maanantai 2. tammikuuta 2023

Astia ei (minusta) edelleenkään toimi

Kehuttuani viime vuonna 2020-luvun historiantutkimuksen ihanuutta, otetaan vaihteeksi (taas) nurjempaa puolta. Siitä huolimatta, että Kansallisarkiston YT-neuvottelujen jälkeen tuntuu siltä, että lyön lyötyä.

Joulun edellä luin julkaisua vuodelta 1989. Siinä oli viite "VA Ilmatieteen laitoksen arkisto. Säähavaintoja". Minulla ei ollut varsinaista tarvetta nähdä aineistoja, mutta arkiston kuvaus kiinnosti. Joten koskin pitkästä aikaa Astiaan.

Astian aineistohaku 'Ilmatiet* säähavai*' tuottaa kaksi tulosta: Ilmailuhallinnon arkiston Selvityksiä, raportteja, mietintöjä ja esityksiä sekä Metsäntutkimuslaitoksen metsänhoidon tutkimusosaston arkisto havaintolomakkeita. Tajusin, että Ilmatieteen laitos on toimija eikä aineisto, joten poistin ensimmäisen hakutermin. Tämä tuotti 306 tulosta, joiden karsimiseen tarjotussa toimijafasetissa ei ole mitään ilmatiedettä muistuttavaa. Onko laitoksella mahdollisesti joku modernimpi nimi?

Vastaavan aineiston luettelo löytyi Ruotsista kahdesta paikasta googlaten. Testasin tätäkin ja ekalla sivulla on (muun mielenkiintoisen ohella) Finnan tietue "Ilmatieteen laitoksen arkisto (1880-1938)". Kansallisarkistossa. Eli takaisin Astiaan. 

Toimijahaku 'Ilmatiet*' tuotti 11 tulosta, joista päällimmäinen oli henkilöarkisto, jonka näkyvillä olevassa kuvauksessa ei edes ole kyseisiä kirjaimia. Tuloksien joukossa on myös Ilmatieteen laitos, Ilmatieteen laitos ja Ilmatieteen laitos (1918). Ensiksi mainittuun liittyy yksi maanmittaushallituksen kartta, toiseen toinen maanmittaushallituksen kartta ja kolmannen kautta pääsee haettuun arkistoon. Mitä järkeä on tietomallissa, johon luodut "toimijat" eivät yhdistä eri arkistoja toisiinsa eivätkä edes saman arkiston samanlaista aineistoa?

Ja arkistoon Ilmatieteen laitoksen arkisto (1880-1938) sisältyi vain tiliasiakirjoja. Ainakin Astiassa. Mahdollisesti arkistoluettelo 525 kertoisi enemmän. Paikan päällä.

Jatko-osa. Hain toissapäivänä Porin haudattuja vuodelta 1768. Aloitin digihakemisto.net:stä, jonka Astiasta kopioitu tilanne näytti tältä
Porilaisia yli 20 vuotta tutkineena tiesin, että tämä ei tietenkään ole totuus, mutta vieraammalla alueella tai tottumattomana sukututkijana menisi sormi suuhun. Tilanne ei olisi mitenkään helpompi, jos olisin aloittanut Astiasta, jossa esim. kaipaamani I F1:4 on kuvattu näin

eli ikään kuin olisi olemassa vuodet 1732-1777 kattava Kaupunkiseurakunnan kuolleiden ja haudattujen luettelo. Ja onhan se, tavallaan. Jos Astiasta avaa signumin I C1:3, saa lukea selvällä suomella "Sisältää kaupunki- ja maaseurakunnan: syntyneet ja kastetut, vihityt, kuolleet ja haudatut." Olisiko yhtään kätevää, että vastaava tieto löytyisi sieltä, josta kyseisiä kirjoja lähtee hakemaan?

(Jos haluat lisää ajatuksiani hakuympäristöistä ongelmineen, tämän blogin lisäksi niitä löytyy artikkelistani Historiantutkija verkon ääressä: hakee, hakee ja soisi löytävänsä.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista. Muun alan edustajana mutta paljon kansallisarkiston aineistoja käyttäneenä luulin, että historiantutkijat alan ammattilaisina selviävät kansallisarkiston hausta kuin vettä vaan. Mutta ovatkin näköjään samassa veneessä meidän ei-historiantutkijoiden kanssa. Keidenhän käyttöön tämä palvelu sitten mahtaa olla suunniteltu? Voi tosin olla että jotain on vielä kesken, enkä ole nyt vähään aikaan katsonut. Esimerkiksi aiempaa digitaaliarkistoa vastaavaa puunäkymää on luvattu, mutta en ole ehtinyt vielä tutustua, onko sellaista jo saatavilla.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Juu, enkä ole ainoa vaan näin lukukauden aluksi parikin yliopistolla opettavaa tuttavaani valitti FB:ssä samasta aiheesta. Toisessa keskustelussa tuli esiin, että luvattu puunäkymä, jonka saamisen lupauksen minäkin muistin, on toteutettu: https://astia.narc.fi/uusiastia/arkistot.html. Ei vanhaa vastaa ja vanhat sota-arkiston aineistot sekoittavat, mutta pikaisen testauksen perusteella esim. SAY:n materiaalit saa rivakammin esille kuin Astiaa penkomalla.