Niinkuin tänne viime kesänä totesin, Helsingin Työväenasuntomuseo ei tehnyt vaikutusta. Mutta Jere Jäppisen kirja Yhdeksän pientä kotia. Arjen historiaa Työväenasuntomuseossa miellytti. Siinä voisi jopa sanoa olevan uuden paikallishistorian suuntaviivoja.
Lähtökohta on ainakin niiden mukainen eli on rajattu reippaasti: yhdeksään asuntoon ja niissä asuneisiin perheisiin. Museon luonteen vuoksi keskitytään kodin ympäristöön, rajausta sekin. Mutta teksti ei pitäydy irtaimiston luettelussa vaan ottaa mukaan kodissa tapahtuvan toiminnan, faktaruuduin kodin ulkopuolisen elämään (!) liittyviä asioita. Monipuolisuus ja kokemuksellisuus ulottuu jopa reseptien sisällyttämiseen sivuille.
Kodit edustavat eri aikoja, joten liikutaan ajassa eteenpäin ja noteerataan muutokset. Näin tulee 1900-luvun Helsingin historia käsiteltyä, elämänmakuisesti ja monipuolisesti. Tutkimuskysymys ja tieteellisyys jäivät uupumaan, mutta "kaikella on paikkansa" ja tähän populaarihistoriaan ne eivät kuuluneet.
(Ainoa kritiikin kohde on sama kuin museossa. Miksi asiakirjalähteisiin rakentuvat perheet on esitelty vain etunimin?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti