maanantai 30. elokuuta 2010

Menneisyyttä merellä ja mantereella (1/3)

Helsingin kesäyliopiston kahden päivän retkelle Menneisyyttä merellä ja mantereella: Matka Bengtskäriin ja Hauensuoleen lähdettiin täyden bussin voimin Helsingistä viime lauantai aamuna.

Ensimmäinen pysäys oli Siuntion Ekeberga, jossa matala kivikko mäen päällä saattaa maallikolle näyttää luonnonmuodostelmalta. Sellaiseksi sen arvioi myös arkeologi Alfred Hackman. Vasta myöhemmissä kaivauksissa kivien alta paljastui sorakerros, jonka täytyy olla ihmisten työtä, samoin kuin lukuisat löytyneet esineet.
Inkoon Långvikin metsän keskellä oli kasoja kaivosjätettä (eli malmitonta kiveä) ja selkeäseinäinen allas. Kyseessä oli rautakaivos, jota oli louhittu sekä 1600- että 1800-luvuilla. Ennen vedellä täyttymistä allas oli kapea avolouhos.
Kaivokselta irti saatua malmia vietiin ainakin läheiseen Fagervikin ruukkiin. Pullanhimossa hukkasin ryhmämme ja menetin opastuksen, mutta kävin omatoimisesti kurkistamassa ruukin kirkkoa ja kuvassa mahdollisesti erottuva keltainen läikkä on pilkahdus päärakennusta, jonne yksi huoleton Ruotsin kuningas jätti aamutohvelinsa, joita nyt aarteena esitellään. Onneksi ei jättänyt alushousujaan.
Karjaan Grabbackan raunioita olen käynyt katsomassa ennenkin, mahdollisesti jopa kahdesti. Aiemmin ne eivät tehneet minuun juuri mitään vaikutusta, mutta nyt kun kyseessä oli rakennus, jossa Olof Ångermanini on hyvin todennäköisesti vieraillut (vähintään pihamaalla), niin johan alkoi kiinnostaa... Kaikki muut päivittelivät pienuutta ja minun silmissäni oli juuri alkanut vaikuttaa suurelta ja merkittävältä.
Lounastimme Billnäsissä, jossa kauniit kasvit veivät huomioni, enkä edes kysynyt mikä ruokapaikan rakennuksen alkuperäinen tarkoitus oli.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei Kaisa,

kiitos mielenkiintoisesta ja hyvin dokumentoidusta blogista!

Löysin blogisi kesällä, ja se innosti paneutumaan syvemmälle sukututkimuksen kiehtovaan maailmaan.

Tuo Billnäsin puutarharavintola toimii Suomen ensimmäisen puutarhurikoulun tiloissa: http://www.billnas-rilax.com/sisalto/ruukki_ravintola.php

Puutarhakoulut kiinnostavat erityisesti, sillä isoisäni isä Kustaa Tapper (ent. Mutala, syntynyt Tammelan Mustialan Mutalan torpassa 8.1.1857) kävi 1870-luvun lopulla Mårten Gabriel Steniuksen puutarhakoulun Helsingin Leppäsuolla, lähellä Hietaniemen hautausmaata. Alkärr Trädskola on merkitty Helsingin tuon ajan karttoihin.
Torpan poika päätyi Sorolan kartanon puutarhuriksi Kangasalle ja hukkui 1892.

Terveisin
Tarja Sandvik