Katsaus sodan muistamiseen

Välillä tämä sotien kierrätys historiakulttuurissa alkaa väsyttää. Mutta suuri Pohjan sota on omassa sukuhistoriassani - ja varmaan useimpien muidenkin suomalaisten - niin merkityksellinen että kyllähän tähän 300-vuotismuisteluun on kannattanut satsata.

Kaikkihan alkoi Riiasta ja yksi hienoimpia elävöitystapahtumia näinä vuosina on mielestäni ollut helmikuussa 2000 sen yhden miehen (jonka nimen olen häpeäkseni unohtanut) matka Pohjanlahden ympäri. Intensiivisesti seurattiin etenemistään ja näin konkretisoitui 1700-luvun alun tiedonkulun hitaus ja riippuvuus sääolosuhteista.

Maalauskooste Wikimediasta

Heti kun Twitter aloitti vuonna 2006 alkoi tietenkin päivittäinen sotaseuranta 300 vuoden viiveellä usealla kielellä. Itsehän olin niin vanhanaikainen ja idiootti, että julkaisin London Gazette -löydökseni ryppäinä täällä blogissa malttamatta edes odottaa 300 vuoden aikaväliä.

Sotaisia uutisia touko-kesäkuulta 1712, Sotaisia uutisia kesäkuussa 1713, Sotaisia uutisia heinäkuulta 1713, Sotaisia uutisia elokuulta 1713, Sotaisia uutisia syyskuulta 1713, Sotaisia uutisia marraskuussa 1713, Sotaisia uutisia joulukuussa 1713, Sotaisia uutisia tammikuulta 1714, Sotaisia uutisia maaliskuussa 1714, Sotaisia uutisia huhtikuussa 1714, Sotaisia uutisia toukokuulta 1714, Sotaisia uutisia kesäkuussa 1714, Sotaisia uutisia elokuulta 1714, Sotaisia uutisia syys-lokakuulta 1714, Sotaisia uutisia maalis-huhtikuussa 1715, Sotaisia uutisia touko-kesäkuulta 1715, Sotaisia uutisia kesällä 1715, Sotaisia uutisia vuonna 1716, Sotaisia uutisia vuonna 1718, Sotaisia uutisia keväällä ja kesällä 1719, Sotaisia uutisia keväällä ja kesällä 1720 ja Vihdoinkin rauhaisampia uutisia 1720-1721

Muistelun vuosina on televisiossa pyörinyt useaan kertaan vuonna 1939 valmistunut filmi Isoviha. Onneksi Ennen ja nyt julkaisi jo maaliskuussa 2008 Jari Sedergrenin katsauksen Kalle Kaarnan isoviha historiallisena ja poliittisena elokuvana, sillä siihen on kiihtyneissä verkkokeskusteluissa pitänyt toistamiseen viitata.

Viipurin valloituksen muistaminen kesällä 2010 oli poliittisesti niin hankala, että valtiollisella tasolla ja tahoilla se ohitettiin täysin. Tilaisuuksia järjestivät erilaiset kansalaisryhmät, mikä ei ehkä ollut onnistunein mahdollinen ratkaisu.

Toukokuussa 2013 järjestettiin Helsingissä kaupungin toimesta koskettava muistohetki, jossa Pohjoissatamasta lähti joukko puualuksia ikäänkuin kuljettaen täältä lähteneitä pakolaisia. Onneksi kenellekään ei tullut mieleen tuikata rakennuksia samalla palamaan. Minusta hieman ennenaikaisesti samassa tilaisuudessa paljastettiin isovihan aikaista venäläistä linnoitusta esittävä muistomerkki. Sittemminhän siitä on tullut venäläisten turistien suosima valokuvauskohde.

Syksyllä 2013 Sergelin torilla järjestettyyn taideperformanssiin, jossa ruotsinsuomalaiset ja Suomesta tulleet vierailijat täyttivät alueen, en valitettavasti päässyt paikalle. Pakolaisajan alkua symbolisoineessa tapahtumassa mukana olleet sanoivat tunnelmaa koskettavaksi.

Kesällä 2014 Hangon museossa oli näyttely Rilax–Riilahti–Gangut 1714, 300 vuotta Riilahden taistelusta, joka harmikseni myös jäi näkemättä. Myös Forum Marinumissa, johon se myöhemmin siirtyi. En myöskään ollut kokemassa taistelun vuosipäivänä järjestettyä juhlaa, jonka meritaistelunäytökseen osallistui noin 20 perinnealusta ja noin 200 vapaaehtoista esiintyjää.

Väliin on jäänyt myös lukematon määrä miehityskautta käsitteleviä esitelmiä, jotka viime vuosina Turussa ovat täyttäneet salit. Turkulaisia ei lakkaa kiinnostamatta aika, jolloin Turku melkein oikeasti oli Suomen tärkein kaupunki ja paikallisilla historiantutkijoilla riittää aiheesta onneksi kerrottavaa.

Vuonna 2014 julkaistiin dokumenttielokuva Isoviha, jonka tietenkin tuoreeltaan DVD:nä hankin. Nykyään sen voi katsoa ilmaiseksi ja ruotsiksi sekä englanniksi tekstitettynä YouTubesta (ihan laillisesti).

Harmittavasti oman kirjani Viipurista Venäjän vangiksi 1710-22 valmistui vuonna 2015 eikä osunut pyöreään muistovuoteen. Vieläkin harmittavammin Kansallisarkiston yhdessä Riksarkivetin ja Krigsarkivetin kanssa täydessä hiljaisuudessa tekemä tietokanta sotavangeista julkistettiin vain viikko sen jälkeen kun kirjani tuli painosta! Sitä fiilistä ja kirosanatulvaa en ikinä unohda. Sittemmin on Kansallisarkisto julkaissut myös tietokannan pakolaisista, mutta sen virheistä ja aukoista on tullut jo legendaarisia.

Populär Historia 4/2018:sta luin että maaliskuun lopussa Fältjägarföreningen i Östersund järjesti hiihtomarssin kunnioittaakseen Trondheimista vetäytyneitä Armfeltin karoliineja. Suomessa tämä ei tainnut saada näkyvyyttä, vaikka täälläkin on joukossa olleiden jälkeläisiä.

Vielä on nelisen vuotta muistelua jäljellä ja Ruotsissa satsataan vuoden lopussa varmasti Kaarle XII:n kuolemaan. Itse odotan mielenkiinnolla kesää 2019 kun Ruotsissa käsitellään venäläisten rannikkohyökkäyksiä, joita Petter Sund oli kokemassa, sekä tietenkin vuodenvaihdetta 2021-22, jolloin Helsingin kaupunginmuseossa esillä oleva näyttely käsittelee palaavia kaupunkilaisia, uudelleenrakennusta ja kaupungin kautta Venäjältä tulleita sotavankeja.