sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Karamellipaperit sisustuksena

HKM

Ei mahda tehdä vieraaseen edullista vaikutusta se järjestys, mikä vielä monin paikoin vallitsee asumusoloissa maaseuduillamme. [...] Emme kuitenkaan aijo tällä kertaa ottaa lähemmän puheen aiheeksi tätä ainetta koko sen laajuudessa, vaan ainoastaan erään pienen osan siitä, joka kuitenkin paremmin kuin moni muu seikka kuvastaa harhaan mennyttä kauneusaistia. Tarkoitamme sitä tapaa, jolla kansa vielä monin paikoin täällä Keski-Suomessakin koristaa asuntojensa seiniä kuvilla. Siinä astuu eteemme sellainen ihmeellinen sekamelska, ettei mokomalle liene muualla maailmassa vertoja.

Asuintupien eli pirttien seinät ovat toki onneksi yleensä säilyneet kuvatöherryksiltä, mutta astuppa "eteistupaan" tahi muuhun kamariin, niin jopa on seinällä irvistämässä vastaasi joukko kuvantapaisia, joiden useinkin luulisi esittävän itse paholaisen joukkokuntaa. Siinä punahousuista sotaherraa, Osman pashaa ja jos jonkinnäköistä väkeä, jotka ovat kaikkea muuta vaan ei niiden näköisiä, joita ne ovat esittävinään. Ja toisissa taas verisiä sotatappeluja, joista ei tiedä, onko se punaväri, jota niistä melkein tippuu, kuvaavinaan verta vai tulta vaiko yksinkertaisesti vaan punamultaa. Joskus on joukossa joku maisemakuvakin, josta ei pääse selville, esittääkö se vettä vai maata ja jossa kasvit ovat kuvatut jos jonkin muotoisiksi. Ota sitte vielä huomioon se seikka, että näihin kehyksettä ja lasitta oleviin kuviin kärpäsetkin ovat antaneet suosiollista apuansa ja vaihtelun vuoksi mustanneet niitä, missä puna-väri on ollut liiaksi räikeä, niin onpa edessäsi oivallinen taulunäyttely!

Tämä ei ole ollenkaan liijoittelua. Vieläpä voisi hyvällä omallatunnolla tähän lisätä kaikkinaiset konvehtipaperit ja paperrossilaatikkojen kannet, joita myös on tapana ripustaa seiniä koristamaan. Ja vieläkin lisäksi kaikellaiset talletettavat paperilappuset, joille ei ole keksitty parempaa säilytyspaikkaa kuin seinänrako, missä se sattuu olemaan niin suuri, että sitä saattaa tuollaisena hyllynä käyttää. (Kansamme kauneuden aisti. Suomalainen 1.10.1900)

Leena muistaa, että Manta oli vanha ja kumarainen ja harmaa. Hän käveli hitaasti ja ontui ja näki huonosti, sillä hän oli niin kovin vanha. Hänen pieni, ohut tukkansa oli kiinnitetty yhdellä ainoalla neulalla päälaelle. [...] Tupa oli pieni ja matala ja hämärä ia sanomalehdillä paperoidut seinät oli koristeltu säännöllisiin kuvioihin liimatuilla kirjavilla karamellipapereilla. Sellaista ei ollut missään muualla, ja se oli Leenasta ihmeen kaunista ja hienoa. Heillä olikin sellainen sanaton sopimus Mantan kanssa, että Leena ei heittänyt pois yhtään ainoata paperia, kun sedät ja enot ja mummot ja muut toivat hänelle pussillisen karamellejä, vaan antoi ne kaikki Mantalle, ja Manta liimasi seiniin. (-la.: Manta. Kotiliesi 7/1936)

Ei ole näet kansan mielestä oikea kuva muu kuin sellainen missä on räikeitä värejä, olkoompa se sitte vaikka konvehtipaperi tahi paperossi laatikon kansi. Ja sitä parempi, mitä käsittämättömämpää aihetta tällaiset kuvat esittävät: kunhan niissä vaan on kylliksi punaisiin pukuihin puettuja "sotaherroja" tahi itse sarvipäitä ja tulta ja savua. (Kuvat kotiemme seinillä. Itä-Suomen Sanomat 9.10.1900)

Omituisen huvilan rakensivat muuan Kytösyrjän loismiehen vaimo ja eräs naapurin poika kylän läheisyyteen. Rakennus oli vain havuista ladottu, lattia heinillä peitetty ja karamellipapereilla koristeltu aivan teyren kojun tapaan. Pitkin talvea tulivat kojun rakentajat tänne huoliaan haihduttamaan, milloin kelkalla ryömien, milloin taas suksilla hiihtäen. Mutta sattuipa kerran kolmanneksi saapumaan vaimon mieskin ja alkoi suksikepillä hutkia kojun rauhallisia asukkaita. Ankara tilinteko seurasi vielä vaimolle, eikä hän enää konsaan kuulu tämän perästä ryhtyvän mokomia teyren kojuja rakentamaan. Olkoon tämä varotuksena toisillekin. (Laatokka 3.5.1902)

Muuan vähävaraisen kesäasunto Savossa: Vasemmalla ulkokuva, oikealla sisäkuva. Tämä aitta on koristettu hiukan tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Humaloita ja katajapensaita on istutettu ulkopuolelle, mikä tekee sangen miellyttävän vaikutuksen. Mutta varsinkin herättää huomiota huoneen sisustus. Merkillisellä maulla on emäntä sinne lukuisat pikku esineet järjestänyt. Siellä on munankuoria, porsliiniastiain palasia, kengänsolkia ja jos jonkinlaisia kuvia, karamellipapereita y. m., yleensä sellaisia esineitä, jotka muut olisivat viskanneet rikkatunkiolle. Emäntä vie mielellään vieraansa tähän pikku aittaansa ja tarjoaa siellä kahvikupposen vierasvaraiseen savolaiseen tapaan. Ja vieras huomaa, että täälläkin, vähävaraisuudesta huolimatta asustaa onni, jota monet rikkaammat voisivat kadehtia. (Kodin Kuvasto 45/1915)

Maalaus! Niin, isännän kammarin seinillä on vielä kuvia Turkin sodasta, sekä kauniita karamellipaperia ja fiksuja enkelinkuvia. Voipa jossain vielä komeilla salin seinällä Tsaari-vainajan parrakkaat kasvot. Näin meillä suositaan taidetta!  (Kyrön Sanomat 28.1.1920)

Yksin on Nelma asunnossaan .. . Tuijottelee ikkunasta outoihin maisemiin .. . Ruohottuneihin puutarhoihin, joissa korjataan marjoja, missä niitä on päässyt kasvamaan ... Ja tuonne järvettömälle alangolle, joka alkaa pölyisen maantien takana. Tai tyttö hoitelee kukkaa ... ja kuluttaa aikansa muuten miten voi: siistii yhtämittaa kamaria . . . koristelee seinät kuvakorteilla ja karamellipapereilla, joita hän kiinnittää tapettiin neuloilla ja liisterillä. (Joel Lehtonen: Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki. 1922)

Oikealla: Karamellipapereilla tapisoitu mökki. Mökki on leski Gustava Nylundin omistama ja sijaitsee se Finbysså, Förbyn maalla. Vuosien kuluessa kcräämillään karamellipapereilla on mummo saanut nämä harvinaiset tapetit aikaan. — Valok. Aarne Karimo. (Suomen Kuvalehti 23.6.1923)

Ei kommentteja: