Twitteristä enemmän kuin 140 merkkiä

Ehdin aamulla ennen lehdenhakijaa vilaista Twitteriä ja huomasin, että Hesarin kuukausiliitteessä oli luvassa juttu Twitteristä. Oitis lukemaan ja ähkimään. Saarikoski oli tehnyt jutun omasta näkökulmastaan, jolla ei ole mitään yhteistä oman Twitter-käyttöni kanssa. Hyvin ymmärrän FB-kaveriani, joka kommentoi

Ei saanut Saska Saarikoskenkaan twitterhehkutus HS kuukkiksessa vakuuttuneeksi siitä että haluaisin lukea esim. Tuomas Enbusken tokaisuja kaksi kertaa tunnissa vuorokauden ympäri.

Twitterissä on (tietenkin) aamupäivällä kommentoitu juttua suuntaan ja toiseen. Enimmäiseen ensiksi mainittuun, ainakin omassa virrassani. Esimerkki:

Saskan jutussa korostuvat kaikki twitterismin tylsimmät piirteet:seuraajien pakonomainen keruu, julkkisten palvonta ja oman egon onanointi.
— Jari Järvelä (@JarvelaJari) May 4, 2013

Kyllä, jotkut käyttävät palvelua lukeakseen julkkisten tai yleisesti tunnettujen mielipidevaikuttajien twiittejä. Mutta eivät läheskään kaikki ja Saarikosken jutusta tämä ei mielestäni käynyt tarpeeksi selkeästi esiin.

Itse menin Twitteriin Jessica Parland-von Essenin (@JPvE) mainostuksen perusteella. Poimin seurattavia hänen listoiltaan ja niinpä omissa seurattavissani on edelleen ruotsalaista arkisto-, museo- ja historiantutkijaporukkaa. Heidän twiiteistään saan tietoa uusista hankkeista ja käytävästä keskustelusta erityisesti digitoinnin ympärillä. Osittain samaa kuin ruotsalaisista blogeista, mutta toisinaan nopeammin.

Ilahduttavasti suomalainen museoväki on viime aikoina innostunut myös Twitteristä. Museoliiton (@museoliitto) tiedottaja Seppo Honkanen (@Honkanen) hehkutti Twitteriä blogikirjoituksen verran ja Valokuvataiteen museon Maria Virtanen (@MariaAnnele) sai monta vastausta kysymykseensä Miksi Twitterissä?

Kiitos Postimuseon johtajan Kimmo Antilan (@KimmoAntila) ja muutaman muun twiittailun pysyin muutama viikko sitten kohtuullisen hyvin kärryillä satojen kilometrien päässä pidetystä Lumemenneisyys-seminaarista. (Twiitti-koosteet: #1, #2, #3, #4)

Useat museot ovat perustaneet tilejä, mutta monet ovat vain automatisoineet sinne FB-päivityksensä linkit. Mukava poikkeus on Kiasma (@KiasmaMuseum), jonka torstaisesta twiitistä sain tietää, että Helsinki oli saanut uuden näköispatsaan.

Seurattavia on siis kertynyt. Ulkomailta saisi historia-aiheisia sadoittain, mutta yritän pitää listani järjellisen mittaisena ja lisään siihen enimmäkseen sellaisia suomalaisia, joiden työt tai harrastukset liittyvät menneisyyteen tai tiedon avoimuuteen.

Mitä hyötyä? Linkkejä, tietoa, ideoita. Esimerkiksi tänään J (@Kaarne2) kyseli podcast-vinkkejä ja ryhdistäydyin kirjaamaan ylös tällä hetkellä seuraamani. Toivoakseni saan uuden kännykän parin viikon päästä, jolloin listasta on hyötyä.

Mutta jollei ole kiinnostusta kuunnella muiden pulinaa, niin sitten Twitter on väärä paikka. Oikeassa Saarikoski oli jutussaan cocktail kutsu -analogiassa. (Ei ollut sen käyttäjänä ensimmäinen.) Twitter ei ole pelkkä kuuntelukanava eikä kuulutuskanava, mutta saa sitä sellaisenakin käyttää, jos haluaa.

(Minun twitteistäni ilmestyy jatkossakin ajoittaiset yhteenvedot täällä blogissa.)