tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kristiina Hyvösestä

Naisten päivän kunniaksi tänään yritetään saada Sata naista Wikipediaan. Valmiit listat, joukkotapahtuma ja Wikipedian rajoitteet lähteille - ei vaan ole mun juttuni. Mutta täällä omalla tontillani päätin tarkastella Kristiina Hyvöstä, jolla on SKS:n kirjailijatietokannasta muokattu minimaalinen Wikipedia-artikkeli.
Näyttökaappaus Wikipediasta
Hankasalmi syntymäpaikkana, nen-päätteinen sukunimi ja ruotsinkielinen tuotanto herättävät kiinnostuksen perhetaustaan. Hiskin, yhden rippikirjasivun ja yhden lastenkirjasivun perusteella Kristinan äiti Anna Kaisa Vääntäinen syntyi Hankasalmella 16.7.1825 torpparin tyttäreksi. Hän sai aviottoman lapsen 15.12.1844 ja mennessään naimisiin 5.12.1847 oli tämän takia "Qvins person Anna Lars:dr Wääntäinen". Sulhanen Josef Hyvönen oli renki, mutta avioliiton ajan itsellinen.

Lasten kasteet on merkitty kaikki eri taloihin eli perheellä ei ollut pysyvää asuinpaikkaa. Avioliitossa syntyivät Maria 1849, Sofia 11.7.1851, Eva Lovisa 1.6.1853 (kuollut 11.3.1855), Eva 5.6.1856, Kristina 7.7.1859 ja Johanna Karolina 31.1.1862.

Se, että perhe (ainakaan kokonaan) ei pysynyt Hankasalmella, näkyy mielenkiintoisella, mutta ikävällä, tavalla haudattujen listasta. Sinne on merkitty, että 13-vuotias Maria kuoli 31.1.1862 ja haudattiin Messukylässä. Sisarensa Sofia kuoli 14-vuotiaana 5.10.1865 Helsingissä.

Nälkävuosien aikana tällaisella perheellä on täytynyt olla entistä vaikeampaa. Kuitenkin niiden jälkeen Kristina löytyy Helsingistä, jossa hän keväällä 1868 valmistuu sokeiden koulun kurssilta (Helsingfors Dagblad 15.6.1868). Vuoden kurssilla oli kuusi tyttöä, joille opetettiin uskontoa, ruotsia, kohokirjoituksen lukemista, laskentoa, maantietoa, isänmaan historiaa, luonnontietoa, kirjoitusta, laulua ja käsityötä. Oppitunteja oli viikossa 39 ja näistä 17 käytettiin käsityöhön. Koulu oli varsin uusi, sillä se oli aloittanut toimintansa vuonna 1865. Opetuskieli oli ruotsi, jolle 7-vuotias Kristina viimeistään nyt altistui.

Aatu Moilasen väitöskirjassa "Otetaan vastuu omista asioista" Suomen sokeainkoulut kansakoululaitoksen rinnalla vuosina 1865-1939 mainitaan, että Kristiina Hyvönen on myöhemmin "lyhyen ajan" opettanut tyttöjen käsityötä koulussa.

Kristina Hyvösen esikoisteos Snöklockor (pdf, Åbo Akademi) ilmestyi omakustanteena nimimerkillä Kristanja alkuvuodesta 1885. Sen esisanoissa todetaan kirjoittajan sokeutuneen 6-vuotiaana. Kirjanen painettiin Turussa ja siihen sisältyy kirkkoherra K. R. Malmströmille omistettu runo. Malmström oli Turussa kappalaisena 1873-1885 eli ilmeisesti Kristina Hyvönenkin oli asunut Turussa jonkin aikaa.

Seuraavana vuonna ilmestyi kertomus Arbete i wingården (pdf, Åbo Akademi) myös nimimerkillä Kristanja. Nimimerkin takana oleva henkilöllisyys selvisi listasta, joka julkaistiin monissa sanomalehdissä vuotta myöhemmin (Östra Finland 3.3.1887).

Kahdessa julkaisussaan on hyvin kristillinen henki, joten uskon, että nimimerkillä Kristanja lehteen Evangelisk kristendom 1890-luvun puolivälissä kirjoittanut oli myös Kristina Hyvönen (Hufvudstadsbladet 19.9.1895, 26.1.1896). Lehteä ei näy Kansalliskirjaston digitoinneissa, kyseiset tekstit tai runot: n:o 9/1895 Syndernas förlåtelse, n:o 1/1896 Nyårshälsning till våra kämpande "bröder!".

Lehti Tidens tecken julkaisi numerossa 3/1897 Kristanjan runon Källan ja numerossa 5/1897 runot Under skiftande tider ja Arkens dufva.

SKS:n kirjailijatietokannan mukaan Kristina Hyvönen kuoli vasta 22.9.1950. Totisesti toivon, että 1900-luvun puolella joku älysi haastatella häntä elämänsä kulusta, jonka on täytynyt olla monivaiheisempi kuin sen verkkolähteisiin jättämät jäljet. Tai toivoin siihen asti kun otin käsiini painetun Suomen kirjailijat -matrikkelin ja luin, että kuolinpäivä olikin kuolleeksi julistamispäivä.

En ole koskaan tutustunut näihin päätöspapereihin ja kuvittelin sieltä löytyvän selostusta siitä milloin Kristina Hyvönen oli viimeksi nähty elossa tms. Arkistolaitoksen Portista sain perustiedot, mutta jostain syystä sinne ei ole linkitetty Helsingin raastuvanoikeuden digitoitua Kuolleeksijulistamiskortistoa (1921-1960).

Valokuva pöytäkirjaan liitetystä sanomalehden sivusta
Sain niin paljon apua Kansallisarkiston henkilökunnalta, että valitettavasti en pysty kuvaamaan tarkasti miten päätöstä pitäisi hakea. Saatuani sen eteeni sekä petyin että järkytyin. Kristina Hyvönen oli vain yksi nimi hyvin pitkässä listassa henkilöitä, "jotka ennen tammikuun 1 päivää 1950 ovat täyttäneet 90 vuotta ja joista ei viimeisten viiden vuoden aikana ole mitään tietoja saatu". Mahdollinen elossaolo tarkistettiin laittamalla nimilista ilmoitustaululle sekä julkaisemalla se Virallisessa lehdessä. Valokuvani lehtileikkeessä on noin puolet listasta.

Minkälainen oli viimeinen elonmerkki Hyvösestä jää epäselväksi. Pitkä nimilista todennäköisesti selittyy sotavuosilla, joiden aikana ihmisten elämisestä ja kuolemisesta ei aina voitu pitää kirjaa niinkuin oli muuten tapana.

En halunnut lopettaa tätä tekstiä näin masentavasti, joten otin yhteyttä Näkövammaisten museon amanuenssiin Kari Huuskoseen, joka ystävällisesti lähetti minulle Kristina Hyvösen sokeainkoulun 50-vuotisjuhlassa 1.10.1915 pitämän puheen tekstin ruotsista suomeksi käännettynä (Sokeain Airut 6-7/1915):
"Seisomme tänään tärkeän aikakauden vaiheessa, joka herättää meissä vakavia mietteitä kehottamalla meitä luomaan katseemme menneisyyteen.
Elävästi muistuu mieleeni aika viisikymmentä vuotta sitten, ja erittäinkin päivä, helmikuun 7:s v. 1866, jolloin allekirjottanut itse, pienenä kuusivuotiaana tyttösenä, tuli sokeainkouluun, jossa hän, aluksi ainoana sisäoppilaana, otti ensimäiset horjuvat askeleensa tiedon polulla. Ihmetellen epäröin minä monasti, kun valon ensi säteet häikäisevinä tunkeutuivat minun, silloin vielä niin pimeään maailmaani. Mutta sanomattomaksi onneksi minulle seisoi vierelläni, äärettömällä hellyydellä tukien ja ohjaten, kasvatusäitini, neiti Mathilda Linsen -- monen tuntema, harvan ymmärtämä, mutta kenties ei kukaan hänen työnsä arvoa täysin käsittänyt. -- Mutta herra sanoi: "Ettäs niin kalliiksi olet luettu minun silmäini edessä, niin sinä olet myös kunniallisna pidetty". Ja niin hän otti hänet pois, niin kuin ihmissilmälle näytti, tuskin aletusta työstä. Hän lepää nyt rauhassa, mutta hänen elämäntyönsä on kirjotettu ikuisissa kirjoissa, jotka kerran avataan.
Me, hänen oppilaansa, muistelemme kiitollisin mielin hänen rakkauttansa ja lämminsydämisyyttänsä. Me tulimme yksitellen, arvellen, tiedon lähteelle, miettien: "Mitä on tuleva kaikesta tästä?" -- Sillä olimmehan me ensimäiset. -- Kysymys, jonka me ensi-ajan oppilaat, kokemattomina teimme tulevaisuudelle, on saanut vastauksensa. Nyt, 50 vuoden kuluttua, siinä verrattain lyhyessä ajassa, on koulumme ehtinyt suureksi oppilaitokseksi jossa vuosittain kymmenet sokeat lapset saavat opetusta; henkistä kehitystä varten on perustettu arvokas kirjasto; sokeain valoksi kohoaa laitos toisensa jälkeen ja ympäri Suomea on jo sadottain ja taas sadottain sokeita, jotka ovat saaneet tietoja ja kykyjä kestää vaikeassa taistelussa olemassa-olon puolesta.
Kun ajattelemme kaikkea tätä, kehottaa se meitä sokeita tuomaan esille sydämemme lämpimän kiitoksen kaikille niille, jotka uutteralla työllään ovat vaikuttaneet saavutettuun tulokseen. Mutta ennen kaikkea kohoaa sydämemme kaiken armon ja hyvyyden lähteelle, pyytäen korkeimman suojelusta ja siunausta myöskin tulevalle työlle sokeain hyväksi Suomessa."

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Hankasalmella syntyneenä kiinostuin lukemaan tavallistakin tarkemmin. Toivoisinpa minäkin, että joku olisi haastatellut tätä monivaiheisen elämän elänyttä Kristiinaa. Katsoin linkitetyt rippikirjasivun ja lastenkirjan sivun Hankaveden kylästä. Oli paljon tuttuja sukunimiä kansakouluajaltani 1950-luvun alusta.