Juha Hurme historiasta

Putsattuani puhelimeni mp3-tiedostoista säästetyt ulkomaiset esitykset aamun postausta kirjoittaessani, jäljelle jäi Leikola ja Lähde -ohjelman jakso Itsenäisyyttä kulttuurin kulmasta viime itsenäisyyspäivän aatolta. Siinä kysyttiin vieraana olleelta Juha Hurmeelta "Kuinka paljon meidän kirjoitetusta kansallishistoriastamme on hölynpölyä?"

Hän vastasi

Varmaan ankarasti katsottuna kaikki. Ja tää on ankara näkökulma eli tää on se tilanne.

Näin teatteri-ihmisenä siis uskon myöskin politiikassa dialogiin eli myöskin tää niinkun historian tutkimus [on] tietenkin aivan olennaista. Jos me dementoidumme historian suhteen niin me olemme just yhtä avuttomia kuin dementiaa sairastava ihminen tulevaisuuden ja nykyhetken suhteen. Ei mitään mahdollisuuksii. 

Mutta sitä absoluuttista totuutta -  ei, emmehän me muista sitä omasta lapsuudestakaan vaan me muodostamme fiktioita valokuvien perusteella ja hyvät asiat painaa alleen huonot tai sitten joissain tapauksissa huonot asiat jäävät hirveällä tavalla raatelemaan meidän aikuista psyykettämme.

Ainoa idea jotenkin pohtia sitä mennyttä on jatkuva keskustelu ja täst on niin paljon hyviä esimerkkejä, myöskin positiivisia tuloksia, että luulis sen jo vähän hölmömmänkin ymmärtävän eli että se ainoa mahdollinen historian käsitys on dynaaminen. Meidän on koko ajan tehtävä uudelleen arvio koska tulevaisuus kirjoittaa myös historiaa uudestaan koska tietyt kausaaliketjut, jotka ovat lähteneet liikkeelle jostakin Järiles[?]-tapahtumasta, niin ne vielä jyrää eteenpäin ja kun prosessit on kesken niin myöskin se alkutilanne ikäänkuin joudutaan arvioimaan uudelleen. 

Niin kuin on pelto muokattava aina uudelleen, on historia kirjoitettava kerta toisensa jälkeen. Kuva Pilkkakirves 1/1909.