Tapahtui Hartolan Sysmässä

Abraham Achreniuksen vuonna 1756 painettu arkkiveisu varotti pyhäpäiväisestä työnteosta:

Hämen maas, Sysmän Pitäjäs Hartolan cappelisa, läss Coskipään cartanota; Yx waimo torpast lähte tuol Heiniä cocoon saada suoll’ Ett satet usiast wuota; Sunnuntain mene cocomaan Cosc kircon aica culu waan; Ja luulepi nyt hän jouta, Ett en’st oli saapuilla pouta.

Waan csca cocois heini tänn, Nijn tuli pilwi sateinen Uckoisen pauhun canssa; Hän Herra wastan kiukuize, Ett pitkäinen käy ja satele; Coht joutu cuollon ansaan; Sill walkia hänen sytytti, Waattet ja heinät wiritti; Caick cootut heinät paloi, Cosc liecki nijn alas waloi.

Wil waattet myös puun oxistan, Jotc taamba waim’ on ripustan, Tai tuli sytyttäpi; Yx laps juox kylään sanomaan, Cosc äckäis asian camalan, Ett waimo tuleen jääpi; Coht’ kyläst joutu wäki sinn, Ja löytä tämän waimon nijn Wiel palawan yhtä määrä, Se tuli täs lihangin täärä.

Iz’ waimo pala (waattens canss, heidän siel wielä ollesans), sinises wakian liekis, Cuin palowijna, taucomat, Ei jää täs mitän polttamat, Eik’ myöskään tauco äkist; Waan sisällyxis rätise, ja vaivoin riehu tuli se, Pala tuhwax cadapään asti, Tuohi kengät wast tulen casti.

Eli yksinkertaisemmalla suomenkielellä: Pitkät sateet olivat estäneet heinätöiden teon. Kirkonmenot olivat käynnissä, mutta torpan vaimo katsoi parhaaksi lähteä korjaamaan heiniä niityltä. Yllättäen nousi myrsky ja salama sytytti hänet palamaan. Pieni lapsi huomasi tilanteen ja hälytti väkeä apuun. Mutta he pystyivät vain todistamaan naisen kuoleman.

Hiskiin viedyissä Hartolan hautauksissa näyttää olevan kuolisyy vain oudompien tapauksien kohdalla. Edelliseen tarinaan ajoituksineen sopii 37-vuotiaana 18.7.1756 kuollut torppari Mats Mattsonin vaimo Maria Eriksdotter Ni(i)nimäestä. Kuolinsyyksi kun on merkitty ”slagen af åskan til döds”. Vuoden 1756 kalenteri löytyy Almanakka-arkistosta ja kuten alta näkyy oli 18.7. pyhäpäivä.

Hartolan rippikirjat eivät ole säilyneet (?) 1700-luvun puolivälistä, joten en tiedä onnistuuko kukaan jäljittämään juuriaan tähän surulliseen tapahtumaan.

(Tiedot runosta Pirjo-Liisa Niinimäen artikkelista Hartolan vaimosta jäi vain tuohivirsu. Lissabonin maanjäristyksen ajanmerkkejä Suomessa, joka on julkaistu kirjassa Lopun alku. Katastrofien historiaa ja nykypäivää.)