lauantai 25. helmikuuta 2012

Myötäjäisarpajaisvoittajia 1792

Cecilia Olofintytär Sulika Haukiputaalta (Inrikes tidningar 12.1.1792)
Eeva Matintytär Vanajan Mäskelästä (Inrikes tidningar 2.2.1792)
Kaisa Matintytär Kalvolan Niemeltä (Inrikes tidningar 23.2.1792)
Brita Matintytär Heikonen Kemistä (?) (Inrikes tidningar 15.3.1792)
Kemin maaseurakunnassa meni 26.4.1793 naimisiin talonpojan tytär Britha Heikonen.
Saara Peerintytär Tervaluoto Saloisista (Inrikes tidningar 21.5.1792)
Eva Christina Henrikintytär Asikkalasta (Inrikes tidningar 19.7.1792)
Lisa Hinrikintytär Kalvolan Keikolasta (Inrikes tidningar 20.9.1792:)
Valpuri Knuutintytär Lapuan Haapaniemeltä (Inrikes tidningar 22.11.1792)
Jälleen heikko menestys nopeilla hiski-hauilla. Alan epäilemään, että arvontaviranomaiset Tukholmassa keksivät nämä voittajat omasta päästään.

Torstaisista laukauksista

Torstaina päivitin blogipostaustani kahteen otteeseen, kun sain tietoa siitä, että suomalaiset historiallisen ammunnan harrastajat innostuivat kunnioittamaan perintöprinsessan syntymää. Pettymyksekseni Hesarin painettu versio ei perjantaina Helsingin tapahtumaa noteerannut, mutta ammunnan hoitaneet Uudenmaan karoliinit linkittivät muuta medianäkyvyyttä FB-sivulleen. Liikkuvaa kuvaa näissä:
Olin itsekin paikalla vaikka en noihin pätkiin ollut päässyt/joutunut. Suoraan töistä tulleena laukustani ei löytynyt kuin vanha kännykkä, joten kuvieni laatu talvihämärässä ei ole kehuttava. Mutta esitettäköön todisteena.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Ensimmäinen runotyttö

Anu Lahtinen kirjoitti blogiinsa eilen runotyttö-sanasta. Hän ei ottanut kantaa sanan historiaan. Sehän ei ole suora käännös ainakaan englannista eikä ruotsista. Ei ole olemassa diktflickaa tai poem girliä, ainakaan Googlen mukaan. No, jälkimmäisellä on kyllä URL, mutta ei laajempaa levikkiä.

Eli tie vie sanomalehtiarkistoon, jossa osumat keskittyvät vuoteen 1897. Silloin ilmestyi Aino Suonion runokokoelma Lauluja ja ballaadeja, jota arvosteltiin ainakin Uudessa Suomettaressa 16.12.1897, Uusimaassa 19.12.1897 ja Pohjalaisessa 21.12.1897. Kokoelman runosta "Runotyttö" saivat toimittajat päähänsä kutsua 17-vuotiasta runoilijaa samalla tittelillä, lainausmerkeissä. Lainausmerkeissä se esiintyi sitten myös sanomalehti Mikkelin kirjallisuuskatsauksessa 22.12.1897.

Laajempaa levikkiä sana ei saanut. Terminä fiktiossa (
Opiksi ja huviksi no 2-3, 1.2.1902), näytelmän nimenä Tampereella ( Aamulehti 4.9.1904), sana matkakertomuksessa (Aamulehti 18.10.1905). Montgomeryn kirjojen käännöksiin se päätyi myöhemmin.

Ja mikä surkea raapustelija tämä Aino Suonio oli, kun en ole hänestä koskaan kuullut? Wikipedia kertoo, että hänet tunnettiin myöhemmin Aino Kallaksena.

Rokonistutuksesta

Vanhojen uutisten joukossa olen esitellyt aikaisia rokottajia (linkki ja toinen). Lohtajan aktiviteetista jutuissa oli jo useampi leike, mutta vasemmalla vielä uutinen sanomalehdestä Inrikes tidningar 21.10.1782. Käräjien yhteydessä oli pidetty suomenkielinen puhe rokonistutuksesta ja juhlittu isänmaallisen seuran hopeamitalin saanutta Cajanusta.

Sen alla on uutinen Kemiöstä (Inrikes Tidningar 15.8.1800), jossa rokkoa oli istuttanut papin rouva Anna Fredrika Stahre lähes 60:een.

Ties mistä sain päähäni kirjoittaa aiemmin "ymppäyksestä", rokonistutus on Mika Kallioisen asiallisempi termi kirjassa Rutto & rukous. Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa. Kyseisestä kirjasta löytyi luonnollisesti asiallinen katsaus aiheesta, josta lyhyt referaatti omaksi opikseni:

Johan Haartman teki maamme ensimmäisen rokonistutuksen isorokkoa vastaan marraskuussa 1754 lääketieteen professori Johan Lechen tyttärelle Maria Elisabeth. Ruotsin puolella ensimmäiset istutuskokeilut tehtiin vuosina 1756-57.

Haartman ei jättänyt hommaa ensimmäiseen kokeiluun vaan käsitteli lyhyessä ajassa onnistuneesti yli 80 lasta ja ilmeisesti aikuisiakin. Istutus ei saanut Suomessa suurta suosiota. Poikkeus oli Pohjanmaa, jossa Anders Chydenius puhui asian puolesta. Piirilääkäri Barthold Rudolf Hast istutti rokon vuosina 1768-84 lähes 16000 lapseen.

Jennerin vuonna 1798 julkaisemaa rokotusmenetelmää kokeiltiin Ruotsissa 1801 ja Suomessa seuraavana vuonna. Alle vuoden kuluttua ensimmäisistä rokotuksissta kaikki Ruotsin piirilääkärit käyttivät menetelmää. 1810-luvun alkupuolella puolet Suomen lapsista oli rokotettu, 1820-luvun jälkipuolella osuus kohosi yli 95 prosenttiin, mistä se seuraavina vuosikymmeninä jonkin verran laski. Rokotus määrättiin pakolliseksi kaikille alle kaksivuotiaille vuonna 1883.

Elias Lönnrot kirjoitti sitä ennen aiheesta oppaassaan Suomalaisen talonpojan koti=lääkäri
Ainoasti oikein toimitetulla panorokolla woidaan iso rokko estää. Muuttorokot sikiäwät toisinaan isosta rokosta ja kohtaawat rokonpantujaki, mutta owat kewiämpilaatuiset, eiwätkä kuolettawaiset, jos kohta yhtä tarttuwaisetki ja samoin hoidettawaiset kuin iso rokko. Rokonpano pitää siis esiwallan säännön jälkeen toimitettaa kaikkiin lapsiin, johon myös hywä tilaisuus aina on tarjona, koska rokonpaniain kerran wuodessa pitää kuljeksella halki joka pitäjän Suomenmaassa.
P.S. Johan Edgren: Finska Läkaresällskapet 175 år. 1835–2010.
P. S. 2 Paula Aaltonen: Hämeenlinnan lääkäripiirin koulutetut kätilöt vallan rakenteissa 1879 - 1920

torstai 23. helmikuuta 2012

Ruotsissa syntynyt kruununperillinen, ladatkaa kanuunat!

Ruotsi on saanut uuden kuninkaallisen, mikä lienee kaikille mukava uutinen. Vaikka ei järin merkityksellinen.

Mutta tarjoaa minulle tilaisuuden laittaa esille vastaavan tilanteen uutisointia vuodelta 1782. Inrikes tidningar kertoi 21.10.1782, että Loviisassa uutista kruununprinssin syntymästä oli seurannut kiitosvirren laulu jumalanpalveluksessa ja sen aikana (?) 128 kanuunanlaukaisua kahteen kertaan(?). Helsingin Sanomat kertoo, että nykyaikana "Kruununperillisen syntymää juhlistetaan 42 onnittelulaukaukselta. Ne ammutaan syntymää seuraavana päivänä kahdessa 21 laukauksen sarjassa tykillä Skeppsholmenin saarelta. Kunnialaukaukset ammutaan samanaikaisesti myös Bodenissa, Härnösandissa, Karlskronassa ja Göteborgissa. "
Päivitys 23.2.2012 klo 12.45: Keskisuomalainen kertoo, että Jyväskylässä ammutaan kunnialaukaukset torstaina syntyneelle Ruotsin prinsessalle lauantaina kello 15.00. Rautpohjan tykkikerho pukeutuu ammunnan ajaksi 1700-luvun univormuihin ja varusteisiin.
Päivitys 23.2.2012 klo 14:05: "Suomalaiset historianelävöityksiin perehtyneet yhdistykset kunnioittavat Ruotsin kruununperillisen syntymää kunnialaukauksin tänään 23.2.2012 klo 17 Helsingin Kauppatorilla sekä eri puolella Suomea. Tilaisuuden järjestää Uudenmaan Karoliinit ry, Helsingin Wanha Waruswäci ia Caupungin Hywät Asuckat ry sekä Loviisan Kaupungin Hywät Asukkaat ry" "Tukholman Skeppsholmenin, Bodenin, Härnösandin, Karlskronan ja Göteborgin lisäksi kunnialaukaukset ammutaan täten myös Helsingissä, Oravaisissa Pohjanmaalla, Haminassa sekä Jyväskylässä."
Vastaava raportti Kuopiosta ehti Inrikes tidningar numeroon 28.10.1782. Siinä kerrottiin iloisen juhlinnan lisäksi paikallisista realiteeteista.

Marja ja toinen, melko historiattomasti

Jos minulla olisi yhtään itsekuria ja itsesäilytysvaistoa, en tarttuisi enää yhteenkään kirjaan, jonka kannessa on sana kulttuurihistoria. Mutta kun on tiedonjanoa niin kovin monesta asiasta, kuten marjojen historiasta suomalaisessa talonpoikaisympäristössä. Mitä marjoja kerättiin, mistä alkaen? Mitkä myytiin, mitkä säilöttiin? Miten ja milloin syötiin?

Mahdollisesti vastaukset löytyvät jostain, mutta eivät selausluennalla viime vuonna ilmestyneestä Hannele Klemettilän ja Laura Jaakolan kirjasta Mansimarjasta punapuolaan. Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Kirjassa oli kyllä monipuolista sisältöä m.m. ravintoainesisältöjä (s. 150-151), ruokareseptejä, kosmetiikkaohjeita ja värjäysvinkkejä.

Historiassa liikuttiin Amerikasta Eurooppaan, esihistoriasta nykypäivään. Konkreettista tietoa Pohjolasta edusti Linnén Lapin matkan havainnot, Louhisaaren keittokirja ja Lönnrotin Flora Fennica. Ensiksi mainitusta oli minulle uutta tietoa, että "lappalaiset säilyttivät lakkoja talven yli sellaisenaan, tunturin lumeen haudattuina, ja ne olivat keväällä yhtä maukkaita kuin säilöön pantaessa." (s. 37) Pakastemarjat ovat siis suomalaista ruokakulttuuria jo 300 vuoden ajan!

Runsaasta piirroskuvituksesta tuli mieleen äskettäin selailemani kasvikirja, jossa oli mielestäni selkeällä rakenteella ja reippaammalla rajauksella saavutettu parempi tulos. Mutta vähemmän kulttuurihistoriallisempi?

Esimerkkinä entisajan marjan käytöstä, joka ei ole enää omana aikanamme tapana, pätkä jatkokertomuksesta Kapina Porvoossa. Kertomus kahdeksannentoista vuosisadan keskipaikoilta (Turun Lehti 10.10.1885):
"No, mutta yksi kuppi vaan, yksi ainoa", rukoili emäntä vielä.
"Ei, ei suinkaan! Älkää kaatako! Jo piisaa, jo piisaa!"
"No, koska kahvini teille ei enää kelpaa, niin maistellaanpas sitten marjahillaani".
"Ah, vaarainhilla teillä on aina niin erinomaisen hyvää!" hymyeli leski.
"Ei sitä osaa kukaan niin makuisaksi keittää, kuin te", vakuutti räätälin rouva.
"Kaisa!" huusi Petronella rouva piikaansa, ja käski sisään astumaan. "Korja tämä pois ja tuo hilla".
Pian oli jokaisella kukkupäinen teevati edessään ja nyt alkoi niin ahkera kalisteleminen lusikoilla, että kuului ikäänkuin olisi siinä riihtä puitu. Puhe sitä vastoin oli kokonaan vai'ennut, suulla kun oli muuta tärkeämpää työtä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Helmikuun keskikohtaa

11.2.
  • Talouselämä on ripeä. Sisältää tällä viikolla julkistetun Kansallisen kapitalismin esittelyn.
  • Dumppasin historiaa Kampintorin divariin. Menkää ostamaan!
  • Stokkan 150-synttäreillä sai kaksi karkkia jo ennen hissiin pääsyä.
  • Seilin kirkko myynnissä. Kesähuvilaksi?
  • Katsomattomien dvd-levyjen kasassa on bbc:n Ancient worlds. Ekan jakson olen kyllä nähnyt, muistan tämän kulhon irroituksen.
  • Onko "mammal kingdom" nisäkäskuningaskunta? Ilmeisesti ei, kun puhe on Juudeasta rautakauden alussa.
  • 3. Ancient worlds jakso Kreikassa. Sarja siis antiikin hissa 6. tunnissa. Parempi kuin lukemattomat kirjat.
  • Juontaja ärsyttävä (taas). Maisemat ja museoesineet takaavat hyllyn kierrätyskassin sijaan.
  • Nyt on päästy Kreikan ja Persian sotiin ja on toinen levy jäljellä. Loppuuko Rooman tuhoon? Takateksti vastaa: kyllä.
12.2.
  • Käsikirjoituksen fiksailu on odottanut pari viikkoa, pitäisi ryhdistäytyä. Pystyasentoon. Pian.
  • Käsiksen ongelmallisin kohta väännetty uuteen asentoon. Sitten kohti kirjastoa.
  • Kirjastokäynnin paras anti oli härsyhyllystä napattu Anto Leikolan esseekokoelma Naurun biologia.
13.2.
  • Oslossa jutellaan valokuviin liittyvistä oikeuksista arkistonäkökulmasta(kin). Teoskynnys parhaillaan päälimmäisenä.
  • Törmäsin nuoreen juutalaispoikaan Venäjän vallankumouksen taisteluissa ja sain aiheen (taas) kiusata tamperelaista tuttavaani.
  • "Museoviraston henkilöstö marssi säästöjä vastaan", eli eivät jaksaneet odottaa niiden saapumista?
  • Uskalsin lukea oman kommentini Tutkijoiden äänessä. Ymmärsin sisällön, positiivista.
14.2.
  • Nyt tuli noteerattua SukuForumilla ja tiedän ainakin yhden blogini ei-lukijan... [Sillä tokihan asiasta olin täällä kertonut jo 30.1.2012]
  • Ai niin, eiliseen Tampereelle lähteneeseen tuli vastaukseksi pläjäys Venäjän armeijahistoriaa. Onni on kaveri, joka tietää jotain.
  • Kuuntelen Bbc:n Long view jaksoa, jossa Kreikan tilannetta peilataan Edward I:n rahattomuuteen 700 vuotta sitten.
  • korjaus: E III eikä I
15.2.
16.2.
17.2.
18.2.
  • Utrion Oppinut neiti lähtee kirjastoon. Luin alun, arvasin lopun. Oikein.
  • Hissa&keskiaika-twiittajia, jotka käyttävät "nordiskaa" etsii . Kelpaisikohan meänkieli?
  • Keskipäivällä 4 tuntia KK:ssa, 2 leffaa ja nyt alkaisi sitten käsiksen paikkaus. Taas. Konditionaalissa.
19.2.
  • SukuForumin viestistä mieleen: kuinka hyvin tunnemme kirkonkirjojen täydennysprosessit? Tutkittu vai arvailtu?
  • Jos lähtee lumisateeseen katsomaan Hiiden Hirven hiihtoa, niin hiihtääkö kukaan ja saako kuvia otettua? [En sitten lähtenyt]
  • Bbc doc Smiley's people ei ollutkaan vakoojakirjallisuutta vaan hymiön historiaa. Alkoi vakuutusfirman työntekijöiden motivaattorina.
  • Tavaan taas Hallenbergin voutiväitöstä. Helpompaa kuin 1500-l alkuperäislähteet, ainakin.
  • Dvd-koneeseen Bronowskin The ascent of man. Pahoin aavistuksin. Alkaa sentään Amerikasta eikä Lähi-idästä. Jotain uutta.
  • Esseesarja on kesältä 1973. 11 tuntia hailakoita värejä. Plussaa: ihmiskulttuuri alkaa Afrikasta. On muutakin kuin "sivilisaatiota".
  • Dramaattinen musiikki säestää alastoman lapsen nousua seisomaan. Olemme pystyasennossa. 40-v kuvakieli mielenkiintoisempi kuin selostus.
  • Tietokonegrafiikkaa kallonmuodon kehityksestä. Vihreä viiva mustalla pohjalla. Kallo pyörii ja muuttuu. 40 v sitten.
  • Keihäänheittoa säesti psykedeelinen musiikki. Syömme jo lihaa ja lähdimme Afrikasta. Nyt jää kasvaa maasta (?) ja urut raikaavat.
  • Vielä komeampi urkusointu: saamme tulen. Ja katsomme luolamaalauksia. Eläköön kulttuurievoluutio. Loput jaksot toiste.
  • Twiitissään markkinoi Kuopiota museoilla. Onko Suomessa paikkaa, jossa vähemmän kuin 2 museota?
20.2.
21.2.

Karjala ja Inkerinmaa kutsuvat...

... linkittämään sekalaista materiaalia. Yllä Upsalan yliopiston kokoelmasta Carl Axel Lekanderin vuonna 1900 maalama Badstu vid Taubila i Pyhäjärvi . Alla Louis Sparren piirrustukset jutusta Kuvia ja kuvauksia Venäjän Karjalasta, joka julkaistiin kirjallistaiteellisessa joulualbumissa Nuori Suomi vuonna 1892.
Karttoja
Sitten vielä aivan uskomattoman kamalia vuonna 1863 julkaistuja Kertomuksia Viipurin muinaisuudesta. Tyylinäyte:
Kaarle lähestyi neitoa, pani verisen miekkansa pois, otti häntä kädestä kiinni ja kysyi lempeällä äänellä: “— Kaunis neito! Olen pelastanut sinut Jurin kädestä. Olen jalon ritarin poika, olen ruotsalainen. Etkös tahdo vaimokseni? Sano, minä rakastan sinua. Sä olet kaunis, ihana!” Neito katseli nuorukaista, nuorukainen oli kaunis, jalo ja jalous, hyvyys loisti hänen kasvoistaan. Neito punastui, hän loi silmänsä maahan ja kuiskutti:“— Tahdon!”
Kyllä kosiessa kannattaa verinen miekka laittaa piiloon...

Ja alla Suomen kuvalehden numeroista 15.8. ja 1.9.1880 kaksi kuvaa "Vanhan Viipurin puistosta". Näitä voi verrata täällä aiemmin esitettyihin Ludvig von Nicolayn kirjan Das Landgut Monrepos in Finnland (1804) kuviin ja valokuviin 1900-luvun alusta.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Ei enää pinkkiä!

Huh, meni nopeammin kuin odotin/pelkäsin. Nimittäin Olofin voudintilien läpiselaus, josta oli jäänyt viimeiset vuodet roikkumaan kun kyllästyin digitaaliarkiston takkuiluun. Mutta eihän tutkimisen ole tarkoitus olla pelkästään hauskaa...

Laatutekniikan luennoilta kauan, kauan sitten muistelen, että laadulla on jotain tekemistä asiakkaan odotusten kanssa. Eli kun en odottanut, että digitaaliarkiston kuvat latautuvat vauhdikkaasti ja moitteettomasti, kestin palvelutason. Mutta epätasaista oli. Välillä seuraava kuva tuli alkukoossa silmänräpäyksessä, välillä joutui odottamaan minuutin verran. (Valehtelematta, toisinaan laskin sekunteja, joita kertyi kyllä kymmeniä.) Kun sivulla oli jotain, mitä piti zoomata...

Eli mielummin tihrusti silmälasit ruudussa kiinni ja harkitsi siirtymistä työpaikan neuvotteluhuoneesen, jossa olisi ollut kuvaheitin. SukuForumilla on ratkaisuksi ehdotettu kuvan lataamista omalle koneelle, mutta kun läpikäytävänä oli satoja sivuja niin se ei olisi kovin käytännöllistä.

Mitäs minä niistä sivuista sitten sain irti? Sanan sieltä ja toisen tuolta. Toivottavasti luotettavan erottelun kuittien, avoimien kirjeiden ja kirjeiden välille. Useimmista jälkimmäisistä lähetyspäivän ja lähettäjän. Joista teen amatöörimäisiä muistiinpanojani:

On se hyvä, ettei Arkistolaitos ole ottanut käyttöön sosiaalista metadataa. Saa joku muukin ilon etsiä ja löytää esim. sakkoluettelot.

Historiaa vieraista hyllyistä

Tapanani on kirjastoissa hakeutua historian hyllyille siinä toivossa, että silmiini osuisi jotain ennen näkemätöntä. Koskaan ei ole tullut mieleeni lähteä hakemaan historiaa muusta kuin 9-luokasta. Mutta onnekseni joku oli nostanut kirjaston härsyhyllyyn Anto Leikolan esseekokoelman, jonka kannen vanha painokuva taisi olla syynä huomioni kiinnittymiseen.

Rikhardinkadun kirjastossa luokkaan 504 hyllytetty Naurun biologiaa ja muita esseitä sisältää suomalaisen tieteen historiaa otsikoiden "Ruotsin Oppineisuus-Arkisto ja Porthanin Suomi", "Miten Darwin löysi tiensä Suomeen" ja "J. A. Palmén, eläintieteemme uudistaja" alla. Lisäksi kokoelmaan kuuluu essee "Historian välttämättömyydestä".

Tästä kirjalöydöstä innostuneena varasin muita Leikolan kirjoituskokoelmia Helsingin seudun kirjastokokoelmasta. Kokoelmassa Tiede on ihmisten tekoa (luokka 152) Leikola kysyy "Opetammeko Euroopan vai maailman historiaa?" ja vastaa "Opettaessamme Euroopan historiaa opetamme siis maailmanhistoriaa, eikä muuta maailmanhistoriaa ole olemassakaan."

Luokkaan 570 oli hyllytetty Kotilokabinetti, jossa kirjoitus "Pyhäjoen pohjalainen patriootti" esitteli minulle Pohjanmaan kuvaajan Pehr Niclas Mathesius. "Suomalainen kasvutar" kertoo kasvitieteemme ensimmäisistä tietokirjailijoista. "Luonnon historiallinen Suomi: erään käsitteen synty ja kukoistus" on mitä sanoo. "Höyhenten ja siipisulkien runous" käsittelee veljeksiä von Wright, "Merieläinten tutkijasta maaherraksi" Anders Johan Malmgreniä ja "Muuan unohdettu suomentaja" Aatto Supasta. "Ifin linna"ssa Leikola kirjoitti fiktion tunkeutumisesta todellisuuteen.

Käänteistä ilmiötä Leikola käsitteli esseessä "Tietokirja viihteenä", joka löytyy kokoelmasta Kirjoista ja viisaudesta (luokka 804). Siinä hän toteaa historiallisesta romaanista

Tietenkin sinä on kysymys historiallisen tiedon käytöstä kaunokirjallisen teoksen puitteina, mutta yhtä paljon on usein kysymys tietyn historiallisen aikakauden, ehkäpä kokonaisten aikakausien saaton, viihteellistämisestä lukijan tavoitettavaksi, olipa sitten kysymys lähimenneisyydestä tai niinkin kaukaisista ajoista kuin Björn Kurténin Mustan tiikerin neandertalilaismaailmasta.
Kokoelmassa Oppineisuuden hirmu - luonnontieteistä ja luonnon tutkijoista (luokka 570.09) Leikola kertoo Jacob Bonsdorffin matkakertomuksesta "Kesämatka 1799" kirjoituksessa, jonka lukijan kannattaa tutustua myös kirjan lopussa oleviin viitteisiin. Sama koskee kirjoituksia "Suomalaisen biologian alkuvaiheita", "Mikä mies oli Pehr Kalm", "Suomen hyönteistieteen isä", joka käsittelee Carl Reinhold Sahlbergiä, "Luonnontiede Suomessa 1800-luvulla" ja "Mistä solu on kotoisin", jossa kerrotaan biologian sanastomme alkuperästä.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Miten sukututkijat nähdään?

Facebookissa on viime viikkoina kulkenut kuvasarjoja, joissa esitellään eri ammattien imagoa useammasta näkökulmasta. Sukututkijatkin ovat saaneet omansa, amerikkalaisia versioita linkitetty Randy Seaverin blogissa. Ne eivät aivan sellaisenaan uponneet meikäläiseen, joten kotimainen versio alla.

Miten sukulainen näkee sukututkijan:


Miten ei-sukulainen näkee sukututkijan:



Miten akateeminen historiantutkija näkee sukututkijan:


Miten media näkee sukututkijan (versio A):


Miten media näkee sukututkijat (versio B):


Miten arkistolaitos näkee sukututkijat:


Miten Arkistolaitos toiveajattelee sukututkijat:


Miten vapaaehtoistoimija näkee sukututkijan:


Miten sukututkija näkee toisen sukututkijan:



Miten sukututkija näkee itsensä:


Rautatieltä sotaiseen vallankumoukseen

Tunnelmakuva yllä kirjallistaiteellisesta joulualbumista Nuori Suomi vuodelta 1896

Rautatiet ja rautatiehistoria ovat tänä vuonna ajankohtaisia, sillä Valtion rautatiet juhlivat 150-vuotista toimintaansa. Merkkivuoden merkeissä tulee raiteilla liikkumaan perinnejuna Valtteri, johon kuuluu 60-lukulaisen dieselveturin lisäksi 3. luokan matkustajavaunu 40-luvulta, 2. luokan vaunut 50- ja 70-luvuilta sekä vuorineuvos Walter Ahlströmille vuonna 1927 rakennettu salonkivaunu.

On ilmestynyt kirja ja jatkuvasti päivittyvä verkkosivusto. Siellä on jo monta historiaa sivuavaa juttua ja m.m. videot kolmannen luokan junavaunusta ja tsaarin junasta. Mistä tuli mieleen, etten enää muista mitä erinomaisen historiallista oli Nokian Båtvikin koulutuskeskuksen pihalla olevassa junanpätkässä. Selkeät valokuvat löytyvät siitä Flickr:stä: 1, 2 ja 3.

Luulin, että varastoissani olisi ollut joku esittelemätön ulkomaisen matkailijan raportti suomalaisilta rautateiltä, mutta en moista löytänyt. Haku Google Booksissa tuotti lehden Boys' Life joulukuun numerosta vuodelta 1919 toimintatarinan, joka käväisee Helsingissäkin. Pienellä surffailulla selviää, että kirjoittaja Paul Iogolevitch kertoo omasta elämästään ja tarina on julkaistu kirjana The young Russian corporal; the story of the youngest veteran of the war (1919). Kirjoittajaa esiteltiin lehden Boys' Life elokuun numerossa ja lisää faktaa tarjosi New-York Tribune 4.8.1918.

Hetki Helsingissä sijoittuu maaliskuuhun 1917, jolloin tsaari luopui vallastaan:
That night I went to a play. Just at the climax, there came the sound of shots in the street. The audience rose and made for the doors as though the theatre had been on fire. There was a wild panic and I was swept along to the street. In the glare of the electric lights from illuminated signs, I saw thousands of people running frantically up and down. Soldiers mingled with the crowd but whether they were with the crowd or against them it was impossible for me to discern.
I hurried to the armory.
"My father is inside," I explained.
"That makes no difference. My orders are to allow no one to enter without a special pass." But we managed to gain access.
The officers inside were eagerly discussing the situation and through the windows which overlooked the court, we could see the soldiers similarly engaged.
Suddenly one of the men burst into our room to report that the mob, led by some sailors, was at the gate preparing to rush the armory.
"Seize the officers! Lynch them! They are the cause of our suffering! We want no more officers!"
These cries could now be distinguished and confirmed the soldier's report. Some of the officers in the room turned white.
"Let us go out and mingle with the men," my father counselled. "If we stay here, they will naturally think we are opposed to them!"
Another soldier made his way into our room.
"Captain Borovsky has been seixed and lynched!" he shouted.
The information added to our nervousness. Then word came through officially that the Czar had abdicated. The news had been held back for twenty-four hours because the government realized that as soon as it became known many of the officers, no longer bound to the monarch they had sworn to serve, would join the revolutionists.
[...]
Walking through the streets of Helsingfors we noticed many agitators in civilian clothes and in uniform giving money to the soldiers and supplying them with liquor. Every effort was being made apparently to urge the men on to greater excesses and give the uprising the appearance of anarchy. From the accent of these agitators there was no mistaking their German affiliations. As the Finnish borders were them unguarded, it was easy enough for German agents to get into that country and forment the rebellion against the government.
Saksalaisethan tulivat Suomeen isommalla joukolla keväällä 1918 ja jos Gallican alle kopioituihin valokuvien kuvateksteihin on luottamista, "venäläiset" polttivat heidän edeltään Hangon aseman. Ikäänkuin rautateihin palataksemme.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kaapattua


Sveaborg-projektin blogissa Annaliina Lassila jakoi muistiinpanoja hylkeestä vuonna 1755. Reijo Valta referoi 160 vuoden takaista keskustelua Suomen rahayksikön nimestä.

Jussi-Pekka kertoi valmistautumisesta arkistomatkaan Pietarissa ja paikan päältä paikallisista realiteeteista ensimmäisestä päivästä alkaen.

Kari Rydman esitteli runoilevan opettajattaren Hulda Jung. Ametsapuro pääsi sukututkimuksessa verkkolähteillä Tampereelta Ruotsiin asti.

Gradua työstävä Sohvi "herkistyi pohtimaan historiantutkijan roolia" ja tutkimussuunnitelmaa miettiessään totesi
Olen minä sentään ensi torstain pyhittänyt kansalliskirjastolle, jossa tulen viettämään monta pyörryttävän hauskaa tuntia eduskuntakeskusteluja kopioiden. Ihan sormet jo syyhyää. Lainaan itseäni toisaalta, 2000-lukulaista first world -prinsessaa ärsyttää, ettei noita voi olla sähköisesti missään :D Hirvittävän uuvuttavaa liikkua fyysisesti materiaalinsa perässä? Ilman tietokonetta?
Otto Aura sai valmiiksi gradunsa Rakennustöitä jatkosodassa. Työ, työvoima sekä rationalisointi linnoitustöissä 1941-44. Kyseessä on valtsikan gradu, ja sellaisia ovat myös
Jyväskylässä on hyväksytty taloushistoriallinen gradu Suomalaisten suuryritysten vuosina 1851-1925 syntyneiden johtajien elinikä, tekijänä Juho Ålander.

Helsingin yliopiston uutisiin oli Anu Lahtinen päässyt kertomaan tuoreesta kirjasta Kirjeet ja historiantutkimus.

Aino-Maria Savolainen kuunteli Katja Ketun Kätilön äänikirjana. Jenni S. luki saman. Kirjavinkeissä Irja esitteli Tuulikki Pekkalaisen kirjan Susinartut ja pikku immet. Sisällissodan tuntemattomat naiset.

emma tilannepäivitti ja kertoi, että
"ai nii, luin sellasen kirjan kuin aleksanterin opettaja, joka kertoo aristoteleestä. se on historiallinen romaani, eli siinä on keksittyäkin. se kuvaa aristotelestä enemmän pienten arkisten tapahtumien ja perhe-elämän ja arjen kautta kuin teosten tai julkisten puheiden tai muun sellaisen pönötyksen. ja hitto et se oli hyvä! äärettömän vähäeleinen, jotenkin loppuunsa hiottu. ei yhtään rönsyilevä vaan hirmu hallittu koko ajan, mut niin nerokas. eteni aina sivutolkulla kerralla.
saattaa myös johtua siitä, että rakastan aleksanteri suurta. "

Mitä olen oppinut Twitterin käytöstä?

  1. Twitteriä voi käydä lukemassa rekisteröitymättä palveluun.
  2. Yksittäisen päivittäjän päivitykset voi tilata rss-lukijaan. Itse teen näin Project Gutenbergin uutuuksien kanssa.
  3. Itse palvelun käyttö on mielekästä vain jos on sopiva määrä mielekkäitä seurattavia. (Jollei sitten ole luomassa brändiään, jolloin oleellista on seuraajien määrä.)
  4. Historiaan ja arkistoihin liittyviä englanninkielisiä twiittajia on enemmän kuin ehtii lukea.
  5. Museoiden, historian ja arkistojen kanssa työskenteleviä ruotsalaisia on Twitterissä huomattavasti enemmän kuin suomalaisia. Jälkimmäisiä tämän listan alla.
  6. Seurattavien keruu pitää aloittaa jostain. Esimerkiksi tutusta tai virtuaalitutusta.
  7. Lisää seurattavia löytyy kätevimmin selailemalla jo seurattujen seuraajia ja seurattavia.
  8. Liian pitkällä seurattavien listalla palvelussa käyminen muuttuu työlääksi.
  9. Toisin kuin Jessica Parland-von Essen Twitter-ohjeistuksessaan på svenska en suosittele seuraamaan kaikkia, jotka seuraavat sinua. Katso kohdat 3 & 8.
  10. Twitter ei ole sen hyödyllisempi kuin muutkaan SoMe-palvelut. Jollet saa siitä mitään irti, unohda koko juttu.
Käsittääkseni museoiden, historian, arkistojen tms. kanssa työskenteleviä/harrastelevia suomalaisia Twitterissä ovat, mielivaltaisessa järjestyksessä lueteltuna,

Anne Metsäpuro (@Ametsis), jonka tekstit ovat lukon takana.
Juha V (@Genea)
GeekGirlHumor (@geeklaugh)
Heikki Halonen (@luuppi)
Vantaan Kaupunginmuseo (@VantaaKaupMuseo)
Johanna Ilmakunnas (@JIlmakunnas)
Satu Kantojärvi (@satukjarvi)
Juha Järvelä (@JuhaJarvela)
Miia Kuha (@MiiaKuha)
Sari Sarajärvi (@Siksko)
Tomi Ahoranta (@TomiAhoranta)
Kirsi Vesterbacka (@KVesterbacka)
Hannele Klemettilä (@HKlemettila)
Kirsi Vainio-Korhonen (@KirsiVainioKorh)
Jessica Parland-von Essen (@JPvE)
Jussi-Pekka Hakkarainen(@Hakkarainen)
Jyrki Hakapää (@Hakapaa)
Anu Lahtinen (@anulah)
Eva Ahl-Waris (@tmievaahl)
Jyrki Ilva (@jyrki_ilva)
Teija Försti (@TMBFo)
Anni Sairio (@Anni_Sairio)
Hannu Salmi (@hannusalmi)
Pirjo Hamari (@phamari)
Sam Kaislaniemi (@samklai)
Marjo Kaartinen (@MarjoKaartinen)
Tapani Sainio (@TapSq)
Markus Merenmies (@MarkusMerenmies)
Charlotta Wolff (@CharlottaWolff), jonka tekstit ovat lukon takana.
Kirsi-Maria Hytönen (@KirsiMariaH)

Niin ja minä itte (@K_KM_K)