Pidempi lista lukkarin kirjoituksista

Sain arvosteltavaksi viime vuoden lopulla ilmestyneen kirjan Varkaudet varhaismodernissa Suomessa, jossa olin kaikenlaisia yhteyksiä tutkimusintresseihini. Yksi näistä oli lukkari & sanomalehtikirjoittaja Konstantin Sarlin, jonka tekstejä Sofia Kotilainen hyödynsi luvussa Postinryöwäri ja wäärän rahan tekijä. Talvi-Erkin rikollinen elämäntapa ja 1800-luvun puolivälin maaseudun moraalitalouden synty. Tämä vahvisti Kahden elämän loppu kesällä 1858 -blogijutun yhteydessä syntynyttä  käsitystäni, että Sarlin oli omassa ajassaan poikkeuksellisen kiinnostunut rikoksista kirjoittamisesta. Kävi myös ilmi, että blogitekstin loppuun tekemäni listaus Sarlinin teksteistä oli puutteellinen, sillä lopetin sen ennen aikojaan enkä käyttänyt sanahakuja. Joten uusi yritys:

Viitasaaresta 28. p. Kesäk, Suometar 20.07.1852 no 29; Veljekset metsällä, Suometar 31.08.1852 no 35

Viitasaaresta, Suometar 02.12.1853 no 48; Yö Heilunsaaressa, Viitasaaren pitäjässä, Suometar 16.12.1853 no 50

Viitasaaresta, Suometar 10.03.1854 no 10; Viitasaaresta, Suometar 28.04.1854 no 17; "Ojettu Virsikirja" (Viitasaaresta lähetetty), Suometar 05.05.1854 no 18; Viitasaaresta, Suometar 28.07.1854 no 30; Viitasaaresta, Suometar 13.10.1854 no 41

Viitasaaresta, Suometar 09.03.1855 no 10; Pimeä aurinko, Suometar 03.08.1855 no 31; Viitasaaresta, Suometar 10.08.1855 no 32; Viitasaaresta, Suometar 02.11.1855 no 44; Viitasaaresta, Suometar 16.11.1855 no 46

Viitasaaresta, Suometar 04.04.1856 no 14; Viitasaaresta, Suometar 16.05.1856 no 20; Onnetoin tapaus, Suometar 19.09.1856 no 38; Häpeä sanoa, kipeä kärsiä, Suometar 26.09.1856 no 39

Viitasaaresta, Suometar 06.02.1857 no 6; Kamala tapaus, Suometar 13.02.1857 no 7; Viitasaaresta, Suometar 13.03.1857 no 11; Viitasaaresta, Suometar 21.08.1857 no 33; Muuan sana Kesti- eli Loisväestä keski-Suomessa, Suometar 18.09.1857 no 37

Hirmutapaus Vihtapurolla Heinäkuun 16 p:nä 1858. Suometar 6.8.1858; Terveyden tila & Viitasaaresta, Suometar 22.10.1858 no 42; 

Viitasaaresta, Suometar 08.04.1859 no 14

Viitasaaresta. Suometar 15.2.1861 no 7; Viitasaaresta Maaliskuussa (Ote kirjeestä). Suometar 12.4.1861 no 15; Viitasaaresta Lokakuun lopulla. Suometar 15.11.1861 no 46

Talviasten Erkki. Suometar 10.1.1862 no 2; Polttava kysymys Viitasaaresta. Suometar 29.8.1862; Hätä-huuto Kivijärveltä. Suometar 12.9.1862 no 36; Herra Tohtori W. S. Schildtin "Puolustukseen" Suomettaren 37 N:rossa vähä sauman-riivettä. Suometar 31.10.1862 no 43 & 28.11.1862 no 10

Köyhän vuoden kaljaa! & & Sivu-sananen hra Imm. Rob. W-lle. Suometar 5.1.1863 no 2; Jyväskylästä Toukokuun 30 p. 1863. Suometar 9.6.1863 no 45

Viitasaaressa 1 p. Tammikuuta 1865. Suometar 23.1.1865 no 18; Muuan sana Viitasaaren Sunnuntaikouluista. Koti ja koulu 4/1865;  Epuutus. Koti ja koulu 16/1865; Onko ajanmukainen parannus Metsänhoidolle Suomessa välttämätöin? Suometar 16.3.1865 no 63; Pihtiputaasta. Suometar 19.5.1865 no 115; Viitasaaresta. Suometar 22.5.1865 no 117; Mietteitä sunnuntai-kouluista ja myös hiukan vastinetta. Koti ja koulu 26/1865; Viitasaaresta 19 p. Joulukuuta 1865. Suometar 30.12.1865 no 303

Viitasaaresta. Suometar 22.3.1866 no 24; Matkalla Pohjolasta Helsinkiin. Suometar 16.7.1866 no 57

Suomalaisen Virsikirjan Komitealle Turussa sananen keski Suomesta. Tähti 8.1.1867 no 2 

Vaikeroiminen kansan suusta Keskisuomessa. Kansan lehti 11.1.1868 no 2; Pari sanaa vastineeksi Herra K. Virtaselle. Kansan lehti 1.8.1868 no 31; Ylkämies ja Morsian. Kansan lehti 22.8.1868 no 34

Viitasaaresta 9 p. Huhtikuuta. Kansanlehti 17.4.1869 no 15; Kertomus Viitasaaren kuntahallituksen toimista, synnyttyänsä 16 p. Maalisk. 1868 allanimitettyyn päivään 1869. Kansan lehti 30.10.1869 no 43 & 6.11.1869 no 44

Kasket ja Keski-Suomi. Uusi Suometar 8.12.1871 no 145; Paloviinasta. Uusi Suometar 15.12.1871 no 148

Kiitoksia kiittämästänne "Keskisuomalainenkin". Keski-Suomi 13.1.1872 no 2; Minkätähden kansa ei suosi omaa herttaista Kansakoulua. Keski-Suomi 24.2.1872 no 8

Mietteitä Henrik Kaapriel Porthanin syntymäkummulla, Vapunpäivänä 1873. Suomenlehti 27.5.1873 no 21

"Rautalammin talonmiehelle". Suomenlehti 17.2.1874 no 7

Ankara tulipalo. Keski-Suomi 24.9.1879 no 76; Viime viikkoiset vaiheet, kuukauden kuulumiset I & II. Keski-Suomi 11.10.1879 no 81; III. Keski-Suomi 18.10.1879; Viime kuun kuulumiset; viime viikkoiset vaiheet IV. Keski-Suomi 8.11.1879 no 89; VI. Keski-Suomi 29.11.1879 no 95; VII. Keski-Suomi 6.12.1879 no 97

Kauhea rajuilma. Keski-Suomi 24.9.1881 no 76

Viitasaari Syyskuun 19 p:nä. Keski-Suomi 23.9.1882 no 76

Kaunis lahja kansakoululle. Keski-Suomi 23.2.1884 no 8; Viitasaaresta Toukokuun 12 p. 1884. Sanansaattaja 13/1884; "Keski-Suomen" Toimitukselle. Keski-Suomi 19.7.1884 no 49 

Viitasaarelta Helmikuun 7 p. 1885. Kotimainen lähetys 4/1885; Hirvi & Kauhea petomaisuus & Tulirokko. Keski-Suomi 17.10.1885 no 42

Oma maa mansikka; muu maa mustikka. Oulun lehti 27.10.1886 no 86; Mietelmä. Oulun lehti 3.11.1886 no 88

Säästäkäämme yhteiskunnallisia aarteitamme! Oulun lehti 12.3.1887 no 20; Retki taivaalliseen kotiin. Sanansaattaja 6/1887; Uutta ja vanhaa armon valtakunnasta. Sanansaattaja 11/1887

Kahden elämän loppu kesällä 1858

Rautalammin rippikirjan 1852-1861 sivulla 364 on kappalaisen Gustaf Adolph Martinin perhe, joka oli perheenpään uuden työpaikan perässä muuttanut vuonna 1853 Karstulasta. Rippikirjan sivun perusteella ensimmäiset vuodet uudessa paikassa eivät näyttäydy onnellisena. Mortimer-poika kuoli 19-vuotiaana syksyllä 1855 Tammisaaressa. Esikoispoika Gustaf Adolf oli lukiolaiseksi kutsuttuna ottanut syyskuun alussa 1853 muuttokirjan Pietarsaareen, mutta oli palannut Rautalammille saman muuttokirjan kanssa seuraavana vuonna. Tämän lisäksi merkintä rippikirja kertoo kuolemastaan kesällä 1858. Vastaavaa hautausmerkintää ei ole Rautalammilla.

Selityksen tähän dokumentoi aikalaisille ja jälkipolville Viitasaaren lukkari Konstantin Ferdinand Sarlin, joka oli vuonna 1858 jo tottunut sanomalehtien kirjeenvaihtaja (*). Hän sattui kesällä 1858 kulkemaan Laukaan läpi, juuri kun paikallisilla oli kerrottavanaan surullinen uutinen. Se otsikoitiin Suomettaressa 6.8.1858 Hirmutapaus Vihtapurolla Heinäkuun 16 p:nä 1858 ja oli julkaistu jo 31.7.1858 Helsingfors Tidningarissa, jonne Sarlin ei ilmeisesti tavanomaisesti lähettänyt tekstejään. 

Koska tapauksessa oli mukana säätyläinen, Sarlin on lyhentänyt nimiä, mutta mahdollisesti aikalaiset saivat kiinni todellisista henkilöllisyyksistä eikä se ollut vaikeaa nykypäivänäkään. Nopea raportointinsa ei jättänyt aikaa taustaselvityksiin, mutta jotenkin Sarlin tiesi Gustaf Martinin Vaasan koulua ja lukiota käydessään osoittaneen "vahingollisia taipumuksia, semmoisia jotka valitettavasti perustavat monen nuorukaisen turmion."

Heinäkuun alussa Gustaf oli lähtenyt Rautalammilta ääneenlausuttuna tarkoituksenaan "mennä Helsingin ja Hämeenlinnan väliselle rautatielle, missä hänellä oli virkapaikka hyvällä toimeentulolla". Mukanaan oli nuori nainen ja 9 kuukautta vanhan poikalapsi. Nainen oli ollut piikana kappalaisen perheessä, mennyt naimisiin talonpojan kanssa pari vuotta aiemmin, mutta Sarlinin mukaan lapsen isä oli Gustaf.

Matkanteko taukosi yli viikoksi "Laukkaan pitäjässä, Leppäveden kylässä olevassa ja Kuhankosken puustellin alle kuuluvassa Vihtapuron torpassa, Jyväskylän kaupunkiin kulettavan maantien varrella", sillä piti odottaa "Suomi-höyryn lähtöä Jyväskylästä Anianpellolle". Torpan väelle Gustaf ei kertonut oikeaa nimeään.

Heinäkuun 15. päivänä Gustaf ja nuori nainen olivat istuneet "nurmella Vihtajärven rannalla" "koko pitkän päivän myöhään iltaan asti, milloin palausivat torppaan rajattoman murheen ja katkerain kyynelten kalvamilla kasvoilla ja silmillä".

Seuraavana aamuna he lähtivät "ulos, sanoen menevänsä Pernasaaren kartanosta hakemaan voita ja maitoa". Heidän ruumiinsa löytyivät vasta seuraavana päivänä. 

Ensin oli Kyösti tarkalla luotipyssyllänsä ampunut naista sydämeen, huolellisesti peittänyt ruumiin sen vaatteihin ja pannut kädet ristiin rinnan yli; sitte oli uudesti ladannut pyssynsä, istuunut nurmelle, pannut hattunsa jalkansa viereen, antanut luodin mennä oman sydämensä läpi, ja oli heittänyt henkensä selällänsä. Kyöstin lakkarissa tavattiin seuraava kirje isällensä:

„Rakastetut vanhempani!

viimeinen sydämellinen toivotukseni olisi, että vanhempani hyväntahtosesti ottasivat turvattoman lapseni omaksensa, kasvattaaksensa ja hoitaaksensa sitä. Me sen vanhemmat olemma kyllä vialliset, mutta lapsi on viaton. Jumala kaikkitietävä yksinään voipi jokaisen työt punnita, niinpä meidänki, jotka nyt menemmä kuolemaan.

Vanhempani antakoot hyväntahtosesti anteeksi kaiken surun, jonka heille olen saattanut; jokainen kyllä mahtaa saada palkkansa niinkuin ansainnut on. Nyt saan sanoa viimeisen hellän jäähyvästini! Kyösti M."

(*) Hyödyntäen V. J. Kallion Salanimiä ja nimimerkkejä, tekstihakuja ja Translocalis-tietokantaa Sarlin näyttäytyy ahkerana Suomettaren avustajana.

Viitasaaresta 28. p. Kesäk, Suometar 20.07.1852 no 29; Veljekset metsällä, Suometar 31.08.1852 no 35 

Viitasaaresta, Suometar 02.12.1853 no 48; Yö Heilunsaaressa, Viitasaaren pitäjässä, Suometar 16.12.1853 no 50

Viitasaaresta, Suometar 10.03.1854 no 10; Viitasaaresta, Suometar 28.04.1854 no 17; "Ojettu Virsikirja" (Viitasaaresta lähetetty), Suometar 05.05.1854 no 18; Viitasaaresta, Suometar 28.07.1854 no 30; Viitasaaresta, Suometar 13.10.1854 no 41

Viitasaaresta, Suometar 09.03.1855 no 10; Pimeä aurinko, Suometar 03.08.1855 no 31; Viitasaaresta, Suometar 10.08.1855 no 32; Viitasaaresta, Suometar 02.11.1855 no 44; Viitasaaresta, Suometar 16.11.1855 no 46 

Viitasaaresta, Suometar 04.04.1856 no 14; Viitasaaresta, Suometar 16.05.1856 no 20; Onnetoin tapaus, Suometar 19.09.1856 no 38; Häpeä sanoa, kipeä kärsiä, Suometar 26.09.1856 no 39

Viitasaaresta, Suometar 06.02.1857 no 6; Kamala tapaus, Suometar 13.02.1857 no 7; Viitasaaresta, Suometar 13.03.1857 no 11; Viitasaaresta, Suometar 21.08.1857 no 33; Muuan sana Kesti- eli Loisväestä keski-Suomessa, Suometar 18.09.1857 no 37

Terveyden tila & Viitasaaresta, Suometar 22.10.1858 no 42

Viitasaaresta, Suometar 08.04.1859 no 14

Esimerkillinen torppari Viitasaarelta

Viitasaaren kastettujen kirjan mukaan Haapaniemen torpassa syntyi 2.1.1800 Matts Liimataiselle ja Ester Niskaselle Henrik-poika. Seurakunnan lukkari Konstantin Sarlin kirjoitti elämästään 54 vuotta myöhemmin näin:

Kolmekymmentä vuotta sitte läksi Heikki vähäisenä poikaisena kerjäämään. Tätinsä teki hänelle pikkuisen pussin selkään, johon Heikki keräsi tähteet almu-muruistaan, jotka hän sitte möi ja ennen pitkää palasi muutama rossa lakkarissa maailmalta isänsä luokse, joka oli vanha köyhä sotamies ja asui Rasila-nimisessä torpassaan. Muutaman vuoden perästä kuoli ukko ja Heikki alkoi piirtää syviä ojia kankaille ja korpihin, pani koko joukon metsää sarkoihin ja ennen puoltakymmentä vuotta lisääntyi Rasilan sangen vähäiset pellot ja niityt monenkertaisesti. Navetta pantiin seka-sonnalle ja raavaita hankittiin koko karja. Näin tavoin voimistui pellot aivan äkkiä, semminkin kuin Liimatainen pitää 10:nen sylen levyiset sarat ja 6:den vieläpä 7:täkin korttelia syvät sarka-ojat.

Niittyjä on vielä viime-vuosiin asti lisätty, joita nyt jo on 20 lato- ja 6 haasia-alaa. Rasilasta virsta matkaa, on Kivisuo-niminen neva, joka, erinomattainkin tulvan aikana, on melkein veden varassa. Tästä nevasta on Liimatainen lukemattomien ojain, polvien, sulkuin ja piirrosten kautta johdattanut veden torppansa peltoin ympärillä oleville hiekka-kankaille ja louhuahoille. Likinnä nevaa on korpi-maita vähän verran, joita Liimatainen ensin viljeli ja poltteli, laski sitten veden näihen poltettuin suomaiden ylitse juoksemaan mainituille kankaille ja ahoille, jotka kaikki ovat syvillä ojilla varustetut, sillä tavalla, että veto-ojat ovat niittymaan laidoilla ja sarka-ojat poikki niityn. Näin tavoin on helppo vettä sulkea ja päästää, niinkuin tarvis vaatii. Kuin esim. keväillä, lumen jotenkin sulattua, pannaan vetoojain yläpäät joka saran kohdalta kiini, niin nousee vesi saroille ja sulattaa sekä lopun lumen että roudan maasta, joka sangen suuresti auttaa nurmen kohoamista. Talvella on ojat arvattavasti kaikki auki, muutoin ylänne kasvais ja turmelis heinän juuren. Kuin nyt palovesi muutaman ajan seisoi näillä kovaluontoisilla mailla, alkoi ne tasoittua ja nurmi juurtua, ja ovatkin nyt paraita nurmi-niittyjä. Poutakesinä kuivaa mainittu kivisuo niin, ett'ei vettä saadakkaan kuin sangen vähä, josta syystä ne alimaiset niityt eivät kasva kuin puolen tavallisuudesta. Ja onki ne alimaiset niityt eli noin 5 lato-alaa senkaltaista kangasmaata, jonka hongista Rasilan nykyinen kartano on enimmäksi osaksi rakettu. 

Viimeisinä vuosina on Liimatainen johdattanut veden niittyinsä läpi niin pitkälle, että yksi syvä oja kulkee kartanoon, navetan alaitse ja saunan editse pihapellon niskoille. Tästä piha-ojasta juo lehmät ja kylpee väki. Lehmille ei hän anna kuin kylmää vettä, hiukan olkia, vaan runsaasti nurmi-heiniä ja suurusta. Navetta on, kuin jo sanottiin, sekasonnalla, irtonaisilla soimilla varustettu ja niin aidattu, että joka lehmä pääsee parrestaan vesiojalle. Lehmiä ei pidetä kiini kytkyessä, vaan ne sopuisimmat keskenänsä ovat aina eri-kujassaan. Navetta on sangen suuri. Pellavia ja liinoja ei hän kasvata eikä liioin pyydä kaloja, ehkä järvi on aivan pellon alla. Kaikki vaateaineet ostetaan ja valmistetaan sitten kotona. Samate ostetaan myös suola-kala. Renkiä ja piikaa ei hän suvaitse, vaan kaikki työt kuin vieras väki tekee, tapahtuu summa- eli urakkakaupalla. Suo-mutaa ajattaa hän sangen paljon joka vuosi. Voita on Liimatainen vuodessa myönyt noin 30 ja 40 leiviskää, vaan viimeisinä poutakesinä vähemmän, 10:nestä ja 12:ta lypsävästä lehmästä.

Näin on tämä Heikki Liimatainen köyhästä kerjäläisestä, oman toimensa ja ahkeruutensa kautta, Jumalan suomasta, keltään neuvoa kysymättä, joutunut varakkaaksi. Hänellä on myöskin jo 6 lasta, joista vanhimmat alkavat auttaa työkomennossa.

Olis suotava että monet maamiehistämme, joilla sattuisi olemaan tämän kalttaiset maanpaikat ja luonnon etuudet, koettaisivat Liimataisen keinoa vaurastumiseksensa.

Toivottava olis myöskin, että Liimatainen toimensa ja uutteruutensa vuoksi, jolla hän on monta muutakin pitäjämme asujamista hyödyttänyt, semminkin niittymaiden saattamisessa parempaan kasvuun päällys-veden ja oja-sulkuin kautta, muistettaisiin jollakulla kehoituksella Keisarilliselta Huoneenhallitus-Seuralta Suomessa.  (Suometar 10.3.1854)

Viitasaarella on useampi Rasila-nimisiä torppia. Heikin Rasila oli Haapaniemen kylässä (RK 1846-1855, 428). 

Eva Kemppaisen kesäpäivä

Kansan lehdessä julkaistiin 22.8.1868 K. Saarelaisen teksti, joka ansaitsee esiinnoston. Viitasaaren rippikirjan 1857-66 sivun 150 perusteella tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1860, jolloin Eva oli 29-vuotias.

Muutama vuosi sitten tapahtui Kutemaisen talossa Keihärinkosken kylässä ja Viitasaaren pitäjässä seuraava sukkela naimis-kauppa.

Mainitun talon emäntä Eva Kemppainen, nuori ja ihana nainen, oli jäänyt leskeksi, oltuansa pari vuotta naimisessa. Kun talo on rikas ja emäntä nuori ja pulska, niin ylkämiehiä käydä laskettelee katkeematta semminni kun talossa pidettiin miehet miehen vertaisina, syötettiin, juotettiin, kohteliaasti kohdeltiin, niinkuin sivistyneemmän kansan seassa tapana on. Tämä Evamme on kotosin kunniallisimmista perheistä seurakunnassa; ja että hän osaltansa ei vähennä, vaan päin vastoin korottaa perheensä kansallis-arvoa, sen saamme kohta huomata.

Eräänä tyynenä ja kauniina kesä aamuna, kun linnutkin lehdikoissa jo alkoivat lopetella aamu-virsiänsä ja vetäydä katveen auringon säteiltä, kun lehmä-karja jo kirmasi tahi käydä kelkutteli Kiekkomäen laidetta ja heinämiehet valkoisissa hihoissansa, kontit ja leilit selässä, vilkkoivat puitten suojasta lasketellessansa Heinäkorven niitylle, seisoo Evamme kaivon kannen ääressä huosioiden maito-kehlojansa (pyttyjänsä), jotka, ladotut riveihin, kuulsivat kaivon kannelta kuin ääretön kasa mehiäis-kannuja. Lehmät oli jo aikaa sitten lypsetyt ja tämä toimellinen ja siisti talon emäntä jo kirnunnutkin tänä aamuna kellertävän veden voipyttyynsä. 

Aivan yksin kun oleili kartanolla, heinäväen mentyä niitylle, veisaili hän tuttua aamuvirttä huviksensa, kun näki sievästi vaatetetun nuoren miehen nousevan pellon veräjästä ja tulevan Juhannus-koivun alle katveen, joka oli keskellä pihaa. Vieras istahti nurmikolle ja laski eväslaukun viereensä, ripustettua luodikkonsa koivun oksaan. 

Emäntä pujahti vaatehuoneeseensa ja otti sen notkuvalta orrelta sievän huivin päähänsä, lähtien vierasta tervehtimään, jonka nyt huomasi olevan tuntemattoman miehen. Tavallisten tervehysten perästä, sanoi ylkämies olemansa Kivijärveltä, ja alkoi ujoillen kannatella kosioimis puheita. Vieras vaadittiin tupaseen, voi suolattiin sukkelasti ja emäntä kantoi vähitellen pöydälle nuorta voita, kalat, leivät ja maukkaan viilikehlon, ladotut lumi-valkealle pöytä-liinalle. Sen vikkelästi toimitettua, vieras vaadittiin ruualle. Puhe jatkui nyt yhä ja kääntihe taloudellisille aloille, jossa aineessa vieras tuntui olevan erittäin kokenut; semminni kiitti hän tämän talon tointa, vieläpä rakennus-tapaakin, tarkoin tiedustellen aitat, jyvät ja ruokavarat. 

Nyt alkoi ylkämies olla kuin kotonaan, saatuansa kaikki haluttavat tiedot, nousi ruualta ja kiitteli kohteliasta emäntää, jolloin hän rohkeni myös lähestyä häntä niin liki, että oppineella sukkeluudella sieppasi emännän vyötäisellä riippuvat huoneiden avaimet, virkkaen: "jos olet äänettä niin saat pitää henkesi ; vaan hiiskutko sanaakaan, niin saat paikalla nähdä keuhkosi höyryävän". Rohkeasti astui nyt rosvo aittaan, jossa tiesi talon parhaat tavarat ja rahat tallellettavan ja kääri siellä kokoon minkä kerkisi. 

Onneksi oli aitan ovi hänen huomaamattansa painunut pian kiini; tämän huomattua hiipi emäntä tunnetulla vaimon vikkelyydellä aitan ovelle ja silmänräpäyksen nopeudella oli ovi lukossa ulkoapäin ja kova salpa vielä rivassa, samalla kuin emäntä heleällä äänellänsä alkoi huhuilla väkeä avuksi. Rosvo kiljui, melusi ja uhkasi; vaan se yhä pahenti asiatansa, sillä nyt kaikui hätähuuto moni-äänisenä kajeena ja tungiksen läpi lehtoin viimein heinä-niitylle, joka oli parin nykyisen virstan päässä, josta heinämiehet, nopeina kuin nuoret jalopeurat, juoksivat rakastetun emäntänsä apuun. 

Sillä välin oli rosvo kiivennyt aitan yliselle, survonut tuohi katon auki ja pisti juuri pahanilkisen päänsä ylös katolle, kun urhollinen emäntämme tämän huomaten sieppasi hiilikoukun tuvan seinukselta ja seisoi samalla aitan räystään edustalla, josta rosvo aikoi valuttaida maahan, uhaten paikalla tappaa hyväntahtoisen emäntämme. Aitta oli jotenni korkea, ettei rosvo uskaltanut puottaita tantereelle, vaan jäi silmänräpäykseksi miettimään mäenlaskuansa; tämän kalliin hetken käytti emäntä hyväksensä. 

Hän hyvin tiesi että rosvo maahan päästyänsä ei säästäisi henkeäkään ja heinä-väki yhä viipyi; siis rohkasiin hän ojentamaan hiilikoukkunsa, paiskasi sen kaikin voimin rosvon olkapäähän, pyörähytti sen vartta niin että koukku kääntyi rosvon niskaan ja riipasi säikähtyneen pahantekiän häränpyllyä maahan, sillä seurauksella ja täräyksellä että heittiön housut repesi ja vielä muutakin, josta tämä konna hetken halvaukselta estettiiin pahuuttansa jatkamasta, siksi kuin heinämiehetkin kohta joutuivat sota-kentälle ja varustivat tämän kunnon ylkämiehen hyvin ansaituilla kihloilla — raippaköysillä — käsivarsiin. 

Näin pelasti urhollinen Evamme henkensä ja tavaransa sekä saattoi ruununmiesten käsiin tunnetun suuren pahantekiän, josta urotyöstä hän ansaitsee kansallisen kunnioituksen — ehkäpä esivallallisen kehotuksenkin!

Kuva kirjasta A system of modern geography : for schools, academies, and families : designed to answer the twofold purpose of a correct guide to the student, and of a geographical reading book (1836). Flickr Commons