Talo sai uuden isännän, joka edeltäjänsä tapaan aloitti paljon hankkeita. Mutta muutamassa vuodessa alkoivat kulmakuntalaiset ja kirkonkyläläisetkin huomata, että kasketut pellot jäivät kylvämättä, leikattu vilja pellolle, talon punamaali puolelle seinälle. Vaikka talkooväkeä olisi kokoon saatu.Emäntä hymyili ja hääräsi tuvassa. Hän ei vieraille talon töiden tilannetta kommentoinut. Sanoi, että on isännän asia.
Isäntä harvoin tuli vieraiden aikana tupaan. Toisinaan sentään sanomaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Rivien välistä erotti, ettei arvostelua osakseen toivonut. Sillä pitihän ihmisen olla täysin ymmärtämätön, jollei isännän toimia pystynyt arvostamaan.
Yksi piika löysi paremman paikan, toinen palkattiin tilalle. Renki mutisi töiden järjestelystä ja sai lähtöpassit. Piika katsoi tilannetta hetken ja lähti sitten itsekin. Talo oli isäntäparin ja talkoolaisten varassa. Isäntää näkyi entistä harvemmin.
Syksyn pestuumarkkinat lähestyivät ja kirkolla mietittiin, josko talo hankkisi riskin rengin tai kaksikin tekemään työt, kun ei emäntä kaikkea voinut hoitaa. Kulmakuntalaiset kuulivat juoruilun ja yksi heistä tuli raivon vallassa keskustelijoiden luo. "Te olette patologisia valehtelijoita, tuhopolttajia eivätkä omat talonne ole missään kunnossa!" Kyseisellä kulmakunnalla oli siis isännän lisäksi muitakin tavanomaisesta poikkeavia yksilöitä.Rauhallisempi kulmakuntalainen lähestyi keskusteluryhmää ja raportoi, että pestuumarkkinoilta oli tosiaan tarkoitus saada apua. Sieltä piti löytää taloon tiedottaja. Ettei tarvitsisi enää isännän itsensä muiden kiireiden ohessa talkoolaisia kutsua, uutisia jakaa ja kuulutuksia pappilaan viedä. Sielunsa silmin kirkonkyläläinen näki nälkiintyneen piikatytön kamarin kynnyksellä kysymässä isännältä "puidut viljat jäivät riihen lattialle ja hiiret söivät puolet, mitä minä kylillä sanon?"
Uusia satuja odotellessa, sen pituinen se.
Kuvat piirtänyt Jacques Onfroy de Bréville kirjaan ABC - Petits Contes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti