Finna-testailua

Kotimatkalla eilen putkahti mieleen, että päivämäärällä 17.12. oli joku merkitys: KDK:n asiakaspinnan Finnan beta-julkaisu. Ilmeisesti kyseessä on ns. "soft launch", sillä silmiini ei ole osunut yhtään tiedotetta ja KDK:n etusivukin vaikenee asiasta tällä hetkellä. Mutta jos älyää mennä osoitteeseen www.finna.fi...

Kun beta-julkaisusta kuulin, muistaakseni sanottiin, että mukana on vain muutamia toimijoita. Siihen nähden testihaku "Kokemäki" tuottaa huomattavan määrän osumia eli 6721 kappaletta. Ensimmäisten joukossa on arkistolaitoksen aineistoja, Arto-tietokantaa, Fennicaa. Oikeassa reunassa on lukuisia rajausmahdollisuuksia, joiden valitseminen ja poisotto toimivat ilman suurempaa miettimistä, pisteitä.

Mutta hakurajausten laatu on sidoksissa metadataan. Lupaavalta vaikuttanut "opinnäytteet" tarkoitti implisiittisesti myös rajausta Jyväskylän yliopiston kirjaston ja Kansalliskirjaston tietokantaan. Eli kattavaa hakua tavoittelevan käyttäjän pitää olla (jatkossakin?) tarkkana. Toivemaailmassa tuloslistan pystyisi rajaamaan myös niin, että mukana ovat Kokemäkeä käsittelevät, eivätkä Kokemäellä painetut kirjat. Kirjapainot selittänevät rajaamattoman listan pituutta.

Ajallista rajausta voi tehdä yksittäisillä vuosilla ja aikakausilla. Ensimmäinen testaus "1548-1549" rajasi yhteen tulokseen, joka ei ollut kyseisinä vuosina tehty vaan niitä koskeva. "1850-luku" pulauttaa ulos Kalmbergin kartaston vuodelta 1855 eli ilmeisesti aikarajaukset tehoavat myös julkaisuaikaan. (Olisi voinut lukea jotain tukimateriaalia ennen testausta? Nääh. Mistä tuli mieleen, että rajausotsikoihin voisi muuten tehdä pienet pop-up selitysavut.)

Alkuperäisessä listassa on oikean reunan lukujen mukaan 3 kuvaa. Ne ovat kaikki Suomen metsästysmuseon kokoelmista, mutta valitsemalla kyseisen museon, ulos tulee 4 kuvaa. Selittyy sillä, että kuva esineestä on "esine" eikä "kuva". Toinen Kokemäkeä koskeva "esine" on Lusto - Suomen metsämuseon kokoelmien "Kartta: Tampereen eteläisen seudun kartta". Kartta on vuodelta 1900, joten on TIETENKIN tarpeen lyödä sen päälle iso "tekijänoikeus" vesileima. Ei sillä, että esille saatavasta kuvakoosta mitään tolkkua olisi saanut muutenkaan. Olin luullut, että Finna on Europeanan tapaan portaali, mutta tietä Luston omaan tietokantaan tms. en hahmota.

Karttoja on tullut testiin jo kahdesti, paljonko niitä on kaikkiaan? Aineistotyyppiä "kartta" 228 kappaletta jotenkin Kokemäkeä koskien. Sijainti 227 Kansalliskirjasto ja 157 Jyväskylän yliopisto? Eli aika tavalla päällekkäisyyttä? Eikä mukaan tule Luston "esinettä". Aikakausia on nyt oikealla vain Kalmbergin kartan "1850-luku" ja muut rajaukset olisi tehtävä vuosi kerrallaan. Millään valinnalla en ilmeisesti saa karsittua näkymään "muita kuin kirjastotietokantatietueita". Tosin muusta ei ole kysekään, sillä Kalmbergin kartaston avaus kertoo, että "Kartat kotelossa" vaikka on ne digitoitukin.

Beta on beta, mutta alkuperäinen pelkoni siitä, että KDK:sta ei tule olemaan käytännön iloa on saamassa vahvistusta. Mutta kokeillaan vielä sukunimi.

Hohenthal tuottaa 204 osumaa, joista suurin osa on Petri Hohenthaliin liittyviä äänitteitä. En keksi mitään helppoa tapaa rajata niitä listasta pois. Tässä on oleellisin ongelma oikean reunan valikkorakenteen kanssa. Miten valita "kaikki, paitsi"?

Jos sen voisi tehdä, niin jäljelle olisi jäänyt Kansallisarkiston 5 osumaa (jotka tietenkin saisi valittua kyseisellä sijainnilla). Näissä on linkit! "Asiakirjatilaus" ja "Arkistonmuodostaja Vakka-tietokannassa". Mukana on 81 Suorituskomitean asiakirjat, joka selittyy yhteenvedossa näkyvällä nimellä samoin kuin Ba:3 Ansioluettelot (1900-1915). Mutta miksi Hohenthal toi esiin Senaatin talousosaston KD-aktikartoista ja piirustuksista

• sto kd 21/302 1889 1. Perhon seurakunnan hautausmaan kartta ynnä aiottu lavennus. 
• sto ad 361/347 1895 1. Wetelin Ylivetelin kylänpiirin kansakoulun pohjapiirustus ja fasaati. 
• sto kd 66/305 1889 1. Kartta Halsuan seurakunnan hautausmaasta. 

Vakan tottunut käyttäjä löytää ratkaisun muutamilla klikeillä (miksei yhdellä?). Siksi, että maanmittaajana sivutoimisesti toiminut isoäitini isoisä on ollut näitä piirtämässä. Olisi Vakassakin pitänyt vähän enemmän jaksaa yrittää!

Aliisoiden hopeavyöt

Lapseton pariskunta, lihakauppias Anders Fransson ja vaimonsa Alisa Mårtensdotter saapuivat Tukholmassa oikeuden eteen 3.5.1623 tekemään testamenttiaan. Alisa määräsi, että jos hän kuolee ennen miestään, tulisi hänen päivittäin käyttämänsä 34 luodin painoinen hopeavyö toimittaa hänen äidilleen Karin Nilssonille, jonka asuinpaikka oli "Settresch uti Perno socken" (Pernaja?).

Luoti hopeaa painaa 13,2 grammaa eli Alisa kantoi vyötäisillään päivittäin lähes puolen kilon painoa.

Tukholmassa joulukuun 9. päivä 1623 luovutettiin Hindrich Matssonin valtakirjan haltijoille perintö, joka Hindrichille kuului Kemiössä syntyneeen "en pijga Alijsa"n pesästä. Siihen kuului vaatteiden lisäksi 16,5 luodin painoinen hopeavyö.

• suart klädess kappa 1
• brun kersin quinne kiortill 1
• 1/2 slithin bordduck 1
• gamall klädess kassiäcka 1
• 1/2 slithit quinfolckz skiörthe rött 1
• 1/2 slithin klädeströijia 1
• g. suartt grofgrönss lijfstyckie 1
• turkisk grofgrönss tröijia suart medh snören 1
• tröijia af hundskott 1
• grofft lärofft 7 alnar
• öffuer delar 4
• särckier 2
• halss kläden 8 stycken
• hufuudh klädhen 5 stycken,
• sijlfbälte 1 om 16 1/2 lodh

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XIII 1622-1623. (1978) s. 152, 497

Isänsä suvusta irronnut aatelistyttö

Tuttavani tiedusteli aamupäivällä maaherra Adolf Brobergin (1771-1849) taustoja ja Juha Vuorela innostui selvittämään niitä blogikirjoituksen verran. Pitipä minunkin hieman yrittää ja sanomalehtihakuni osui varsin hedelmälliseen ilmoitukseen  sanomalehdessä Finlands Allmänna Tidning 24.2.1845. Siinä kerrottiin, että neiti Fredrique Charlotte von Fieandt oli tehnyt testamenttinsa 20.5.1844. Perillisten joukossa on Mademoiselle Fredr. S. Carlsson, joka on samalla rippikirjan sivulla kuin Adolf elämänsä lopussa, sekä "Stabs-Capitainen C. G. Broberg", "Lieutenanten A. W. Broberg" ja maaherra Adolf Broberg, joka paljastuu testamentin tekijän äidin veljeksi eli enoksi."

Neiti von Fieandt on aatelia, joten Google tarttui SSS:n sivuilla toistaiseksi avoimesti olevaan aatelin perukirjojen listaan. Kyseiset perukirjat on digitoitu Arkistolaitoksen toimesta (Turun hovioikeus - Turun hovioikeuden arkisto - Aatelin perukirjat ) ja harjoituksen vuoksi selasin paperin esille. Omaisuutta on useampia sivuja ja siihen sisältyy myös osa Juha Vuorelan mainitsemasta Lapinjärven Rudomin kylän Helgasin tilasta, joka oli ilmeisesti äidin isän perintöä. (Kyseisellä tilalla neiti von Fieandt oli asunut kuollessaan 21.6.1844.)

Varsinaista papintodistusta ei ollut perukirjan liitteenä ja alkuosassa sukulaisuussuhteet selvitetään suunnilleen samalla tarkkuudella kuin sanomalehti-ilmoituksessakin. Silmiinpistävää on maininta siitä, että isän puolen sukulaiset ovat tuntemattomia.

Vilaisu Anrepin aatelismatrikkeliin (jonka-käyttöä-ei-voi-suositella-mutta-on-verkossa), kertoo, että tiedonsiirto oli katkennut molemminpuolisesti. Hyvin todennäköisesti Fredrique Charlotte nimittäin on matrikkelissa nimettömäksi jäänyt tytär:

Juuri ennen Albrechtin kuolemaa perhe asuu Myrskylässä. Selitys välirikolle saattaa olla Sophia Augusta Brobergin toisessa avioliitossa? Kuolinilmoituksessa moisesta ei kylläkään ole edes puhetta (Åbo Allmänna Tidning 6.10.1814)

Myöskään hautausmerkintä (Hiskisssä) tai rippikirja ei viittaa toiseen avioliittoon. (Rippikirja vahvistaa, että Fredrique Charlotte on Sophian tytär, syntymäpäivänä 15.10.1785.)

P.S. Arkistolaitoksen digitoinneista Broberg-hutkimukseen voisi käyttää myös ansioluetteloita. Sellainen on maaherra Broberg, Adolf (294), Broberg, Fredrik August (295) ja Broberg, Uno Arthur Alexander (296).

Tieteessä tapahtuu

Jossain (tuoreessa Historian Aikakauskirjassa?) viitattiin Marjatta Hietalan kirjoitukseen Tieteessä tapahtuu numerossa 5/2012. Loppukaneettina artikkelissa  Historiantutkimuksen uudet haasteet on osio Historiantutkimuksen näkyminen – haasteita tutkijoille. Siinä Hietala toteaa

Akateeminen historiantutkimus sekoittuu historiikin kirjoittajien käsityksiin historiasta. Vaikea on kadunnaisen tai -miehen erottaa historiantutkijaa historiikin kirjoittajista, vielä vaikeampaa kuin erottaa lääkäri valelääkäristä – varsinkin kun ammattitiedottajatkaan eivät näe eroa ammattitutkijan tutkimuksen ja harrastelijoiden tuotosten välillä.

Jos eron havaitseminen on niin vaikeaa, kuinka selvä se loppujen lopuksi on?

Näkyvyyttä Hietala kommentoi toteamalla, että akateemiset tutkimukset "löytyvät yleensä
ammattilehdistä tai tieteellisistä teoksista". Monografioiden ja tietokirjojen julkaisijat voivat "odottaa
arvosteluja jopa sanomalehdissä". Kuullostaa melko passiiviselta eikä retorinen kysymys "Pitäisikö meidän toimia aktiivisemmin päätöksentekijöiden suuntaan, jos tuloksiamme ei osata soveltaa tai ne ovat vaikeasti saavutettavissa?" kohenna kuvaa.

Seuraavassa numerossa Ilkka Niiniluodon pääkirjoitus Tutkimustieto käyttöön jatkaa teemaa, muta esimerkit ovat luonnontieteen puolelta. Lehdessä oli myös Tuija Laineen mielenkiintoinen artikkeli Lukemisen tutkimus kirjahistorian haasteena. Historiaa käsittelee myös Tomi Mertasen artikkeli Maila Talvio ja suomalainen maalaisateria Lyypekissä.

Ulkomailta tuli aamulla tietooni linkki blogitekstiin Implications for Digital Collections Given Historian’s Research Practices, jossa linkitettiin tutkimusraporttiin Supporting the Changing Research Practices of Historians, jonka löysin Twitteristä jo viime viikolla, mutta en ole vielä lukenut. Blogitekstissä oli linkki myös Digital Humanities Quarterlyyn eli lukemisesta ei tule puutetta. Jollei tule koskaan tehtyä, niin painan mieleeni ainakin lauseen blogitekstistä:

... in my opinion the key finding is that Google is now (by and large) the first step in historical research

Entisajan papista tositarina

Lukemisia kansalle -sarjan N:o 173 julkaistiin vuonna 1862 otsikolla Leikkiä ja Totta, eli kolme tapausta meidän maasta. Kolmas otsikon tapauksista oli Paisti-reisu Palsinalla, joka alla uusjulkaisuna. Kirjoittaja tuntematon. Palsina on kylä Kuorevedellä, liekö sitä tarkoitettu? (Yllä ote kartasta Kuorevesi (2233 02 Ia.* -/- -) )

Papeista on paljon puhuttu,
Mahdottomiaki mainittu,
Ahneutensa innosta
Erittäinkin otissansa;
Taitaa olla tottakin tuo
Suomalainen sanan parsi:
"Pohjatoin kuin papin säkki."
Tässä säädyssä suuressa,
Pappein joukossa jalossa
Löytyy kyllä lempiöitä,
Miehiäkin mahtavia
Sopivia saarnaajoiksi,
Papiksi luotuja Luojalta.
Saanko sanoa suorahan
Sanan selvän suomalaisen:
Paljon on oikein pappejakin,
Mutt' on pappi parkojakin.

