torstai 5. helmikuuta 2015

Valittuja paloja tältä päivältä

Tänään oli tapahtuman Wiki loves maps seminaaripäivä.

Opin, että ruotsalaisten Kringlasta voi saada esiin muutakin kuin sivukaupalla museoesineiden kuvia. (Joista olen kylläkin hyötynyt.) Lars Lundqvist näytti esityksessään Gustaf II Adolfin sivua, jolle oli koottu osumia useasta lähteestä (mukaanlukien Europeana ja Wikipedia). Mutta miten sen saa Kringlasta esiin, sitä en vieläkään tiedä. Kringlan takana oleva tekninen ratkaisu ei myöskään selventynyt, mutta se ei ollut esityksen tarkoituksenakaan.

Lisäys 6.2.2015 9:04. Sain Lundqvistiltä linkin kyseiseen sivuun sekä esimerkkiin rakennuksesta, johon liittyy muita objekteja.

Lisää kateutta sai kun kuunteli André Costan selostusta ruotsalaisista Wikimedia-projekteista, joissa on jaettu maailmalle kymmeniä tuhansia kuvia ja muutakin mediaa. Nyt Ruotsin museot haluaisivat antaa enemmän kuvia kuin wikipedistit ehtivät ottamaan vastaan. Musot ovat myös alkaneet hyödyntää Wikipedian tekstejä jopa QR-kooditetuin linkein museonäyttelyissään. Kampanja Wiki loves monuments on Ruotsissa saanut suosiota ja luonut näkyvyyttä vähemmän tunnetuille kohteille.

Peter Neubauer esitteli vuoden verran pyörinyttä sivustoa Mapillary.com, jossa joukkoistuksella kerätään ja käsitellään valokuvat jopa kolmiuloitteisiksikin katunäkymiksi. Historiallisiakin kuvia on alettu lisätä joukkoon.

Mistä tuli mieleen HistoryPin, jonka mainitsi esityksessään Vahur Puik kriittiseen sävyyn. Kyseisessä palvelussa ei nimittäin ole tehty mitään ilmoituksille virheellisistä paikannuksista. Puikin kehittämässä alustassa Ajapaik.ee / Timepatch.net paikannus on taklattu joukkoistamalla eli kuvan sijainnin ratkaisee joukkoäly. Palvelussa on jo kuvia Helsingistä ja ymmärtääkseni on tulossa lisää? (Toisin kuin HistoryPinissä, tässä paikannetaan ylläpitäjien lataamia kuvia.) En ehdi tässä välissä syvällisemmin perehtyä, työlistalle.

Timo Korpelainen Turusta esitteli Luostarinmäelle ja Louhisaareen tehtyjä kokeiluja menneisyyden elävöittämiseksi tabletilla. Olin proggiksesta jossain välissä kuullut ja esittelyvideot tekivät vaikutuksen. Valitettavasti ei ole kuitenkaan vielä käytössä.

Päivän tähtiesiintyjä oli Mauricio Giraldo, joka kertoi New York Public Libraryn hankkeista ja niistä opitusta. En ole uudistetuilla sivuillaan seikkaillut eli tämäkin työlistalle. Kateudella katsoin mitä siellä oli saatu aikaan ruokalistoilla, joita ei ole upotettu heikkolaatuisina kansalliseen portaaliin.

Ja sitten siellä oli paneeli, josta minulla ei sattuneesta syystä ole muistiinpanoja. Lundqvist puhui fiksuja platsr.se-palvelusta. Kokeilin sitä joskus itsekin, mutta en muista mikä tökki. Ruotsin kirjoittamisen lisäksi.

Ei kommentteja: