perjantai 28. marraskuuta 2008

Marginaalista edistystä

Kokemäenkartano-rintamalla on tapahtunut pienen pientä edistystä. Olen siivonnut huomiovärillä maalattuja paikkoja mutta paljon on vielä tekemättä. Käsikirjoitus on tällä hetkellä 182 kirjan sivun mittainen.

Sivut 129-174 ovat torppareita, jotka pitää (uudelleen) kirjoittaa, tarkistaa ja tarkistaa. Olisi jätte-kiva-nice saada valmiiksi ennen joululomaa, mutta en tiedä kuinka realistista kun aikaisemmat aikarajat ovat tulleet ja menneet.

Laitoin vasta vasta alkuviikosta menemään yhden tähän työhön liittyvän kaukolainapyynnön, joten varsinaiseenkin tekstiin voi joutua vielä koskemaan.

Kamariherra oli mukana Pyhän Henrikin muistomerkin rakentamisessa, joten ulkopaikkakuntalaisia lukijoita varten olisi hyvä laittaa kirjaan kuva rakennuksesta. Surffasin keskiviikkona huuto.net:ssä ja löysin melko ajattoman oloisen postikorttikuvan. Kirjaa varten muokkailin siitä harmaasävyisen version, täytyy vielä testata tulostamalla olivatko toimenpiteet onnistuneet.



Pyhän Henrikin Saarnahuone ja muu Kokemäen menneisyys esillä (viidessä minuutissa) elävässä kuvassa Elävässä Arkistossa.

Ei kommentteja: