Hyvin vähäeleisesti Almberg sitten kertoo, että ollessaan kuusivuotias häntä ja sisartaan Amanda Albertinaa (s. 20.12.1847) tulivat toukokuussa 1852 hakemaan luokseen Isojoelle kaksi naimatonta tätiään. On vaikea uskoa, että ratkaisun syynä oli pelkkä pikkusisarusten määrä, mutta Almberg ei paljasta perheensä tilanteesta enempää.
 |
| Isojoen vuonna 1833 valmistunut puukirkko Kuvaaja: Kati Riihiluoma, Wikimedia |
Isojoella odottaneen kappalaisenon hevosilla tehty matka kulki Porin kautta. Kaupunki oli palanut pari viikkoa aiemmin. Vielä 58 vuotta myöhemmin "korkeat savupiiput paljastuneine uuneineen" törröttivät Almbergin muistissa. Isojoella hän ja sisarensa olivat seuraavat kuusi vuotta, joista eniten muistoja syntyi Krimin sodan vuosista:
Usein silloin marssi venäläisiä sotajoukkoja Isojoen kautta ja majailikin siellä. Suomen pappilathan ovat lain mukaan vapautetut sotaväen majoituksesta, mutta siitä huolimatta tuon tuostakin upseereja perheineen majaili pappilassakin, jossa muutoin ei ollut liikenemään huoneita. Muiden muassa siellä kerran asusti muutamia päiviä eräs eversti, ruhtinas Atsjóorin, jolla oli puolisona tsherkessitär; kansansa kauneuden maine kyllä toteutui viimemainitussakin. Eräs nuorimainen upseeri, luutnantti vai kapteeniko, nimeltä Shdanovitsh tuli jotakuinkin toimeen enoni kanssa latinan kielellä, hän kun vielä muisteli vanhoja koulutietojansa. Muutoin enoni niin ja näin suoriutui upseeriperheiden kanssa keskustellessaan saksankielellä.
Ankara oli kuri siihen aikaan venäläisessä sotaväessä; ruumiinrangaistus oli täydessä voimassa, laillisesti säädettynä ja sallittuna. Huomiotani herätti muun muassa se asianlaita, että sotamiehet kulkiessaan pappilan avaran pihan kautta kävelivät paljain päin, lieneekö sitten ollut venäläisen päällikön vai suomalaisen papin kunniaksi. Sotaväen puvut, aseet ja muut varustukset, kuormastovaunut, hevoset, marssit, soitto ja laulut tietysti myös olivat mieltä kiinnittäviä.
Kun upseeriperheillä sattui olemaan lapsia, niin heidän kanssaan me pappilan lapset tietysti leikimme. Mutta iki hyväksi ihastuimme sisareni ja minä, kun kerran sattui majoittumaan enon pappilaan suomalainen majuri, sitten everstiluutnantti Oskar Schauman, sittemmin kovia kokeneen senaattori ja salaneuvos Fredrik Waldemar Schaumanin isä, perheineen. F. W. Schauman, joka on minua kahta vuotta vanhempi, ei ollut mukana; hän kävi jo silloin kadettikoulua. Mutta majuri Schaumanilla ja hänen puolisollansa oli mukana toinen, nuorempi poika, luultavasti sitten Suomen rakuunarykmeutin päällikkö Oskar Teodor S., ja kaksi tytärtä, Naima ja Alma. Majuri Schauman oli muutoin tavallansa sukulainenkin meille Almbergeille, hän kun oli vanhemman setäni puolison veli.
Isä tuli noutamaan lapsiaan heinäkuussa 1858. Erik Almberg oli kouluiässä ja asui seuraavat vuodet Porissa eikä vanhempiensa kanssa Hinnerjoella. Neljätoistavuotiaana Almberg jatkoi opintojaan Turussa.
Minä asuin koko kymnasistiaikani eräässä vanhassa puutalossa Kellonsoittajaink. varrella. Se oli eräs lyhytläntä poikkikatu Arseninpoikkikadun ja Itäisen-pitkänkadun välissä, jääden vasemmalle, kun mentiin Aurajoelta Uudenmaankadun yläpäähän. Talon kadunnumeroa en enää muista, mutta sitä vastoin tiedän, että se oli 1:sen kaupunginosan 22:nnen korttelin 3:nnella tontilla, sillä tämän osoitteen ilmoitin rehtorille emäntäni sanain mukaan. Talon emäntänä oli eräs vanha rouva Högander, joka aikoja sitten lienee kuollut. Yhdessä minun kanssani asui kolme sisartani, jotka kävivät valtion (tietysti ruotsalaista) tyttökoulua, minua kuutta vuotta nuorempi veljeni, jota opetin ja joka sitten kuoli aivan nuorena pappina, sekä tätimme, äitimme sisar, joka piti talouttamme. Meillä oli kaksi huonetta ja pieni keittiö. Samaan pihanpuoliseen rakennukseen muutti sittemmin Anttikin ja muistaakseni hänen molemmat veljensä, kun nämät kouluun tulivat. Heilläkin oli kaksi huonetta ja luullakseni keittiö sekä oma talous. En muista, pitikö sitä heidän äitinsä sisar, joka vielä elää ja nyt on kahdeksankymmenen yhdeksän vuoden vanha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti