Rakennettu menneisyys yllätti taas

Kehitys on ollut järkyttävän hidasta, mutta sentään etenevää. Risto Pulkkisen luennoilla opin, että Lönnrot ei ainoastaan yhdistellyt kansanrunoja Kalevalaksi vaan myös keksi omiaan. Petri Hopun toimittamasta artikkelikokoelmasta valkeni, että kansantansseina on tallennettu vain murto-osa 1800-luvun kansan tanssikulttuurista. Näistä olisi jo voinut vetää johtopäätöksen siitä, että Suomen ja suomalaisuuden rakentamisessa on tapahtunut sekä siivilöintiä että siloitusta.

Silti järkytyin viikko sitten Anna Kuisminin salongissa kun Niina Hämäläinen kertoi kalevalamittaisen lyriikan keruusta ja julkaisusta. Hänen hypoteesinaan on, että julkaisuja toimittaneilla oli (tietoisena/tiedostamattomana?) tavoitteena luoda käsitys suomalaisista hillittynä kansana. Tutkimuksensa on kesken, mutta jo nyt voin todeta mieltäväni "suomalaisempana" voivottelut ja valitukset kuin Gottlundin kokoelmasta Pieniä Runoja Suomen Pojille Ratoxi (Kansalliskirjasto, Project Gutenberg) kahta sensuroitua riviä edeltävä pätkä

Löysin Neitosen Lehossa,
Mustakulman koiwukossa,
Hienohelman heinikossa;
Jonk' ol' sormet sormuksissa,
Helmat waskirenkahissa;
Käteini suaatu kaulan piäälle,
Näpit nousi nännän piäälle,
Siitäpä walui watsan piäälle.

Valitusvirsi tässäkin oli kyllä kyseessä ja Gottlund kuuluu myös Hämäläisen tutkimukseen.

Kuvitus Lönnrotin patsaan versioista (Uusi Kuvalehti no 11/1899, 19/1901 ja 22/1902) kertoo omaa tarinaansa menneisyyden kuvan muuntumisesta. Väinämöinen nostettiin istumaan lasketun Lönnrotin rinnalle.

Lisää menneisyyden rakennussuuntauksia sain viime viikolla kirjastosta. Artikkelikokoelmassa Kotiseutu ja kansakunta. Miten suomalaista historiaa on rakennettu kiinnosti erityisesti ensimmäisen osan artikkelit, joissa analysoitiin paikallishistorioiden kerrontaa seurakunnasta, noituudesta ja papeista. Paikallishistorioita paljon tavanneelle huomiot olivat arvokkaita muistutuksia lähdekritiikistä.

Väitöskirjaansa tekevä Miia Kuha toteaa, että Savon paikallishistorioissa "kirkon positiivista merkitystä tavallisten ihmisten elämässä tai sen vaikutusta ei yleensä ole kyseenalaistettu", vaikka sille on vain vähäistä vahvistusta lähteissä. Usein esiintyy myös arvolataus "oikeiden" ja "väärien" tapojen välillä.

Vääriin tapoihin on laskettu noituus, jonka käsittelyä tarkastellut Jari Eilola toteaa, että "kun paikallishistorioissa käsiteltiin noituutta, niissä puhuttiin viimekädessä aivan muista asioista. Niissä projisoitiin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa muodostunutta kansankasvatusohjelmaa ja normatiivista kansalaisuutta menneisyyteen."

Mutta sillä, että olen itse kiinnostunut menneisyyden ihmisistä nimenomaan yksilöinä ja toimijoina ei tietenkään ole mitään tekemistä oman aikamme yksilökeskeisyyden kanssa.