Lehtileikepinosta

Lähikuva vanhasta miestyypistä Helsingin asemalla 20.6.1941. SA-kuva 20037
Laivakopioden jatkoksi on tehty kopio lentokoneesta, jolla ensimmäinen suomalainen teki onnistuneen moottorilennon vuonna 1915. Kone on esillä Kouvolan Keltakankaalla. (HS 16.8.2013)

Eero Haapanen sai paikallishistorialliselle kirjalleen Rysäkeisarit sivun tekstimainokseksen Hesarista 19.8.2013. Kirja perustuu Erik Karlssonin (1912-2002) tarinoihin, joita Haapanen taustoitti "poliisin ilmoituspäiväkirjoista ja oikeuden päätöksistä".

Menneeseen Helsinkiin vie myös Kjell Westö uudella romaanillaan Kangastus 38, joka arvosteltiin Hesarissa 20.8.2013 ja on ehditty käsitellä jo muutamassa seuraamassani kirjablogissakin.

Hesarin kulttuurisivuilla 25.8.2013 arvosteltiin Kouvolan taidemuseon näyttely, joka "esittelee lasten elämää Suomessa lähinnä viime vuosisadan ajalta." "Näyttelyn huumori hyödyntää nostalgiaa, mutta ei jää sen vangiksi", toteaa Veikko Halmetoja. Näyttelykirjassa Chanelin vitonen ja sotilaiden ruuti kirjoittajat kertovat lapsuutensa hajumuistoista. Mukana on Suvi Ahola, joka mainitsi kirjan kolumnissaan 5.9.2013.

Ulkomaansivuilla Hesarissa 28.8.2013 otsikoitiin, että "Venäjä yhtenäistää historiakirjojaan". Putin oli näin määrännyt helmikuussa ja nyt on valmiina "39-sivuinen listaus Venäjän historian tärkeimmistä tapahtumista slaavien saapumisesta nykypäivään". "Työryhmä toteaa, että historian oppikirjojen pitää tukea isänmaallisten kansalaisten kasvattamista. Nuorison pitäisi tuntea ylpeyttä isänmaastaan ja sen historiasta, jossa ryhmän mukaan on menestysten lisäksi myös virheitä."

Elokuun Yliopisto-lehdessä 6/2013 Pirjo Hiidenmaan pääluku käsittelee MOOC:ja, joissa tämän mukaan "opettaja kertoo kaiken, ja opiskelija painaa sen mieleensä sellaisenaaan". Ei pätenyt kesän arkeologiakurssiin, mutta pätee muutamaan kotimaiseen korkeakouluopetuskokemukseeni.

Samaisessa lehdessä on alkulukuna Juha-Matti Granqvistin sosiaalihistoriallinen analyysi helsinkiläisporvaristosta 1700-luvun lopulla. Esille nostetaan myös Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistojen sekä Kotimaisten kielten keskuksen tutkijoiden yhteishanke, jossa biologit ja kielitieteilijät käyttivät tilastotieteellistä laskentaohjelmaa kanta-uralin haarautumisten ajoittamiseksi. Muutoksien taustaa on etsitty ilmastonmuutoksista.

Edelleen samassa lehdessä oikeustiedettä ja meriarkeologiaa opiskeleva Ville Peltokorpi kommentoi kirpeästi Ahvenanmaan samppanjalöydön nostamista myymistä. "Sukeltajien löytö määriteltiin Ahvenanmaan maakunnan omaisuudeksi sen omien, tiukkojen muinaismuistolakien nojalla. Silti maakunta möi pulloja kuin ne olisivat elintarvikkeita, ei muinaisesineitä."

Matti Mäkelä aloittaa kirja-arvionsa (HS 3.9.2013)

"Tapio Koivukarin romaanien tenho on perustunut kahteen asiaan. Ne kuvaavat historian vaiheita, joita Suomessa ei juuri tunneta. Rauman seudun menneisyys on vähän kuin ulkomailla olisi.

Toinen Koivukarin vahvuus on ollut tarkka epookin tuntemus. Niin kieli kuin kölipuiden veistotekniikka ovat vankasti kirjoittajan hallussa." 

Koivukarin uutuus on Käpykaartilaiset.

Lauttakylä-lehden 29.8.2013 jutun ingressi on asiallinen: "Tapani Mikola on kirjoittanut yli 30 kirjaa. Taas on ilmestynyt kaksi lisää." Näistä "Kasvatus, kulttuurit, valistuneisuus on yli 130-sivuinen tietopaketti, joka käsittelee huittislaista kulttuurityötä ja sen merkitystä paikkakunnalle." Mukana on m.m. 1920-luvun konserttikannatusyhdistys, jonka kaltaisen huomasin sanomalehdistä toimineen myös Kokemäellä. Tutkittu ilmiö?

Taina Mäkinen noterasi Hesarissa 4.9.2013 Merikasarminkadun graafisella betonilla jäljennetyt valokuvat, jotka olivat itsellenikin iloinen yllätys.

Turun yliopiston arkeologien arvatenkin järjestelmällinen kolmen vuoden työ kuitattiin Hesarissa 5.9.2013 otsikolla "Maan vanhin kirkko löytyi sattumalta". Hienoa, että 3500 euron vuosibudjetillakin saadaan tuloksia eikä valitusta resurssien vähyydestä.

Wienissä runsas sata vuotta sitten

FamilySearchin tietokanta "Austria, Vienna Population Cards, 1850-1896" sisältää muutamia suomalaisia. Kukaan heistä ei tainnut olla pysyvä siirtolainen.

Korteista ei ole kuvia käytettävissä, joten epäilystä, että Eusio Alho s. 24.12.1878 Lammi olisi etunimeltään oikeasti Ensio ei voi varmistaa. Vaimonsa joka tapauksessa nimeltään Elna. Varsin varmasti siis ylioppilasmatrikkelin Ensio Alho, jolla on sama syntymäaika ja -paikkakin.

Väliin näkymä Wienistä vuoden 1915 paikkeilla (OSU special collections, Flickr).

Vuonna 1904 on rekisteröity Ernst Ehrnrooth s. 1871 Helsinki. Nimi ja syntymävuosi stemmaavat Wikipediaan.

Vuonna 1905 on rekisteröity Isak Malakias Alanen s. 1858 Turku. Vaimo Ragnhild s. 1881. Stemmaa ylioppilasmatrikkeliin.

Vuonna 1907 on rekisteröity Johannes Öhquist s. 10.2.1852 Helsinki. Vaimo Lilli. Helsingin kastetuista ei Johannesta löydy tuolla päivämäärällä. Jos syntymäpäivä on väärin, niin kaima olisi tarjolla Wikipediassa. Verkkosukupuun mukaan Wikipedian miehen vaimo on Lilly.

Vuonna 1908 on rekisteröity Tw Aschan s. 18.8.1877 Tammisaari (Yo-matrikkelissa Tor Gustaf Adolf) ja Harald Andersin s. 17.3.1883 Viipuri (Wikipedia).

Vuonna 1909 on rekisteröity  Walter Ekström s. 8.11.1871 Viipuri (Wikipedia) ja Eduard Elenius s. 1.6.1881 Muola (Wikipediassa Edvard).

Vuonna 1910  rekisteröity Alexis Von Enehjelm s. 2.10.1886 Hämeenlinna rekisteröitiin myös vuosina 1912, 1912, ja 1914. Hän oli tenori, jonka ääntä voi kuunnella Ylen arkistossa.

Vuonna 1910 rekisteröitiin myös Alexander Alen s. 21.2.1885 Helsinki ja Amos Anderson  s. 18.3.1878 Kemiö. Jälkimmäinen lienee tuttu nimi useimmille (ainakin tämän viikon museouutisoinnin myötä), mutta Wikipedian tiedot eivät riitä kertomaan Wienin matkan mahdollista syytä.

Vuonna 1911 rekisteröitiin Paavo Ahlman s. 24.5.1874 Helsinki. Vaimo Alma Maria Auer s. 12.12.1880.Ylioppilasmatrikkeli kertoo, että Ahlman oli näyttelijä ja kuoli Berliinissä 1911.

Wienissä 1900-luvun alussa käynti korreloi siis vahvasti yliopistokoulutukseen ja Wikipediaan vievään elämään. Tätä viimeistellessäni Historiallinen sanomalehtikirjasto temppuilee ja Alexander Alén jää selvittämättä.

Elo- ja syyskuun vaihde

27.8.

• Antiikin asiantuntija arvioi yhä uudempaa tavaraa | Yle Uutiset | yle.fi

28.8.

• Jaaha, @vuorikristiina on sijoittamassa tulevan kirjan tapahtumia Kokemäelle. Suositellaan muillekin! 
• Kittilän kulttuuriperintöinventoinnin erikoisempia kohteita  
• Mika Kaurismäen elokuvaa Ruotsin kuningatar Kristiinasta kuvataan Turussa, jossa mimmi ei tiettävästi koskaan käynyt. (TS)
• Merkintä "Kuva: Facebook" on vähän kuin "Kuva: TV". Jos lähde ei tiedossa, kannattaako jakaa eteenpäin?
• Bing-käännös twiitistä tekee päivämäärämuutoksen 25.9. > 16.1. Millä ihmeen logiikalla?
• Niin ja Bingin mielestä Terttu Lempiäinen > Joseph L. englanniksi. Että on hyödyllistä.
• Maistraatti tarvitsee huiman pinkan paperia, jotta tulee todistettua, että olen mummoni ainoan lapsen ainoa lapsi. Sukututkimus on löysempää

29.8.

• Yleisradion mukaan elimme Suomessa keskiaikaa vielä 1600-luvun alussa. Ja edelleenkin?

• Ihmiset, jotka haluavat keskustella pitkän matkan bussissa, voisivat istua vierekkäin eivätkä pajattaa käytävän yli. #ajatus
• Myin pitkästä aikaa 3kpl sukukirjaa vuodelta 2007. Vielä ~10 jäljellä, onneksi sittemmin @bodsuomi eli print on demand. 

30.8.

• Vau! Koulu-tunnillani ollut oli löytänyt puistokeskustelussa talohistoriikilleni uuden informantin ja tiedotti ystäv. spostilla minulle.
• Teräviä huomioita arkistopäiviltä @ollialm'in toimesta. Normien ohitus, arkistojen tehtävä ja markkinointi 
• Ihmettelimme isän kanssa kynttilänjalan monogrammia. Onneksi oli kaiverrettu myös pvm. Kyseessä vanhempieni häälahja. #äitiolisitiennyt

31.8.

• Espoossa löytynyt hieno keskiaikainen kultasormus tällä viikolla.  
• Sanojen sirppi ja viikate etymologiaa Antti Ijäksen blogissa 
• Kirjablogissa Eino Salmelaisen muistelmat vuodelta 1954. Välillä tosiaan vanhempaakin kirjallisuutta.
• Kari Rydman etsii vanhaa tielinjaa kartoista ja ilmakuvista.  

1.9.

• "Kun hulluutta ilmenee, silloin on kuin oltaisiin Suomessa." Ruotsalainen sanonta 1650-luvulla. Vilkuna 2010, s. 103
• Yksi näki vaivaa saadakseen kulttuurihistorian gradunsa verkkoon. Harvinaisuus Turussa, edelleen, valitettavasti.  

2.9.

• Internet vie pitkin maailmaa. YouTuben mukaan olen tänään Saksassa ja tavallinen musiikkilistani ei soi.
• @osulop teki huomion ja johtopäätöksen tenttikirjan esipuheesta.
• Gutenbergin "metatiedot" palaavat. Näyttää painetun ennen kirjoittajan syntymää ja Ahon kuolemaa. P.o. 1922. 
• @HonkasaloLaura luki 110 vuotta vanhan romaanin.

3.9.

• Sanna Aro kysyy fiksusti, että jos Elop oli Troijan hevonen, kuka on stoorin Odysseus?
• Lähihistorian kirjoittaminen on haastava laji. "Jorma Ollilan muistelmat menevät uusiksi"
• Työväenopiston ilmaisluento omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta kerää naisvaltaista yleisöä. Puhujana Heli Hulmi.
• Luennolta sai pari hyvää pointtia. Rajaaminen ja painotus "luvallista". Tarina pitää kirjoittaa, sitä ei ole valmiina. Menneisyys ei valmis.
• Kun Ruotsissa kerrotaan sukututkijoille Bure-projektista, ei projektin suomalaista historiantutkijaa nimetä ollenkaan

 4.9.

• Saamen kielipesätoiminta vähenee | Yle Uutiset | yle.fi
• For Biographers, The Past Is An Open (Electronic) Book 
• Isän tietokoneen kovalevy hajosi. Tiedostoja ei yritetty pelastaa, sillä "onhan niitä tikuilla". Ei kylläkään kaikkia. #arkistoseulonta
• Toivottavasti poimin tarpeeksi vanhempien valokuvista Flickr-tilille ja toivottavasti saan ne vielä uloskin. Nyt varmuuskopioimaan kotikone. 
• What is a museum? Several answers. Right or wrong?
• Talohistoriikkia edattu pitkästä aikaa. Edelleen jumissa 70-luvulla. Ja pitäisi päästä kiinni toisiin projekteihin.
• "pelkästään korkeakulttuurista pitäviä oli Suomessa viime vuosikymmenen lopulla 0,2–0,5% kansalaisista"
• Suomessa on jäähdytysalan museo?! Siististi tehty video (ainakin alussa).

5.9.

• Kävi ekaa kertaa elämässään Kansallismuseossa Taiteiden yössä: "tällainen piipahdus lisäsi mielenkiintoa" 
• Perstuntumalta sanoisin, että koskaan ei ole ollut valtiota Lindqvistin kirjan kannen rajoilla. 
• Simo Muiria työllistävät sukututkijat, sillä harvat osaavat lukea vanhoja heprean tai jiddišinkielisiä asiakirjoja.

Vammaisuudesta ennen

Eilen mainitsemani Kustaa H. J. Vilkunan kirjan loppupuoleen sisältyi hajatietoa suhtautumisesta vammaisuuteen, kuten muistelinkin Pulkkisen luentoraporttia kirjoittaessani ja aihetta viimeksi sivutessani.

"Kehitysvammaisia, aistiviallisia ja liikuntarajoitteisia" sijoitettiin 1700-luvulla hospitaaleihin, joissa "hullut" olivat enemmistönä (s. 74). Esimerkiksi Kruunupyyn hospitaaliin tuli vuonna 1727 Kalajoella syntynyt ja Kruunupyyssä pitkään asunut sokea piika Susanna Laurintytär, joka oli elänyt kauniisti ja jumalaapelkäävästi (s. 75).

Seilin hospitaaliin toimitettiin 1700-luvun puolivälissä edesmenneen vänrikki Spåran tytär Anna Elisabet, joka oli ollut syntymästään kuuro (ja siis myös ajan ajatuksin mykkä). Hänen äidillään oli elätettävänään kaksi muuta tytärtä (s. 89-90, 164). Verkon sukutaulun mukaan Anna Elisabet oli syntynyt 15.5.1732 Hans Spåren ja Dorotea Elisabet Tyrohlin tyttäreksi. Hans Spåre kuoli Tukholmassa 1754.

Kehitysvammaan Vilkuna yhdistää termit tylsäpäisyys ja nöyräpäisyys ja päätyy johtopäätökseen, että talonpoikaisyhteisö elätti nämä ihmiset "kotiseudullaan, useimmiten kotonaan ja joskus yhteisesti kirkon varoista" ja "ainoastaan hyvin harvassa tapauksessa lähetti nöyräpäisen hospitaaliin"(s. 79, 85, 86). Tällainen poikkeus oli Tuomas, joka oli vuoden 1704 paikkeilla syntynyt Kälviällä sormettomana ja varpaattomana. Hän oli 20-vuotiaana veljensä hoidossa Välikannuksessa. Veli arvioi Tuomaksen täysin tylsämieliseksi ja oman köyhyytensä ja velkaisuutensa tähden anoi pitäjältä apua. "Kättö-Tuomas" otettiin Kruunupyyn hospitaaliin toukokuussa 1724  (s. 89).

Ihmisinä pidettiin erilaisiakin, sillä kasteen saivat "joroislaiset vatsasta yhteenkasvaneet kaksoset 1708 ja Naantalissa 1675 kerjäläisnaisen Yrjö-poika, jonka oikeassa kädessä oli vain kaksi sormea ja vasen käsi muistuti käärmeen pyrstöä"(s. 156).

Liikuntarajoitteiset, kuten rammat, saattoivat olla julkisen pilkan kohteita, mutta tätä ei pidetty hyväksyttävänä käytöksenä (s. 116, 127, 159). He saattoivat pärjätä maalaiselämässä ilman tukeakin (s. 162).

BBC:n radiosarjassa mainittiin useasti fyysisesti erilaisten julkinen esittely. Tapaa esiintyi Suomessakin 1800-luvulla (s. 160-163).

Kriittisesti iän kategorioista

Aikomukseni madaltaa lukemattomien historiaopusten pinoja ei ole tänäkään vuonna edistynyt. Viimeisin yritykseni oli läpilukea Kustaa H. J. Vilkunan Katse menneisyyden ihmiseen. Valta ja aineettomat elinolot 1500-1850 (2010, Historiallisia tutkimuksia 253). En päässyt kuin ensimmäisen neljänneksen "Iän kategoriat" loppuun, kun piti päästä purkautumaan.

Esipuheessaan Vilkuna puhuu hallinnon (hengellinen ja maallinen) suhteesta kansankulttuuriin tavalla, joka palautti mieleen Pulkkisen luennon kansanuskon ja kristinuskon rinnanelon. Vilkunan sanoin "Rahvas ei alistunut yhteiskuntakuriin, vaan se sopeutti kruunun ja kirkon velvoitteet omiin moraalisiin rakennelmiinsa, eli tavallaan ja traditioidensa varassa, niskuroi, valitti ja vähät välitti kruunusta." (s. 8)

Traditioidensa, ei perinteidensä. Tämä ei ole popularistinen kirja, vaan teksti, jossa hautausluetteloista "on eroteltavissa eri informaatiotasoja, joita taas voi yhdistellä probleemikeskeisesti muuttujina" (s. 39). Kuitenkin ollessani vielä lapsuuden kuvauksessa (s. 26-37) aioin suositella kirjaa kansankulttuurista kiinnostuneille. Missään aiemmin en ollut nähnyt vastaavia yksityiskohtia lasten suojelemisesta ja heidän leikeistään. Mistä heräsi kiinnostus tiedon lähteisiin ja ilokseni lähdeviitteet olivat samalla sivulla.

Tuomiokirjoihin oli viitattu useasta tuomiokunnasta. Aloin kaivata tietoa (jota ei esipuheesta löytynyt) läpikäynnin kattavuudesta. Olivatko ainoita mainintoja ilmiöistä vai ainoita sattumalta löytyneitä mainintoja? Kriittisyyden herättyä kiinnitin huomiota yleistäviin lausumiin kuten "Talonpoikaisessa yhteisössä toisen palvelukseen mentiin aikaisintaan 11-12-vuotiaana" (s. 35). Kuullostaa realistiselta, mutta minkälaisella historiallisella metodilla tähän on päästy kahdesta merkinnäistä haudattujen luetteloissa Pohjanmaalla?

Eikä tässä kaikki. Vanhuuden käsittelyyn päästessä yleistäviä lausahduksia perusteellaan kahden sijaan toisinaan vain yhdellä hautausmerkinnällä. Tähän en harrastelijana pystyisi. Ilmiselvästi siellä yliopistossa opetetaan jotain merkittävää.

Omassa korkeakoulussani sain kymmenien opintoviikkojen edestä opetusta tiedon analysointimenetelmistä. Niinpä suustani alkoi purkautua ähkäisyjä ja satunnaisia kirosanoja, kun Vilkuna sivulta 39 alkaen "monimuuttuja-analysoi" vanhuuteen kuolemista hautauskirjauksissa.

Lähtökohta on oiva. Jokaisen kirjauksen voisi koodata ja saada tietueen, jossa
tapahtuma-aika, sosiaalinen asema (säätyläinen, talollinen, muu), sukupuoli, ikä, kuolinsyy (merkitsemätön, vanhuus, muu), seurakunta (läänin tasolla?). Diskreettien muuttujien multidimensionaalisen analyysin työkalut eivät enää ole kirkkaana mielessäni, mutta olen aivan varma, että tehokkaimmillaan ne ovat jotain muuta kuin parinsadan vainajan taulukointi kolmelta vuodelta ja neljästä seurakunnasta (s. 41). Ehkä tällaista(kin) opetetaan historian metodiopinnoissa hyvänä käytäntönä?

Itseäni sekä itketti että nauratti kun Vilkuna taulukkoa seuraavassa tekstissään viittaa muutttujiin e tai i.  Mitään hyödynnettävää tietoa vanhuuden ymmärtämisestä entiseen aikaan en löydä näistä "tilastollisista" havainnoista tai yksittäisistä muista Vilkunan keräämistä tiedoista. Gottlund oli 25-vuotiaana "tarkoissa tieteellisissä havainnoissaan" kutsunut yli 50-vuotiasta naista vanhaksi akaksi (s. 45). Jos vastaavan ikäinen kirjoittaisi saman henkilökohtaisiin muistiinpanoihinsa tänään, mitä se kertoisi yhteiskuntamme käsityksestä vanhuudesta?

Kuvituksena vanhuuden ja nuoruuden kohtaaminen Daniel Nyblinin mv-valokuvaamassa Arvid Liljelundin maalauksessa Pieni soittoniekka.

Museotilastohutkintaa

Eilen Museovirasto julkaisi viime vuodelta ammatillisesti hoidettujen museoiden toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä tilastoja. Listassa on 325 museokohdetta ja huvikseni luin listan läpi ja merkkasin ne, joissa muistan varmasti elinaikanani käyneeni. Saldo 110 eli vielä on ensikokemuksia koettavaksi ja raportoitavaksi näissäkin. Paikallis yms. museoista puhumattakaan.

Tilastoja oli tarjolla useammaltakin vuodelta, joten länttäsin ne (taas huvin vuoksi) yhteen. En hienosäätänyt raportoimattomia arvoja vaan muutin ne kylmästi nolliksi. Tällä tekniikalla, jättäen taidemuseot pois, museokäyntien määrä on Top12-paikkakunnilla kehittynyt seuraavasti.

Seuraava paikkakunta olisi muuten ollut Inari, jonka Saamelaismuseo Siida veti sisään viime vuonna lähes 55000 vierailijaa. Juuri se Siida, joka on ollut viime viikkoina uutisissa siksi, että Inarin kunnanhallitus on päättänyt lopettaa Saamelaismuseo Siidan toimintatuen vuoden 2014 jälkeen. Lisää tietoa esim. Ylen uutisessa.

Valtakunnallisesti käyntimäärä on ollut viime vuodet 3,6-3,7 miljoonaa. Kun siihen sisältyy ulkomaiset turistit, koulusta museoon pakotetut ja himomuseohyppääjät on selvää että suuri osa suomalaisista ei käy vapaaehtoisesti museoissa kertaakaan vuodessa.

Kun museokäynnit suhteutetaan ilmoitettuihin aukiolopäiviin, paikkakuntien lista menee varsin eksoottiseksi. Mustasaaren Stundars on auki viitisenkymmentä päivää ja kerää sinä aikana reilut 10 tuhatta kävijää. Kangasalan ainoa tilastoitu museo on Mobilia, joka on auki koko vuoden ja siellä ehtii käymään yli 35 tuhatta kävijää. Punkaharjun vetovoima on Lustossa ja Askaisten lienee selvä yleistiedolla.

Museoista "paras" tällä mittarilla on Mannerheimin salonkivaunu. Tosin vuonna 2012 tulos heikentyi kun aukiolopäiviä oli kaksi eikä edellisten vuosien yksi.

Ilmaiskäyntien osuus näyttää korreloivan negatiivisesti käyntimääriin. Hyvästä/suositusta kannattaa maksaakin?

(Oikeaan analyysiin tarvittaisiin lisätietoa ilmaisuuskäyntien laadusta. Ja muutakin ajattelua.)

Ja sitten vielä se luettelo, joka on jo muuallakin tilastoista tuotettu eli eniten vierailijoita keränneet museot

Ja yli 250 päivää auki olevista museoista listan pohjalla ovat

Täytyy tunnustaa, että Friitalan nahkamuseo kuuluu niihin museoihin, joissa en ole koskaan käynyt. Pitänee skarpata ennen kuin sille käy kuin Kumbukumbulle. Jossa sentään olen käynyt. Kuin myös Sibeliuksen syntymäkodissa ja Uudenkaupungin museossa.

Alkoholihistoriaa kahdessa osassa

1) Ellei äskettäisessä Twitter-keskustelussa Tapani Sainio olisi muistellut Jallusta kirjoitettua gradua olisin jättänyt kirjaston uutuuslistalle ilmaantuneen Jonna Pulkkisen kirjan Jallu. Jaloviinan ja paloviinan historia todennäköisesti huomiotta. Nyt piti sitten tarkistaa oliko kirjoittaja sama kuin gradulla (ei) ja oliko gradu lähdelistalla (joo).

Gradun makuinen oli kirjakin, joka lähti selostamaan kirjallisuuspohjaisesti Suomen alkoholihistoriaa 1500-luvulta alkaen. Vasta tässä vaiheessa huomasin, että alaotsikossa oli myös sana paloviina. Hauskempi kirja olisi kyllä syntynyt, jos Pulkkinen olisi malttanut tehdä siitä kolmanneksen lyhyemmän keskittymällä jaloviinaan. Nyt eri osat vaikuttivat lähes erillisiltä kirjoilta.

2) Eräänlainen prologi Pulkkisen kirjalle on viime keväällä hyväksytty Jenni Lareksen gradu Jok' on joukossa ilona, ravintona rahvahassa. Alkoholijuomien taloudelliset ja sosiaaliset merkitykset ennen paloviinan yleistymistä 1500-luvun Suomessa. Siitä olisi ollut iloa pari vuotta sitten kirjoittaessani Olof Ångermanin elämästä 1500-luvun Suomessa. Kirjassani yhdistin parilla esimerkillä alkoholin käytön väkivaltaan, mainitsin olutlaadut ja esittelin simareseptejä. Enemmänkin olisi voinut sanoa.

Simareseptit mainitsee lyhyesti Lareskin ja viittaa artikkeliin, jota en itse löytänyt. Tuontialkoholista Lares on kerännyt tietoja Turun tullauslistoista. Ulkomailta tuotiin jonkin verran olutta, mutta pääasiassa viinejä ja simaa. Tullin lisäksi hallinto keräsi alkoholista aksiisia eli kun viinaverosta puhutaan voitaisiin vedota vuosisataiseen perinteeseen. Ja ruotsalaisiin.

Vielä 1500-luvulla suomalaiset eivät nimittäin olleet ruotsalaisia, minkä huomaa sivun 48 Tukholman alkoholihinnastosta. Kannu suomalaista simaa kustansi kapakassa 9 äyriä 18 penninkiä ja vastaava määrä tukholmalaista 2 äyriä 8 penniä. Kansallisylpeän harrastajahistorioitsijan ajatukset selittävät eron laadulla, mutta Lareksen teksti sivulla 19 paljastaa, että suomalaista simaa verotettiin raskaammin kuin saksalaista tai liettualaista. Kyse ei siis ollut ainoastaan varsinaisruotsalaisen tuotannon suojelusta vaan suomalaisen tuotannon edellytysten heikentämisestä samaan tapaan kuin nykyään länsimaiden ja kehitysmaiden välisillä tulleilla tehdään. Mielenkiintoista.

Yllänäkyvä postillakuva esittää Tr. Fr. Troels-Lundin kirjassa Dagligt Liv i Norden i det sekstende Aarhundrede juomien läsnäoloa kaikkialla 1500-luvulla. Saman on todennut myös Lares, joka on tavoitellut alkoholin sosiaalista historiaa vähäisistä Suomesta säilyneistä oikeuspöytäkirjoista, Olaus Magnuksen Pohjoismaiden historiasta, klassisesta tapaopasta ja keskieurooppalaista tutkimuksesta. Jäin miettimään, miksei Suomi tässä yhteydessä ollut ruotsalainen/pohjoismainen? Lares oli käyttänyt Tukholman ammattikuntien sääntöjä, mutta ei Tukholmasta säilyneitä oikeuspöytäkirjoja, joiden paljastama kulttuuri on ainakin hyvin lähellä Turkua, vaikka ei välttämättä kummankaan valtakunnanpuoliskon maaseudun kansankulttuuria.

Mutta jotainhan pitää jättää jatkotutkimukseen ja ilmeisesti Lares on sellaista harkitsemassa. Hän kirjoittaa myös "puoliammatillista" blogia, mutta nimimerkillä, joten jätän linkittämättä tässä yhteydessä.