Kokemäeltä Amerikkaan, osa 42

Krootilan Laurin Pinomäen torpassa kasvoi poika Anton Nikolai (s. 17.1.1886 Kokemäki). Hän oli 36-vuotias saapuessan Olga-vaimonsa kanssa Minnesotan Noyesin satamaan kesäkuussa 1924. He olivat tulossa Kanadan Saskatchewanista, jonne jäi Antonin eno tai setä. Olga tuli Yhdysvaltoihin ensimmäistä kertaa, Anton oli asunut Minnesotassa vuodet 1910-1917. Yhdysvaltojen puolella heitä odotti nyt Antonin sisko Helen Tuomi Minnesotan Minneapoliksessa.

Vuonna 1930 Anton ja Olga asuivat Minneapoliksessa. Perheessä oli 21-vuotias tyär Nina, 20-vuotias poika Leo ja 5-vuotias Robert Elmer.

Anton kuoli Minnesotassa 8.9.1961 ja Olga 27.7.1971. Robert Elmer kuoli Kaliforniassa 5.11.1992. Hänen isoveljensä Leo Albert avioitui ainakin kahdesti ja hänen lapsiaan ja lapsenlapsiaan on elossa.

Lähteet:
Rippikirja Kokemäki 1891-1900 s. 553
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Minneapolis, Hennepin, Minnesota; Roll 1092; Page: 12A; Enumeration District: 64; Image: 321.0.)
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. California Death Index, 1940-1997 (Place: San Mateo; Date: 5 Nov 1992; Social Security: 473284041.)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 473-28-4041;Issue State: Minnesota;Issue Date: Before 1951)

Kanatarina

Olen poiminut kuvan talteen jostain gutenberg.org-palveluun digitoidusta kirjasta, mutta unohtanut mistä...

Muuan Herra palasi kesä-iltana maalta kaupunkiin, vaunusaan, Frouvansa ja tyttärensä kansa. Frouva oli maalla ostanut kaksi kanaa, ja ne olivat myös vaunusa. Vaunun tultua tulli-portille kysyi syökäri, joka tunsi herran: "Eihän teillä ole mitään tullattavata?" - "Ei muuta kuin kaksi kanaa," vastasi herra. - Syökäri, joka ei nähnyt heijän ostetuita kanojansa, luuli herran piloillaan kuttuvan Frouva ja Mamsellia kanoiksi, ja sanoi nauru-suin: "Menkää Jumalan nimeen! semmoisista kanoista ei makseta tullia."

Juttu julkaistu Oulun Wiikko-Sanomissa 27.7.1833.

Musiikin lomassa haastatteluja ja valokuvia

Onko "ihanampaa" kuin se, että potentiaalisista lähteistä tullaan kertomaan kirjan ilmestymisen jälkeen? Kyseinen henkilö oli jopa Tavarantasaajien käsikirjoituksen esilukija ... Mutta uusi tai unohtunut arkisto oli kyseessä, joten kerrotaan perustiedot tiedonantajan sanoin:

Kyseessä on Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella oleva äänitearkisto. Siinä on tuhansia haastattelunauhoja, joista pääosa on tehty 1960- ja 1970-luvulla. Siis haastatelluista vanhimmat lienevät tuollaisia 1880-luvulla syntyneitä. Näistä nauhoista tehtiin heti verekseltään "sisällysluettelot" eli kirjattiin pääosin mitä nauhan sisältö on.

Sisällysluettelot ovat verkossa. Niitä pääsee selaamaan kun on täyttänyt sitoumuslomakkeen musiikintutkimuslaitoksen sivuilla tai paikan päällä Tampereella ja saanut tarvittavan salasanan.

Nauhoja on tosiaan tuhansia. Niitä varten tehtiin tällaisia keruumatkoja kesäisin ja valittiin niitä varten eri kohteita. ... Nauhat on sitten tietysti kuunneltavissa vain täällä Tampereella. Tosin jos uskaltaa pelkän sisällysluettelon avulla tilata, niin saa ostaa nauhoitetun cd:nkin haluamistaan haastatteluista.

Itse en lähtenyt arkistoa tässä välissä haravoimaan, mutta sain perusteellisen ohjeistuksen loppukaneetiksi vielä tietää, että haussa pitää joko käyttää eri taivutusmuotoja tai keksiä mikä on katkaisumerkki tai -tapa.

Ihan itse bongasin sivun alakulmasta valokuva-arkiston. Kivasti paikkakunnittain järjestettynä esimerkkejä sisällöstä. Mutta ei (sentään) mitään tietoja kuvien sisällöistä tai itse kuvia... Pahus, taas purnasin turhaan. Kuvan tiedot saa esiin klikkaamalla. (Helpommin etsi-toiminnolla kuin hakemistosta.) Ja heti ensimmäinen olisi ollut Kokemäen Pyhänkorvan torpan mallassauna. Kartanon peltoaukeastakin olisi ollut komea kuva. Sekin kirja tuli jo tehtyä. Vali, vali.

Kansalliskirjastossa käynnistä

En tiedä voiko eilistä tekstiä varsinaisesti kutsua Kansalliskirjaston promoamiseksi, mutta siltä varalta, että jollakin elää vielä usko, etteivät siellä tavalliset elävät ihmiset käy, niin muutama blogeista löytynyt käyntikokemus innoitukseksi:

Saara tosin ei päässyt oikeasta ovesta sisään:

Keräsin vielä rohkeutta erään kellertävän, pylväikköisen kupolirakennuksen vierellä, mutta en uskaltanut ylittää tietä, sillä rakennus oli siihen kuvakulmaan nähden minkä minä olen nähnyt mahdottomassa paikassa ja sen oven edessä oli niitä parrakkaita miehiä tupakoimassa, enkä minä kehdannut mennä lukemaan, sanottiinko siinä pienen pienessä kyltissä Kansalliskirjasto. Rakennus näytti jopa sopivan kokoiselta Kansalliskirjastoksi, mutta omasta mielestäni en ole muka koskaan kuvista huomannut kupolia sen katolla ja sitä paitsi minusta se ovi oli ihan liian pieni Kansalliskirjaston oveksi.

Matleena Ojapalo kuvaa sisäänkäyntiä:

Kirjaston mahdin vierailija aistii jo astuessaan sisään jykevien pilarien koristamasta sisäänkäynnistä. Kirjastoon saavuttaessa vierailijan on jätettävä päällystakit sisääntuloaulan naulakkoon ja laukut lukollisiin lokeroihin. Kirjaston kansallisaarteita vaalitaan tarkasti.

Amu pääsi sisälle:

Se on vanha, suuri ja arvokas. Heti päästyäni sitä ympäröivien kiviseinien sisäpuolelle aloin tuntea jonkinlaista hartautta. Yhtäkkiä tuntui kuin olisin ollut jossain menneessä ajassa ja paikassa, enkä lainkaan 2000-luvun Helsingissä. Jos olisin sellainen opiskelija, joka lukee tenttiin kirjastossa, valitsisin ehdottomasti Kansalliskirjaston ajattoman, ylvään hiljaisuuden. Lukemiseen voisi siellä hakea lisää motivaatiota kuvittelemalla olevansa joku historian merkkihenkilö, joka valmistautuu suuriin tieteellisiin tai poliittisiin koitoksiin käyttämällä kaiken aikansa hankkimalla pohjatietoja.

Eija Mäkisen ajatukset lähtivät liikkeelle:

Kirjastoon ei saa viedä laukkuja, vaan tavarat laitetaan eteisessä ostoskoreihin. Minusta on ollut nastaa katsella, kun tietoa etsivät ihmiset kuljeksivat koreineen hyllyltä toiselle, ja huvittaa itseäni ajatuksella tiedon “shoppailijoista”: “Minulle annos lääketieteen historiaa vuosilta 1825–50, kiitos.” “Mistä osastolta löytäisin rokokooajan säveltäjät?” “Saisinko perehtyä lähemmin Skandinavian 1600-luvun kuningaskuntiin ja provinsseihin?” Mikä parasta, tässä “tavaratalossa” palvelu toimii. Mistähän muuten johtuu, että juuri kirjastoissa työskentelee niin paljon ystävällisiä ihmisiä?

Oikea paikka

Muutama viikko sitten istuin Kansallisarkiston päivystyssalissa ja kuuntelin sivusta asiakkaan ja päivystäjän vuorovaikutusta. Asiakas tiedusteli muutamia kirjoja ja päivystäjä selitti, ettei heidän kirjastossaan ollut niitä kaikkia. Että parempi paikka olisi SSS:n kirjasto tai Kansalliskirjasto. Mutta tämä ohjeistus ei kelvannut, sillä "SSS:n kirjasto on niin hankalasti auki". Minkä asiakas toisti vielä varmuuden vuoksi toiseen kertaan.

Ihailin päivystäjän rauhallisuutta, mutta tunsin oman verenpaineeni nousevan. (Turhaan, mutta se on toinen juttu.) Korttelin päässä oli KANSALLISKIRJASTO, jossa on teoriassa kaikki Suomessa painetut julkaisut. Ja on paremmat aukioloajat kuin Kansallisarkistossa ja tiskin takana ihmisiä, joiden ammattitaito on painetun materiaalin paikantamisessa. (Kansallisarkiston päivystäjät ovat ammattilaisia arkistomateriaalien paikantamisessa.)

Mutta on helpompaa pysyä tutussa paikassa, käyttää tuttuja hakuja, kysyä tutuilta ihmisiltä... Mutta kun tutkimuksen kohde tai materiaali muuttuu kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, onko parasta jatkaa tutulla tavalla vai ehkä opetella jotain uutta, jopa uudessa paikassa.

(SSS:n kirjaston aukioloissa on hankalinta muistaa oikeat päivät. Mutta se on joinakin päivinä auki yhtä pitkään illalla kuin Kansallisarkisto. Ja ei-kesä-kuukausina auki ensimmäisenä lauantaina, mitä luksusta ei ole Kansallisarkistossa minään lauantaina.)

Kyläsaarella

Luin Raisa Maria Toivon väitöskirjaa Witchcraft and Gender in Early Modern Society (2008) pitkät pätkät ennenkuin aloin ihmetellä missä kylässä henkilöt oikein asuivat. Jostain syystä minulla on kautta aikojen (siis sukututkimusharrastusvuosien, ei lapsuudesta saakka) ollut vaikeuksia muistaa, että Porin Inderöö on suomeksi Kokemäensaari. Ja nyt Toivon tekstissä sitten Kyläsaari...

Jalmari Jaakkolan artikkelissa Ulvilan asutuksen, seurakunnan ja kaupungin synnystä. (Satakunta - kotiseutututkimuksia 6. 1926) todetaan

... Kummatkin nimet samoinkuin Kokemsaaressa tunnettu Kyläsaari-nimitys ynnä lähinnä tämän ruotsalainen vastine Inderö ja viimemainitun vastakohtaisnimi Yyteri (ruots. Ytterö)...

Kyläsaaren Kiinteistönomistajat ry:n lehdessä Kyläsaari 1999 kirjoitetaan:

Kun nykyinen Kyläsaari vuonna 1418 mainitaan asiakirjoissa ensimmäistä kertaa, sen nimenä on Kumoboö eli siis 'kokemäkiläisten saari', nimi on suomalaisessa asussa myöhemmin Kokemäensaari tai myös Kokemsaari. ... Nykyään käytössä oleva Kyläsaari nimi viittaa jo vakituisesti asuttuun saareen - "kylä" nimittäin tarkoittanut myös asumusta ja taloa. Alueen nimistä se on myöhäisin.

Eli samalla saarella ollaan. Toivo kirjoittaa enimmäkseen Tommilan talon asioista 1600-luvun lopulla, mutta kylän kielisuhteita käsitellessään (s. 65-66) mainitsee, että yhden Kyläsaaren kylän rustholleista osti vuonna 1691 Kristiinankaupungin pormestari Elias Gavelius ja tämä myi sen eteenpäin korpraali Johan Spoofille vuonna 1695. Hänen omistuskaudellaan tilaa viljeli lampuoti, joskin Spoofin sisaren lapsi merkittiin syntyneeksi siellä 1689. Eli Toivolle on selvää lähteistään, että 22.11.1689 kastetun Andreaksen, jonka isä on Sigfrid Jacobsson, äiti on Spoofin sisko. (Porin kastetut, Hiski)

Yo-matrikkelissa esitetyn oikeuspöytäkirjan lainauksen perusteella Gavelius oli vuonna 1691 hankkinut kaksi rusthollia Kylä/Kokemäensaaresta Johan Adlerströmiltä, jonka äidin Porin pormestarin lesken Elisabeth Johansdotterin Toivo mainitsee kylän yhden ratsutilan omistajana (s. 89-90). (Elisabethista kirjoitin jo aikaisemmin.)

Maanmittari Olof Mört, jonka kädenjälki on Satakunnan tutkijoille kartoista tuttua, osti Juha Eeronpoika Prakarin tilan Kyläsaaresta vuonna 1695. Mörtin aikana tilasta tuli rustholli ja SAY:n merkintöjen mukaan hän asui siellä itse. Inderöö eli Kylä/Kokemäensaari on merkitty syntymäpaikaksi hänen lapsilleen Petrus s. 21.1.1698 ja Esther s. 17.1.1700 (kummina "Corporal Spoff"). Aikaisemmin Mört oli asunut Ahlaisissa, jossa syntyi tytär Elisabeth vuonna 1687 (Porin kastetut, Hiski).

Langströmin Genos-artikkelista selviää, että Olof Mört haudattiin Porissa 2.9.1703 ja hänen leskensä Elisabet Enholm meni tämän jälkeen naimisiin maanmittari Jonas Östringin kanssa. Pariskunta asui Prakarin tilalla, jota alettiin kutsua Lantmeetariksi. Isonvihan jälkeen tila siirtyi Olofin Ester-tyttärelle, jonka aviomies Jaakko Erkinpoika, joka käytti sekä Mört- että Östring-nimeä.

Kastettujen listasta löytyy isänä syyskuussa 1771 Petter Jacobsson Mört sekä elokuussa 1774 ja maaliskussa 1781 rusthollari Jacob Jacobsson Mört. Ja vielä elokuussa 1820 rusthollari Gustaf Mört. (Porin kastetut, Hiski).

Piirroksia Heinolasta

Yllä ote Heinolan asemakaavasta, yläkulmansa mukaan vuodelta vuodelta 1838, mutta digitaaliarkistossa IK Heinolan kaupungin pääasemakaava. Tykistöalueen suunnitelma. 1855-1855 (1). Polulta VeSA linnoitus- ja rakennuspiirustukset >VeSA Heinolan linnoitus- ja rakennuspiirustusten arkisto > VeSA Heinolan linnoitus- ja rakennuspiirustukset löytyy myös hirsisen tykistömakasiinin piirrustukset, vahtituvan piirrustus, suunniteltu aita ja puisen käymälän piirrustus. Asemakaavasta ehkä eniten iloa, varsinkin jos pystyy paikallistuntemuksella arvioimaan onko se suunnitelma vai myös jonkun ajan toteumaa kuvaava.

Vastaavia uutuuksia myös Loviisasta, Haminasat, Mikkelistä, Lappeenrannasta, Kyminlinnasta, Hämeenlinnasta, Helsingistä ja Hankoniemestä.