maanantai 1. syyskuuta 2008

Retkiraportti

Viikonloppu hurahti historiareissulla. Kesäyliopiston matkasuunnittelijat olivat pakanneet ohjelman täyteen, joten kirjaan tähän vain muutaman otteen.

Maarian kirkossa "primitiivimaalauksia". Diggasin laivoja, kurki/strutseja ja kirkko/linnaa.

Koroisissa oli i-ha-na kukkaniitty (melko varmasti kylvetty) ja arvauskeskus eli arkeologinen kohde. Piispanasunto tai sitten ei?

Seilin saaren muistin aika hyvin vaikka edellisestä vierailusta oli 19 vuotta. Bussissa kieri euralaisen Malin Mattsdotterin elämänkohtalosta innoituksensa saanut romaani (Sinikka Lehtinen: Kohtalona Seilin saari. 2007)

Ihan niin kuin edelliselläkin reissulla (kuukausi sitten?) seisoimme erinäisillä metsäreunoilla ja kuulimme kaivaustuloksista. Meripihkarikkaat kivikauden haudat Liedossa jäivät mieleen ja myös Turussa Pyhän hengen hautausmaalta analysoidut keskiaikaiset luut, joista en ollut aiemmin kuullut, toisit kuin löydetystä kirkosta.

Viikinkiajan lopun / 1200-luvun (riippuen kertojasta) laivan reprikalla soutaminen yllätti raskaudellaan. Ottaen huomioon lihaskoordinaationi puutteet vaikutin lähinä negatiivisesti ryhmämme tulokseen. Tulimme kuitenkin kisassa ensimmäiseksi, jee! (Kuvassa toinen ryhmä samassa laivalla samassa maisemassa.)


Louhisaaren vierailun yhteydessä tarkistin oppailta Lempisaaren tilanteen ja sain kuulla, kuten epäilinkin, että se on yksityisomistuksessa eikä auki vierailijoille. Jätin lounaan kevyelle ja marssin kahden kilometrin kujan Askaisten kirkolle. Löysin Herrassöörinki von Knorringin Lempisaaressa kasvaneen 1. vaimon haudan ja mietiskelin hetken kaikessa rauhassa. Kuoli 23-vuotiaana.

Turun tuomiokirkossa meillä oli vauhdikas opas ja minulta meni ohi miksi porukka lähti kiipeämään ahtaita, kapeita kierreportaita. Niitä inhoavana ja pelkääväänä en mennyt perään. Menetin täten erikoisosuuden, jossa esiteltiin kuulemma 1600-luvun haudoista nostettuja vaatteita. Moka. Mutta toisaalta olen sitä mieltä että hautaan laitetut tavarat pitäisi sinne jättää. Hmm... sormessani on ollut 13 vuotta hautalöydössormuksen kopio... ihmiset eivät ole vähemmän ihmisiä vaikka he olisivat kuolleet kauan sitten tai edustaisivat vieraita kulttuureja... aamukahvi kutsuu!

Ei kommentteja: