tarvitse tarvitse niin paljon rahaa huvituksiin ja koristuksiin kuin herrasnaiset. Ei hän myöskään pane rahoja pankkiin, eikä lainaa niitä muille, vaan hän tekee vaatetta. Sekin on meidän kansannaisillamme vanhana ja yleisenä tapana, että heillä pitää olla vaatetta niin paljon, kuin vaan suinkin voivat saada kokoon. Täten karttuu heille hameita, huivia, sukkia, liina- ja makuuvaatteita mahdoton määrä. Nämä vaatteet pidetään sitten erityisessä vaateaitassa orsilla, pitkin seiniä ja kattoja ja asetetaan niin kauniisen järjestykseen kuin suinkin. Tämäpä vaateaitta sitten on tytön ylpeytenä ja ilona. Se on hänen aivan omansa, josta ei ole kenelläkään muilla sanomista kuin hänellä. Siinä hän näkee monenvuotisen ahkeran työnsä hedelmät. Halu saada oikein kauniin vaateaitan, on hänet tehnytkin jokseenkin käteväksi. Itse on hän kehrännyt langat kankaisiin, itse on hän kutonut kankaat, ommellut vaatteet, valmistanut pitsit ja hetuleet lakanoihin ja tyynynpäällisiin. On sitä sitten hauska käydä vaateaitassa, jos joku vieraskin sattuisi tulemaan ja tuntuu niin hyvältä, jos kehutaan, että "sillä ja sillä tytöllä on niin mahdottoman paljo vaatetta". Tämäpä tulee nuorten miestenkin tiedoksi ja jolla on täydempi vaateaitta, hänempä luonaan tavallisesti enemmän sulhasiakin käy. Ei siis ihme, että tytöllä on halu saada itselleen hyvin paljon vaatetta.
Vaatteen paljous onkin talonpoikaistytön turhamaisuutena paljoa enemmän kuin sen muodinmukaisuus. Hänellä on jokapäiväisessä työssään suora, omatekoinen hame, nuttu, joka on löyhä ja alhaalta aivan aukinainen. Alkuperäisemmällä kannalla olevan kansannaisen suhteen on tämä kuosi tavallinen kirkkopuvussakin. Löytyy tosin seutuja, joissa kansannaiset ovat hyvinkin turhamaisia ja menevät joka muodin mukaan. Vanhat kansallispuvut ovat jo jokapaikassa katoamassa.
Talonpoikaisnaiset eivät myöskään purista ruumistaan ahtaisiin kureuumiin, vaan ulkotöissä kesällä he eivät nutun alla käytä alusliiviä ollenkaan. Köyhemmillä niitä ei ole olemassakaan, ja tästäpä he usein kylmettyvät, kun tuuli pääsee löyhän nutun alta vapaasti jäähdyttämään ruumista. Rikkaimmilla on ohuet, puuvillavaatteesta tehdyt ruumiinmukaiset liivit. Muutkin alusvaatteet kansannaisillamme ovat hyvin ohuet ja talvellakin voivat talonpoikaistytöt juosta avojaloin ulkona. Tästä syystä saakin moni nainen vanhempana kärsiä kolotustautia ja vaikeita sisällisiä tauteja.
Kuvat Teuvo Pakkalan kirjoittamasta aapisesta. Se julkaistiin vuonna 1908 ja silti esitettiin vielä (kaupunkilaisillekin?) vaatteen tekemisen alkuvaiheet kuin ostokankaita ei olisi olemassakaan. Hyvin ohimennen yllä olevassakin tekstissä todetaan "Löytyy tosin seutuja, joissa kansannaiset ovat hyvinkin turhamaisia ja menevät joka muodin mukaan." Keräämieni krinoliinimainintojen perusteella näitä seutuja oli runsaasti ja joka puolella maata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti