maanantai 29. syyskuuta 2008

Väitöstilaisuudessa

Osallistuin lauantaina Yrjö Talan väitöstilaisuuteen. Jatkomenojen vuoksi jouduin törkeästi poistumaan kesken, mutta oletan että tohtorin arvo tuli.

Talan otsikko oli Kirkon vai valtion kirjat? - Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904. Alun lektiosta selvisi, että muutamille (yhdelle?) papille tuotti ongelmia yhdistää papin virka rikosrekisterin pitoon. Papit nimittäin vastaanottivat (alunperin omasta pyynnöstään) oikeuslaitokselta tiedot tuomioista ja toimittivat vastaavasti oikeuskäsittelyyn tiedot aikaisemmista rikoksista.

Toisaalta oli muutamia seurakunnan jäseniä, jotka eivät halunneet olla seurakunnan jäseniä tai kastaa lapsiaan. Tämä tarkoitti, ettei pappi voinut antaa heistä todistusta ja tie esim. yliopistoon saatoi katketa. Väitöskirjaa selaillessa huomasin, että mukana oli muutamia esimerkkejä siitä minkälaisilla reunahuomautuksilla tällaiset lapset oli kirkonkirjoihin (kuitenkin) merkitty.

Kirjassa oli lukuisia muitakin asiakirjaesimerkkejä. Ensimmäinen luku oli kirkonkirjojen historiasta ja ainakin se pitää lukea kunnolla. Kunhan ehtii ja jaksaa... tämä viikonloppu kului muuhun.

Ei kommentteja: