perjantai 13. helmikuuta 2009

Maanantai Tukholmassa

Ensimmäinen kirkas pakkaspäivä. Aloitin aamun Kungliga Biblioteketissä. Ei uusia löytöjä, mutta tilasin Margareta Hohenthalin hääpainatteen nähtäväksi. En jäänyt odottamaan sitä, vaan kipitin kaupungin halki kaupunginarkistoon. Siellä löytyi taas uusia rekistereitä ja etsin Hjellmanien jälkipolvia kaikenlaisilla keinoilla.

Jossain välissä ehdin jo rentoutua Släktforskarnas årsbok 2008:n pariin. Tisi hyvä artikkeli Bure-suvun sukututkimuksen alkuvaiheista. Kaikki vanha tieto ei ole oikeaa.... vaikka olisi painettua 1700-luvun väitöskirjaan.

Sitten takaisin KB:hen. Ensin henkilökunta väsäsi minulle lainauskorrtia. Kun selitin heikolla ruotsillani, että kyse oli yhdestä ainoasta lukusalilainasta, minulle selvisi vihdoin, että erikoislukusali oli tältä päivältä kiinni ja seuraavana päivänä remontin takia kiinni. Itku pääsi, lähinnä varmaan väsymyksestä, mutta tulos oli ilmainen kopio painatteesta. Ja pääsin näkemään sen alkuperäisenkin siinä tiskillä.

Tutkimukset tehty, huomenna pääsee museoon.

Ei kommentteja: