Näytetään tekstit, joissa on tunniste Purettu Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Purettu Helsinki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. elokuuta 2025

Purettu Helsinki 1939, 1941 ja 1954

 

Kun vuosikymmen sitten yritin sijoittaa Erottajan ympäristöön taiteilijoiden Pirttiä, lähdetilanne oli aivan muuta kuin nyt, kun saatavilla on uutinen Pirtin purkamisestakin (Hbl 30.5.1939). Nimimerkin V. E. P.:n eli Helsingin ykköskotiseutuhistoroitsijan Viktor E. Petterssonin päämielenkiinto kuitenkin kohdistui, kuten kuvastakin näkyy, Etelä-Espan viimeisen puurakennuksen kohtaloon.

Kesällä 1941 hävisivät rakennukset osoitteista Merikatu 19 & 21 sekä Laivurinkatu 3, jotka tunnettiin Emma Mäkisen turvakodista. Vielä Emma Åhmanina hän oli ostanut tomtit vuonna 1885. Rakennukset olivat vuonna 1921 siirtyneet kaupungille, joka pyöritti niissä työharjoittelijakotia. (Hbl 1.6.1941)

HKM
Vuotta myöhemmin Pettersson kirjoitti osoitteen Korkeavuorenkatu 32 puutalosta, jonka purkamista suunniteltiin. Kadunpuoleinen yksikerroksisen osan hän oli ajoittanut vuoteen 1813, jolloin porvari Anders Angelin oli ostanut tontin. Viimeiset 33 vuotta rakennuksessa oli toiminut Petter Malmqvistin lasi- ja kehyskauppa, jonka tarpeita varten alkuperäistä ikkunakokoa oli merkittävästi suurennettu. Malmqvist oli kuollut vuonna 1938. (Hbl 13.5.1942) Signe Branderin vuonna 1907 ottamasta kuvasta erottuu, että pari vuotta ennen Malmqvistin ostoa ja muuttoa rakennuksessa toimi kirjakauppa. Constantin Grünbergin valokuvasta vuonna 1954 puolestaan käy ilmi, että rakennus purettiin vasta tuolloin.

HKM



lauantai 23. marraskuuta 2024

Vuonna 1910 hävinnyt Helsinki

- Eilen myytiin Helsingin Huutokauppakamarin välityksellä kaksi Kasarminkadun 38:ssa olevaa hyvin säilynyttä asuinrakennusta, joista toisessa on 14, toisessa 8 tulisijaa. Edellisen osti insinööri G. v. Schantz 3,505 mk:n ja jälkimäisen kauppias M. Rautiainen 850 mk:n hinnasta. — Myytyjen rakennusten sijaan tulee rakennettavaksi asunto-osakeyhtiö "Centrumin" useampikerroksinen kivirakennus. (US 9.1.1910)

- Häviävä Helsinki: Talo Fabianink. 14, jonka sijalle uutta pörssitaloa aletaan rakentaa.

Helsingin kaiku 29.1.1910

Fabianinkadun 14 piharakennukset ovat nyttemmin puretut ja tilalle rakennetaan uusi pörssirakennus, jonka perustustyöt jo on pantu alulle. Rappeutunut vanha katurakennuskin saanee piakkoin väistyä uuden, kohoavan Helsingin tieltä. (HS 15.4.1910)

HS 18.2.1910
- Näinä päivinä purettu puutalo Maurinkatu 4, aikanaan rakennettu tunnetun arkkitehdin Engelin piirustusten mukaan

Helsingin kaiku 12.3.1910

- Huutokaupalla myydään näinä päivinä viime vuosisadan keskivaiheilla rakennettu puutalo P. Roopertinkadun varrella 4—6 sekä Ullanlinnankadun varrella 3. Tilalle rakennetaan uusi kivitalo n. 240 tulisijalla. (HS 15.4.1910)

- Rouva Nyströmin omistama Länsi-Rannassa, "Suomen" uutisrakennuksen vieressä sijaitseva talo, joka maistraatin määräyksestä on revittävä.

Helsingin kaiku 5.11.1910


lauantai 16. marraskuuta 2024

Vuonna 1909 hävinnyt Helsinki

- Helsingin huutokauppakamarin välityksellä myytiin lauantaina pari vanhaa puista asuin- ja ulkohuonerakennusta tontilta n:o 2A Maneesikadun varrella. Puurakennusten sijalle tulee rakennettavaksi komea kivitalo ja vanhat rakennukset tulevat vietäviksi Espooseen. (US 24.2.1909)

- Tontille n:o 10, Aleksanterinkatu n:o 7 aikoo osakeyhtiö Union rakentaa 3-kerroksisen liiketalon kivestä, etusivu Aleksanterinkadulle. [...] Tontilla oleva mitätön, vanha puurakennus tulee revittäväksi ja Aleksantorin- ja Fabianinkadun kulmassa olevassa vanhassa kivirakennuksessa tehdään erinäisiä rakennusmuutoksia. (HS 7.3.1909)

- Eilen myytiin julkisella huutokaupalla I-Heikinkadulla n:o 9 Ylioppilaskunnan omistamat kolme puurakennusta 5,513 mkn yhteishinnasta. Heti huutokaupan päätyttyä käytiin purkamistyöhön käsiksi. Sadottain odotteli työttömiä jo ennen huutokaupan alkamista päästäkseen osallisiksi purkamistyöhön. (HS 23.3.1909)

US 24.3.1909

- Puurakennukset talossa n:o 10 Iso-Roopertinkadun varrella myytiin toissapäivänä täkäläisessä huutokauppakamarissa 796 mk:sta kirwesmies Hjalmar Sandbergille, jolla on aikomus muuttaa sanotut rakennukset Tuusulan pitäjän Kellokosken kylään. Myytyjen rakennusten sijalle tulewat protokollasihteeri Björn Wasastjerna ja apteekkari Gosta Salingre piakkoin rakennuttamaan useampikerroksisen kivitalon. (US 7.4.1909)

- Katoavaan Helsinkiin kuuluu nyttemmin myös vanha Beckerin talo Antin- ja Yrjönkatujen kulmassa. Sitä on näinä päivinä alettu repiä. Kuten tunnettua rakennetaan sijalle Suomi-yhtiölle komea kivipalatsi. (HS 9.6.1909) Sihne Brander dokumentoi talon Yrjönkatu 22/Lönnrotinkatu 5 vuonna 1909 (HKM)



lauantai 9. marraskuuta 2024

Vuonna 1908 hävinnyt Helsinki

Yllä Signe Branderin vuoden 1907 puolella taltioimat Kasarmikatu 23:n piharakennukset (HKM). 

US 29.12.1907

- Eilen myi Helsingin huutokauppakamari julkisella huutokaupalla Kasarminkadun 23:ssa sijaitsevat puurakennukset eri henkilöille 4,558 mkn hinnasta. Vanhojen puurakennusten sijaan tulee "Talo-osakeyhtiö Päivölä" tämän vuoden kuluessa rakentamaan useampikerroksisen kivitalon. Vanhat puurakennukset, joiden tämän kuukauden ajalla tulee olla alas revityt, rakennetaan uudelleen pystyyn maaseudulla, lähellä Helsinkiä. (US 4.1.1908) 

- Helsingin Huutokauppakamarin välityksellä myytiin eilen julkisella huutokaupalla kaikki talossa n:o 21 Ison Roopertinkadun varrella olevat puurakennukset erinäisille henkilöille yhteensä 2,110 markasta. Paikalle rakentaa kauppias A. Holmström tämän vuoden kuluessa uhkean, monikerroksisen kivirakennuksen. (HS 14.1.1908)

- Kluuvikadun 3:een kuuluva vanha yksikerroksinen puutalo revitään näinä päivinä. Sijalle rakennetaan osaksi 3-kerroksinen osaksi 2-kerroksinen kivitalo leskirouva Anna D. Fazerin laskuun. Myöskin tuo Kluuvikadun varrella sijaiseva pieni puutalo tulee suuremmaksi osaksi revittäväksi. Sijalle tulee etupäässä liikehuoneistoja. (HS 15.3.1908) Eilen alettiin repiä Kluuvikadun 7:ssä puista kulmarakennusta. Paikalle rakennuttaa Osakeyhtiö Lilius & Hertzberg väliaikaisen yksikerroksisen myymälärakennuksen samaan tyyliin kun City Aleksanterinkadun varrella ja Tallbergin rakennus Hakasalmenkatu 4. (Suomalainen kansa 3.4.1908)

- Asuinrakennukset puiset, talossa n:o 22 Annankadun varrella täällä myydään torstaina kesäkuun 4 p:nä julkisella huutokaupalla mainitussa paikassa (Annankatu 22). (HS 31.5.1908) Joitakin vuosia aiemmin: 

- Toisp:nä myytiin vapaaehtoisella huutokaupalla tontilla n:o 17 Liisankadun varrella n. k. entinen Gottlundin talo, jossa runoilija Kaarlo Akseli Gottlund aikoinaan asui ja jonka sittemmin omisti hänen poikansa. Runoilijan kodin täytyy nyt antaa tilaa Karjalaisen Osakunnan uudelle talolle. Rakennuksen osti muurari J. E. Hildén. Purkaminen alkoi eilen. (Suomalainen kansa 18.6.1908)

Helsingin kaiku 33-34/1908: Purkauksen alainen rakennus Unioninkadulla Pohjoismaiden osakepankin vieressä.


lauantai 2. marraskuuta 2024

Vuonna 1907 hävinnyt Helsinki

US 17.1.1907

Kolme puutaloa ulkohuonerakennuksineen, kaikki Saunakadun 10:ssä myytiin eilen huutokaupalla Helsingin huutokauppakamarin toimesta neljälle eri henkilölle 1,433 mk:sta. Yksi taloista tulee muutettavaksi Nuutajärvelle, yksi Tomtbackaan, yksi Lappilaan ja yksi Rasilaan. Rakennusten sijalle rakennuttaa arkkit. G. Estlander ensi keväänä ja kesänä suuren ajanmukaisen kivitalon. (US 6.1.1907)

Kansallisteatterin ja Kaisaniemen välillä sijaitsevia puurakennuksia (ent. Willensaunan hotelli) revitään alas nykyisin. (HS 9.3.1907) Willensaunan tunnetun hotellin viimeisetkin jäännökset häviävät häviämistään; näinä päivinä on se osa rakennusta, joka on sisältänyt matkustajahuoneita, revitty alas. Kuten tunnettua, omistaa tontin nykyään Suomalainen teatteritaloyhtiö. (HS 14.7.1907) Rakennukset olivat tietenkin vielä paikallaan A. E. Rosenbröijerin valokuvassa kesältä 1903 (HKM).

Simonkadun 10:ssä sijaitsevat rakennukset myytiin eilen Helsingin huutokauppakamarissa eri henkilöille 1,513 mksta. Rakennukset puretaan ensi tilassa ja viedään osaksi Helsingin pitäjään osaksi Kirkkonummelle eri tarkoituksiin käytettäväksi. Tontille rakennuttaa ensi kesänä Asunto-osakeyhtiö Pietola suuren 5-kerroksisen kivitalon. (US 24.4.1907)

Uutisrakennustontilta Yrjönkadun 38, jossa puretaan vanhaa rakennusta, löysi muuan pieni poikanen eilen päivällä ruutisarven, jossa oli ruutia. Sen hän vei kotiinsa, asetti sen hiillipellille hellan edessä sillä seurauksella, että ruuti syttyi ja poltti pahoin poikasen kasvot. Hänet oli pakko viedä kirurgiseen sairaalaan. (HS 5.5.1907)

Rakennukset talossa n:o 28 Mariankadun varrella täällä myytiin eilen Helsingin huutokauppakamarissa toimitetulla julkisella huutokaupalla eri henkilöille yhteensä 6,234 markasta 50 pennistä. Kesällä ja syksyllä rakentaa Asunto-osakeyhtiö Kalervo myytyjen rakennusten paikalle useampikerroksisen kivitalon. (US 6.6.1907)

US 18.8.1907
P. S. Helsingissä hävisi myös äskettäin rakennettua

Työmies 30.9.1907


Helsingin Kaiku 19.10.1907

sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Vuonna 1906 hävinnyt Helsinki

Vuoden 1905 lopussa tehtiin ehdotus, "ettei sellaisia rakennuksia ja paikkoja, joilla on sivistyshistoriallista merkitystä, hävitettäisi säilyttämättä niitä kuvien kautta jälkimaailmalle". (US 16.2.1906)

Ennen kuin varsinaista dokumentoijaa oli saatu palkattua aikakauslehdessä Viikon kuvat esiteltiin 31.3.1906 Ludviginkatu 6:sta kuva 

HKM

maininnalla "edellä mainitun talon rakennukset on jo purettu" sekä Konstantininkatu 15,

jonka rakennukset "puretaan kohdakkoin". 

Konstantininkadun n:o 15 puurakennukset myytiin t. k. 21 p. Helsingin Huutokauppakamarissa julkisella huutokaupalla eri henkilöille yhteensä 1,890 mk. 50 p:istä. Rakennusten tulee olla revityt ja poiskuljetetut ennen ensi huhtik. 10 päivää. Yllämainitulle tontille aikoo sen nykyinen omistaja arkkitehti G. Estlander kesän kuluessa rakennuttaa komean ja ajanmukaisen, useampikerroksisen kivitalon. (US 23.3.1906)

HS 21.3.1906

Annankadun 29:ssä olevat rakennukset myytiin eilen huutokaupalla eri henkilöille Helsingin huutokauppakamarin välityksellä yhteensä 911 mkasta. (US 2.6.1906)

Huutokaupalla myytiin eilen 2 vanhaa puurakennusta Punavuorenkadun varrella n:o 22 poiskuletettavaksi ensi viikon kuluessa ja maksettiin niistä yhteensä 505 markkaa. Paikalle tulee rakennettavaksi uusi ajanmukainen kivitalo. (HS 22.6.1906)

lauantai 19. lokakuuta 2024

Vuonna 1905 hävinnyt Helsinki

- Katoavaan Helsinkiin voidaan jo lukea ne puurakennukset Ullankadun 3:ssa ja Kirkkokadun 14:ssä, jotka eilen myytiin huutokaupalla Helsingin huutokauppakamarissa. Vanhain rakennusten sijaan aiotaan ensi kesänä rakentaa uudet useampikorroksiset kivimuurit arkkitehti G. Estlanderin laatimain piirustusten mukaan. (HS 16.3.1905)

- Nyt ne on Kasarmintorin harmaanlikaisista purjekankankaista ja vanhoista tavaralaatikoista rakennetut myymäläkojutkin menneet kaiken mailman tietä. — Se on sitä häviävää Helsinkiä. Näitten sijalle rakennetaan komea kauppahalli. — Nouseva Helsinki. Mutta tätä ei olisi pitänyt tehdä. Sillä heti kun ne rumat kojut olivat torilta hävinneet, tekivät Geselliuksen perilliset valituksen maistraatiin, että heidän tonttinsa hinta alenee kun näköala pilattiin. — Kaunis juttu ja merkillinen makuaisti. Melkein yhtä merkillinen kuin nykyaikaisten arkitehtien. (Tuulispää 8/1905)

- Länsi-Rannan 14:n rakennukset myytiin eilen julkisella huutokaupalla Helsingin huutokauppakamarin välityksellä 2,845 mkasta. Tontille rakennetaan komea liikepalatsi. (US 30.3.1905)

- Talossa n:o 17 rakennukset Albertinkadun varrella myytiin eilen Helsingin huutokauppakamarissa yhteensä 2,930 mkasta. — Rakennukset hajoitetaan ensi tilassa ja muutetaan Espoon pitäjään ja Snappertunan kappeliin. Kesän kuluessa rakennetaan poisvietyjen huoneiden sijalle uusi useampikerroksinen kivirakennus. (US 16.6.1905)

- Näinä päivinä on neiti Mina Weurlander myynyt omistamansa talon n:o 11 Elisabetinkadun varrella muutamalle kiinteimistöosakeyhtiölle, joka aikoo tälle ja sen viereiselle tontille rakennuttaa kivitalon, jonka etusivut tulevat Elisabetinkadulle ja kulmakadulle päin. Neiti Weurlanderin myymällä tontilla ollut vanha puutalo, joka oli rakennettu edellisen vuosisadan alussa, on jo purettu. Talo joutui Weurlanderin perheen haltuun 1836, jolloin neiti Weurlanderin isä, kauppias Gustaf Weurlander sen osti. (HS 13.8.1905)

- Helsingin huutokauppakamarin välityksellä myytiin eilen Fjälldalin alueella olevat työväen asunnot useille henkilöille yhteensä 6,988 markalla. Rakennukset, joissa on kaikkiaan 136 asuinhuonetta sekä joukko ulhuoneita, on hajoitettava ja paikalta toimitettava tämän kuun kuluessa. (US 10.9.1905) Helsingin Kaiku 9.9.1905:

sunnuntai 13. lokakuuta 2024

Vuonna 1904 hävinnyt Helsinki

- Helsingin huutokauppakamarin toimesta myytiin eilen julkisella huutokaupalla Rauhankadun 11:ssä olevat puurakennukset eri henkilöille yhteensä 4,287 markasta. Rakennukset, joihin kuuluu 2 yhteensä 19 tulisijaa sisältävää yksikerroksista asuinrakennusta ja 2 ulkohuonerakennusta, tulevat purettaviksi ja pystytettäviksi uudelleen kaupungin läheisyyteen. Tontille ruvetaan kesällä tekemään suurta kivirakennusta. (US 31.3.1904)

- Mikonkadun 6:ssa oleva vanha kivinen piharakennus, jonka omistaa Atlas yhtiö, puretaan ja rakennetaan paikalle tiilestä uusiaikainen neli-kerroksinen rakennus työ- ja varastohuoneiksi. (US 4.6.1904)

- Eilen myytiin Helsingin huutokauppakamarin välityksellä julkisella huutokaupalla Fredrikinkadun tontilla 22 olevat rakennukset sekä myymälän sisustus yhteensä 2,026 mkasta 50 p. (US 26.4.1904)

- Helsingin Huutokauppakamarin välityksellä myytiin eilen Maariankadun 19:n puurakennukset 2,347 mksta. Tontille tulee tänä kesänä rakennettavaksi suuri kivitalo. (Päivälehti 31.5.1904)

- Hakasalmenkadun 4:ssä oleva katurakennus, jossa ravintola „Haga" on ollut, myydään huutokaupalla t. k. 14 p:nä. Rakennus tulee purettavaksi ja sijalle piakkoin rakennettavaksi komea kivitalo. (US 11.9.1904) Kaupunginmuseon valokuvan kuvailutiedoista selviää, että Hakasalmenkatu 4 on nykyinen Keskuskatu 6.

sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Vuonna 1903 hävinnyt Helsinki

- Oikokadun 1:ssä puretaan parhaillaan vanhaa yksikerroksista puutaloa. Valmistetaan näet paikkaa viisikerroksiselle kivimuurille (US 14.2.1903)

- T. k 15 p. myytiin Helsingin huutokauppamarin välityksellä Vladimirinkadun 9:ssä olevat rakennukset eri henkilöille yhteensä 983 mkasta 50 p. — Rakennukset ovat purettavat ja paikalta poistettavat ennen toukok. 15 p. (US 18.4.1903) Kalevankatu 9 on osa A. E. Rosenbröijerin 13.4.1903 ikuistamaa taloriviä (HKM). Päivämäärien yhteys on tuskin sattumaa.

- Vanhat puurakennukset Etelä-Makasiinikadun 4:ssä myytiin keskiviikkona huutokaupalla 2,527 mkasta. Kulmatalon puuaineet ovat aikoinaan olleet Helsingin vanhan, senaatintorin varrella olleen puukirkon seinissä. (US 23.5.1903) A. E. Rosenbröijer kuvasi kohteen 23.5.1903 (HKM)

- Parhaillaan puretaan Yrjönkadun 5:ssä kaksikerroksista puutaloa. Paikalle rakentaa osakeyhtiö Kaleva suurenpuoleisen kivitalon. (US 10.6.1903) Eilen päivällä oli työmies Kinnari purkamassa talossa n:o 5 Yrjönkadulla vanhan rakennuksen uunia. Toisia miehiä oli ullakolla purkamassa piippua, heitellen tiiliä ja muuta soraa laipiolle. Sen laudat pettivät, ryskien tuli soraa alas, töin tuskin ehti Kinnari pois alta, päästen toki pahimmasta, mutta jäi silti lautain alle ja loukkasi käsivartensa. Sairalaan oli mentävä korjauttamaan. Viikkokausiksi lie loukkaantunut menettänyt työkuntonsa. (Työmies 11.6.1903)

US 7.6.1903

- Samoin puretaan Maneesinkadun 1:ssä ja 3:ssa talot, joiden sijalle osakeyhtiö Elisabet rakentaa uudet. Vladimirinkadun 9:ssä olevat pienet puutalot ovat jo puretut ja kallion louhiminen on alkanut. Mainitulle paikalle rakentaa nimituomari A. Hernberg nelikerroksisen kivitalon. (US 10.6.1903) A. E. Rosenbröijerin 8.6.1903 ottamassa valokuvassa Maneesikatu 3:n purku on aloitettu (HKM).

- Taloa N:o 2 Erotorin varrella on ruvettu repimään hajalle ja paikalle ollaan hankkeessa rakentaa 5 kerroksinen kivitalo. Johan Etelä-Esplanaadin katukin vihdoin rupee muuttamaan muotoansa! (Suomen kansa 20.6.1903). Tämä on osoite, jota olen ihmetellyt ennenkin. Erottaja 2:een ei valmistunut isoa kivitaloa vaan vuonna 1904 taitelijoiden tila Pirtti. Mutta ehkä osoitenumeroinnista on vielä useampia variaatioita.

- Lapinlahdenkadun päässä sijaitseva seurakunnan omistama valkoinen yksikerroksinen kivitalo revitään kirkkoneuvoston päätöksen mukaan ensi maalisk. 1 p. Rakennus, joka on lähellä vanhaa hautausmaata, oli entisaikaan haudankaivajan ja hautausmaan vahtimestarin asuntona. Talon tonttialue, josta jo osa on annettu Leppäsuon yhtiölle, joutuu kaupungin haltuun, kun seurakunta on luopunut omistusoikeudestaan. Kukaan ei tiedä kuka tontin omistaja on, mutta seurakunta on pitänyt sitä hallussaan päälle 70 vuotta. Tonttin varsinaisesta alastakaan ei ole mitään tietoa. (US 13.12.1903)

perjantai 20. syyskuuta 2024

Vuosina 1901-02 hävinnyt Helsinki

Vuodesta 1891 alkanut sarja on päässyt uudelle vuosisadalle. Edelleen Helsingin keskustassa riitti purettavaa, mutta sitä ei jaksettu aiempaan tapaan aina kertoa rakennushankkeiden yhteydessä.

- Rakennukset tontilla n:o 15 Fabianinkadun varrella osti eilispäivän huutokaupassa Helsingin säästöpankin lukuun tehtailija N. Bonsdroff 4,120 mkalla. Hra B:n aikomuksena lienee mainittujen rakennuksien puuaineesta rakennuttaa kouluhuone täkäläiselle juutalaiselle seurakunnalle. (US 3.3.1901)

- Kiinteimistöosakeyhtiö Unioninkatu n:o 22 on rouva E. Koroleffin perilliseltä ostanut talon n:o 22 saman kadun varrella. Yhtiön aikomus on kesäkuun alussa ruveta purkamaan tontilla olevia vanhoja rakennuksia ja rakentaa sittemmin paikalle nelikerroksinen kivitalo uusimpaa mallia. (US 3.4.1901) A. E. Rosenbröijerin 29.5.1901 ottamassa valokuvassa (HKM) on etualalla olevat rakennukset (Tourulan nahkakauppa ja Matrosoffien kauppa) ovat Unioninkatu 22:ta.

- Kamarineuvos Palmroosin perillisten omistamasta talosta n:o 6 Estnäsinkadun varrella myydään tänään huutokaupalla suurin osa tontilla olevista rakennuksista. — Tontille rakennetaan ensi kesänä komea 4-kerroksinen kivitalo, johon piirustukset on tehnyt arkkitehtitoimisto Grahn, Hedman & Wasastjerna. (US 4.4.1901)

- Kasvitieteellisen puutarhan koillisella kummulla olevaa kaksikerroksista puurakennusta on ryhdytty purkamaan. Sen sijalle aiotaan näet rakentaa uusi ajanmukainen huoneusto kasvitieteellisten kokoelmien säilyttämistä varten. (US 15.1.1902) Oikaisuna eiliseen uutiseen huomautettakoon, että vanha rakennus on Engelin ajoilta, 1830-luvulta. (US 16.1.1902)

- Maistraatti velvotti eilen leskirouva M. Ch. Liljeroosin, joka omistaa talon n:o 20 Mikonkadun varrella, 200 markan sakon uhalla karkottanaan viikkokauden kuluessa, siis viimeistään lauvantaina toukok. 24 p:nä, pois kaikki asukkaat mainitusta talosta sekä ensi kesäkuun aikana purkamaan talon, uhalla että maistraatti sen vastakkaisesa tapauksessa hänen omalla kustannuksellaan toimittaa. Rakennukset ovat jo vanhuuttaan niin rappeutuneet, että maistraatti katsoi tarpeelliseksi mainittuun toimenpiteeseen ryhtyä. (Päivälehti 18.5.1902) Harald Rosenbergin tontin sisäpihalta ottama valokuva (HKM) voi olla juuri kesältä 1902, sillä tontin kaksi asuinrakennusta huutokaupattiin kesäkuun alussa ja ne piti purkaa ennen heinäkuun alkua (US 21.5.1902)

- Vanha tuulimylly Lenngrenin huvila-alueella Kaivopuistossa on näinä päivinä hajotettu. Mylly lienee rakennettu 1835 ja on se aikoinansa ollut myöskin merimerkkinä. (US 11.6.1902) Alexander Eugén Maconin otos Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista.


- Tontilla n:o 16 Elisabetinkadun varrella revitään näinä päivinä vanhat puurakennukset maahan. Sijalle rakennetaan rakennusmestari K. vilkmanin lukuun kivitalo, joka on 4-kerroksinen kadun ja 5-kerroksinen pihan puolella. (Suomen kansa 3.11.1902)

- Tontilta n:o 5 Vilhonkadun varrella on alettu purkaa vanhoja puurakennuksia, joiden sijalle tulee rakennettawaksi suurempi kivitalo arkkitehti J. Settergrenin piirustusten mukaan. (Suomen kansa 21.11.1902)

lauantai 7. syyskuuta 2024

Vuosina 1899-1900 hävinnyt Helsinki

"Häviävän Helsingin" käsite ei syntynyt Signe Branderia vuonna 1906 palkatessa vaan jo 1890-luvulla sanomalehdet noteerasivat uuden tieltä purettuja rakennuksia. Ei tosin kovin nostalgisessa sävyssä. 

- Paraillaan revitään Aleksanterinkadun varrella n:o 13 olevaa vanhaa kaksikerroksista puurakennusta. Saman kohtalon alaisiksi joutuvat muutkin samalla tontilla olevat vanhat rakennukset, sillä niiden omistajat, veljekset Lundqvist, rakennuttavat niiden sijalle upean nelikerroksisen liikepalatsin. (US 13.1.1899) Julkisella huutokaupalla myytiin eilen turkkuritoiminimi J. F. Lundqvistin omistaman kulmarakennuksen, Aleksanterink. 13, toinen kerros ja osti sen levyseppä K. A. Palmen 882 markasta. Kauppaan ei kuulunut kattolevy, linoleumimatot eikä sähköjohdot ja kruunut. Rakennus on purettava ensi maaliskuun alussa ja otetaan siitä rakennusainetta erääseen huvilaan, joka hra Palménille rakennetaan Oulunkylään. (US 22.2.1900)

- T. k.:n 23 p:nä myydään huutokaupalla Suomen valtion laskuun neljä puutaloa Elisabetinkadun 13:ssa ja ovat mainitut rakennukset revittävät ja poisvietävät. Tontille tulee rakennettavaksi komea koulurakennus ruotsalaista reaalilyseota varten. (US 13.1.1899)

Päivälehti 12.3.1899

- Paraallaan puretaan kadunpuoleista rakennusta tontilla n:o 9 Uudenmaankadun varrella. Suurta nelikerroksista kivirakennusta ruvetaan sitte samalle paikalle rakentamaan. (US 14.3.1899)

- Paraikaa puretaan Korkeavuorenkadun ja Pikku Roobertinkadun kulmassa (Korkeavuorenkatu 27) olevaa vanhempaa kaksikerroksista puutaloa, jonka sijaan tulevana kesänä rakennusmestari P. Halosen johdolla rakennetaan ajanmukainen viisikerroksinen kivitalo kiinteistöosakeyhtiö Marsille. (US 7.4.1899)

- Nelikerroksisen kivirakennuksen aikoo hovineuwos K. A. Weckström rakennuttaa tontille n:o 2 (osoite n:o 1) Rikardinkadun varrella, jossa vanhoja puurakennuksia parhaillaan puretaan. (US 21.6.1899) Daniel Nyblinin otoksessa (HKM) näkyy kirjastontalon naapurina pieni talo.

- Noin vuosi takaperin tuomittiin, kuten tiedetään, Kjällmansonin 4-kerroksinen kivitalo tontilla n:o 9 Kirkkokadun varrella purettavaksi, sen perustus kun oli niin huono, että talon pelättiin hajoovan. Viime kesän alkupuolella purettiinkin talo perustuksiaan myöten. Sen jälkeen perustus paalutettiin ja paalujen päät peitettiin betonkikerroksella sekä rakennettiin tälle vakavalle pohjalle uusi niinikään nelikerroksinen talo, joka nyt on niin pitkälle valmistunut, että kattoa jo on ruvettu tekemään. (US 12.12.1899)

- Villensaunan tontilta ruvetaan ensi torstaina, helmik. 1 pnä, purkamaan pois vanhoja saunarakennuksia tilan valmistamiseksi uuden suomalaisen teaatteritalon perustöitä varten. Eilen jo tuosta vanhasta rakennuksesta, jota viime aikoina rautatietorin torikauppiaat ovat käyttäneet varastoaittanaan, siirrettiin tavarat pois ja korjattiin talteen ovet ja akkunat ja muut vielä käytettävät kapineet. (Päivälehti 30.1.1900)

- Vanhoja pieniä puurakennuksia P. Makasiinikadun ja Fabianinkadun n:o 17:n kulmassa olevalla tontilla, jonka kiinteistöosakeyhtiö "Fabianinkatu 17" omistaa, puretaan paraikaa. Niiden sijaan rakennetaan 5-kerroksinen kivitalo, jonka pohjakerrokseen tulee myymälähuoneistoja.[...] Vanhat puurakennukset ovat myydyt huutokaupalla ja siirretään muualle. Makasiininkadun puolella oleva enempi rakennus pystytetään uudestaan Santahaminassa kesähuvilaksi laivaston kapteenille Ivoskevitshille ja suuremman rakennuksen on tilanomistaja E. von Schantz Tapaninkylästä ostanut. (US 11.3.1900)

- Tontille n:o 17 Yrjönkadun varrella tulee rouva M. L. Kronqvistia varten rakennettavaksi nelikerroksinen kivitalo, johon sitä paitsi tulee erityinen pohjakerros. Tontilla olevat kaksi puurakennusta puretaan. (US 13.5.1900) A. E. Rosenbröijerin otoksessa  (HKM) Yrjönkatu 15:n naapurina on edelleen puutalo, joka jää puun taakse. 

- Eilen myytiin julkisella huutokaupalla Mikonkadun ja Aleksanterinkadun kulmassa oleva palovakuutusyhtiö Pohjolan omistama kaksikerroksinen rakennus kauppias J. Eklundille 2,641 mkasta. Ensi kerroksen peililasiruudut myytiin erikseen 30 mkasta kappale. - Rakennus puretaan kesäkuun alussa. (US 17.5.1900)

lauantai 31. elokuuta 2024

Vuosina 1897-98 hävinnyt Helsinki

 "Häviävän Helsingin" käsite ei syntynyt Signe Branderia vuonna 1906 palkatessa vaan jo 1890-luvulla sanomalehdet noteerasivat uuden tieltä purettuja rakennuksia. Ei tosin kovin nostalgisessa sävyssä. 

- Fredrikinkadulla n:o 13 pannaan paraikaa perustusta viisikerroksiseen kivitaloon, jota kenraalimajuuri Ehrnrooth-vainajan perilliset rakennuttavat. Paikalla ennen seissut puurakennus tulee purettavaksi. (Päivälehti 5.2.1897)

- Tontilla n:o 19 Korkeavuorenkadun varrella sijainnut yksinäinen kaksikerroksinen puurakennus on viime päivinä purettu. Tontin on ästettäin rehtori Alfr. Kihlman ostanut leskirouva A. E. Lehmanin perillisiltä, ja rakennetaan siihen parhaillaan komeata 4 kerroksista kivitaloa. (US 28.4.1897)

- Uudenmaankadun varrella olevaa taloa n:o 7 puretaan paraallaan, ja rakennuttavat tälle suurelle tontille, Yrjön- ja Annankatujen kulmaan, veljekset Granberg suuren, 4-kerroksisen kivitalon. (US 11.5.1897)

- Talossa n:o 5 Bernhardinkadun varrella, jonka omistaa kapt. K. Korsman, on vanhat puurakennukset näinä päivinä purettu ja perustustyöt uutta 4-kerroksista kivitaloa varten alotettu. (US 13.5.1897)

- Eilen myytiin huutokaupalla kaksi puurakennusta, jotka sijaitsevat Aleksanterinkadun talossa n:o 21. Pienemmän noista rakennuksista tuli saamaan puutarhuri Mikael Shushkow 1,126 m:kasta ja suuremman leipuri Kaarle Mustonen 1,553 m:kasta. Rakennusten myynti tapahtui sillä ehdolla, että ne toimitetaan pois paikalta, edellinen ennen maalisk. 13 ja jälkimmäinen 17 p. Rakennusten sijalle tulee kauppias Julius Tallbergin laskuun rakennettavaksi iso, komea palatsi, joka valmistunee ensi syksynä. (US 6.2.1898)

- Ensi kesänä rakennetaan tontille n:o 23 Albertinkadun varrella "Falken" nimiselle osakeyhtiölle 4-kerroksinen suurempi kivitalo, [...] Tontilta puretaan paraikaa yksikerroksista puurakennusta, joka uudestaan rakennetaan Hermannissa. Paikalla olevaa toista puutaloa aletaan purkamaan kesäk. 1 p:nä. (US 20.2.1898) Purettavien rakennusten sijaan valokuvalla dokumentoitiin rakennustyö, jollainen oli käynnissä myös naapuritontilla (HKM).


- Kaksikerroksinen puutalo Etelä-Esplanaadi- ja Kasarmikatujen kulmassa on purettu ja pois viety. Samaan paikkaan lasketaan paraikaa perustuksia Vaasanpankin uudelle rakennukselle. (US 11.6.1898) Kasarminkadun linjalla on Runebergin patsas, eli purettu talo on Charles Riisin ottaman valokuvan etualalla (HKM).  


- Paraallaan revitään alas Yrjönkadun varrella tontilla n:o 11 olevia puurakennuksia. Tälle avaralle tontille, jonka lääkäri v. Collan on ostanut senaattorinleski L. Munckilta, rakennuttaa tontin nykyinen omistaja upean nelikerroksisen kivitalon. (US 17.6.1898)

- Piakkoin puretaan rakennukset talossa n:o 21 Mikonkadun varrella, jotka monet vuodet ovat olleet matkustajahotellina "Westinin hotellin" ja "Sentraali hotellin" nimillä ja niitten paikalle rakennetaan uusi kivinen hotellirakennus. Vanhat rakennukset, jotka myydään huutokaupalla heinäk. 1 pnä ovat purettavat ja paikalta korjattavat viidentoista päivän kuluessa. Hotellin pihalla on pieni kesäpuutarha. Ikävä olisi, jos sekin kuuluisi katoavaan Helsinkiin. (Päivälehti 26.6.1898) ... Ensimainitun talon pihalla oleva puutarha myös tulee hävitettäväksi siitä päättäen, että osa puutarhan vanhoja puita jo on kaadettu. (Päivälehti 2.7.1898)

lauantai 24. elokuuta 2024

Vuonna 1896 hävinnyt Helsinki

 "Häviävän Helsingin" käsite ei syntynyt Signe Branderia vuonna 1906 palkatessa vaan jo 1890-luvulla sanomalehdet noteerasivat uuden tieltä purettuja rakennuksia. Ei tosin kovin nostalgisessa sävyssä. 

- Vanha ruununmakasiini Observatoriovuoren rinteellä myytiin eilen julkisella huutokaupalla. Sen huusi kauppias G. Strömberg 6,700 markasta. Rakennus on revittävä ja sen paikka jäännöksistyä puhdistettava jos mahdollista 1 p:ään huhtikuuta. (Päivälehti 15.1.1896) Saksalaisen kirkon lähellä olevaa kruununmakasiinia on alettu purkaa. (US 8.3.1896) Charles Riisin valokuvassa (HKM) makasiini näkyy etualalla.

- Tontilla Hagasundin ja Aleksanterinkadun kulmassa, johon asiata varten perustettu yhtiö rakentaa suuren kivitalon, on alettu kaataa pihalla kasvavia suuria puita. (Päivälehti 7.2.1896) Kulmatalo Hagasundink. 2 ja Aleksanterink. 19 on nyt aidattu ja hajoitustyö alettu suuren kivikartanon rakentamista varten. Kaadettu on jo sekin Hagasundin kadun varressa ollut iso halava, jossa pieni koivu kasvoi ylhäällä haarassa. (US 9.2.1896) Puusta rakennettua kulmataloa tontilla n:o 19 Aleksanterinkadun varrella puretaan paraikaa, antaaksensa tilaa aikaisemmin mainitsemallemme kivirakennukselle. Mainittu puurakennus siirretään Kaavin huvila-alueelle Töölöön, jossa se uudestaan pystytetään. (US 19.3.1896)

- Suomalaisen yhteiskoulun osakeyhtiön kokouksessa eilen illalla päätettiin tänä kevännä ruveta uudisrakennuksen aikaansaamiseen. Se tulee tehtäväksi entisen kivirakennuksen päähän Vladimirinkadun ja Yrjönkadun kulmaan, josta vanha puurakennus revitään pois. (Päivälehti 26.1.1896) Helsingin suomalaisen yhteiskoulun uusi lisärakennus on annettu urakalla rakentaja I. Aallolle 52,800 markasta. Vanha puurakennus, J. V. Snellmanin talo, on myöty Hermaninkaupunkiin. Rakennuksesta, jota paraikaa revitään, on otettu valokuvat. (Päivälehti 10.4.1896) Olikohan tämä ensimmäinen purettavan talon dokumentointi? 

- Eilen alettiin hajoittaa vanhaa kaksikerroksista puurakennusta talosta n:o 3 Etelä-Makasiininkadun varrella. Sijalle rakennetaan komea kivitalo. (Päivälehti 4.6.1896)

- Yleisten rakennusten ylihallitus on tarkastanut ja hyväksynyt fasaadipiirustukset 5-kerroksiseen kivitaloon, jonka osakeyhtiö Argos aikoo rakentaa Pohjois Esplanaadikadun ja Itä-Henrikinkadun kulmaan. [...] Mainitulla paikalla ollut kaksikerroksinen talo on jo melkein kokonaan purettu. Ainoastaan pieni kulma Henrikinkadun puolella töröttää enää pystyssä. Suuri soraläjä on enää osottamassa tämän kenties hyvinkin vanhan talon sijaa. (US 3.7.1896) Eugen Hoffers tallensi rakennuksen valokuvaansa (HKM) noin 30 vuotta aiemmin.

- Parhaillaan puretaan taas erästä vanhempaa kaksikerroksista kivitaloa n:o 36 Aleksanterinkadun varrella, jonka sijalle ensi kesänä tulee kohoamaan komea 4-kerroksinen rakennus. Talon on ostanut Suomen yhdyspankki, joka uuden rakennuksen valmistuttua siirtää siihen konttorinsa. (US 4.7.1896)

- Paraikaa puretaan Annan- ja Erikinkatujen kulmassa olevaa vanhaa puurakennusta (Annankatu 27). Talo on rakennusmestari O. Laineen, joka aikoo tuon puutalon sijalle rakentaa 4-kertaisen kivitalon, jatkoksi omistamalleen viereiselle kivitalolle n:o 3 Erikinkadun varrella. (US 10.9.1896) 

- Merikapteeni A. W. Sederholmin omistama pieni yksikerroksinen puurakennus talossa n:o 11 Pikku Roobertinkadun varrella tulee piakkoin purettavaksi ja sen sijaan rakennetaan nelikerroksinen kivitalo, jonka fasaadi tulee yllämainittuun katuun päin ja rakennetaan renesanssityyliin. (US 24.9.1896)

lauantai 17. elokuuta 2024

Vuosina 1893-95 hävinnyt Helsinki

Vuoden 1893 alussa todettiin, että "se rakennusinto, joka jo muutamia vuosia sitten on Helsingissä ollut vallalla" oli perustunut velanottoon. Lisäksi oli pelätty kaupungin uuden rakennusjärjestyksen hankaloittavan rakentamista. (Päivälehti 11.1.1893) Muutamaa kuukautta myöhemmin kirjoitettiin, että

Rakennustoimi pääkaupungissa on nykyjään hyvin vähäistä edellisiin vuosiin verrattuna. Rakennettavana lienee nykyään vaan muutama kymmenkunta taloa, jotavastoin viimeisen viiden vuoden kuluessa rakennettujen talojen lukumäärä tekee enemmän kuin puoli tuhatta, kun melkein kokonaisia kaupunginosia on tällä ajalla rakennettu. (US 27.5.1893)

Valmista tilastoa en löytänyt, mutta Teknikern-lehdessä julkaistujen vuosikertomusten mukaan pudotus valmistuneiden lämmitettyjen huoneiden määrässä oli huomattava.


 Mutta rakennustoiminta ei pysähtynyt täysin.

- Uuden rakennuksen rakentaa täkäläinen panttiosakeyhtiö omistamalleen tontille Helenankadun varrella n:o 3. Entistä kivirakennusta kadun puolella paraikaa juuriaan myöten puretaan. (US 9.3.1894) "Entinen kivirakennus" Helsingin vanhimmalla alueella... Kuinkahan vanhasta rakennuksesta oli kyse?

- Pohjoismakasiinikatu 9 pitäisi näinä päivinä revittämän vanhempi kaksikerroksinen puurakennus ulkohuoneuksineen, joiden sijaan pankintirehtöörinrouva von Hausen rakennuttaa uuden, sievän kivirakennuksen. (US 10.6.1894) Uusi sievä kivirakennus Kasarmintorin reunalla on paloaseman tornista otetussa kuvassa (HKM) korttelin korkein. Rakennuttaja Fanny Maria von Hausen (o. s. Westerberg) omisti sen kuolemaansa asti.

Kuvaajaa lähempänä ollut rakennus on verkkokeskustelun mukaan "Kasarmikadun kulmassa ollut Engelin 1830-luvulla piirtämä kaksikerroksinen rakennus. Siinä oli kaupungin ensimmäinen kansakoulu, jonne myös tytöt pääsivät opiskelemaan Aurora Karamzinin ansiosta." Kumpaakaan rakennusta ei enää ole.

- Eilen aamulla alettiin repiä alas vähäpätöistä puurakennusta Ison Roobertinkadun varrella 6, joka tulee muutettavaksi Malminkadulle. Sen sijaan rakennuttaa rakennusmestari Oskar Ahde nelikerroksisen kivitalon. (Päivälehti 20.7.1894)

- Uutisrakennustöitä toimitetaan nykyjään useissa paikoin tässä kaupungissa. Niinpä kirkkoherran virkatalossa revitään alas vasemmalla puolen porttia oleva vanha puurakennus, jonka sijaan tulee uusi pastorinkansliarakennus. Puinen kulmarakennus talossa n:o 3 Antinkadun varrella on purettu maahan ja sen sijaan rakennetaan komea nelikerroksinen kivitalo hovineuvos F. Granholmille hänen itsensä tekemien piirustusten mukaan. Räätälimestari L. Bymanin vanha rakennus talossa n:o 31 Fredrikinkadun varrella on niinikään revitty maahan ja ryhdytty valmistustyöhön kivitalon rakentamista varten. Kauppias C. Lenngrenin perillisten alueelle Kaivopuistossa rakennetaan myöskin kivitaloa. Ja taloon n:o 9 Ratakadun varrella tulee faktori R. Ahlstedtia varten rakennettavaksi kaksikerroksinen talo, jonka alakerta tehdään kivestä. (US 4.4.1895)

- Ne vanhat puurakennukset, jorka ovat Eerikinkadun tontilla n:o 7, tulevat näinä päivinä revittäväksi alas. Sijaan rakennetaan nelikerroksinen kivitalo, joka tulee sisältämään 103 tulensijaa. (US 25.5.1895)

US 9.6.1895

- Katurakennusta Fabianinkadun talossa n:o 29 alettiin eilen repiä maahan. Sijaan rakennetaan konttoristi Hj. Bomania varten nelikerroksinen kivirakennus arkkitehti V. Aspelinin piirustusten mukaan. Muun muassa kuuluu rakennuksen pohjakerrokseen tulevan muutettavaksi hra N. Nikolajeffin omistama "Gambrinin" ravintola. (US 6.6.1895)

- Talon ja tontin n:o 1 Hietalahdenlaiturin varrella on kultaaja E. Andersson myynyt tohtori A. Ramsaylle 40,000 m:kasta. Tontilla oleva vähäpätöinen puurakennus puretaan ja rakennetaan sen sijaan kolmikerroksinen kivirakennus, tietää N. Pr. (US 2.8.1895)

- Viimeinen turvekattoinen asuinrakennus täällä Helsingissä hajoitettiin äskettäin. Se sijaitsi Tokan kadun ulommassa päässä. Sen katosta ei enää ollut kuin pohjoinen puoli turpeilla peitetty. Rakennus itse oli 100-vuotias ja viime aikoina jo sangen kurjassa tilassa. (US 21.12.1895)

lauantai 10. elokuuta 2024

Vuonna 1892 hävinnyt Helsinki

"Häviävän Helsingin" käsite ei syntynyt Signe Branderia vuonna 1906 dokumentointivalokuvaajaksi palkatessa vaan jo 1890-luvulla sanomalehdet noteerasivat uuden tieltä purettuja rakennuksia. Ei tosin kovin nostalgisessa sävyssä. 

- Pahanpäiväistä puuhökkeliä Välitori 19 alettiin eilen repiä alas. Kauvan onkin se jo seutua rumentanut. Sijaan tulee rakennettavaksi suurenmoinen kivirakennus. (US 3.3.1892) Välitorilla tarkoitettiin Erottajaa.

- Vanha Helsinki katoo katoamistaan. Eilen taas ruvettiin purkamaan jälellä olevaa puurakennusta I.-Robertinkadun talossa n:o 3. Siihen tulee suuri kivirakennus. (US 6.4.1892)

- N. s. Stolpen talon tontilta (Maneesikatu n:o 4), jonka omistaa rakennusyhtiö "Riento", on purettu alas suurempi rakennus, joka sisälsi makasiineja y. m. Sille paikalle rakennetaan kaksikerroksinen kivitalo, jonka fasadi tulee Konstantininkadulle päin. (US 10.4.1892)

- Kaivoa ylioppilastalon torilla revitään, ja koska se käypi liikkeelle haitalliseksi, täytetään se. Saman kohtalon saa Helsingin vanha tunnettu "Kluuvi-kaivo", joka viime vuodet on ollut suljettuna. (Päivälehti 29.4.1892) Axel Lindahlin vuonna 1883 ottamassa valokuvassa (HKM) ensiksi mainittu kaivo on vielä käytössä. Kluuvikaivon sijainti sittemmin unohtui ja Hesarissa 22.11.1935 kirjoitettiin:
... mainittakoon vielä n.s. Kluuvikaivo, joka lienee sijainnut »Kolmen sepän» patsaan paikalla, josta paikasta patsasta pystytettäessä löydettiin todellakin kaivonjätteitä. Ollaan myöskin muistavinaan, että mainittu kaivo sijaitsi lähempänä Ruotsalaista Teatteria.
Mutta onneksi on aikalaismuistojakin. August Schauman sijoittaa Kluuvinkaivon Kaivokadun ja Keskuskadun risteykseen (Lördagsqvällen 1.12.1888).

- "Vanha sauna", tuolla Punavuoren- ja Tokankatujen risteyksessä, on kohta kadotuksen oma. Se nimittäin tulee rantaradan vuoksi poistettavaksi ja repimiseen on jo ryhdytty. Milloin tuo sauna on oikeastaan rakennettu, ei ole helppo sanoa, sillä se ei ole aivan eilispäiväinen. On asukkaita, jotka muistavat, että se on siinä ollut yhtä vanhana ainakin 50 vuotta. Muuten ei sitä enää pitkistä ajoista ole käytetty saunana, vaan asumuksena. Rakennuksen omisti viimeksi talonomistaja A. G. Olin. (US 8.10.1892) Kyseessä voisi olla ennen rantarataa tehdyn kartan Badhus. Eli August Schaumanin muistelmassa 1830-luvun Helsingistä:

Fredrikinkadun päästä kiemurteli länteen Punavuoren yli kapea ajotie alas niin sanotun Punavuoren kylpylän luo. Tässä rakennuksessa, joka on yhä jäljellä rannalla laivatelakan ja Sinebrychoffin alueen välissä, oli 8 huonetta ammekylpyjä varten. Se oli perustettu osakeyhtiönä, ja sinne oli pääsy ainoastaan osakkaalle ja näiden perheille. Ennen Ullanlinnan kylpylää se oli kaupungin suurin ja oikeastaan ainoa kylpylaitos.

tiistai 30. heinäkuuta 2024

Vuonna 1891 hävinnyt Helsinki

"Häviävän Helsingin" käsite ei syntynyt vasta Signe Branderia dokumentointikuvaajaksi vuonna 1906 palkatessa vaan jo 1890-luvun alusta alkaen sanomalehdet noteerasivat uuden tieltä purettuja rakennuksia. Edellisinä vuosina kaupunkiin oli rakennettu "uusia viisikerroksisia kivisiä palatseja oikein kuumeentapaisella kiiruulla" (Päivälehti 21.8.1891) 

- Miten vanha Helsinki katoaa. Siitä talosta, jonka ovat ostaneet herrat A. Theman, C. Lindgren ja M. Stigell, Vladimirin ja Annan kadun kulmassa, aikoo tämä kolmimiehinen yhtiö ottaa pois kaikki vanhat rakennukset ja sijaan rakentaa oikein muhkean ja uuden mallin mukaisen kivitalon viidessä kerroksessa. (Päivälehti 17.1.1891) Vladimirinkatu on nyt Kalevankatu.

Finlands Handelskalender
- Ent. Klotschkoffin tontilla, n:o 42 Aleksanterinkadun varrella, jonka nykyään omistaa maalarimestari A. Kronqvist, puretaan parhaillaan vanhaa puutalo-rähjää, jonka sijalle tulee kohdakkoin rakennettavaksi suuri kivirakennus. Puutalo on aikoinaan ollut tunnettu Bacchuksen temppelinä ja siitä iloisesta elämästä, jota siinä ja sen lähettyellä on vietetty. (Päivälehti 10.5.1891) Paikalle nousi Kansallis-Osake-Pankin toimitalo.

- Puurakennus talossa n:o 10 Boulevardinkadun varrella, jonka omistaa vapaaherratar A. de la Chapelle, on purettu ja tulee ylösnousemaan huvilan muodossa Ulfåsan huvilan läheisyydessä, jonne ravintoloitsija Ahlberg tulee sen sijoittamaan. (Päivälehti 10.5.1891) Ulfåsa oli yksi Humallahden huviloista.

- Kaikki rakennukset tontilla 31 ja 33 Korkeavuorenkadun varrella puretaan kohdakkoin. Niille rakennuttaa levyseppä Kasten 4-5 -kerroksisen tiilitalon. (Päivälehti 2.6.1891) Nykyinen jugendtyylinen kerrostalo valmistui vasta vuonna 1907.

- Kolme mitätöntä yksikerroksista puurakennusta, I. Roopertink. 4, puretaan kohdakkoin ja niiden sijaan rakennetaan jatko metsähra Swanströmin nelikerroksiselle, I. Roopertin- ja Yrjönkatujen kulmassa olevalle talolle. (Päivälehti 12.7.1891) Ison-Roban ja Yrjönkadun risteys on Signe Branderin vuonna 1907 ottaman kuvan (HKM) taustalla, joten puretut talot todennäköisesti muistuttivat etualalla olevia.

- Uusi palotorni, joka on rakennettu "Korkeavuoren" korkeimmalle töyräälle, on 140 jalkaa korkea maasta huippuunsa saakka. [...] Vanha puinen palotorni seistä töröttää vielä paikoillaan uuden tornin edustalla ja näyttää siinä kovin pieneltä ja surkastuneelta, melkein häpeävältä toisen uuden muhkean ja jalon rinnalla. No, se onkin jo elänyt aikansa. Jo tällä viikolla tulee se purettavaksi ja tasotettavaksi maan tasalle. Se on tehnyt tehtävänsä vanhaa Helsinkiä palvellakseen, ja saa nyt väistyä ja laskeutua lepoon. Nyt on aika tullut uuden ja uudenaikaisen. (Päivälehti 22.7.1891)

- Kolmannen Luterilaisen Kirkon tontilla Korkeavuoren kadun varrella vielä jälellä oleva osa vanhempaa tiilistä asuinrakennusta ja son vieressä oleva puinen ulkohuonerakennus, sekä n:o 10:ssä saman kadun varrella pihan sisällä hyvässäkunnossa oleva puinen asuinrakennus, joka sisältää 8 huonetta y. m., myydään enimmän tarjoovalle, ja tulee osajan ennen 20 päivää ensi marraskuuta korjata pois vanhemmat rakennukset, jota vastoin puisen asuinrakennuksen poisvetäminen voi viipyä tammikuun loppuun. (US 3.11.1891)