinkahan vanhoja mahtavat olla?

P. S. Teatterin sisustan suunnittelijaksi mainittiin tuttu nimi: Jac. Ahrenberg. (Vasemmalla Carl Larssonin näkemys hänestä, Wikipedia.) Olen näköjään (vihdoin) julkaissut kaikki poimintani hänen muistelmistaan. Finaaliksi piti vielä todeta, että niissä olisi ollut pätkä Robert Olof Lagerborgista, josta on ollut täällä blogissa jo kuva miehestä -juttu.

Niin ja Anders Ramsay tekstissä vilahtaa Ebba Lavonius, joka oli mukana 2011 lehtikatsauksessa. Ramsaysta kirjoittaessaan Ahrenberg kommentoi tämän muistelmien kirjoittamista. Sekä toteaa, että Suomessa vain aateliset tietävät, minne isänisä on haudattu.

Sattumalta pitää omalta kohdaltani paikkansa, mutta äitini ja mummojeni isänisien haudat olen toki paikallistanut.

ITE-historioitsijan kohuväite: En halua nimeäni Ylen verkkouutisiin! Ikinä.

Twitterissä on vuoden mittaan nostettu esiin, ihmetelty ja kritisoitu Ylen verkkouutisia, joissa huuhaa on nostettu tieteen veroiseksi. Häirinnyt itseänikin, erityisesti esimerkiksi lääketieteellisten syöpähoitojen dissaaminen. Mutta tänään mentiin tämän blogin uutiskynnyksen yli otsikolla Muinaisharrastajan kohuväite: kuppikivet ovat karttoja ja hämäläiset tulivat Laatokalta.

Tuttavani FB-seinällä juttu herätti ansaitusti keskustelua. Huomautettiin, ettei jutussa edes mainita Niemisen uutuusteosta Tavastia - Muinais-Hämeen kuningaskunta, jonka esittelyn olisi pitänyt kriittiselle toimittajalle paljastaa jotain olennaista Niemisen päätelmien laadusta. Todettiin, että tästäkin pahempaan suuntaan tullaan menemään, kun tutkijoita pisteytyksillä kannustetaan kirjoittamaan artikkeleita ulkomaisilla kielillä eikä ymmärrettävästi suurelle yleisölle suomeksi.

Reaktioita Twitteristä

• @MichaelHalila: Voi hyvää päivää. Kruununa vielä karsea yhdys sana virhe ingressissä.
• @Sanna_Leskinen: Olen täten valaistunut. "Puolisenkymmentä vuotta" tutkimusta tekee uskottavaksi. Jep.
• @tabularius: Pseudohistoria kertoo aina hauskalla tavalla nykyihmisen kaipuusta identiteetin luomiseen, "pimitetyn" avaamiseen :)
• @Tuumaru: Johan tuosta jutusta kävi ilmi, minkä tason höpöhöpöstä on kyse. Kaikkea sitä mennään uutisoimaan.

Ennen ja nyt

En muista enää oliko äitini vai mummoni, joka tapasi päivitellä sitä miten nykyään vanhat ihmiset vaikuttavat nuorekkaammilta kuin heidän lapsuudessaan ja saman asian pystyin havaitsemaan valokuvista. Hieman huvitti kun löysin täsmälleen saman ajatuksen kirjasta, jota painettaessa mummoni oli 5-vuotias. Tyyni Tuulion nimimerkillä Jeannette julkaistu Suoma Suometar ennen ja nyt ynnä muita pakinoita (1927) alkaa huomioilla

"Nuori isoäiti tulee vastaani kadulla uudenuutukaisessa kävelypuvussa, muodikas hattu päässä. [...] Toinen isoäiti on suuri temperamentti. Hän pitää esitelmiä ja lausuu. Kolmas on eduskuntaehdokkaana. [...] Isistä ja äideistä ei kannata puhuakaan - kuka ehtisi kirjoittaa varsinaisesta nuorisosta. Heillä on jazzinsa ja tenniksensä, hiihtoretkensä ja muut harrastukset. He tekevät kyllä myös kovasti työtä."

