XVI. Luutnantti P. kuulusteli piikaansa, mihinkä yksi naula voita joutunut oli. Piika päätti että kissa oli sen syönyt. — "Punnitaanpa nyt kissa, niin saamme nähdä, sanoi isäntä; vaan koko kissa ei painanut enämmän kuin yhden naulan. — "Niin", sanoi luutnantti, "tässä kyllä nyt voi on; mutta mihinkäs sitte kissa on joutunut?" (10.12.1858)
XVII. Kuin Tanskan sotaväellä vielä oli punanen vaatteus, saivat he ylipään kantaa "krapun" nimeä. — Kerran tuli soukalla käytävällä upsieri ja nokikolari eli korsteinin perkaaja vastatusten. Upsieri tiuskasi: "pois tieltä, sinä musta nauta!" — Noki-poika, joka ei juuri suoraan tohtinut sanoa häntä krapuksi, vastasi kuitenkin: "sinä olit yhtä musta sinäki ennenkuin sinä keitettiin". (7.1.1859)
XVIII. T—n kaupungissa kutsuttiin yhtä miestä yleensä "pikku rakkariksi". — Matkustavainen kuin kysyi häneltä syytä siihen, vastasi mies: "ihmiset tahtoovat minun sillä eroittaa muista tässä kaupungissa, jotka kaikki tyyni ovat "suuria rakkareita"! (14.1.1859)
XIX. Huolimattomuudesta viran toimituksessa eroitettiin kerran lääkäri muutamaksi kuukaudeksi virastansa. Asianomainen päällysmies kuin oli julistanut tämän päätöksen lääkärille, sanoi murhettivansa, mistä nyt olis viran toimittaja saatava siksi aikaa, johon tuomittu lääkäri lohdutti: "niitä löytyy kyllä; esimerkiksi minäkin olen nyt joutilas, ja kahdenkertaiseen palkkaan olen minä kohta valmis ottamaan viran toimituksen!" (4.2.1859)
XX. Sairasta katsastamaan aamulla varhain tullut lääkäri sanoi, tutkittua sairaan tilan: "te yskitte tänäpäivänä paljo raskaammin kuin eilen". — "Se kyllä ihmeellistä", vastasi sairas, "minä olen kuitenkin koko yön harjoittanut itseäni siihen"! (15.4.1859)
XXI. "Miksikäs ei paratiisissa löydy yhtään avioliittoa?" kysyi muuan vaimo papilta. — "Sitä varten kuin ei avioliitossa löydy mitään paratiisia", vastasi pappi. (20.5.1859)
XXII. Talonpoika markkinoilla osteli hevoista hevoiskauppiaalta, ja ajatteli sitte sen seljässä ratsastaa kotiinsa. Sovittua hinnasta, talonpoika jo rupesi lukemaan rahoja, kuin kauppias, kylliksi jo hevoista kiitettyänsä, sanoi vielä lisäksi: "se juoksee kaksitoista peninkulmaa yhtämittaa". — "Kaksitoista peninkulmaa?" kysyi talonpoika hämmästyneenä. — "Niin, kaksitoista, ilman seisahtamatta", oli vastaus. — "Koska niin on", sanoi talonpoika, "niin en minä ollenkaan taida ostaa hevoistanne: se juoksee sivuitse kotini, jonne on vaan kymmenen peninkulmaa". (3.6.1859)
XXIII. "Oh! nyt ovat huonot ajat!" valitti kerran mylläri: "kaikki menee huonommaksi, kuin ei edes tuulikaan puhalla enää niin hyvin, kuin parikymmentä vuotta sitte". (17.6.1859)
XXIV. Kuin talonpoika tuli sorvarinpuotiin ostamaan hammasluuta piippunsa varteen ja tahtoi tinkiä hintaa alemmaksi, vastasi sorvarin rouva: "ei, ei millään lailla; sillä se on minun mieheni parhaasta sarvesta tehty". (15.7.1859)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti