keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Veroasiaa


Kansalliskirjaston kuva-arkiston 1600-luvun valaat saavat luvan symbolisoida viimeaikaista aikaansaamattomuutta tutkimuksissani. Tai olla muuten vaan koristeena.

Viimeinen tutkimusaktivitetti oli toissalauantaina kun kävin läpi läänintilien verifikaatit vuosilta 1752-1755&1762 Kokemäen osalta. Varsin hidasta puuhaa, mutta ei tuloksetonta.

Löysin jo aikaisemmin talollisten tupakka- ja ikkunaveroja ja näitä oli näissäkin vuosissa. Nyt tarkastelin myös muiden säätyjen ylellisyysveroja. Näistä oli nähtävissä kätevästi minkälainen määrä säätyläisiä Kokemäellä oli kirjoilla. Ja sain tietää, että esi-isäni Kokemäen kirkkoherra Gabriel Gottlebenin taloudessa juotiin vuonna 1762 joko kahvia, teetä tai kaakaota.

Verifikaateissa oli myös listauksia pitäjänkäsityöläisistä, kestikievareista ja myllyistä. Säterikartanojen luetteloon oli Kokemäellä merkitty vuonna 1755 Kokemäenkartano, Vuoltee, Rudanko, Vitikkala ja Säpilä. Näistä vain Kokemäenkartanolla oli ”karakteeri”päärakennus ja siitä todettiin, että se oli vain seinien osalta salvattu (? allenast til wäggar upptimrad) ja kattomateriaalina oli lauta. (Kiitos Ollille lukuavusta).

Ei kommentteja: