Kaarlo Vanamo esitteli Mehiläinen-lehden numeroissa 6 ja 7/1919 mehiläishoitokirjallisuutemme esikoiset. Näistä kahdesta Vanamo arvosti korkeammalle Helsingin pitäjässä 29.8.1744 syntyneen Arndt Johan Winterin, jonka Anteckningar om Bien och deras Skötsel i Finland ilmestyi vuonna 1819 Turussa. Monin tavoin ansioitunut Winter on mukana Kansallisbiografiassammekin, eli ei enempää hänestä.
Vuonna 1839 julkaistu Lyhyät neuvot ulkomaamesiläisten- eli biin hyödyttäväisestä kaitsemisesta ja viljelemisestä Suomessa oli vain 28-sivuinen vihkonen ja Vanamon arvion mukaan "ammatillisesti Winterin teosta paljon heikompi, nähtävästi vain käytännölliseen kokemukseen perustuva." (Kaarlo Huotari kirjassa Mehiläishoidon kotiutuminen Suomeen ja vaiheet järjestäytymiseen asti itsenäisyyden ajan alulla. (Studia historica jyväskyläensia 49. 1994) referoi kirjasen sisältöä rauhallisemmin.)
Vanamo oli kuitenkin vaivautunut selvittämään, että kirjoittaja Anders Lindgren oli syntynyt 1775 Lemussa talollinen Petter Jakobssonin ja Sofia Jakobsdotterin pojaksi. Rippikirjan 1769-82 s. 274 näkyy, että Anders oli sisarussarjansa nuorin ja menetti isänsä jo 5-vuotiaana. Äitinsä solmi uuden avioliiton kaksi vuotta myöhemmin ja Anders pystyi jäämään tilalle kunnes lähti Tukholmaan vuonna 1794 (RK 1783-94 s. 37, 265).
Tai jonnekin Ruotsiin. Jossa hän ei viipynyt kovin kauaa, sillä Mietoisissa solmivat 7.10.1802 avioliiton "Ungk. trädg.m. Anders Lindgren" ja "Jungf. Johanna Nordström", molemmat Lehtisten kartanosta. Noin kymmenen vuotta myöhemmin Anders Lindgren sai pehtoorin paikan Mietoisten Tavastilassa (RK 1810-1819 s. 115, 1816-22 s. 113, 1820-35 s. 613). Jos väitteensä mehiläishoitokirjassa pitää paikkansa on hän aloittanut mehiläistenhoidon viimeistään Suomen sodan aikaan.
Samoihin aikoihin kun mehiläisopas ilmestyi Talousseura antoi Lindgrenille mitalinsa kannettavaksi rinnalla (FAT 8.1.1840). Kun leskeksi jäänyt Anders Lindgren 28.9.1841 vihittiin Turussa toiseen avioliittoonsa Christina Lovisa Wirmolinin kanssa häntä kutsutaan vielä tilan pehtooriksi. Vuotta myöhemmin hän oli saanut Tavastilan omistukseensa (ÅU 22.6.1842).
Kesällä 1846 tuli julkisuuteen Lindgrenin kokeilu 3000 silkkitoukan ruokinnasta mustajuuren lehdillä mulperipuun sijaan (Helsingfors Tidningar 25.7.1846). Mustajuuresta Lindgren kirjoitti myös opastuskirjoituksessaan, joka julkaistiin lehdessä Tidning för landtbrukare och näringsidkare no 9/1849. Mutta paikkakunnalla muistellaan toukkien syöneen tammia, joita edelleen kasvaa Tavastilan pihalla lähellä kirkkoa. Kirkossa Lindgrenin hankkeesta muistuttaa hänen Talousseuralta saamansa öylättirasiana toimiva hopeinen sokerikko, jonka kannessa on silkkiperhonen. Siitä on kuva Turun Sanomien jutussa Kuinka silkkiperhosen toukka Mietoisten kirkkoon eksyi.
Lindgrenin ohjeisiin uskottiin niin paljon, että ne suomennettiinkin: Johdatus Silkin viljelemiseen Suomessa, oman koettelemisen vakuudella annettu Anders Lindgreniltä (1848). Vuonna 1851 Talousseura kertoi Lindgrenin tuottaneen virheetöntä silkkiä, mutta kukaan muu ei ollut innostunut seuraamaan esimerkkiään (FAT 8.5.1851, 7.2.1853).
Lindgren kuoli Mietoisten rippikirjan mukaan vuonna 1852.
Kuvat: The ABC of bee culture (1884) ja First course in biology (1908)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti