torstai 21. lokakuuta 2010

Hikipedian annista, uudelleen


Siinähän se oleellinen on. En voi kuin syvään kumartaen ihailla Hikipedian kirjoittajia. Tein katsauksen sen historialliseen sisältöön maaliskuussa, mutta Ruotsin historiaa en silloin löytänyt.

Parhaat palat:
"Ruotsin varhaiskeskiaikaa leimasi valtataistelu Göötanmaan ja Sveanmaan hallitsijoiden välillä. Valtataistelu lientyi, kun muodostettiin aitoon ruotsalaiseen tapaan yhteistoimintakomitea, jossa göötit ja svealaiset saivat purkaa tuntemuksiaan. Lopulta osapuolet tekivät sovinnon, halasivat ja lähtivät mehulle. Samalla laskettiin pohja myöhemmälle ruotsalaiselle yhteiskunnalle. "

"Ensin Kustaa yritti vakuuttaa talonpojat siitä, että Länsi-Euroopassa ja erityisesti ja Ranskassa 1200–1300-luvuilla alkanut poliittinen, taloudellinen ja ideologinen kehitys kohti kansallisvaltiota oli voittamassa alaa myös Itämeren alueella, kun Hansaliiton ja Kalmarin unionin valta-asema oli vakavan uudelleenmäärittelyn edessä. Kun talonpojat tämän kuultuaan tuijottivat Kustaata suu auki, hän vaihtoi taktiikkaa ja ilmoitti, että olisi jättefint, jos porukka ottaisi talikot mukaan ja ajaisi tanskalaiset tiehensä. "

"Ruotsin suurvalta-aika oli mahtava, mutta myös erittäin lyhyt. Sen huippu sijoitetaan tavallisesti maaliskuun kolmannelle päivälle kello 17 tienoille vuonna 1632. Tuon päivämäärän jälkeen kaikki olikin lähinnä alamäkeä. "

"Suomen sota (1808–1809) oli todellinen sota, joka lopetti kaikki sodat – ainakin Ruotsin osalta. Ruotsin sodanjohto päätteli, että olisi epäviisasta lähettää sotilaita Pohjanlahden toiselle puolelle sotimaan maan puolesta, sillä joku voisi loukata itsensä.

Ruotsin humaani sotilastaktiikka onnistui yli odotusten, sillä miestappiot jäivät verraten pieniksi. Samaa ei vain voinut sanoa aluemenetyksistä."

Erillisessä artikkelissa käsitellään viikinkejä: "On ollut pitkään melkoinen arvoitus, mikä sai joukoittain norjalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia nuoria miehiä lähtemään vaarallisille ryöstöretkille kauas kotoa, sillä historiantutkijat eivät ole kyenneet hyväksymään kaikkein ilmeisintä ratkaisua (sitä, että Trondheimissä on yksinkertaisesti aika tylsää) sen ”helppouden” takia. "

Viikingit liikkuivat merellä, josta ehkä erottuivat rannikon vatsakummut. Niiden historiasta todetaan: "Vanhimmat tunnetut vatsakummut ovat peräisin lounasajalta. Aluksi kumpuja rakensivat vain kaikkein varakkaimmat mutta vähitellen kumpujen rakentaminen levisi tavallisen kansan keskuuteen. "

Kansasta tulee mieleen talonpoika ja tähän liittyy... Talonpoikaisfarssi? Kuuluu kategoriaan Suomen historia samoin kuin Suomen kristillistyminen.
"Kiesuksella oli kuitenkin yksi propagandavaltti, jolla hän onnistui voittamaan suomalaisten sydämet. Hän nimittäin kykenee muuttamaan veden viiniksi aivan tuosta vain. Väitetään, että juuri tämä veto sai suomalaiset lopullisesti innostumaan asiasta, ja niinpä suomalaiset ovat itsekin oppineet muuttamaan veden viiniksi mitä moninaisimmin tavoin."

1 kommentti:

Kari Rydman kirjoitti...

Jotenkin sitä on vaan aina niin onnellinen, kun satiiri tai vitsikkyys jotenkin loksahtavat paikoilleen. Kuten näissä sitaateissa. Hyvän satiirin voi kirjoittaa vain kulloisenkin alan asiantuntija, muuten räiskintä menee harakoille.