Nimismies Mantelin ryöstöstä

Viime viikon 1800-luvun verkoston päivillä Nina Hämäläinen puhui uudemman laulun asemasta 1800-luvun varhaisissa kansanrunouskokoelmissa. Kalvollaan olleissa esimerkeissä huomioni kiinnitti Lönnrotin Kanteleessa vuosina 1829-31 julkaisema Nimismies Mantelin ryöstöstä, joka kuullosti tositapahtumaperusteiselta. Melko vaivattomasti muodostuikin hypoteesi, että kyse on Ilomantsin entisenä nimismiehenä 17.5.1803 kuolleesta Johan Mandelista, joka oli Geni-profiilin mukaan nimismiehenä vuodet 1765-1799. Vahvistusta kirjallisuudesta en lähtenyt hakemaan enkä käräjiltä hamettaan nostanutta Markettaa.

Tuli kummat kuun ikuset

Koreassa Koitereessa.
Manteli matala herra, 

Nimismies lihava niska 

Oli ottaja verojen, 

Saattaja savurahojen; 

Ensin ryösti Rytkölässä, 

Sitte Härkölän hävitti; 

Pani turkit tukkusehen, 

Sarkatorvet saalajasi; 

Siitä koki kotihinsa 

Venehellä vettä myöten.

Akat airoille asetti, 

Hienosormet soutamahan; 

Kiinnitti Kivilahelle, 

Souti Juuvan saaren päähän.
Lauri huuhasta tuleepi, 

Härkönen hämyämästä; 

Rakin rannalta tokahti, 

Hyvän herran heinikosta, 

Lehosta leviäturvan.
Noin puhuupi purtsaturpa, 

Savon rakki raskuttaapi: 

"Jo konna kotisi ryöstin, 

Otin entiset elosi."
Lauri varti vastoaapi: 

"Voi sinua Hiien hurtta, 

Savon rakki, sarkatankki, 

Koskas mun kotini ryöstit, 

Otit entiset eloni; 

Jo olen veron vetänyt, 

Kuittini kulettanunna.
Manteli matala herra, 

Nimismies lihavaniska; 

Kohta korvalle sukasi, 

Tuosta tukkahan tuhatti; 

Lauri alle lankiaapi.
Marketta matala vaimo, 

Vaimo kaunis Kaltiatar, 

Jo näki tuhun tulevan, 

Hätäpäivän päälle saavan; 

Otti oksia metästä, 

Haki rannalta hakoja, 

Pani paksun pallehille, 

Liitti liioille lihoille.
Manteli matala herra, 

Nimismies lihavaniska, 

Tunti koskevan kovasti, 

Kipeästi kiusasovan; 

Veti miekkansa tupesta, 

Rappais rauan kiiltaväisen, 

Pisti Marketan mahaan, 

Kaltittaren kaulaluuhun.
Marketta matala vaimo, 

Vaimo kaunis Kaltiatar, 

Eipä västiä valinnut, 

Eikä päätä ennättänyt, 

Tempasi terästä miekan, 

Päällä kylpi kylkiluita,

Selkäsuonia sipeli, 

Mantelin mahalihoja.

Jo ukot unesta nousi, 

Harakat ylös havahti; 

Pian pistihen pihalle, 

Kuuristihen kuulemahan, 

Kallistihen kahtomahan.
"Voi minä polonen poika, 

Voi poika polon alanen !
Mikä lie soan suorittanut, 

Venäläisen viehättänyt 

Minun raukan rantohini, 

Kaivotielleni katalan."
Jussi juoksissa heleepi, 

Harakka hajalla siivin, 

Purstoansa puisteleepi; 

Päästi Mantelin manalta, 

Hyvän herran helvetistä.
Noin puhuupi purtsaturpa, 

Savon rakki raskuttaapi: 

"Äläs huoli, Hiien huora, 

Vielä mä sun sakolle saatan, 

Rapsoan rahan veolle, 

Keräjissä käyessäni."
Marketta matala vaimo, 

Vaimo kaunis Kaltiatar, 

Heti helmansa kohotti, 

Nosti harmahan hameensa, 

Näytti viimeisen vihansa, 

Häpiänsä häilähytti.
Lauri lakihin meneepi 

Aina akkansa keralla, 

Kanssa Kaltiattarensa; 

Huoperinen vanha herra, 

Lakikirjaansa lukeepi, 

Tutkiipi toen perästä: 

Nimismies nimeltä kuullut, 

Vaan ei kuullut kunnialta, 

Pois ois pantava viralta, 

Korjattava kunnialta.
Vaan ei heitä helpon lailla, 

Pani mustaksi paperit, 

Työnti kirjat loitommaksi; 

Tutkia on Turussa herra, 

Hyvä herra Helsingissä; 

Tutki tuomari Turussa, 

Hyvä herra Helsingissä: 

Nimismies nimeltä kuullut, 

Vaan ei kuullut kunnialta, 

Virka viepi helvettihin, 

Piinan paikkahan pahaan, 

Kuolemahan kauhiahan.