Retkeilystä Varsinais-Suomessa (2/2)

Erinomaisen lounaan jälkeen tiistainen retki pysähtyi Kankaisiin. Vaikka koko heinäkuun mietin tänne lähtöä, tietoni paikasta rajoittuivat muistoihin vuonna 2013 kirjoittamastani blogitekstistä yhdestä kartanon emännästä. Vasta paikan päällä selvisi, että nyt Åbo Akademin omistama rakennus oli myyty irtaimistoineen 1990-luvulla ja kuuluu siis autenttisempiin kotimuseoihin näyttäen Aminoff-suvun asumisen loppuvaiheen.

Ja on ihan aito kartano, kuten keppihevoseni tunteva minulle kierroksen aikana huomautti. Mutta keskiajasta oli jäljellä vain alakerran paksut ulkoseinät.

Seuraava kohde oli Raision kirkko, johon valmistuaksemme oli bussissa kiertänyt printti Ulla Moilasen Kalmistopiiri-tekstistä Keskiajan naisia ja miehiä Suomen kirkkojen vanhimmissa hautakivissä. Sillä kirkossa on näytillä kaksi varhaista kristillistä hautakiveä.

Raision kirkon keskiaikaiset puuveistokset samoin kuin alkuperäiset lasimaalaukset ovat Kansallismuseossa, joka kehuskeli muistaakseni alkuvuodesta kuvanneensa edellisten kokoelman kokonaan uusiksi.

Mutta muistini petti ajoituksen suhteen, sillä kyseinen tiedote julkaistiin vuoden 2017 alussa. Näin se aika kuluu. Finnasta Raision kuvat löytyivät yksinkertaisesti hakemalla sanalla Raisio ja rajaamalla organisaatio Kansallismuseoksi. Kuvien joukosta kiinnitti huomioni patsaiden lomasta rengaspaita! Se ei ole hautalöytö vaan "Kulkenut talosta taloon ja miehestä miehelle, käytetty leikki- ja pilkkakaluna etenkin poikakloppien keskuudessa kun ovat joulupukkina kulkeneet ympäri pitäjää." Eli loistava esimerkki siitä, miten hankinnan yhteydessä tallennettu tieto ja sen julkinen jakaminen on hieno asia.

Seuraava pysäyksemme oli Maarian kirkolla, joka ei ennen nähtynä, esivanhempiyhteyksistä huolimatta, suuremmin etukäteen innostanut. Mutta rakentajamaalausten rikkaus sai kyllä sitten kulkemaan ympäriinsä yhtä ihastuneena kuin muutkin. Helpoimmin kuvattava komeus on urkuparven laiva, josta olin (kännykällä?) ottanut kuvan myös vuonna 2008 lähes identtisellä rajauksella.

Viimeinen kohde oli Koroinen, josta retken johtajat eivät uskaltaneet sanoa montaa sanaa, kun uusin totuus Koroinen-kirjan muodossa on juuri ilmestymässä.

Mutta ilmeistä päätellen kirjan ei odoteta paljastavan opastuskyltin kaltaista keskiajan Koroista.

Retkeilystä Varsinais-Suomessa (1/2)

Kurssiin Kartanoläänejä ja kirkkoja Varsinais-Suomessa liittyvä päivän bussiretki lähti tiistaiaamuna Helsingistä länteen.

Ensimmäinen kohde oli Louhisaari, jossa muistin olleenni opastetulla kierroksella aiemminkin. Sisällöstä en muistanut mitään ja vähäistä innostustani paikkaan kuvaa se, etten ottanut perille päästyä yhtään ulkokuvaa. Opastus ei lisännyt kiinnostusta ja höristin korviani vain kun mainittiin alkuvuodesta tutuksi tulleen Otto Fleminingin isä Herman. Opas katsoi asialliseksi kertoa, että tämä oli kotiväkivaltaisesti sulkenut ajoittain vaimonsa komeroon ja viimeisellä kerralla unohtanut määrätä palvelijoita antamaan ruokaa. 

Ennen opastuskierroksen alkua harhailin sisääntulokerroksessa, jossa (toisin kuin ylhäällä) oli joistakin esineistä tietoja. Yllä näkyvä renessassiarkku on Somerniemeltä ja siinä on jälkiä kirkasvärisestä maalauskoristelusta. Olisi kiva nähdä rekonstruktio ja tietää jotain hankintaväylästä. Avoimista aineistoista tietoa tuskin löytyy, kesän kokeiluni perusteella.
 

Louhisaaren rakentamisen aikaisessa Askaisten kirkossa ja kirkkomaalla minua kiinnosti edelleen eniten Kokemäenkartanon Herrassööringin vaimon hautaristi, jonka löysin vuonna 2008. Paikallisopas selitti samassa aitauksessa olevaa Mannerheimin hautaa ja ohitti toisen "ehkä tyttärentyttärenä" ja avasin tietenkin suuni selittääkseni sen, mitä kymmenen vuoden takaa vielä muistin.

Ennen lounasta ehdimme pysähtyä Maskun keskiaikaiseen kirkkoon, joka osoittautui 1600-luvun kirkkotaiteen esittelyksi. Jostain syystä en kirkon seiniä kiertävistä verhomaalauksista löytänyt mainintaa kun Petter Sundia varten etsin Helsingin kirkon maalauksille kontekstia Pohjanmaata lähempää. Ne myös muistuttivat kesän museokokemuksesta Raahessa: 1600-luvun kirkot eivät olleet ankaran valkoisia.

Oikealla näkyvä muotokuvapari kirkkoherra Hoffmanista vaimoineen on ilmeisesti jäljennös, sillä myynnissä ollesta opasvihkosesta luin pikaisesti, että alkuperäiset ovet, joihin pari on kuvattu, ovat Kansallismuseossa. Wikipediakin tietää, että "Hoffmanin ja hänen ensimmäisen vaimonsa muotokuvat Maskun kirkon votiivikaapin ovessa ovat vanhimpia säilyneitä suomalaisia yksityishenkilöiden muotokuvia."

Useita meistä kiinnosti toisella seinällä oleva kookas koristus. Joukkoistuksella vasemmalta tunnistettiin kuningas Kaarle XI, mutta vasta opasvihkosen löydyttyä selvisi, että kyseessä on "riemurunotaulu". Keskellä oleva kookas teksti on painettu taidokkaasti kaiverretulla kuparilevyllä vuonna 1693 sata vuotta aiemmin annetun Uppsalan päätöksen kunniaksi. Ei siis mikään tavallinen arkkipainate. (Vastaavan kokoisia näin British Museumin näyttelyssä vuosi sitten.)

Valitettavasti en ehtinyt painaa enempää vihkosen tekstistä mieleeni kun sille oli halukkaita ostajiakin. Termi riemurunotaulu on ehkä keksitty opasvihkosta varten, sillä verkko-osumia sillä ei tule. Toisilla sanoilla löytyy ruotsalaisen kirkon inventaariosta "Kopparstick av Ambrosius Hedengran: ett i anledning av Jubelfesten 1693 över Uppsala mötes beslut, ett annat över slaget vid Narva." Hienompia arkkipainatteita saattoi siis olla kirkkojen seiniä koristamassa.

Keskiaikaan fokusoivan kurssin hengessä näitä myöhempiä koristuksia ei oltu yksityiskohtaisesti selostettu bussissa jaetussa prujussa. Siinä ei myöskään mainittu Maskun keskiaikaista alttarivaatetta, joka ei tullut mieleeni ennenkuin jo monesti mainitussa opasvihkosessa näin siitä kuvan. Vaate on Kansallismuseon varastossa samoin kuin siitä vuosi sitten tehty rekonstruktio, mutta kun moni kurssilainen näitä varmasti kävi katsomassa, olisi mieleenpalautus voinut rikastaa kirkkokäyntiä. Ainakin näin kävi itselleni.

Epäsäätyinen avioliitto ja puutarhurimestarien suku

Turun professorin Nils Hasselbomin poika Nils aateloitiin nimellä Fredensköld vuonna 1770. Tälle säädyssään kohonneelle miehelle oli tärkeää, että lapsensa, varsinkin pojista vanhin, solmisivat avioliittoja toisten aatelisten kanssa. Uutinen siitä, että poikansa Nils oli Kustaan sodan neuvotteluissa Kuopiossa iskenyt silmänsä rahvaallisempaan naiseen, ei siis ollut mieluinen.

Anna Edbom (s.12.8.1768) oli helsinkiläisen puutarhurin Erik Edbomin tytär, joka oli tarinan mukaan Kuopiossa isänsä veljen kasvatettavana. Tämä oli kuninkaallinen lääninrahastonhoitaja eli lääninkamreeri  Anders Edbom (1752-1805).

Anna oli niin kaunis, että isänsä vihaisista kirjeistä huolimatta Nils vei hänet papin eteen vuonna 1790.

Aikanaan vihainen isä oli kohdattava, mutta se vaati diplomatiaa. Pariskunta ei matkannut suoraan Maskun Kankaisiin, jossa vanhempi Nils isännöi. Eikä edes suoraan Turkuun, vaan pysähtyivät sitä lähimpään kestikievariin. Sieltä lähetettiin kirje tuoreen aviomiehen siskon miehelle, Turun hovioikeuden presidentti Hallenborgille. Tätä pyydettiin välittäjäksi.

Hallenborg suostui ihastuttuaan Annan kauneuteen, joka lepytti vanhan isänkin. Tämä jätti Maskun Kankaisten kartanonsa pian nuorille ja Anna toteutti isänperintöään laittamalla puutarhan uusiksi.(Kuva kartanosta AB, Wikimedia. Annan emännöidessä päärakennuksessa oli vain kaksi kerrosta. )

Kuka tämä Annan isä sitten oli? Ajallisesti sopivimmat Annan vanhemmat ovat Harjussa vihityt 24.3.1762 puutarhamestari Erik Edbom ja neito Anna Maria Calén (s. 8.12.1726) Siivikkalasta. Puutarhurimestari Edman hautasi 46-vuotiaan vaimonsa Helsingissä 30.4.1772. Helsingissä vihittiin 7.3.1773 puutarhamestari Erik Edbom ja neito Anna Catharina Sjöberg, joille syntyi Gustaf-poika 14.9.1773. Tietoja yhdistää vain nimi ja aika. Samalla kriteerillä voi lisätä, että puutarhamestari Erik Edman otti hoitaakseen Kaisaniemen puutarhan vuonna 1773 ja että Helsingissä kuoli 67-vuotias puutarhamestari Erik Edbom 28.6.1781. (Valitettavasti en onnistunut paikantamaan Erik Edbomia Helsingin SAY:stä 1760-79.)

Edellä mainittu Erik olisi siis syntynyt vuoden 1714 paikkeilla ja varhaisemmasta avioliitostaan olisi voinut vuonna 1744 syntyä Erik Edbom, joka puutarhurimestarina vihittiin 14.10.1783 Helsingissä neito Elisabet Meijerin kanssa. Heillä oli vuonna 1784 syntynyt Erik-poika, vuonna 1789 kastettu Fredrik-poika (kuoli 1.3.1824 Helsingissä puutarhamestarina) ja 5.8.1794 syntynyt Johannes (kuoli merimiehenä 14.5.1821). Tämä Erik kuoli Helsingissä 70-vuotiaana 20.11.1814. (Siskonsa Juliana oli syntynyt vuonna 1770.)

Vuonna 1784 syntynyt Erik on aikanaan helsinkiläinen nuori puutarhamestari Erik Edbom, joka vihittiin Tuusulassa 2.7.1807 rusthollin tyttären Greta Stina Högbergin kanssa. Heille syntyi Helsingissä 23.11.1808 Sophia Carolina ja 26.1.1812 Maria Charlotta. Molemmat tyttäret vihittiin aikanaan Helsingissä. Isänsä Erik kuoli 30-vuotiaana 4.12.1813.

Lähteet:

Små Berättelser och Tidsbilder af Kapten Puff IV. 1875 s. 25-38

Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli #9568

Hiski

Kaisaniemen puisto ja kasvitieteellinen puutarha, RKY

Isien isät. Ismon tarinoita 5.5.2013
Kuopion tuomioseurakunnan rippikirja 1786-97 s. 8
Harjun rippikirja 1761-69

Helsingin rippikirja 1785-94 s. 185,  1795-1805 s. 185,  1806-1816 s. 178