Jouduin kerran kulkemahan
Papin kanssa kappelilla,
Saataviensa saannossa,
Joulu-kaasia kokoomassa;
Kuljettiin pitkin kulmia,
Erämaita matkusteltiin,
Päästiin viimeinkin perille,
Yksinäiseen asuntohon,
Talon-pojan talohon.
Isäntä parka pakkasessa
Lakki kourassa kokotteli,
Kirkkoherraa kumarteli,
Käski sitte kamariinsa.
Mutta katsos kuinka kävi sitte
Pappi pani palveliansa
Isännän kanssa aittahan,
Jyviä säkkiin säälimään;
Meninpä minäkin muassa,
Pussineni pivossani,
Sain sielt' suuret saatavani,
Kokonaista kaksi kappaa,
Kukutellut kukkupäälle;
Sopiihan siihen jo tytyä.
vaan ei nyt osannut olemaan
Talossä tuota tarvittavaa,
Laillisesti laitettua,
Mitta-kappaa kruunattua,
vaan tuo vanha vatunen,
Kerin-vakka vaivanen,
Jolla piti mitattaman,
Kaikki säkkiin saatettaman.
Pappi tuosta parjaamahan,
Isännälle ilmoittamaan:
"Ei tuo taida täyttääkään,
Laita nyt kohta laillinen,
Mitta kappa kruunattu." .
Isäntä kohta kulkemahan,
Toiseen taloon talsimahan,
Hakemaan sielt' haluttua,
Mitta-kappaa kruunattua.
Tuli sieltä takaisin,
Mitta-kappa kainalossa,
Mutta koska koeteltiin,
Asia oikein arveltiin,
Niin papin harmiksi havattiin
Että olikin isompi,
Koko joukon runsahampi
Tuo talon vanha kerin-vakka,
Kuin toisen talon mitta-kappa.
Pappi tämän nähtyänsä,
Isännällen ilmoittamaan:
"Saa nyt sentään mitataksi
Sillä vanhalla vakalla."
Mutt'ei enää suostunutkaan
Isäntä papin esityksiin,
vaan sillä mitalla mittaskin,
Mink' oli pappi pyytänytkin.
Pois sitt' piti lähdettämän,
Toiseen taloon kuljettaman
Sana viel' oli sanomista,
Papiltamme puhumista:
"Entäs ne pienet parseelit."
Isäntä vastasi vakaisesti:
"Ei nyt passaa Palsinalta,
Tällä erää enempätä,
Kuin olette saanut säkkihinne."
Pappi ärjäsi äkisti,
Huusi hänelle huikiasti:
"Huomen-aamulla aikaisin
Lähetän tänne lautamiehen,
Käskeen sinua keräjiin,
Mitastas mitättömästä,
Kelvottomasta kapastas,
Jota ei ole kruunattu,
Kolmen vuoden kuluttua,
Saatpa suuresti sakkoa,
Koko kymmenen kolikkoa."

Itku pääsi isännältä,
Kovin hänestä hämmästyi,
Rukoukseen rupesi,
Armoa häneltä aneli:
"Älkäi kirkkoherra kulta,
Minua keräjiin käskekö,
Kyllä kaikki kuittaelen,
Suosiolla sovittelen,
Yksin pienet parseelitkin,
Ilman isota riidata."

Yöksi mentiin toiseen taloon,
Lepohon siellä laskimme,
Koko päivän kuljettua.
Tulipa aamulla aikaisin
Talon ehtoisen emäntä,
Kaunis kantamus käsissä,
Panipa kohta Papille
Kaksi lampaan lennätintä
Kynttiliä, pellavia,
vielä muutakin muassa,
Sai tuost' osan lukkaritkin
Lampaan käpän kumpanenkin
Kynttilä soirosen sivussa
Pellaviakin päälliseksi.
Eipä enää enempätä,
Kuulunut koko asiasta
Kaikki suosiolla sovittihin
Ja paistilla paikattihin.
Kah kuin minä kummastelin,
Itsekseni ihmettelin,
Enkä uskois olevankaan
Opettajissa ollenkaan
Niin ilkiän voiton pyytäjää;
vaan tämä on tosi tapaus.

Kohdattua

Kuva lehdestä Joulupukki III 1905

Ilari Aalto viimeisteli kesämatkansa raportin kertomalla kalliomaalauksella käynnistä. Eva Ahl-Waris raportoi på svenska Kansallisarkiston keskiaikaillasta.

Anneli esitti hienosti aviottomien lasten etsinnän lähteet.

Koneen säätiöltä äskettäin sai rahaa "kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan taiteellistieteellinen hanke, jossa tutkitaan maailmanhistoriaa eläinten näkökulmasta". Sen blogi on hankkeen niminen: Toisten historia. Tuore suomalainen ryhmäblogi Aatehistoria ei selittele olemassaoloaan. Kurssiblogi?

Yhteiskuntatieteellisen arkiston blogissa Helena Laaksonen kertoo tutkimusaineistopyyntöjen tehosta.

Dick Harrison kommentoi på svenska kansainvaellusaikaa ruotsalaisesta näkökulmasta.

Tukholman kaupunginmuseon videojoulukalenterin luukussa 9 oli elämää ja kuolemaa keskiajalla på svenska. Valokuvataiteen museon kokoelmanostot olivat jääneet minulta aiemmin huomaamatta. Mukana m.m. opiskelijaelämää vuodelta 1953, morsiusmuotia, taide- ja teollisuusnäyttelystä.

Nörttityttöjen blogissa Tiuku Talvela kirjoitti joululaulujen historiasta.

Ruotsalaisesta tv-sarjasta Historieätarna on Twitterissä näkynyt kriittisiä kommentteja. Claes Carlsson-Klauzner tykkäsi på svenska ja linkitti YouTube-trailerin, jonka pystyi näkemään täällä Suomesakin.

Salla Brunou luki Sirpa Kähkösen romaanin Hietakehto. TP luki sotahistoriallisia kirjoja. Sinisen linnna kirjaston Maria luki Minna Keinäsen ja Harri Nymanin tietokirjan Kissojen Suomi. Katit historian poluilla. Sami Liuhto luki Eeva Kilven Kuolinsiivouksen. Sarka luki Eero Kuparisen  Antisemitismin musta kirjan.

Sylvissä Lotta Sonninen haastatteli Marjo Niemeä:

Eurooppa kiusasi kirjailijaa, joka tajusi tietävänsä oman maanosansa historiasta ”niin vähän että hävetti”.
Perehtyessään historiaan hän havaitsi toistuvan kuvion: julmimpien vääryyksien motiivit ovat primitiivisiä. Roistomaisesti toimineet valtiot ja hallitsijat suhtautuvat aikaansaannoksiinsa ylemmyydentuntoisesti.
”Historiankirjoituksessa on aina jonkun näkökulma. Päätin, että tässä on nyt minun näkökulmani, minullakin on oikeus ottaa se historia haltuun.”

Porissa kaivattuja miehiä

Ilmoitus Posttidningar-sanomalehden numerossa 30.11.1793 kuulutti porilaisen Stina Lisa Åkerlundin miestä Johan Åkerlund. Tämä oli ollut suojelusmies, kun vuonna 1789 ilmoittautui vapaaehtoiseksi merisotaan. Sittemmin hänestä ei ollut mitään kuulunut. Kotiinsa palanneiden merimiesten kertomusten mukaan Johan oli syksyllä 1789 maannut sairaana Sjukholmenin sairaalassa ja siellä joko kuollut tai joutunut venäläisten vangiksi.

Stina Lisa Törn oli ollut myllärin leski mennessään Johanin kanssa naimisiin Porissa 15.1.1788. Hänet esitellään leskenä myös vihkimerkinnässä 9.1.1795, jolloin sulhasena on "Skep: Borg: Henr: Frondén".

Yllä olevat ilmoitukset julkaistiin Posttidningarissa 18.9.1797. Niissä kuulutetaan Helena Dahlströmin miestä Carl Fredrik Mannelin. Tällä kertaa kyse ei ole siitä, että vaimo olisi halunnut uusiin naimisiin vaan Mannelinin osuudesta Kangurin tonttiin, jonka muuta perilliset olivat Johan Mannelin ja Maria Christina Mannelin. Merimies Carl Fredrik Mannelin ei ollut jättänyt vaimolleen tarvitavaa valtakirjaa ja oli nyt teillä tuntemattomilla.