Ihan on kuin nykyajan aikakauslehdestä! Toisessa kokoelman pakinassa Tuulio kirjoittaa vuonna 1922 nimimuodista tapaan, joka on myös tuttu nykymediasta

"Beata, Charlotta ja Augusta viettävät elämänsä iltaa. Meidän olisi vaikea kuvitella Charlottaa kapaloissa ja augustaa opettelemassa aakkosia. Beata on jo melkein muinaismuisto.

Melkein yhtä vanhoja ovat Alma, Olga, Roosa, Hilda ja Hulda. Mutta he vielä tekevät työtä ja ottavat osaa julkiseen elämään."

Näköjään 20-luvulla on "se tärkeä kysymys" ollut "jäämmekö edelleen rouviksi ja neideiksi vai tuleeko meistä kaikista rouvia tai kaikista neitejä vai jotakin vallan uutta, minkä kilpailu ratkaisee." Valitettavasti jämähdimme ensiksi mainittuun.

Aiemmin tänä vuonna sosiaalisessa mediassa kiersi linkki blogitekstiin, jossa englannin sekaisen suomen ennustettiin johtavan kielemme turmioon. Tuulio kommentoi kielen muuttumista toiseen suuntaan:

"Koetappas vain puhua lapsillesi pläkkipotista ja plyijyspännästä. Yhtä hulluilta kuuluvat toivottavasti heidän lastensa korvissa plankkiharjat ja soossinekat, ehkä vielä plätytkin. Jos nimittäin osaamme olla johdonmukaisia! Ehkä vielä pääsemme kahveleistakin -"

Kuulemma nykyajan koulutus, sosiaalinen media ja muukin elämä eristää samankaltaisten seuraan. Tuulion aikaan taas

"Jos taas yösi unelmat ja päiväsi ajatukset koskevat apulannoitusta, katsot humanistia jokseenkin hyödyttömäksi jäseneksi yhteiskunnassa. Jos olet runoilija, et elä samalla planeetallakaan kuin ne, jotka ymmärtävät kehruukoneita."

Miesasiaa on näköjään yritetty saada vauhtiin jo sata vuotta sitten.

"Sillä eihän tätä enää voi sietää. Yli puolet promovendeista ovat naisia. Ultimus on nainen. Naiset täyttävät luentosalit, kirjastot."

Yksi oli sentään 20-luvun Suomessa toisin kuin nykyään:

"Kun automaattipuhelimeen kerran totuit, on se tullut miltei välttämättömäksi tekijäksi kaupunkielämässäsi.
Maalla elät ihanasti erillään puhelimenkäytöstä. Mutta sitten tulee päivä, jolloin sinun on soitettava johonkin. Naapuritalossa parin kilometrin päässä kuuluu olevan puhelin. Kävelet sinne ja pyydät saada soittaa."

Esimerkki 1920-luvun pukeutumisesta Hallwylska museet, Wikimedia Commons.

Satunnainen sitaatti: häjyistä

Benni kääntyy äitinsä puoleen ja vaihtaa tapansa mukaan saksasta suomeen: "Mitä häjyt sitten tekivät?"

"Joivat paljon", on ensimmäinen asia, joka Eilalle tulee mieleen, "ja tappelivat ja riehuivat puukkojensa kanssa. He haastoivat riitaa ruotsinkielisten viranhaltijoiden ja varsinkin venäläisen esivallan kanssa." Ilmeisesti hän tahtoo olla lojaali esi-isilleen, koska kaunistelee sanojaan niin, että saa heidän rähinöintinsä kuullostamaan kansanmiesten normaalilta vapaudenkaipuulta. "Häjyt tunnettiin myös siitä, että he ilmestyivät kuokkavieraiksi perhejuhliin", Eila jatkaa pienen tauon jälkeen. "Ja sitten he tanssivat pöydillä ja tuoleilla ja ahmivat mahansa täyteen." 

Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi

Toisenlaista häjyjen uustulkintaa edustaa Puhdin musiikkivideo Sipiläs, johon en edelleenkään ole kyllästynyt.