Eva Kemppaisen kesäpäivä

Kansan lehdessä julkaistiin 22.8.1868 K. Saarelaisen teksti, joka ansaitsee esiinnoston. Viitasaaren rippikirjan 1857-66 sivun 150 perusteella tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1860, jolloin Eva oli 29-vuotias.

Muutama vuosi sitten tapahtui Kutemaisen talossa Keihärinkosken kylässä ja Viitasaaren pitäjässä seuraava sukkela naimis-kauppa.

Mainitun talon emäntä Eva Kemppainen, nuori ja ihana nainen, oli jäänyt leskeksi, oltuansa pari vuotta naimisessa. Kun talo on rikas ja emäntä nuori ja pulska, niin ylkämiehiä käydä laskettelee katkeematta semminni kun talossa pidettiin miehet miehen vertaisina, syötettiin, juotettiin, kohteliaasti kohdeltiin, niinkuin sivistyneemmän kansan seassa tapana on. Tämä Evamme on kotosin kunniallisimmista perheistä seurakunnassa; ja että hän osaltansa ei vähennä, vaan päin vastoin korottaa perheensä kansallis-arvoa, sen saamme kohta huomata.

Eräänä tyynenä ja kauniina kesä aamuna, kun linnutkin lehdikoissa jo alkoivat lopetella aamu-virsiänsä ja vetäydä katveen auringon säteiltä, kun lehmä-karja jo kirmasi tahi käydä kelkutteli Kiekkomäen laidetta ja heinämiehet valkoisissa hihoissansa, kontit ja leilit selässä, vilkkoivat puitten suojasta lasketellessansa Heinäkorven niitylle, seisoo Evamme kaivon kannen ääressä huosioiden maito-kehlojansa (pyttyjänsä), jotka, ladotut riveihin, kuulsivat kaivon kannelta kuin ääretön kasa mehiäis-kannuja. Lehmät oli jo aikaa sitten lypsetyt ja tämä toimellinen ja siisti talon emäntä jo kirnunnutkin tänä aamuna kellertävän veden voipyttyynsä. 

Aivan yksin kun oleili kartanolla, heinäväen mentyä niitylle, veisaili hän tuttua aamuvirttä huviksensa, kun näki sievästi vaatetetun nuoren miehen nousevan pellon veräjästä ja tulevan Juhannus-koivun alle katveen, joka oli keskellä pihaa. Vieras istahti nurmikolle ja laski eväslaukun viereensä, ripustettua luodikkonsa koivun oksaan. 

Emäntä pujahti vaatehuoneeseensa ja otti sen notkuvalta orrelta sievän huivin päähänsä, lähtien vierasta tervehtimään, jonka nyt huomasi olevan tuntemattoman miehen. Tavallisten tervehysten perästä, sanoi ylkämies olemansa Kivijärveltä, ja alkoi ujoillen kannatella kosioimis puheita. Vieras vaadittiin tupaseen, voi suolattiin sukkelasti ja emäntä kantoi vähitellen pöydälle nuorta voita, kalat, leivät ja maukkaan viilikehlon, ladotut lumi-valkealle pöytä-liinalle. Sen vikkelästi toimitettua, vieras vaadittiin ruualle. Puhe jatkui nyt yhä ja kääntihe taloudellisille aloille, jossa aineessa vieras tuntui olevan erittäin kokenut; semminni kiitti hän tämän talon tointa, vieläpä rakennus-tapaakin, tarkoin tiedustellen aitat, jyvät ja ruokavarat. 

Nyt alkoi ylkämies olla kuin kotonaan, saatuansa kaikki haluttavat tiedot, nousi ruualta ja kiitteli kohteliasta emäntää, jolloin hän rohkeni myös lähestyä häntä niin liki, että oppineella sukkeluudella sieppasi emännän vyötäisellä riippuvat huoneiden avaimet, virkkaen: "jos olet äänettä niin saat pitää henkesi ; vaan hiiskutko sanaakaan, niin saat paikalla nähdä keuhkosi höyryävän". Rohkeasti astui nyt rosvo aittaan, jossa tiesi talon parhaat tavarat ja rahat tallellettavan ja kääri siellä kokoon minkä kerkisi. 

Onneksi oli aitan ovi hänen huomaamattansa painunut pian kiini; tämän huomattua hiipi emäntä tunnetulla vaimon vikkelyydellä aitan ovelle ja silmänräpäyksen nopeudella oli ovi lukossa ulkoapäin ja kova salpa vielä rivassa, samalla kuin emäntä heleällä äänellänsä alkoi huhuilla väkeä avuksi. Rosvo kiljui, melusi ja uhkasi; vaan se yhä pahenti asiatansa, sillä nyt kaikui hätähuuto moni-äänisenä kajeena ja tungiksen läpi lehtoin viimein heinä-niitylle, joka oli parin nykyisen virstan päässä, josta heinämiehet, nopeina kuin nuoret jalopeurat, juoksivat rakastetun emäntänsä apuun. 

Sillä välin oli rosvo kiivennyt aitan yliselle, survonut tuohi katon auki ja pisti juuri pahanilkisen päänsä ylös katolle, kun urhollinen emäntämme tämän huomaten sieppasi hiilikoukun tuvan seinukselta ja seisoi samalla aitan räystään edustalla, josta rosvo aikoi valuttaida maahan, uhaten paikalla tappaa hyväntahtoisen emäntämme. Aitta oli jotenni korkea, ettei rosvo uskaltanut puottaita tantereelle, vaan jäi silmänräpäykseksi miettimään mäenlaskuansa; tämän kalliin hetken käytti emäntä hyväksensä. 

Hän hyvin tiesi että rosvo maahan päästyänsä ei säästäisi henkeäkään ja heinä-väki yhä viipyi; siis rohkasiin hän ojentamaan hiilikoukkunsa, paiskasi sen kaikin voimin rosvon olkapäähän, pyörähytti sen vartta niin että koukku kääntyi rosvon niskaan ja riipasi säikähtyneen pahantekiän häränpyllyä maahan, sillä seurauksella ja täräyksellä että heittiön housut repesi ja vielä muutakin, josta tämä konna hetken halvaukselta estettiiin pahuuttansa jatkamasta, siksi kuin heinämiehetkin kohta joutuivat sota-kentälle ja varustivat tämän kunnon ylkämiehen hyvin ansaituilla kihloilla — raippaköysillä — käsivarsiin. 

Näin pelasti urhollinen Evamme henkensä ja tavaransa sekä saattoi ruununmiesten käsiin tunnetun suuren pahantekiän, josta urotyöstä hän ansaitsee kansallisen kunnioituksen — ehkäpä esivallallisen kehotuksenkin!

Kuva kirjasta A system of modern geography : for schools, academies, and families : designed to answer the twofold purpose of a correct guide to the student, and of a geographical reading book (1836). Flickr Commons