maanantai 7. lokakuuta 2013

Nurmolaisen teinipojan matka Euroopaan

Blogin pidon yhteydessä on tullut esiin kuvataiteilijoita ja muusikkoja, jotka ovat minusta yllättävän nuorena tai aikaisin olleet opiskelemassa tai oleskelemassa Euroopassa. Kun yrittää niin nämä voi ymmärtää. Samoin kuin rikkaiden reissut. Mutta että Nurmon kirkkoherra 14-vuotiaan poikansa kanssa?

Kirkkoherra Tallroth anoi syksyllä 1885 kahdeksan kuukauden virkavapaan sairautensa  hoitamiseksi (m.m. Suomalainen Wirallinen Lehti 17.10.1885). Mukaan terveysmatkalle lähti poika Konrad (s. 1872), jonka myöhemmän kertomuksen mukaan matkustettiin "Tukholman, Kööpenhaminan, Frankfurtin, Baselin ja Torinon kautta Nizzaan, joka oli matkan määrä. Kaikkialla matkan varrella käytiin merkillisyyksiä katsomassa ja museot tutkittiin niin tarkalleen, että nuori poika lopulta oli aivan väsynyt kaikkeen näkemäänsä."

Panorama, Cornell University Library. Nizzan vanha osa, Cornell University Library.

Nizzan hinnakkuuden vuoksi isä ja poika muuttivat muutaman kuukauden kuluttua Mentoneen, joka on myös Välimeren rannalla.
"Kotimatkalla viivyttiin Pariisissa kaksi viikkoa. Siellä poika samoili omin päin pitkin koko kaupunkia. He asuivat Seinen rannalla ja vastakkaisella puolella sijaitsi La Morgue, jonne tuntemattomien, Seine-virtaan hukkuneiden ruumiit asetettiin nähtäväksi. Tämä kaamea paikka veti nuorukaista puoleensa siinä määrin, että hän käväisi joka aamu katsomassa, oliko sinne ilmestynyt uusia Seinen uhreja. Yhdessä isänsä kanssa hän tietenkin kävi kaikissa museoissa ja pääsi ensi kerran oopperaankin, vaikkei se häntä lainkaan miellyttänyt, yksinomaan vain väsytti ja ikävystytti. Joka päivä he olivat päivällistä syömässä sukulaisensa, tohtori Antellin, sittemmin suuren lahjoittajan luona, joka asui Pariisissa. Tämä pohatta oli tavoiltaan hyvin eriskummallinen, niinpä hän vietti suurimman osan päivää vuoteessa, ottaen makuulla vieraitakin vastaan ja aterioiden siten heidän kanssansa."


Ilmoitus Åbo Tidningissä 2.6.1886 kertoo isä ja poika Tallrothin palanneen "Italiasta".

Lainaukset Helmi Krohnin kirjasta Kulissien takaa. 20 suomalaisen näyttelijän lapsuus- ja nuoruusmuistoja (1924).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Äskettäin Yle näytti Konrad Tallrothin ohjaaman pitkän mykän näytelmäelokuvan.