perjantai 4. lokakuuta 2019

Syyskuusta lokakuuhun

19.9.
  • Vietin aamupäivän miettimällä mediahistorian kenttää. Tulin Heldig-semmaan ja kas, lisää mediahistoriaa. @SamuNiskanen kertoi, että keskiaikaiset käsikirjoitukset "julkaistiin". Tätä tutkitaan isossa projektissa.
  • Omakustannekirjailijan helpotuksen hetki: kaikki kuvat näyttävät selauksessa säällisiltä eikä hyppää yhtään kirjoitusvirhettä silmiin. Kirja nopeasti hyllyyn! [lmestynyt: Stenfeltin moninaiset vaiheet]
20.9.
  • Weegeen Michael Jackson - näyttely yllätti laajuudellaan. Vain kaksi työtä puhutteli: fanien laulu (C. Breitz: King) ja taustalla näkyvä Baudelaire-rinnastus (L. O'Grady: The First and the Last of the Modernists).
21.9.
  • Saavuin Viipurin suomalaisen kirjallisuusseuran esitelmätilaisuuteen sopivasti kahvitauolle. Harmaata on yleisö. Siis vielä tavallistakin harmaampaa. [Kuuntelin kaksi lehdistöhistoriaan liittyvää esitystä. Kaikki esitykset videoitiin ja tulevat varmaan entiseen tapaan verkkoon.]
  • Cold case Hammarskjöld @LoveAndAnarchy. Dokkariformaatti epäluotettavalla tekijä-kertojalla jätti mieleen mahdollisuuden silkasta fiktiosta. Eli herätti ajatuksia. Eli oli hyvä.
    [Myös seuraava R&A-leffa Mannen som lekte med elden käsitteli Ruotsin lähihistoriaa. Stieg Larssonin kautta. Oli järkyttävää havaita kuinka kauan äärioikeiston nousu on jatkunut. Niin, ja lehdistöhistoriaahan leffa oli myös.
    Kolmas oli All is true, jonka arvioin Facebookiin: "Esitys Shakespearen viimeisistä kolmesta vuodests oli erinomaisen pitkästyttävä ja valaistu aivan liian monella kynttilällä."
    "Neljäs R&A-leffa: Mr. Jones. En tiedä Holomodorista juuri mitään, joten en tiedä viirasiko historian esitys johonkin suuntaan. Väistämättä (istuttuani juuri kaksi päivää kuuntelemassa historian käyttöä ja väärinkäyttöä) tuli mieleen, että Ukrainalle tehtyjen vääryyksien nostaminen esiin tässä ajassa ei ole sattumaa. Tekstityksistä päätellen elokuva on tulossa levitykseen, suositus aikuiskatsojille."
    "Viimeinen R&A-leffa, joka oli myös päättäjäisnäytös: A Hidden Life. (Tulossa levitykseen ilmeisesti ensi vuoden puolella.) Kolme tuntia englanniksi puhuttuna itävaltalaisen II MS:n aseistakieltäytyjän kohtaloa. Hienoa kronologian rikkovaa kuvausta ja leikkausta, mutta haetut tunteet eivät heränneet. Ennenkuin filmi päättyi George Eliot -lainaukseen (*). Filmi perustui tositapahtumiin.
    (*) for the growing good of the world is partly dependent on unhistoric acts; and that things are not so ill with you and me as they might have been, is half owing to the number who lived faithfully a hidden life, and rest in unvisited tombs."]
  • [Yle uutisoi: Hiekasta löytyi viikinkiaikainen koru Pedersöressä – pronssinen solki yllättävä todiste pysyvämmästä asutuksesta] "Rislan mukaan löytö merkitsee, että Pedersöressä on ollut pysyvää asutusta 900-luvulla." Voiko irtolöydöstä tosiaan kehitellä torpparin @hetusihvola & @UMoilanen?
    [Heli Etu-Sihvola vastasi: "Tosi hienoa, että Pohjanmaalta tulee uusia viikinkiajan löytöjä. Suhtaudun yhden soljen perusteella kehiteltyyn torppariin kyllä hieman kriittisesti". Ulla Moilanen vastasi: "No ei irtolöytö vielä pysyvästä asutuksesta todista. Eikä ainakaan torpparista vielä viikinkiaikana.". Jenni Lares kommentoi: "Joo, tämä oli tosi outo sananvalinta! Olis voinut sanoa vaikka maanviljelijä, vaikka toki sekin on arvaus, jos alueella ei tiedetä olevan merkkejä pysyvästä asutuksesta tai peltoviljelystä."]
23.9.
  • Uusi aluevaltaus @HYAvoin. Alkamassa kurssi Viestinnän tutkimuksen perusteet. Olen hyvin todennäköisesti vanhin salissa, porukka joko välivuotisia tai perusopiskelijoita.
  • Eka kokoontuminen @HYAvoin - kurssilla olikin silkkaa rautalankaa opiskelun käytännöistä tyyliin "näin luemme opinto-ohjelmaa". Tätä olisin tarvinnut 10 vuotta sitten, mutta nyt on melkein kaikki kantapään kautta tuttua.
  • Ihana: ohjeistetaan "tulostamaan" talteen materiaalit Moodlesta ennen sen sulkeutumista.
  • Kun otsikon nähdessäsi et tiedä onko huolena väestönvaihto vai ekotuho. Tällä kertaa jälkimmäinen.
24.9.
  • Viestinnän kurssilla @HYAvoin väitetään, että epäluotettavat uutiset ovat nykyajan ilmiö. Habermasin, joka on "vanha" ei voi kuvitella ottaneen moista huomioon. Jasso.
  • Oli osa diskurssia (?), jossa _koulutetut_ journalistit kaikkivoipia ja some niin paha paikka, että siellä ansaitaan vain (!) käyttäjien tiedoilla. Luennoitsija hädin tuskin myönsi kysyjälle, että mahdollisesti saavat jotain mainonnastakin. Luotettavuus kärsi.
25.9.
  • Hattutemppu. Kirjoittajan sukunimi on oikeasti Kaarninen, kirja-arvion otsikko "Historian lehdet" (ja ainakin yhdestä kirjasta Kaarninen toteaa, että se _ei_ ole lehdistöhistoriaa) ja lehden nimi julkaisuaikaan Tiedotustutkimus. Mutta sinne päin. #metatiedot
26.9.
  • [FB:n puolelta] Åbo Akademin kirjastossa ei ole palautusautomaattia! Onneksi en ollut paikalla yksin ja tietävämpi ohjasi oikeaan paikkaan. (Itse ohjasin tällä viikolla arvatenkin fuksia Kaisan palautusautomaatin kanssa. Ruudulla iso teksti "paina tästä" ja arvatkaapas oliko painanut?)
27.9.
  • [FB:n puolelta] Kauppahallin avautuminen klo 8 osoittautui suhteelliseksi käsitteeksi, mutta sainpa reissuun mahtumaan yhden museon. [Kirjastolainan palautuksen ohella Turun matkan ohjelmassa oli medievalismikonffan kuuntelu.]
  • Joku täällä äskettäin mainitsi Herman Spöringin muistomerkin Turussa. Sattumalta kävelin ohi joten pysähdyin ihmettelemään. Vesihöyryisen lasin takaa erottuu sulka ja luonnonkiveltä näyttävä paasi. Onko tällä joku stoori @AVANmuseo? #Turku
    [Ensinnäkin "joku" oli Jukka Lindström, joka oli 23.9. twiitannut: "Thomas Cookin konkurssissa oli jotain hyvääkin. Siitä aiheutuneen päämäärättömän googlailun ansiosta tiedän nyt, että ensimmäinen Australiassa käynyt suomalainen oli kapteeni James Cookin laivassa 1768-1771 purjehtinut Herman Spöring." ja seuranneessa keskustelussa oli mukana muistomerkki Turussa.
    Omaan twiittiini vastasi nopeasti Katri Kanervo: "Herman Spöringin pronssinen pää löytyy Siirtolaisuusinstituutista. Luonnonkivi on tuotu H.S.:n nimikkosaarilta. Siirtolaisuusinstituutin puolesta kiveä vuonna 1988 hakemassa ollut prof. Olavi Koivukangas kertoo, että kiven haku paikallisen maanviljelijän veneellä ja parin poliisin avustuksella oli melkoinen operaatio ja elämys. Spöringin saari on maoriväestön pyhää maata, ja siksi paikallinen maoripappi siunasi kiven, vapauttaakseen sen pahoista hengistä, ennen kuin se matkasi kaukaiseen Pohjolaan. Siirtolaisuusinstituutissa on myös 1700-luvulta peräisin oleva Spöringin suvun matka-arkku." AboaVetus&ArsNova puolestaan selvensi, että "Spöringin muistomerkki on sijoitettu Rettigin palatsin muuriin jo ennen @AVANmuseo’n perustamista. Se kuuluu @museokeskus kokoelmiin."]
  • Olli Löytty: Yhtenäiskulttuurin harhan harha
30.9.
  • Kas, Keskisarjan uutuuden markkinointi alkoi muutama päivä sitten Ilta-Sanomissa. (Kirjoitusputki on totisesti pudottanut minut mediakärryiltä.)
1.10.
  • Viestinnän tutkimuksen kurssilla @HYAvoin esillä Manuel Castells eli yhteistyönsä Pekka Himasen kanssa oli mainittava. Luennoitsija esitti, että ongelmana oli kilpailuttamisen ohitus. Muistelisin, että tuotoksen laadustakin puhuttiin aika paljon.

Ei kommentteja: